Ylistys saaristolle, ystävyydelle ja mielikuvitukselle – Tove Jansson: Kesäkirja

Kannessa on Tove Janssonin maalaus. 

Jotain hyvää oli toissaöisessä Ulla-myrskyssä: tyynnyttelin mieltäni lukemalla pikkutunneilla Kesäkirjaa ja sain vihdoin luettua tämän klassikon.

Vuosia ajattelin, että olen lukenut Kesäkirjan, tietenkin olen. Mutta eipä sitä löytynyt luettujen listoiltani. Omassa hyllyssäni kolmen vuoden takainen juhlapainos kuitenkin loikoili. Ryhdyin lukemaan, ja ensimmäiset luvut tuntuivat etäisesti tutuilta. Olen kai vain lukenut niin monta juttua kirjasta, ehkä pätkänkin joskus, että mielikuva lukemisesta on päässyt syntymään.

Kesäkirja vie Suomenlahden ulkosaaristoon, missä pikkutyttö Sophia ja isoäiti viettävät kesäpäiviä. Sophian isäkin on paikalla, mutta hän on etäinen hahmo ja tekee useimmiten vain töitä.

Sophian ja isoäidin ystävyys on yhteisiä leikkejä ja seikkailuja saaressa. On hyviä ja huonoja päiviä, yhteisiä salaisuuksia ja omia. Sophia kyselee ja vasta muodostaa käsitystään maailmasta, isoäidin muistot valottavat vahvan ja suorasukaisen naisen historiaa. Sophia kiipeilee, huimaus pakottaa isoäidin liikkumaan välillä nelinkontin.

Toisinaan mietin, että suomennos voisi kaivata päivitystä, mutta muuten Kesäkirja on juuri niin täydellinen kuin odotin! Se on ylistys saaristolle, ystävyydelle, mielikuvitukselle ja kesälle.

Helmet 2025: 32. Kirja liittyy jollain tavalla Tove Janssoniin.

Tove Jansson: Kesäkirja. Alkuteos: Sommarboken (1972). Suom. Kristiina Kivivuori. WSOY 2022. 176 s. Ostin uutena.

Keskiviikkoklassikko: Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Elli-koiran kanssa olemme tuulta paossa huvimajassa,
joka on juuri oikea paikka kirjoittaa tästä kirjasta.

WSOY 1965. 5 t 46 min. 182 s.
Alkuteos: Pappan och havet (1965).
Suom. Laila Järvinen.
Lukija: Ahti Jokinen
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin uutena / lainasin kirjastosta.

Pian on jo kulunut neljä vuotta Tove Jansson -lukumaratonistani, jolloin urakoin vuorokauden aikana neljä muumi-romaania ja muita Janssonin kirjoja. Muumi-romaaneista luin tuolloin kolme ensimmäistä (Muumit ja suuri tuhotulva, Muumipeikko ja pyrstötähti, Taikurin hattu) ja viidennen (Vaarallinen juhannus). Muumipappa ja meri on romaaneista seitsemäs.

Muutaman vuoden takainen Jansson-maraton syvensi ymmärtämystäni muumeista, joka oli aiemmin perustunut lähinnä japanilaiseen Muumilaakson tarinoita -animaatioon. Muumipappa ja meri pääsi silti yllättämään syvällisyydellään. Siinä käsitellään muun muassa pelkoja, erilaisuutta, yksinäisyyttä ja vanhempien ja lasten suhteita pehmeästi tassuttelevan muumiperheen vaiheiden kautta. Kirja on mainiota luettavaa siis myös aikuisille, vaikka se lastenkirja onkin.

Tarina lähtee liikkeelle Muumipapan tarpeettomuuden tunteista. Perhe tuntuu selviytyvän erilaisista tilanteista ilman Pappaa, häntä ei tarvita edes uhkaavan metsäpalon sammuttamiseen. Myös kesän päättyminen harmittaa. Muumipappa päättää, että perhe muuttaa majakkasaareen, kauas ulkosaaristoon. Seikkailu-nimiseen veneeseen pakkautuvat Muumipappa, Muumimamma, Muumipeikko ja Pikku Myy.

Pitkän merimatkan jälkeen perhe saapuu majakkasaarelle ja asettuu asumaan majakkaan.
Majakanvartija näyttää kadonneen, ja saarella asustaa vain yrmy kalastaja, jolta ei juuri vastauksia tervehdyksiin ja kysymyksiin heru. Pappa keksii itselleen erilaisia projekteja ja yrittää saada majakkaa toimimaan. Muumimamma ikävöi kotilaaksoaan ja maalaa majakan seinille puutarhaa tarvikkeilla, jotka löytää majakan ullakolta: verkkoväreillä, venemönjällä ja kimröökillä*. Saaren maasto on haasteellista innokkaalle puutarhurille, eikä Mamma saa villiruusuja viihtymään penkeissään.

Pikku Myy on tutussa televisiosarjassakin ilkikurinen, mutta tässä kirjassa hän on todella ilkeä muurahaisia polttoöljyllä tuhoava ja pahanilkisiä kommentteja suoltava riiviö. Kaikki hahmot ovat ajoittain yksinäisiä tavallaan, mutta surullisinta kirjassa on Muumipeikko. Mammakin keskittyy lähinnä puutarhan perustamiseen eikä tahdo huomata poikansa kipuilua. Merihevosia ihasteleva ja Mörköä rannassa salaa tapaava Muumipeikko muuttaa lopulta pois majakasta salaiseen paikkaansa.

Perhe elää saarella, jota ympäröi meri. Perhe tekee havaintoja erityisesti vedenkorkeudesta ja tuulista.

Eräänä yönä juuri ennen aamunsarastusta äiti heräsi majakan ympärillä vallitsevaan hiljaisuuteen. Tuuli oli yhtäkkiä tyyntynyt, niin kuin joskus käy sen kääntyessä.
     Äiti makasi kauan kuunnellen.
     Kaukaa meren pimeydestä alkoi hiljalleen nousta uusi tuuli. Äiti kuuli sen lähestyvän, se tuli vedenpintaa pitkin kuin kävellen, ei kuulunut aaltojen ääntä vaan ainoastaan tuulen. Se vahvistui tasaisesti, nyt se ylti jo saareen asti. Avoin ikkuna lonksutti saranoillaan.

Muumit tuntevat meren voiman ja kunnioittavat sitä. Samaan aikaan meressä on jotakin selittämätöntä. Pappa toteaa:

On saatava selville meren salaiset lait, se on kaiken perusta. Minun täytyy ymmärtää merta, jotta voisin pitää siitä. En voi rakastaa tätä saarta ellen pidä merestä.

Sadusta kun on kyse, niin tietenkin majakanvartijan mysteeri selviää ja yhteisen ponnistelun jälkeen perheen välit paranevat.

Leppoisalta vaikuttava muumikirja herätti myös kriittisiä ajatuksia. Kun muumit saapuvat saarelle, Pappa nimeää sen hyvin nopeasti omakseen. Seurue käyttäytyy kuin valtaajien joukko. Kiukuttelevan Papan käytös on myös välillä rasittavaa. Hän ei esimerkiksi anna Muumimamman tehdä juuri mitään, vaan sysää tämän jatkuvasti syrjään. Tähän Mamma aina toteaa jotakin "Tietenkin, kultaseni" -tyyppistä.

Äänikirjan lukija eläytyy kirjan hahmoihin ja lukee näiden repliikit erilaisilla äänillä. Tämä elävöittää toki kuuntelukokemusta, mutta välillä myös hankaloittaa sitä, kun hiljaisimmat puheenvuorot tahtovat jäädä kuulematta. Luin kirjan loppuun painettuna, koska en enää jaksanut temppuilla vaihtelevan äänenvoimakkuuden kanssa. 

Huomasin pitäväni kirjasta paljon enemmän, kun luin sitä itse, ja puhelimen muistiin alkoi kertyä kiehtovia lainauksia. Vakavamielisen tarinan lomassa on myös huumoria:

Nyt isä ja Muumipeikko seisoivat majakan juurella ja käänsivät kuononsa ylöspäin, täältä katsoen he näyttivät isoilta päärynöiltä.

Tällaiset mehevät kuvailut menevät helposti ohi, kun kuuntelee äänikirjaa. Kirja on täynnä mietelauseiksi soveltuvia lausahduksia, ja usein ne kuullaan Muumimamman suusta:

Vaihtelu on välttämätöntä. Muuten sitä tottuu liikaa toisiinsa ja kaikki on samanlaista, eikö niin, kultaseni? 

Kirjan lukemista painettuna puoltaa myös se, että silloin lukija saa nauttia Janssonin mainiosta kuvituksesta!

Muumimamma lääkitsee koti-ikäväänsä
maalaamalla majakan seinille puutarhaa.
Kirjan kuvitusta.

Muumipappa ja meri valikoitui luettavakseni juuri nyt meneillään olevan Kirjoja ulapalta -haasteen ansiosta. Kuuntelin ja luin kirjaa mökkisaaressamme, joten pystyin samastumaan muumien mietteisiin kiinnostavasta ja mystisestä merestä ‒ ja erityisesti Mamman haasteisiin saaristopuutarhansa kanssa! En osaa sanoa Muumipapan varmuudella, kuinka monen boforin voimalla tänään puhaltaa, mutta niin navakasti kuitenkin, että kultaisennoutajan korvat lepattavat ja minäkin pidän vapaaillan puutarhahommistani.

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

*Kimrööki eli noki-, lamppu- tai hiilimusta on hienojakoista puhdasta hiiltä, jota valmistetaan kuivatislaamalla tai asetyleeniä käyttäen hiilipitoisista aineista. Kimröökiä käytetään vahvistavana seosaineena renkaissa ja muissa kumituotteissa sekä mustana väriaineenamaaleissa, painoväreissä ja elintarvikkeissa. (Wikipedia)

Nannan IV lukumaraton: Tove Jansson

Kuva: M. Carole

Viime kesänä Blogistaniassa alkoi hauska perinne: yhteiset kirjamaratonit. Tällä kertaa ilmoittautua on voinut Anna minun lukea enemmän -blogissa, josta löytyvät tarkemmat säännöt. Ideana on lukea 24 tuntia ja ilmoittaa sitten, kuinka paljon tuli luettua. Yhteiseksi maratonin tekee aikataulu: maratonin alun tai lopun tulee sijoittua 19.6.

Edellisestä pidemmästä lukusessiostani on ehtinyt kulua vasta viikko: viime keskiviikkona osallistuin pakkoloman piristykseksi Keltaiseen maratoniin ja luin Joël Dickerin kirjan Totuus Harry Quebertin kanssa 16 tunnissa. Maratonista jäi hyvä mieli ja se jopa kasvatti lukuhalujani entisestään: en siis vain voinut jättää tätä yhteismaratonia väliin.

Nyt alkavalla maratonilla keskityn Tove Janssonin tuotantoon. Mielenkiintoni Janssonin kirjoja kohtaan heräsi, kun kirjoitin hänestä töissä kirjailijaesittelyn ja luin viime viikolla Tuula Karjalaisen kirjoittaman elämäkerran Tee työtä ja rakasta. Huomasin, miten vähän Janssonin tuotantoa tunnenkaan, vaikka voisin väittää kasvaneeni muumien kanssa. Tosiasiassa muumituntemukseni on tähän mennessä rajoittunut japanilaiseen animaatioon, ja tätä aukkoa lähden paikkaamaan tällä leikkimielisellä kesäisellä lukusessiolla.

Tässä pinoni:

Kirjapinosta löytyy muumiaiheisia romaaneja, sarjakuvakirja ja Janssonin aikuisille suunnattuja kirjoja. Matkustan maratonin aikana mökille viettämään juhannusta, joten en aseta itselleni minkäänlaisia sivumäärätavoitteita. En ole mikään autolukija, veneestä nyt puhumattakaan!

Tervetuloa seuraamaan Jansson-maratonia tänne blogiin ja Kirjakimaran Facebook-sivuille. Nyt se alkaa!

***

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva (1945). WSOY.

Alkuteos: Småtrollen och den stora översvämningen. Suom. Jaakko Anhava 1991.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Luettuja sivuja yhteensä: 54.

Aikaa kulunut: 1 tunti

Muumit ja suuri tuhotulva on ensimmäinen muumiaiheinen romaani. Se ilmestyi ruotsiksi jo vuonna 1945, mutta suomeksi se käännettiin vasta 1990-luvulla. Tämä taitaa olla muumiromaaneista se vähiten tunnettu.

Kirjassa Muumipeikko ja Muumimamma etsivät Muumipappaa, joka on kadonnut. Matkan varrella heidän joukkoonsa liittyy Nipsu, ja he tapaavat myös monia muita hahmoja, kuten Tulppaanan, hattivatteja ja marabuherran. 

Hahmojen persoonallisuudet tulevat hyvin esiin: Mamma on turvallinen ja kekseliäs, Nipsu arka ja suorasukainen, Muumipeikko taas rohkea ja utelias.

Kirjassa on Janssonin piirtämä mustavalkokuvitus:

Tarinassa on paljon jännittäviä ja vauhdikkaita elementtejä: on pimeä järvi, jossa vaani Suuri käärme, vuoristorata vuoren sisällä, myrskyävä merimatka ja kaiken alleen peittävä tulva. Seikkailu päättyy myöhemmistä muumitarinoista tuttuun paikkaan:

Lopulta he tulivat pieneen laaksoon, ja mitään niin kaunista he eivät olleet nähneet koko päivänä. Ja siellä, niityn keskellä, oli talo joka oli melkein kuin kaakeliuuni, hyvin hieno ja siniseksi maalattu.

Kirjan lukemiseen ei mennyt aikaa kuin puolisen tuntia, mutta takkuileva netti hidasti maratontaipaleeni alkua.

* * *

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti (1946). WSOY.

Alkuteos: Kometjakten. Suom. Laila Järvinen 1955.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Luettuja sivuja yhteensä: 210.

Aikaa kulunut: 3 tuntia 30 minuuttia.

Toisessa muumikirjassa sukelletaan jälleen seikkailuun ja joudutaan luonnonmullistuksen armoille. Nyt Muumilaaksoa uhkaa pyrstötähti, joka on matkalla kohti maata. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät retkelle kohti vuorilla sijaitsevaa Tähtitornia ja professoria, jonka he toivovat kertovan, milloin pyrstötähti iskeytyy maahan ja miten se voitaisiin estää.

Kaverukset tekevät matkaa vehmaassa luonnossa ja kohtaavat vaaroja ja yllätyksiä. Seurueeseen liittyy Nuuskamuikkunen ja myöhemmin sisarukset Niisku ja Niiskuneiti. Muumipeikko ja Niiskuneiti rakastuvat oitis. Muita uusia hahmoja ovat mm. Silkkiapina, Piisamirotta ja Hemuli.

Oikeanpuoleisella sivulla: jättiläissisilisko vartioi granaatteja.

Yllätyin, kuinka jännittäviä muumikirjat tähän mennessä ovat olleet. Kaikenlaiset örkit ja onnettomuudet uhkaavat, kun joukkio tekee matkaansa. Nipsu reagoi usein itkemällä ja huutamalla, kun taas Muumipeikko usein uskaltaa enemmän, varsinkin nyt kun urotekoja on todistamassa Niiskuneiti. Järjen ja harkitsevaisuuden ääni on Nuuskamuikkusella.

Muumit ovat satuja, joissa on satujen logiikka. Esimerkiksi Niiskuneidillä on Muumipeikolta saatu peili, jonka hän ottaa esiin aina tarpeen tullen: mutta missä hän säilyttää sitä? Hänellä kun ei ole vaatteita eikä laukkua…

Satuseikkailussa on myös opettavainen puoli. Matkalla käsitellään ainakin erilaisuutta, kiusaamista, lojaaliutta ja ystävyyttä.

Maraton kulkee yllättävän kepeästi, vaikka takana on työpäivä. Mihinkään pohdiskelevaan ja raskassoutuiseen tekstiin en nyt pystyisi – muumien seikkailut sopivatkin  tähän tilanteeseen mainiosti! Seuraavaksi pieni tauko lukemisessa ja ulos koiruuden kanssa.

* * *

Tove Jansson: Taikurin hattu (1949). WSOY.

Alkuteos: Trollkarlens hatt. Suom. Laila Järvinen 1956.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Luettuja sivuja yhteensä: 358.

Aikaa kulunut: 6 tuntia.

Kannen kuvitusta. 

Eräänä keväänä, kun Muumilaakson asukkaat ovat heräilleet sadan päivän ja sadan yön mittaisilta talviuniltaan, lähtevät Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen pienelle retkelle. He löytävät ison mustan hatun, jonka he tuovat Muumitaloon. Hattu on liian iso Papalle, joten se päätyy paperikoriksi.

Hattu muuttaa Muumilaakson asukkaiden elämää monella tavoin. Esimerkiksi sinne heitetyt munankuoret muuttuvat pilviksi, joilla voi ratsastaa. Tämä oli pienenä lempitarinoitani muumianimaatiossa: miten vallatonta olisikaan matkustaa pilven päällä!

Aiemmista seikkailuista tutut hahmot ovat kotiutuneet Muumilaaksoon, ja nyt mukaan tulevat Tiuhti ja Viuhti. Osallisina ovat myös Mörkö ja Taikuri. Koossa alkaa siis olla aika kööri, ja tapahtumien määrä tuntuu kasvavan kirja kirjalta: Taikurinhatussa on saariseikkailu, luolaretki, elokuun juhla, viidakkopäivä, kalastusretki ja mitä vielä!

Muumimammalla on aina hänelle tärkeä käsilaukkunsa mukanaan, mutta ei esiliinaa. Muumit kulkevat pääasiassa ilman vaatteita, mitä nyt Hemulilla on aina leninkinsä ja tietenkin uidessa pidetään uimahousuja!

Ensimmäisessä kirjassa esiintyi Muurahaisleijona, tässä on mukana Muurahaiskorento: onkohan kyseessä sama olento, jonka nimi vain on vaihtunut kääntäjän vaihtuessa?

Näissä ajatuksissa on hyvä pitää maratonissa yöunien mittainen tauko: aamulla jatkuu! Kiitos kommentoijille, vastailen huomenissa!

* * *

Tove Jansson: Maailmanloppu tulee! (1947–48). Tigertext Ab/Ny Tid.

Alkuteos: Jorden går under! Suom. Juhani Tolvanen (2007).

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Luettuja sivuja yhteensä: 438 s.

Aikaa kulunut: 17 tuntia 45 minuuttia.

Teoksen alaotsikko on Tove Janssonin ensimmäinen muumisarjakuva Ny Tid -lehdessä 1947–48 ja alkukielellä Tove Janssons första muminserie i Ny Tid 1947–48.

Aamupäivä hurahti mökille matkatessa. Autossa luin muumisarjakuvaa; sarjakuva sopi muuten loistavasti autolukemiseksi.

Maailmanloppu tulee! on lähestulkoon sama tarina sarjakuvamuodossa kuin eilen lukemani Muumipeikko ja pyrstötähti. Eroja kuitenkin löytyy: Niiskua kutsutaankin Hosuliksi, tapahtumat etenevät hieman eri järjestyksessä ja mukana on hahmoja Taikurin hattu -romaanista.

Itse sarjakuva on vain viitisenkymmentä sivua pitkä, sen jälkeen on muun muassa Janssonin haastattelu ja muita muumisarjakuvan ilmestymisestä kertovia artikkeleja. Mielenkiintoisin oli Trygve Söderlingin teksti, jossa vertaillaan sarjakuvaa muumikirjoihin.

Saaressa tuulee ja on näemmä tuullut kovasti alkuviikosta: kukkaruukkuja on mennyt rikki ja muutenkin tavarat ovat lennelleet. Saa nähdä, miten saan keskityttyä lukemiseen paikkojen järjestelyn ohella. Aikaa on iltaseitsemään eli reippaan kuutisen tuntia. Ehkä muutaman kirjan vielä ehdin…

* * *

Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari (1996). WSOY.

Alkuteos: Anteckningar från en ö. Suom. Liisa Ryömä (1996).

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Luettuja sivuja yhteensä: 541.

Aikaa kulunut: 19 tuntia 30 minuuttia.

Tove Jansson vietti kesät Pellingin saaristossa elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilän kanssa. Heidän piilopirttinsä sijaitsi pienellä Klovharun ulkosaarella, jossa ei aluksi ollut mitään. Tämä kirja kertoo huimista rakennusvaiheen ponnisteluista ja toisaalta saarella vallitsevasta täydellisestä rauhasta.

Teoksessa on Tove Janssonin teksti ja Tuulikki Pietilän kuvitus. Mukana on myös rakennustöissä avustaneen paikallisen miehen muistiinpanoja. Myös Janssonin teksti on muistiinpanomaista. Niinpä alkuteoksen nimi Anteckningar från en ö on suomenkielistä vastinettaan kuvaavampi.

Teksti ja kuvat välittävät onnen hetkiä ja tiivistä yhteyttä luontoon, tosin loppua kohden mukaan astuu myös haikeus: vanhuus jäykistää jäsenet ja meri alkaa tuntua viholliselta. Saaresta on luovuttava.

Pitkä yhteiselo tuottaa tilanteita, joissa melkein kaikki on jo sanottu:

Joka kerta kun sumu alkoi tihetä sanoimme toisillemme että nyt tulee sumuista, sitten sanoimme kuten tavallista että nyt se tuli, eikä siitä sitten ollut enempää puhumista.

Oma saaristomökkeily on lasten leikkiä Janssonin ja Pietilän saaristoasumiseen verrattuna. Heillä ei ollut juuri muita mukavuuksia kuin perämoottori ja kaasujääkaappi. Talven jäljiltä halotkin olivat huuhtoutuneet joskus mereen, eikä vene meinannut pysyä laiturissa.

Seuraavaksi tutustun Janssonin lapsuuteen Kuvanveistäjän tytär -romaanin kanssa. Maratonin loppu häämöttää jo!

* * *

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär (1968). WSOY.

Alkuteos: Bildhuggarens dotter. Suom. Kristiina Kivivuori (1969).

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Luettuja sivuja yhteensä: 668.

Aikaa kulunut 22 tuntia 15 minuuttia.

Omaelämäkerrallinen novellikokoelma on kooste lapsi-Toven kokemuksia. Hän tarkastelee ympäristöään ja näkee erilaisia maailmoja: aikuisten ja lasten maailmat, mielikuvitusmaailma ja todellisuus, eläinten ja ihmisten maailmat. Elämä on erilaista saaristossa ja kaupungissa, samoin äidin ja isän taiteilijuudessa on jotakin omalaatuista.

Novelleista terävin on mielestäni Juhlimisista, jossa tarkastellaan aikuisten hauskanpitoa lapsen silmin:

Kaikki miehet juhlivat ja ovat kavereita, toinen ei koskaan jätä toista pulaan. Kaveri voi sanoa kauheita asioita, mutta seuraavana päivänä se on unohdettu. Kaveri ei anna anteeksi, hän vain unohtaa, nainen antaa anteeksi kaiken mutta ei unohda ikinä. Niin se on. Siksi naiset eivät saa juhlia.

Muissakin novelleissa aikuisten puuhat saavat  lapsen näkökulmasta tarkasteltuna jopa koomisia sävyjä.

Nyt on loppukirin paikka: maratonaikaa on jäljellä vajaat kaksi tuntia... Viimeistä kirjaa olen säästellyt tarkoituksella: se sopii tähän ajankohtaan kuin nenä päähän :)

* * *

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus (1954). WSOY.

Alkuteos: Farlig midsommar. Suom. Laila Järvinen 1957.

Mistä minulle: ostin uutena.

Luettuja sivuja yhteensä: 808.

Aikaa kulunut: 24 tuntia.

Luonnollisesti päätän Jansson-aiheisen lukumaratonini juhannuksen aatonaattona muumiromaaniin Vaarallinen juhannus! Tarkoitukseni oli lukea muumikirjat niiden ilmestymisjärjestyksessä, mutta nyt hyppään ajanpuutteen vuoksi Muumipapan urotöiden yli suoraan juhannusseikkailuun.

Vaarallinen juhannus oli minulle aivan vieras tarina. Muumilaaksossa merenpinta nousee yllättäen, ja Muumitalokin joutuu veden valtaan. Muumiperhe pelastautuu ohi kelluvaan taloon, ja mukaan tulevat Mymmelin tytär, Myy, Miska ja Homssu. Tarinassa esiintyvät myös Emma, Vilijaana ja poliisi.

Talo osoittautuu teatteriksi, jonka rekvisiittavarasto ja lavasteet herättävät muumeissa ihmetystä.

Jälleen yhteen kirjaan mahtuu monia jännittäviä tapahtumia: Nuuskamuikkusen retki, Muumipeikon ja Niiskuneidin epäonninen juhannusaatto ja muumiperheen näytelmäharjoitukset ja ensi-ilta.

Kirjasta selviää, että juhannustaiat ja -kokot kuuluvat muumienkin juhannukseen. Lukija saa myös tietää, miten hattivatteja kylvetään ja miten käy, jos viheltää teatterissa.

Lukumaraton on nyt ohi, ja takana on tähän mennessä leppoisin lukumaratonini. Sivuja kertyi ”vain” 808, koska nukuin kunnon yöunet ja matkustin välillä mökille. Luin ilman paineita ja jaksoin innostua joka kirjasta.

Jansson-teema osoittautui toimivaksi maratonilla. Janssonin monipuolisuus herättää kunnioitusta. Hänen aikuistenkirjansa jäivät nyt vähemmälle huomiolle, mutta aion ehdottomasti tutustua niihin tässä kesällä. Luin muumikirjoja ensimmäisestä lähtien ja oli kiehtovaa seurata, miten muumien maailma rakentuu: perheeseen liittyy uusia hahmoja, ja hahmot tulevat tutuiksi tapoineen ja luonteenpiirteineen

Nyt aloitan omat juhannustohinat: paljon olisi vielä puuhaa ennen kuin vieraat huomenna saapuvat. Takana on sen verran tiivis muumivuorokausi, että saattaa tulla ikävä muumien sympaattista tassuttelua.

Kiitos kaikille kannustavista kommenteista ja myötäelämisestä! Janssonin tuotantoon tutustuminen kannattaa, ikään katsomatta :)

Tuula Karjalainen: Tove Jansson: tee työtä ja rakasta (2013)

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 303.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Timo Numminen

Olen matkustanut kirjojen avulla ympäri maailmaa kohta puoli vuotta ja vasta nyt pääsin käymään Suomessa. Ennen lukemiseni painottui kotimaiseen kaunoon, joten  lukutottumuksissani on tapahtunut aikamoinen muutos. Blogiaikana olen tietoisesti pyrkinyt laajentamaan lukutapojani, ja luonnollisesti Lukemalla maailman ympäri -haaste kannustaa käännöskirjallisuuden pariin. Enkä nytkään piipahda kotimaassa kaunokirjan kanssa, vaan tietokirjan. Nyt ovat todella maailman kirjat sekaisin!

Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta Tove Janssonista päätyi luettavakseni, kun kirjoitin töissä kirjaston kotisivuille kirjailijaesittelyn Janssonista. Lueskelin ensin ruotsalaisen Boel Westinin kirjoittamaa elämäkertaa Tove Jansson: sanat, kuvat, elämä, mutta uuvahdin yli 500-sivuisen tietoteoksen äärellä. Aloinkin jonottaa kirjastosta Karjalaisen uudehkoa kirjaa, josta olen lukenut monia kiitteleviä ja kiinnostusta herättäviä arvioita (esimerkkeinä vaikka Katjan, Elinan, Jaanan ja Marian bloggaukset).

Kirja osoittautui niin mielenkiintoiseksi, että harkitun selailun sijaan päädyin lukemaan sen kokonaan. Karjalainen johdattelee lukijan Tove Janssonin elämän läpi jouhevasti, ja luin kirjan yhdeltä istumalta. Kirja on jäsennelty osin temaattisesti, osin kronologisesti, mikä on mielestäni hyvä ratkaisu. Jansson teki mittavan uran niin kirjailijana kuin taiteilijanakin, joten elämänvaiheiden tarkastelu näissä kehyksissä erikseen on perusteltua. Puhdas kronologia olisi voinut tehdä teoksesta poukkoilevan. Toisaalta tämä tematisointi tuo tekstiin toisteisuutta, kun samoihin vaiheisiin palataan uudelleen. Tämä pistää silmään, varsinkin kun lukee kirjaa yhtäjaksoisesti.

Kirjan kuvitusta. Kuvateksti:
Tove maalaa Ateneumin koulussa.

Jansson syntyi taidekotiin: hänen isänsä oli kuvanveistäjä ja äitinsä piirtäjä. Koti oli samalla taiteilijavanhempien ateljee, joten se oli täynnä taidetta, kuvia ja kirjoja. Tove nautti piirtämisestä jo taaperona ja omaksui lapsuudenkodistaan elämänmottonsa ”Tee työtä ja rakasta”. Tämä motto on nostettu myös kirjan nimeen. Nyt teoksen luettuani en ihmettele tätä laisinkaan, niin uuras ja työteliäs taiteilija Jansson oli. Ja samalla hän koki monia värikkäitä ihmissuhteita ja löysi lopulta pitkäaikaisen elämänkumppanin, Tuulikki Pietilän.

Karjalainen kuvailee Toven suhdetta äitiinsä symbioottiseksi. Tove muutti kotoa vasta 27-vuotiaana ja tiivis yhteys säilyi aina äidin kuolemaan saakka. Toven suhde isäänsä sen sijaan oli ongelmallisempi, sillä isä ei hyväksynyt Toven vapaamielistä seurustelua miesten kanssa, saati sitten hänen naisystäviään. Tove taas ei sulattanut isänsä näkemyksiä esimerkiksi juutalaisista ja vasemmistolaisista, joita kuului myös hänen ystäväpiiriinsä. Samalla isä oli kuitenkin Toven taiteellinen esikuva.

Monipuolisesti taidetta opiskellut Jansson alkoi kirjoittaa 1940-luvulla, ja ensimmäinen muumikirja Muumit ja suuri tuhotulva ilmestyi 1945. Pikkuhiljaa Janssonin ja muumien tunnettuus kasvoi maailmanlaajuiseksi: ensin tulivat muumikirjat, sitten lastenkirjallisuutta muuttaneet kuvakirjat, sarjakuvat Evening newsissa ja lopulta muumit levisivät ympäri maailman japanilaisten animaatioelokuvien välityksellä.

Kirjan kuvitusta. Kuvateksti:
Kansikuvaluonnos kirjaan Vaarallinen juhannus, 1954, guassi, vesiväri ym.

Janssonin työteliäisyys, rohkeus ja omapäisyys herättävät kunnioitusta. Jatkuvien rahahuolien vaivaama taiteilija teki uransa alkuvaiheilla kuvitustöitä kuin liukuhihnalta laadun silti kärsimättä. Myöhemminkin sekä kirjailijana että taiteilijana toimiminen vaati ponnisteluja. 1950-luvulla Jansson rakkaussuhde Vivica Bandleriin ja myöhemmin Tuulikki Pietilään oli rohkeaa, sillä homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1971 saakka ja sairaus kymmenen vuotta pidempään. Jansson ei kuitenkaan lannistunut ennakkoluulojen ja suoranaisen homofobian edessä.

Uutena tietona minulle tuli Janssonin kirjallisen tuotannon vahva omaelämäkerrallisuus. Läpi elämänsä Tove Jansson vietti kesänsä Porvoon Pellingissä, jonka saaristomaiseman on tulkittu olevan muumien meri- ja saaristokuvausten esikuva. Muumeista voi löytää muitakin yhtymäkohtia todelliseen elämään: monissa hahmoissa on yhtäläisyyksiä Janssonin perheenjäseniin ja ystäviin. Esimerkiksi Tiuhdin ja Viuhdin esikuvia ovat Tove ja hänen silloinen rakastettunsa Vivica Bandler. Janssonin pitkäaikainen elämänkumppani Tuulikki Pietilä eli Tooti puolestaan on ilmiselvästi antanut piirteitä Tuutikille. Muumipeikko on monesti nimetty Janssonin alter egoksi ja niin edelleen.

Karjalaisen kirja painottuu Janssonin kuvataiteilijuuteen ja (välillä piinaavan yksityiskohtaisesti) yksityiselämään, ja varsinkin muumeihin liittymätön kirjallinen puoli jää kevyelle käsittelylle. Tämä on ymmärrettävää, sillä kirjan kirjoittanut Tuula Karjalainen on kuratoinut paraikaa Ateneumissa esillä olevan Janssonin juhlanäyttelyn. Taidankin siis ottaa Westinin kirjalliseen tuotantoon painottuvan Jansson-elämäkerran uudelleen lukuun jossakin vaiheessa, koska Jansson kiinnostaa minua erityisesti kirjailijana.

Vasta tämän kirjan myötä voin sanoa ymmärtäväni Tove Janssonin suuruuden ja merkityksen niin kirjailijana kuin kuvataiteilijanakin. Käsitykseni Janssonista ja muumeista on ollut melko lailla yksipuolinen: tunnen muumit pääasiassa japanilaisen animaatiosarjan kautta. Rakkaat vhs-kasetit ovat varmasti vieläkin tallella vanhempieni kätköissä, ihan puhki en saanut niitä pienenä katsottua. Muumikirjoja olen lukenut vain jokusen, joten tutustuttavaa riittää!