Nannan VIII lukumaraton: Elokuinen lukuseikkailu

Hanna (@hannaelinatee) huhuili Instagramissa seuraa lukumaratonille, ja koska tältä kesältä tämä pitkä matka minulta vielä uupui, päätin lähteä mukaan. Olin myös yksin saaressa, joten lukemiseen uppoutuminen oli mahdollista.

Viikko sitten perjantaina aloitin valmistelut. Kauppareissulla ostin silmätippoja ja herkkuja. Pesin lukulasit ja tein ruokaa valmiiksi.

Etsin inspiroivia kirjoja mökin kirjahyllystä: vaatimuksena oli, että ne hyppäävät syliin ja vaativat lukemista. 

Pinossa oli valinnanvaraa, kaikkea en kuvitellutkaan ehtiväni. Siekkisen Saaren olen lukenut useasti, mutta se otti paikkansa itsepintaisesti. Muita inspiraatiopinon kirjoja en ollut aiemmin lukenut.

Lauantaina aloitin vuorokauden lukumaratonin. Luin pinosta neljä kirjaa, tässä lukukokemuksistani lyhyesti:

Aki Ollikainen: Musta satu

Siltala 2015. 157 s. 

Käytettynä ostettu.

Kansi: Elina Warsta.

Kahdessa aikatasossa etenevä tarina kietoutuu Tattarisuon ruumiinosalöytöjen ympärille. Nykyajassa kirjailija kamppailee käsikirjoituksensa kanssa ja yrittää saada mysteeriä kirjoitettua. Elämänhallinta on vähän niin ja näin, avioliitto rakoilee. Historiallinen taso vie 1930-luvun trokareiden maailmaan.

Miehinen lyhytromaani avaa isä-poikasuhteita, mieheksi kasvamista ja miehenä olemista. Monin paikoin ihastelin Ollikaisen virkkeitä ja kielikuvia. Pienoisromaanin mittaan oli kuitenkin ladattu mielestäni liikaa tavaraa.

Helmet 2025: 20. Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja.

* * *

Raija Siekkinen: Saari

Otava 1988. 127 s. 

Käytettynä ostettu.

Kansi: Jaana Aarikka.
Kansi näkyy alempana yhteiskuvassa paremmin.

Siekkisen Saari ei tyhjene lukemalla; tämä oli ehkä viides lukukierros. 

Kehyskertomuksessa Paula matkustaa miehen kanssa Euroopassa ja alkaa tämän pyynnöstä kerrata tapahtumia saarella. Paula on viettänyt saaressa koko kesän ja kun mies (siis eri kuin alun mies) tulee saareen, myrsky eristää heidät sinne. He ovat saaressa yhdessä, mutta yksin. Saaren tapahtumiin tulee ristivalotusta, kun mantereelta saarta ja naista tarkkaavat ihmiset saavat myös äänen. Onko saaressa kettua, jos sen näkee vain Paula?

Helmet 2025: 4. Kirjassa valvotaan yöllä.

* * *

Anja Snellman: Pääoma

Otava 2013. 299 s. 

Käytettynä ostettu.

Kansi: Piia Aho.

Kauhistelin hetken, mitä Siekkisen paljaan proosan jälkeen voi lukea. Valinta onnistui: Snellmanilla on vahva oma ääni ja taito vyöryttää tarinaa niin, että lukija on hetkessä ytimessä.

Omaelämäkerrallinen Pääoma kertoo kirjailijan sisaresta Marusta ja heidän suhteestaan, myös vanhemmista ja perheen kipupisteistä. Selvitystyö vie häpeän ja yhteyden hetkiin. Marun kitalakihalkio saa hänet puhumaan marunkieltä ja tekee hänestä erilaisen. Päähenkilö suomii omaa puhumattomuuttaan, mutta toisaalta hän näkee Marun ainutlaatuisuuden. 

Teoksen rakenne on kierteinen kuin dna. Toisteiset muistot täydentävät kuvaa, kun uudet asiat palaavat mieleen.

Helmet 2025: 47.-48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt.

* * * 

Helena Sinervo: Runoilijan talossa

Tammi 2004. 240 s.

Käytettynä ostettu.

Kansi: Markko Taina.

Sinervo tekee Eeva-Liisa Mannerista biofiktiossa elävän ja verevän päähenkilön komplekseineen. Maanjäristys romahduttaa runoilijan Espanjan-kodin katon, mutta muutenkin elämän perustukset huojuvat. Manner on evakko ja erakko, jolla on epäonnea ihmissuhteissa ja mielenterveysongelmia, mutta taito keplotella epävarmassa ammatissa. Omien runojen rinnalla hän kääntää ja tekee kritiikkejä. 

Sinervo sai teoksestaan Finlandia-palkinnon, ja biofiktio-fanina vain ihmettelen, miten en ole lukenut tätä aiemmin!

Helmet 2025: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

* * *

Kaikissa neljässä maratonkirjassani on kirjoittava päähenkilö, mutta keskeisin yhdistävä tekijä näille taitaa olla jonkinlainen puhumattomuus. Muutakin varmasti syvemmällä analyysilla löytyisi, mutta maratonlukeminen on kuitenkin aika kepeää.

Sivuja vuorokauden lukuseikkailussa kertyi 823. Tauotin lukemista saunalla, yöunilla ja pihapiipahduksilla. Vaihtelin myös kuulumisia yhtä aikaa lukumatkalla olleiden Hannan ja Tiinan (@tiinankirjahyllysta) kanssa Instagramissa – kiitos vielä tsempeistä ja kokemuksen jakamisesta!

Maaliin päästyäni mietin, että romaanien väleissä olisi ollut kiva lukea esimerkiksi runoja tai sarjakuvaa, mutta niitä ei mökin hyllyssä ole. Se on puute, joka on paikattava!

Antti Tuuri: Uusi Jerusalem

Kansi: Hannu Taina. 

Otava 1988. 362 s.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.

Tänään vietetään kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin päivää. Kirjallinen juhlapäivä on oivallinen ajankohta aloittaa Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan esittely täällä blogissa. Kuusiosainen sarja kertoo pohjanmaalaisen Hakalan suvun vaiheista sekä Suomessa että siirtolaisina Amerikassa. Suvun jäsenten elämää seurataan 1920-luvulta aina 1990-luvulle asti.

Kaavailen lukevani Pohjanmaa-sarjan tämän vuoden aikana. Luen sarjan kronologisessa järjestyksessä, eli nyt ensimmäisenä luin romaanin Uusi Jerusalem. Se olisi ilmestymisjärjestyksessä vasta sarjan neljäs osa. Mikäli suunnitelmani pitävät, Kirjakimarassa ilmestyy tämän vuoden aikana arviot sarjan muistakin viidestä osasta, jotka ovat Maan avaruus, Talvisota, Pohjanmaa, Ameriikan raitti ja Lakeuden kutsu. Päätösosasta Tuuri sai Finlandia-palkinnon.

Uusi Jerusalem kuvaa Johannes Hakalan matkaa Suomesta Kanadan kautta Yhdysvaltoihin, ja miehen oman paikan etsimistä siirtolaisena. Eletään 1920-luvun loppua, ja joukko suomalaisia miehiä on lähtenyt meren yli uuteen maahan työn perässä. Jo Halifaxiin päättyvä laivamatka koettelee matkalaisia, eikä heitä määränpäässä otetakaan vastaan avosylin, kuten he ovat luulleet. Atlantin tuolla puolen maata koettelee depressio eli lama, joka on johtanut työväen vähentämiseen, lakkoihin ja levottomuuksiin.

Johannes Hakala kertoo itse omaa tarinaansa. Minäkertojan silmin koetaan mainarin arki syvällä kaivoksessa, täiden kutina asuntolan pedissä ja kielitaidottoman siirtolaisen ulkopuolisuus uudessä ympäristössä. Johannes on englanninkielisessä ympäristössä täysi ummikko ‒ kielitaitoa ei ole. Pian hän oppii muutamia yksittäisiä sanoja, mutta esimerkiksi kaivoksella tarvittavat keskustelut käydään elekielellä. Paikallisia kutsutaan kielisiksi ja finglish värittää tekstiä. Hakala lähtee miesjoukon mukaan ampumaan muuseja, ja mainarit asuvat poorttihausissa. Sudburyn kaupunki vääntyy pohjalaisessa suussa Supperiksi. Hakalan toveri Mäen Kalle on uudessa maassa Charles McKay.

Tuuri ei juuri päästä lukijaa Johanneksen pään sisälle, vaan antaa tekojen puhua. Hakala pitää puolensa, tekee määrätyt työt, muttei ala pokkuroimaan. Viina maistuu, muttei yhtä ahnaasti kuin muille mainareille. Omapäinen Hakala seuraa hieman epäillen myös siirtolaispastorin ajamaa Uusi Jerusalem -hanketta, jonka myötä olisi tarkoitus perustaa yhteiskunta preerialle. Miehen taustasta saamme tietää vain vähän: Suomeen talollinen mies on jättänyt kaiken, kokonaisen elämän vaimoineen ja lapsineen, eikä aietta paluusta ole.

Uusi Jerusalem oli lupaava avaus Pohjanmaa-sarjalle. Minäkertojan matkassa pääsin sukeltamaan mainarin elämään ja siirtolaisen asemaan. Romaanista välittyy kirjailijan kerronnan riemu ja helppous: tarina luistaa, eikä Tuurin tunnistettava lause petä. Finglish-ilmaisut ovat hauska lisä. Seuraavilta osilta odotan tarinan etenemisen lisäksi lisävalotusta Johannes Hakalan taustaan. Toivottavasti myös suvun naiset ja muutenkin naiset saavat isomman roolin tulevissa kirjoissa. Uusi Jerusalem on nimittäin melkoinen äijä-kirja, jossa naiset ovat lähinnä piikoja poorttihauseissa tai ilotyttöjä koiratorpissa eli bordelleissa.

Miksi sitten aloin lukea Tuuri kirjasarjaa? Idean taisin saada kanssabloggaajalta: Lukijatar on lukenut Pohjanmaa-sarjaa viime aikoina. Hän on edennyt projektissaan jo viidenteen eli toiseksi viimeiseen osaan. Lukijattaren arvion tästä ensimmäisestä osasta, Uudesta Jerusalemista, voi lukea täältä.

Toki kiinnostukseeni vaikuttaa myös se, että pidän Tuurista kirjailijana. Olen aiemmissa Tuuri-postauksissani nimittänyt Tuuria kirjalliseksi tukipilarikseni. Bloggaavana lukijana tulee luettua monenlaisia teoksia, mutta Tuuri on yksi niistä, joiden luokse voin aina palata, kun kaipaan jotakin tuttua ja turvallista. Tuurin teksti tuntuu yhtä lämpimän kotoisalta kuin takkatulen loimu.

Rakkauteni Tuurin teksteihin on kehittynyt pikkuhiljaa. Kirjallisuudenopiskelijana hymistelin, kun luennoitsija hehkutti Tuuria maasta taivaisiin, mutta sympatiseerasin kurssilla vieraillutta kirjailijaa. Vielä vuonna 2013 olen kirjoittanut Taivaanraapijoiden arvioon, ettei Tuuri lukeudu omiin suosikkeihini, mutta niin vain on mieli vuosien varrella muuttunut. En toki vieläkään aina lumoudu hänen kaikista teoksistaan, mutta se ei ole este kirjalliselle faniudelle.

Palaan Tuurin pariin siis Maan avaruuden merkeissä lähikuukausina!

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 3. Kirja aloittaa sarjan. Se on myös ensimmäinen luettu Hyllynlämmittäjä.

Muita Antti Tuurin kirjoja Kirjakimarassa:

Bospor Express
Matkoilla Euroopassa
Ikitie
Taivaanraapijat
Tammikuu 18
Tenoa soutamassa