Alkuteos: Transparente Blanche.
Suomentaja: Outi Menna (2014).
Kustantaja: Schildts & Söderströms.
Sivumäärä: 238.
Oma arvio: 2½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Peter Sandströmin
ensimmäinen suomennettu romaani Valkea
kuulas pääsi edustamaan kotimaista kirjallisuutta kirjaston lukupiirissä, jossa keskitytään tänä keväänä pohjoismaiseen
kirjallisuuteen. Suomenruotsalaiselta
Sandströmiltä on aiemmin suomennettu novellikokoelma Sinulle joka et ole täällä.
Sandström kirjoittaa
usein itsensä tai itseään muistuttavan henkilön kirjoihinsa. Monissa
teoksissa päähenkilö on saanut kirjailijalta paitsi piirteitä, myös nimen
Sandström. Valkeassa kuulaassa päähenkilö
jää nimettömäksi, mutta jälleen keskiössä on keski-ikäinen Pohjanmaalta
kotoisin oleva mies.
Tarina saa alkunsa, kun
äiti pyytää keski-ikäisen pojan luokseen. Poika tulee enempiä kyselemättä,
vaikka hänellä on perhe ja työkuviot toisaalla. Paluu lapsuudenmaisemiin nostaa
muistoja mieleen, niin hyvässä kuin pahassa. Mies muistelee erityisesti
ensirakkauttaan ja isäänsä. Isän hurja työ hevosentappajana ja isän kuolema
ovat jättäneet avoimia kysymyksiä.
Ajankuvaa oli paikoin
mielenkiintoista lukea, ja muun muassa perheen vuosikymmeniä vanha auto, Ford
Capri, on kuin yksi henkilö muiden joukossa. Sandström myös vertaa mennyttä ja nykyistä nasevasti:
Oivaltavat havainnot eivät kuitenkaan pelastaneet lukukokemustani. Tarinassa ei oikein ollut minulle tarttumapintaa ja se jäi etäiseksi. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla: keski-ikäistyvän miehen mielenmaisemaa voi kyllä kuvata vetävästi, kuten esimerkiksi Karl Ove Knausgård on tehnyt. Sandströmiä on kutsuttu Suomen Knausgårdiksi, mutta minä en voi allekirjoittaa vertausta.
Siinä laukussa oli koko entinen maailma, joka oli vähitellen katoamassa. Hyvästi ulkohuusi ja puulämmitys. Hyvästi irtotavarana myytävä voi, hyvästi hevosten käyttö vetoeläiminä. Hyvästi koululaisten talvisin käyttämät karvalakit, hyvästi turvavyöttömät autot. Kaikki muuttuisi hyväksi, mikään ei olisi enää vaarallista.
Oivaltavat havainnot eivät kuitenkaan pelastaneet lukukokemustani. Tarinassa ei oikein ollut minulle tarttumapintaa ja se jäi etäiseksi. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla: keski-ikäistyvän miehen mielenmaisemaa voi kyllä kuvata vetävästi, kuten esimerkiksi Karl Ove Knausgård on tehnyt. Sandströmiä on kutsuttu Suomen Knausgårdiksi, mutta minä en voi allekirjoittaa vertausta.
