Syys- ja lokakuussa luetut

Syksyn pimentyessä myös bloggaustahtini on näyttänyt hiipuvan. En kanna siitä huolta, koska ennenkin on ollut ajanjaksoja, jolloin Kirjakimara on päivittynyt harvemmin. Osaan jo odottaa, että jonkin ajan päästä mieleni taas muuttuu, enkä malttaisi muuta tehdäkään kuin blogata. Kovin lukijajystävällistä tällainen ailahtelu ei toki ole, myönnetään. Suuri kiitos siis kaikille teille, jotka olette pysyneet lukijoinani myös näinä verkkaisempina aikoina!

Päätin nyt putsata pöytää eli kirjoittaa koontipostauksen monista luetuista, mutta vielä bloggaamattomista kirjoista. Nämä ovat jostakin syystä jääneet muiden kirjojen jalkoihin lukemisen jälkeen. Jos jäisin odottelemaan kirjoitusinspiraatiota, niin nämä kirjat pölyyntyisivät varmaankin vuosia tuossa pöydän kulmalla. Morrisonin äänikirjaa lukuun ottamatta kaikki ovat omia kirjojani, joten kirjaston eräpäivätkään eivät patista bloggaamaan. Kirjoitusinspiraatio iskee (ainakin minulle) tyypillisesti heti lukemisen jälkeen: jos kirjasta kirjoittaminen venyy, se helposti myös jää.

Nyt on siis luvassa kimara aiemmin tänä vuonna luettuja kirjoja, joista en ole vielä kirjoittanut. Osan olen lukenut puolikin vuotta sitten, joten varoitus: muistinvaraista mutuhuttua luvassa! Näiden kirjojen  jälkeen tulevat linkit syys- ja lokakuussa kirjoitettuihin postauksiin.


Bloggaamattomat

Julia Franck: Keskipäivän haltija (2007) (405 s.)

Alkuteos: Die Mittagsfrau.

Suomentaja: Raija Nylander (2009). Avain.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kansi: Minna Luoma
Kuva: avain.net

Juutalaistaustainen Helene hylkää 7-vuotiaan lapsensa rautatieasemalle vuonna 1945. Aletaan taustoittaa traagista tapahtumaa. Koko kirja on oikeastaan vastauksen rakentamista kysymyksiin "Miten äiti voi?" ja "Miksi?". Kirjaa on kuvattu tutkiemaksi hyvästä ja pahasta, ja luonnehdinta kuvaa teosta mielestäni hyvin. 

Kirjan nimi viittaa saksalaiseen taruun: keskipäivän haltija voi ilmestyä keskelle arkista työtä ja viedä ihmiseltä järjen ja lapset. Tuon lumouksen voi särkeä vain puhumalla, ja vaikeneminen pitää taian voimassa. Helene vaikeni elämänsä vaikeuksista. 

Franckilla on omakohtaista kokemusta tarpeesta jakaa ja keskustella vaikeista asioista, sillä kirja perustuu hänen sukunsa vaiheisiin: hänen isoäitinsä oli hylännyt Franckin isän. Kirjailija halusi ymmärtää isoäitinsä motiiveja ja kirjoitti teolle fiktiivisen selityksen. Kirja voitti Deutscher Buchpreisin vuonna 2007. 

Kirja oli lukupiirikirjanamme keväällä, ja Helenen teko herätti vilkasta keskustelua. Jotkut pystyivät ymmärtämään Helenen ajatusmaailmaa, toisille tarina oli käsittämätön ja siksi epäuskottava. Kirja koettiin melko raskaaksi: teksti on tajunnanvirtamaista ja tiivistä, dialogia ei ole merkitty eikä yksityiskohdissa säästelty. Se on silti mielenkiintoinen sota-ajan kuvaus, jossa suuret historialliset myllerrykset kytketään yhden suvun vaiheisiin.

* * *

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin (2003) (475 s.)

Alkuteos: What I Loved.

Suomentaja: Kristiina Rikman (2007). Otava.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kansi: Alan Baker

Olen lukenut Hustvedtilta aiemmin kirjat Kesä ilman miehiä, Lumous ja Vapiseva nainen. Ensimmäinen ja kolmas olivat mielestäni niin hyviä, että kirjailijan parhaaksi kehuttu Kaikki mitä rakastin päätyi kesäkirjapinooni ehkä jopa epäreilujen odotusten kera.

Vuosien odotus mielessäni aloin lukea kirjaa ja melko pian hämmennyin: mitä ihmettä? Mitä en nyt ymmärrä, tämähän on tylsää? Hiljalleen henkilöhahmoihin tutustuu ja ihmisten kohtalot alkavat kiinnostaa. Alusta asti on selvää, että perhesuhteiden ja dynamiikan esittely on alustusta jollekin. Jotakin tulee tapahtumaan, ja tuota jotakin saa odottaa melkein puoliväliin saakka. Silloin rysähtää.  

Tästä kirjasta kirjoittaminen on ollut vaikeaa, koska en oikein tiedä, pidänkö vai enkö. Pikkuhiljaa on kai hyväksyttävä se, että suhtaudun Hustvedtiin kaksijakoisesti. Välillä hän saa minut  ärsyyntymään, mutta samalla arvostan hänen taitoaan rakentaa älykäs romaani. Esimerkiksi tässä kirjassa taulujen lähitarkastelut ja taidejargon saivat minut tympääntymään. Tarina onnistui kuitenkin yllättämään ja ihailen Hustvedtin monialaista asiantuntijuutta. Myös kirjan psykologiataso hysterioineen ja syömishäiriöineen oli kiinnostavaa luettavaa.

Kuvausassistentti arvosti Hustvedtia parin lipaisun verran.

* * *

Donna Tartt: Tikli (2013) (895 s.)
Alkuteos: The Goldfinch.
Suomentaja: Hilkka Pekkanen (2014). WSOY.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: ostin uutena.

Luin Tiklin heinäkuun puolivälissä Blogistanian yhteislukumaratonilla. Päällimmäiset muistoni liittyvät kirjan ulkomuotoon: järkälettä oli hankala lukea. Ensimmäistä kertaa jopa kaipasin e-kirjaa. Varsinkin kun sisältö ei mielestäni olisi vaatinut lähes tuhatta sivua, vaan tiivistämällä siitä olisi voinut saada paremman kirjan.

Tarttin Jumalat juhlivat öisin -esikoinen kolahti minuun lujaa, kun luin sitä ennen ja jälkeen maratonpäivän. Kirjoilla on ikäeroa reilut parikymmentä vuotta, mutta yhteistä niille on ainakin jännitykseen ja salaisuuksiin perustuva juoni sekä paljon päihteitä käyttävät nuoret. Molemmat myös kuvaavat omaa aikaansa. Tosin Tikliä on kritisoitu anakronismeistä; esimerkiksi Jokke listaa tekstissään ansiokkaasti kirjan ajankuvan epäjohdonmukaisuuksia. Maratonlukija ei pysähtynyt moisia sen tarkemmin miettimään, vaikka muistan joidenkin seikkojen hieman hämmästyttäneen matkan varrella.

Tikli oli oiva uppoutumiseen ja lukemisesta nauttimiseen sopiva kirja – minulle siinä ei ollut mitään maailmoja mullistavaa.

* * *

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo (2001) (479 s.)

Alkuteos: La Sombra del Viento.

Suomentaja: Tarja Härkönen (2004). Otava.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kuva: Päivi Ahola.

Tuulen varjo on Ruiz Zafónin ensimmäinen aikuisille suunnattu kirja, ja se aloittaa Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan. Toinen osa on nimeltään Enkelipeli ja kolmas Taivasten vanki. Kirjailija kirjoittaa parhaillaan neljättä, sarjan päättävää osaa. Tuulen varjo ja sen jatko-osan ovat nostaneet Ruiz Zafónin kirjallisuuden megatähdeksi ja Espanjan menestyneimmäksi nykykirjailijaksi. Kirjailija on kotoisin Barcelonasta, joka on myös hänen kirjojen tapahtumapaikka.

Tuulen varjo sijoittuu Francon kauden alkuvuosiin, 1940- ja 50-luvuille. Daniel Sempere on 10-vuotias, kun hänen isänsä vie hänet ensimmäistä kertaa salaiselle Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Sieltä Daniel saa valita yhden kirjan, ja hän ottaa Julián Caraxin teoksen Tuulen varjo. Daniel kiinnostuu Caraxin kohtalosta ja alkaa koota kirjailijan elämäntarinaa, joka saa mysteerin piirteitä. Caraxin elämänvaiheet alkavat sekoittua Danielin elämään.

Kirjassa on piirteitä maagisesta realismista, fantasiasta, jännityksestä sekä romantiikasta ja historiallisesta romaanista. Lukupiirimme luki kirjan nyt syksyllä ja tuli siihen tulokseen, että kirja sopisi mainiosti nuorten luettavaksi. Miljöökuvaus sai lukupiiriläisiltä kiitosta, mutta kenellekään kirja ei noussut kovin merkittäväksi lukukokemukseksi. Luin jostakin, että jatko-osat toistavat aika pitkälle Tuulen varjon kaavaa, joten tuskin tulen lukemaan jatko-osia.

* * *

Toni Morrison: Koti (2012) (4 t 4 min)

Alkuteos: Home.

Tammen äänikirja.

Lukija: Erja Manto.

Suomentaja: Seppo Loponen (2014).

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Lyhyt äänikirja on tunnelmaltaan ja aiheiltaan raskas. Korean sodan veteraani Frank Money etsii paikkaansa Yhdysvalloissa – kotimaassaan, jonne hän on palannut sodan painolasti harteillaan. 1950-luvun Amerikka ei ole värilliselle miehelle armollinen, on sitten sotaveteraani tai ei.

Frank on sodan jäljiltä niin palasina, että on joutunut psykiatriseen hoitoon. Hän kuitenkin karkaa sieltä, kun kuulee sisarensa Ceen olevan huonossa kunnossa. Rahattoman Frankin onnistuu matkustaa pitkä matka ja pelastaa sisarensa, ja jotenkuten sisarukset pääsevät elämään kiinni. Sotamuistot ja lapsuusmuistot eivät jätä rauhaan, eivät ennen kuin asiat on käsitelty.

Kotia ei ollut vaivatonta kuunnella äänikirjana. Pienoisromaanin ilmaisu on niin tiivistä, että joitakin kohtia olisi välillä pitänyt lukea useaan kertaan. Niinpä luulen, että palaan tämän kirjan painetun version pariin vielä joskus. Ja muutenkin Morrisonia voisi lukea lisää. Erja Mannon ääni muuten sopi tähän tarinaan täydellisesti: matala, selkeä ja melko ilmeetön luenta tuki kirjan tunnelmaa.

* * *

Blogatut

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha (2013) 283 s.

Agatha Christie: Ruumis kirjastossa (1942) 6 t 32 min

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira (1901–1902) 6 t

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (2013) 304 s.

Huh, siinä tuli pikaesiteltyä kirja jos toinenkin! Onnittelut, jos jaksoit lukea tänne asti!

Luettuja sivuja tässä postauksessa esitellyissä kirjoissa on yhteensä 2841, ja äänikirja-aikaa kertyi 16 tuntia 36 minuuttia.

Perjantai-illan kirjoitussessio kannatti: olo on huojentunut, kun rästipino on purettu. Tai ainakin se madaltui :) Nyt voin keventynein mielin suunnata katseen loppuvuoden suunnitelmiin. Huomenna alkaa Karo Hämäläisen ideoima Lukuhaaste, jossa luetaan koko marraskuun ajan 30 sivua kaunokirjallisuutta päivässä. Mainiota, että kirjatoukille on kehitelty oma marraskuu-haaste, niin pääsee mukaan haastehuumaan! Se viiksien kasvattelu kun ei kaikilta onnistu. Lukuhaasteeseen voi liittyä vaikkapa haasteen Facebook-sivuilla. Tärkeintä ei kuitenkaan ole haasteen etenemisen raportointi somessa: tärkeintä on lukeminen!

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (1992)

Alkuteos: The Secret History.

Suomentaja: Eva Siikarla (1993).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 552.

Oma arvio: 5/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kansi: Tuula Mäkiä

Jumalat juhlivat öisin on fiksu mysteeriromaani. Siinä on keskiössä rikos, mutta paljon muitakin aineksia: opiskelijaelämän kuvausta, kehitystarina, ajankuvaa, ihmissuhteita, psykologiaa, huumoriakin. Vaikka ilma oli helteisen kuuma, sai kirjan lukeminen välillä aikaan vilunväreitä. Tartt tarjoili jännitteitä ja tiivistä tunnelmaa.

Jumalat juhlivat öisin on yhdysvaltalaisen Donna Tarttin vuonna 1992 ilmestynyt esikoisteos. Kirjailija tunnetaan siitä, että hän julkaisee harvakseltaan: tämän esikoisen jälkeen ovat ilmestyneet vain Pieni ystävä (2002, suom. 2003) ja Tikli (2013, suom. 2014). Tämänkeväinen mediamylläkkä Tiklin ympärillä ja Tarttin kahdesta aiemmasta kirjasta kuulemani kehut saivat minut innostumaan kirjailijasta niin, että ostin esikoisen sekä Tiklin; ensin mainitun käytettynä ja jäljemmän uutena.

Päähenkilö ja kertoja on Richard Papen, opiskelijanuorukainen Kaliforniasta. Richard pääsee avustusten ansiosta opiskelemaan Hampden Collegeen, jossa valtaosa opiskelijoista on kotoisin rikkaista perheistä. Richard päätyy opiskelemaan muinaiskreikkaa erikoisessa opintoryhmässä: koko luokassa on hänen lisäkseen vain viisi muuta opiskelijaa, ja heitä luotsaa omalaatuinen opettaja. 

Klassisten kielten opiskelijat ovat lähes eristäytynyt saareke yliopiston sisällä: he opiskelevat ja viettävät myös vapaa-aikansa erillään muista. Ryhmä on tiivis, mutta pikkuhiljaa Richard pääsee siihen sisään. Ryhmän jäsenet ovat hitsautuneet toisiinsa mieltymystensä, mutta myös yhteisen salaisuuden vuoksi. 

Kirjan aloitus on vaikuttava:

Lumi alkoi sulaa vuorilla ja Bunny oli ollut kuolleena monta viikkoa ennen kuin aloimme ymmärtää tilanteemme vakavuuden. 

Alusta asti lukija siis tietää, että yksi ryhmän jäsen, Bunny, kuolee. Seuraa rikokseen johtaneiden tapahtumien kuvailua, monia käänteitä ja suuria yllätyksiä. Tarina koukuttaa ja pitää otteessaan, vaikka Bunnyn kuolemasta tiedetään jo heti alussa.

Tartt kuvaa mainiosti pienryhmän dynamiikkaa. Ryhmää ohjaa opinnoissa opettaja Julian, mutta muuten auktoriteetti tuntuu olevan Henry. On mielenkiintoista seurata, miten vahvat persoonat pitävät muita otteessaan, kunnes valta-asetelmat alkavat murentua. Ryhmään kuuluvat kaksoset Charles ja Camilla. Heidän keskinäinen siteensä ja pimeä puolensa lisäävät ryhmän välisiä jännitteitä.

Kirja on oivallinen ajankuva, sillä tarina sijoittuu ajalle ennen kännyköitä ja internetiä: tutkielmat kirjoitetaan puhtaaksi kirjoituskoneella ja kaverit pitää saada kiinni lankapuhelimella. Opiskelijaelämään Hampdenissa kuuluu pänttäämisen lisäksi ihmissuhdesotkut, rahaongelmat, alkoholi ja huumeet.

Jumalat toivat väistämättä mieleeni Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen. Ainakin sivulla 393 on lainaus tuosta klassikosta. Keskeiseksi nousee rikoksen seuraukset sen tekijöille ja ihmismielen toiminta. Muistelisin, että kirjassa jopa viitattaisiin dostojevskiläiseen syyllisyydentunteeseen, mutta en enää löytänyt tuota kohtaa, kun jäi lukiessa merkkaamatta. 

Aloin lukea Tarttin esikoisromaania parin viikon takaista lukumaratonia edeltävänä päivänä. Olin jo päättänyt, että osallistun kirjabloggaajien yhteismaratonille Tarttin uutuuskirjaa Tikliä lukemalla, mutta maratonin aattona aloin panikoida: Mitä jos en pidä Tarttin tyylistä yhtään? Mitä jos teksti tökkii pahemman kerran, sitä kun pitäisi jaksaa 24 tuntia? Tartuin sitten Jumaliin, ihan vain testatakseni, toimiiko Tartt minulle. Ja toimihan se.

Luin Jumalia yhdeltä istumalta parisataa sivua ja heti perään nautiskelin Tikliä vuorokauden verran. Olen huomannut lukevani Tarttia hitaammin kuin yleensä luen. Tiklin 900 sivuun ei ihan vuorokausi riittänyt, ja tätä esikoistakin luin monena päivänä samalla helteestä nauttien. Näillä kirjoilla on ikäeroa parikymmentä vuotta, mutta yhtymäkohtia löytyy. Vertailen niitä tarkemmin, jahka saan Tiklin viimeiset sivut luettua.

Viime aikoina Jumalista on kirjoittanut esimerkiksi Suketus.

Nannan V lukumaraton: Blogistanian yhteislukumaraton

Kuva: Denise Kerbs, CC BY 2.0
Logoksi muokannut: Emmi T.

Nyt on käsillä jo viides kerta, kun aloitan vuorokauden mittaisen luku-urakan. Näiden täysmaratonien lisäksi olen urakoinut kahdesti puolikkaan matkan, joista toinen tosin venähti 16 tunnin pituiseksi. Kolmatta kertaa osallistun kirjabloggaajien yhteiselle kesälukumaratonille: tänään kymmenet bloggaajat maratoonaavat tahoillaan ja raportoivat urakastaan sosiaaliseen mediaan, kukin tavallaan.

Tätä yhteismaratonia emännöi Lukutoukan ruokalista -blogi, jossa on voinut ilmoittautua mukaan. Lukumaratonilla on säännöt, joskin melko löyhät sellaiset:

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin.
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan hyvänsä ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että enimmäisaika on 24 tuntia. (Esim: aloitus 16.7. klo 18.00 -> lopetus 17.7. klo 18.00.) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 15.7., kunhan osa maratonista luetaan 16. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa!
5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa.
6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton.

Alkukesäinen maratonini Joël Dickerin tiiliskiven parissa oli sen verran mainio kokemus, että lähden matkaan toistamiseen yhden paksukaisen kanssa. Kirjana on nyt Donna Tarttin Tikli, jossa on 895 sivua. Innostuin kirjasta heti sen ilmestyttyä ja ostin sen omaksi, koska en malttanut jäädä kirjaston varausjonoon. Epäilin myös, riittäisikö laina-aika tiiliskiven selättämiseen. No, nyt aion hotkaista järkäleen vuorokaudessa, joten jälkimmäinen syy ei enää päde perusteeksi kirjan ostamiselle.

Tartt oli minulle aiemmin tuntematon kirjailija, mutta kollegat, asiakkaat ja media saivat minutkin kiinnostumaan tästä harvakseltaan julkaisevasta kirjailijasta. Tikli-intoa puhkuen ostin alkukesästä käytettynä myös kirjailijan esikoisen, Jumalat juhlivat öisin. Luin sitä eilen verryttelykirjana ja voin todeta, että jos Tikli on edes lähellekään yhtä hyvä, niin edessä on maratonin mittainen lukunautinto.

Päivitän tätä tekstiä maratonin edetessä, samoin blogin Facebook-sivuja. Kesken maratonin keskityn varmaankin tunnelmien raportoimiseen ja kirjoitan itse kirjasta tarkemmin myöhemmin.

Tervetuloa seuraamaan!

* * *

Donna Tartt: Tikli (2013)

Alkuteos: The Goldfinch.

Suomentaja: Hilkka Pekkanen (2014).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 895.

Mistä minulle: ostin uutena.

Maratonkirja ja -ympäristö.

* * *

Aikaa kulunut: 4 tuntia

Luettuja sivuja nyt: 144

Sää oli maratonini alussa sateinen ja sumuinen, joten olen lukenut mökillä sisätiloissa. Aloitin luku-urakkani optimistisesti sohvalla loikoillen ja torkahdin tietenkin hetkeksi. Nukahtaminen ei johtunut kirjan pitkäveteisyydestä vaan lomalaisen unirytmistä. 

Tarina on temmannut minut mukaansa ja kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Hieman hankala luettava se tosin on kokonsa vuoksi. Kädet väsyvät nopeasti.

Nyt ilma on kirkastunut ja aurinkokin pilkahtelee. Seuraavaksi pientä jaloittelua koiran kanssa, ja sitten etsin mukavan lukupaikan ulkosalta! Palaan taas päivittämään lukutunnelmia illemmalla.

* * *

Aikaa kulunut:  8 tuntia

Luettuja sivuja nyt: 290

Kirja pitää tehokkaasti otteessaan, vaikka imu ei ole ihan samanmoinen kuin edellisessä maratontiiliskivessäni eli Dickerin romaanissa Totuus Harry Quebertin tapauksesta, jota oli pakko ahmia eteenpäin vimmalla. Tikliä voi lukea rauhallisemmin, se ei ole niin juonivetoinen. Välillä tosin huomaan ajattelevani, että tässä olisi ollut tiivistämisen varaa – ja olen lukenut vasta vajaat 300 sivua.

Isoa kirjaa hämmästelee myös tsempparikoira.

Lukeminen sujuu, vaikkakin hämmästyttävän hitaasti. Teksti on sinänsä helppolukuista ja jouhevaa, joten en tiedä mikä tänään hidastuttaa. Onneksi tässä ei ole mikään kiire, ehdin mihin ehdin maratonin puitteissa. Huomiseen klo 13 on kuitenkin vielä aikaa!

Luen vielä useamman tunnin ennen yöunia, mutta voi olla, että seuraava päivitys venyy aamuun.

* * *

Aikaa kulunut: 17 tuntia 45 minuuttia

Luettuja sivuja nyt: 450

Yöllä sammutin valot 12 luetun tunnin kohdalla: silloin olin tahkonut kirjasta aika tarkalleen puolet eli 450 sivua. Nyt aamusella jatkan tuosta. Lukuaikaa on vielä reilut kuusi tuntia.

Aamuaurinko piristää mukavasti. Harvemmin (koskaan?) tulee mökillä herättyä ennen seitsemää, joten varhaisen aamun kauneus ja rauha hämmästyttää. Myös kirja on päässyt yllättämään puoliväliin mennessä useasti.

Silmät ristissä ihmettelin aamukastetta ja valoa.

Aamukahvin voimalla herättelen itseäni; tsempparikoira totesi pienen jaloittelun jälkeen, että on parempi vielä jatkaa unia.

* * *

Aikaa kulunut: 24 tuntia

Luettuja sivuja yhteensä: 660

Vihdoin maalissa! Maratonista jäi loistava fiilis, joskin 24 tunnin lukurupeama tuntuu silmissä, hartioissa ja käsissä. En ole aiemmin lukenut näin hankalasti luettavaa kirjaa! Kookasta ja painavaa teosta ei noin vain pidempiä aikoja kannatella.

Paras lukuasento paksukaiselle: sohvalla vatsallaan.
Kuva otettu alkumatkasta.

Tuhti Tikli ei ollutkaan ihan niin helppolukuinen kuin olin kuvitellut. Kirjan 895 sivua olisivat vaatineet minulta ultamaratonin :) 

Kirja parani, mitä pidemmälle ehdin, ja nyt minulla on hieman vaikeuksia irrottautua tarinan maailmasta. Pakko kuitenkin antaa silmien levätä ja keskittyä nauttimaan loppupäivä aurinkoisesta ulkoilmasta ilman kirjaa.

Kirjoitan kirjasta ajan kanssa oman tekstin, kunhan saan loput sivut luettua.

Kiitos kannustuksesta kaikille matkaani seuranneille! Nyt tämä maratoonari lähtee veneretkelle ja nauttimaan palkintopitsasta :)