Pakahduttava kuvaus huoltajuuskiistasta – Maaria Päivinen: Lastani et vie

Luin Maaria Päivisen Lastani et vie -romaanin lukuaikapalvelusta, koska missään kirjastossa uutuuskirjan laina-aika ei olisi riittänyt tähän lukuprojektiin. Aloitin kirjan keväällä ja aina vain luin, kun kevät vaihtui kesäksi. Melkein ehti tulla syksy ennen kuin napautin viimeisen sivun auki.

Lukeminen ei venynyt siksi, että kirja olisi harannut vastaan tai että se olisi ollut tylsä tai erityisen pitkä, vaan siksi, että minun oli pakko annostella kerralla luetun määrää. Kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuva romaani pakotti hengähdystaukoihin, kävelemään pellonreunassa ja puhkumaan maailman epäreiluuksia.

Päähenkilö on suomalainen Miia, joka rakastuu norjalaiseen Bjørniin ja saa tämän kanssa lapsen. Markus-poika on vasta vauva, kun asiat lähtevät pahan kierteeseen. Miia haluaa eron kontrolloivasta miehestään ja muuttaa pojan kanssa Suomeen. Bjørn vastaa syyttämällä Miiaa lapsikaappauksesta.

Miia joutuu elämään Markuksen kanssa kuukausia norjalaisessa turvakodissa, kun he odottavat oikeusprosessin etenemistä. Seuraa toistuvia haasteita, kanteita, oikeudenkäyntejä.

Vuosia kestävä huoltokiusaaminen käy mielenterveydelle raskaaksi. Miia alkaa epäillä itseään, kasvatusmetodejaan, ja luonnollisesti myös omaa fyysistä ja taloudellista kantokykyään.

Turvaverkko kannattelee, mutta silti oikeudenkäyntien kierre kerryttää Miialle kohtuuttomat velat.

Kirjailija on etäännyttänyt kokemuksiaan fiktioksi. Hän on vaihtanut maat, ammatit, kaupungit, mutta silti teksti on vereslihalla kirjoitettua.

Miian tarinassa on lohduttomuutta, mutta sen rinnalla onneksi saa huomata, että kun on aikansa potkiskellut kivenmurikoita, voi nähdä pientareella kissankelloja. Maailmassa on kauneutta ja ihmiset tekevät myös hyviä tekoja.

Maaria Päivinen: Lastani et vie. Aula 2025. 264 s. Bookbeat.

Helmet 2025: 40. Kirjassa ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys.

Elin Willows: Sisämaa

Kansi: Camilla Pentti.

Teos & Förlaget 2018. 191 s.
Alkuteos: Inlandet.
Suomentaja: Raija Rintamäki.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Sisämaa kertoo nuoresta naisesta, joka muuttaa Pohjois-Ruotsiin poikaystävänsä kotiseudulle. Pariskunta kuitenkin eroaa ennen kuin he muuttokuormineen edes saapuvat perille. Siitä, minkä piti olla uuden alku, tuleekin yllättäen loppu. Ja tuosta lopusta seuraa jälleen alku. Kaikkien hämmästykseksi nainen nimittäin jää pikkupaikkakunnalle. Hän löytää vuokrahuoneiston, saa työn ruokakaupasta ja alkaa totuttautua elämään tuhannen kilometrin päästä synnyinseudultaan.

Paikkakunnalla on totuttu siihen, että sieltä lähdetään, joten kenenkään tarvitse selittää lähtöhalujaan. Mutta toiseen suuntaan muuttaminen hämmentää, se vaatii selittelyä. Miksi ihmeessä nainen jää? Kysymys on kaikkien huulilla:

Kiinnostus siihen miksi olen täällä, asun täällä, on kollektiivista. Sitä voi kysyä kaupan kassalla, mutta kun tietyt ihmiset tietävät miksi olen täällä, kysymykset tyrehtyvät. Riittää että jotkut ovat kysyneet, nyt tietävät kaikki.
     Mutta eivät he tietenkään tiedä. He eivät voi tietää, kun minäkään en tiedä. Hyvää vastausta ei enää ole.

Kylässä eron lamaannuttama nainen solahtaa hitaampaan elämänrytmiin. Ei ole syytä stressata tai kiirehtiä. Nainen reagoi uuteen tilanteeseen näennäisen tyynesti; ei ole eron jälkeisiä tunnemyrskyjä raivonpurkauksineen, tilityksineen, vihastumisineen. Nainen jo epäilee unohtaneensa tunteet. Ero kuitenkin kouraisee syvältä, eikä kliseisten tunnekuohujen kuvausten puuttuminen tarkoita, etteikö häneen sattuisi. Hän turruttaa itsensä työnteolla ja rutiineilla, joihin kuuluvat muun muassa töiden jälkeiset karkkiostokset, televisiodekkarit ja lauantainen baari-ilta.

Napapiirin tuntumassa sijaitsevalla paikkakunnalla talvet ovat pitkiä ja pimeitä, kesät valoisia. Vaikka kylmyys oli naisella etukäteen tiedossa, ei hän sitä pystynyt etukäteen kunnolla kuvittelemaan. Talvesta hypätään suoraan kesään, ja keväät jäävät väliin. Ympärillä on lumihuippuisia vuoria, eikä järvien vesi kesälläkään lämpene kunnolla. Koittaa kuitenkin hetki, jolloin pimeydestä tulee arkea, kylmyydestä ystävä, sillä vallitseva ilmasto on tottumuskysymys. Nainen saa huomata, että lopulta kesän valoisuus on talven pimeyttä hankalampi sietää. Pimeys ei tee minulle mitään, ei niin etää huomaisin, mutta valo. Valo tekee jotain.

Ympäristön pysähtyneisyys vertautuu naisen elämäntilanteeseen. Hän ei tiedä, mihin lähteä, joten hän jää. Sisämaassa minuun vetosi se, ettei kirja ole mahtipontinen itsensä löytämistä ihannoiva tarina, vaan maanläheinen kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen joutuu aivan vieraaseen tilanteeseen ja ympäristöön. Muutto johtaa muutokseen, ja vähitellen ympäristö ja ihmiset alkavat tulla tutuiksi. Nainenkin huomaa jossakin vaiheessa, että porojen näkeminen on tavallista eikä jäällä ajamisessa ole mitään ihmeellistä.

Alkuvuodesta listasin tämän ruotsalaissyntyisen Elin Willowsin esikoisteoksen kiinnostavien uutuuksien listalleni. Vuodesta 2009 Willows on asunut Suomessa, ja mielenkiintoisesti Sisämaa (Inlandet) julkaistiin tammikuussa sekä Ruotsissa että Suomessa. Tämän tekstin tunnisteita määritellessäni aloin pohtia, onko Willowsin kirja kotimaista kaunokirjallisuutta vai lasketaanko se käännösromaaneihin. Laitoin tunnisteeksi ´kotimainen kauno´, jotenkin se tuntui sopivammalta.

Ylen haastattelussa Willows kertoo asuneensa sisämaan kaltaisessa paikassa nuorempana, mutta että kirja ei silti ole omaelämäkerrallinen. Hän kertoo myös työstävänsä uutta kirjaa paraikaa, mikä on aivan mahtava uutinen, sillä viehätyin Willowsin miljöökuvauksesta ja napakoista lauseista.

Helmet-lukuhaasteessa laitan Willowsin Sisämaan kohtaan 1. Kirjassa muutetaan.