Syksyn aikana olen lukenut tai kuunnellut kolme kiehtovaa elämäkertaa, joista jokainen jollakin tapaa yllätti minut. Nämä elämäkerrat ovat keskenään melko erilaisia, ja niiden keskeiset henkilöt ovat niin ikään hyvin erilaisten asioiden vuoksi julkisuudessa. Kaikissa kirjoissa kuvataan myös julkisuuden tuomaa painolastia. Median huomio rajoittaa elämää, ja sen kanssa pitää jotenkin oppia elämään.
Vaikka en juuri seuraa julkkisten tekemisiä, niin silti olen muodostanut sieltä täältä tippuvista tiedonmurusista oman mielikuvani tästäkin kolmikosta. Jokaisen elämäkerran lukeminen tai kuunteleminen muutti suhtautumistani sen päähenkilöön.
Michelle Obama: Minun tarinani
Alkuteos: Becoming (2018).
Suom. Ilkka Rekiaro. Otava 2018.
Lukija: Krista Putkonen-Örn. Kesto 19 t 36 min.
 |
| Mistä minulle: BookBeat. |
Aloin kuunnella Michelle Obaman elämäkertaa heti, kun se ilmestyi suomenkielisenä äänikirjana. Myöhemmin olen muiden arvioista lukenut, että olisi kenties kannattanut kuunnella se Obaman itsensä lukemana äänikirjana alkukielellä, mutta en tätä suuremmin harmittele, sillä suomenkielisen äänikirjan lukee yksi suosikkilukijoistani Krista Putkonen-Örn. Selkeä luenta sopii tähän perinteisesti lapsuudesta nykyhetkeen etenevään elämäkertaan.
Michelle Robinson syntyi Chicagossa koulutusta arvostavaan perheeseen, jonka vanhemmat panostivat lastensa koulunkäyntiin, vaikka perheen taloudellinen tilanne ei ollut erityisen hyvä. Michelle oppi pienestä pitäen tekemään kovasti töitä päästäkseen hyviin tuloksiin. Michelle tekee selväksi, etteivät tulokset tulleet hänelle aina helpolla. Uurastus vie hänet lopulta Harvardiin ja maineikkaaseen asianajotoimistoon. Työssään hän muun muassa ohjaa harjoittelijoita, joista yksi sattuu olemaan ensimmäisenä päivänä töistä myöhästyvä Barack Obama. Michelle kuvaa arkisen oloisesti suhteen alkuvaiheita, sillä kyseessä ei ollut salamarakastuminen.
Obaman elämäkerran yllätyksellisyys ei liity teoksen rakenteeseen tai siihen, miten siinä kuvataan työteliään nuoren naisen luokkanousua opiskelun avulla. Sellaisia olen lukenut aiemminkin, mutta en kuvauksia elämästä Yhdysvaltojen ensimmäisenä naisena. Kirja tarjoaa mielenkiintoisia pilkahduksia tuosta roolista, josta Michelle rakensi omannäköisensä. Presidentin vaimolla on paljon valtaa, ja Michelle pyrki kanavoimaan sen edistääkseen asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä. Barack Obaman kahden presidenttikauden aikana Michelle oli mukana käynnistämässä tai tukemassa erilaisia hankkeita ja kampanjoita, joiden päämääränä oli edistää muun muassa tyttöjen asemaa, tasa-arvoa ja terveellisiä elämäntapoja.
Kiehtovia ovat toki myös kuvaukset ensimmäisen naisen arjen haasteita, joissa mittakaava on todellakin amerikkalainen. Minuuttiaikataulu ei salli improvisaatiota, turvamiehiä on jokaisella perheenjäsenellä ja presidenttiparin treffit pysäyttävät laajalti New Yorkin liikenteen. Kirjan myötä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälainen koneisto esimerkiksi Amerikan presidentin tai hänen vaimonsa taustalla on ‒ ja koko ajan pyritään luomaan illuusiota, että vain valokeilassa näkyvä henkilö on kaiken takana. Michelle Obama antaa laajalti kiitosta taustatiimeilleen, myös kirjan syntymisessä avustaneille.
Helmet-lukuhaaste: 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa.
* * *
Mikael Persbrandt & Carl-Johan Vallgren: Muistini mukaan
Alkuteos: Mikael Persbrandt - Så som jag minns det (2018)
Suom. Heikki Eskelinen. Tammi 2018.
Lukija: Jaakko Ohtonen. Kesto 15 t 11 min.
 |
| Mistä minulle: BookBeat. |
Persbrandt on läpi kirjan suorasukainen. Vanhempiaan hän luonnehtii vastuuttomiksi, isäsuhdetta kompleksiseksi. Hän oli nuoresta asti kiinnostunut eri taidemuodoista kuten kuvataiteista ja tanssista. Hyvän sysäyksen näyttelijänuralle hän sai toimiessaan statistina Bergmanin produktiossa Dramatenissa, jonka suurta näyttämöä hän kuvaa isoksi mustaksi vaginaksi. Taidepiirien huumehöyryiset illanvietot kiehtovat nuorta näyttelijänalkua vähän liikaakin, ja samalla hän pyrkii tekemään laskelmoituja valintoja edetäkseen urallaan.
Kirjan nimi Muistini mukaan on osuva, sillä Persbrandt elää paikoitellen niin päihteiden sumentamaa elämää, ettei sellaisesta voikaan olla täysin tarkkoja muistikuvia. Hän myös toteaa välillä suoraan, ettei aina voi tietää, onko esimerkiksi lööppeihin asti päätynyt sekoilu todella tapahtunut vai onko joku keksinyt raflaavan jutun vain palkkion toivossa.
Kuuntelin kirjaa paikoin tyrmistyneenä: miten ihmeessä Persbrandt on pystynyt hoitamaan työnsä Beck-tuotannoissa ja Dramatenissa niinkin hyvin kuin hoiti? Mieleeni nousi myös ikuisuuskysymys: mikä pahoissa pojissa oikein jaksaa naisia kiinnostaa? Maria Bonnevie katseli puolisonsa sikailua ja sekoilua varsin pitkään. Kirjassa kuvataan Persbrandtin ja hänen nykyisen puolisonsa Sanna Lundellin suhteen alkuvaiheita, eikä Sannakaan ole miehensä rinnalla helpolla päässyt.
Kirja on paikoin raadollinen, koska sellaista vuosikymmeniä huumeita käyttäneen ihmisen elämä on. Kirjassa Persbrandt kertoo tarinaansa minä-muodossa, ja kirjoittamisessa hänellä on ollut apunaan Carl-Johan Vallgren, August-palkittu kirjailija. Vallgrenin sujuvaan kynään viehätyin Varjopoika-dekkaria lukiessani muutama vuosi sitten.
Helmet-lukuhaaste: 20. Taiteilijaelämäkerta.
* * *
Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
Siltala 2018. 260 s.
 |
| Mistä minulle: lainasin kirjastosta. |
Myyntitilastojen kärkisijoilla keikkuva Räikkös-kirja poikkeaa tyyliltään kahdesta edeltävästä. Sitä ei ole pyritty naamioimaan päähenkilönsä kirjoittamaksi, vaan se on rehellisesti kirjailija Kari Hotakaisen kirjoittama henkilökuva Räikkösestä. Hotakainen kuvasi lokakuisten Helsingin kirjamessujen lukupiirissä kirjaa termillä ihmiskirja, ja sellainen se todella on. Hotakainen saa kaikkien tietämän jäämiehen luottamuksen, ja lukija pääsee tutustumaan vähäpuheiseen formulakuljettajaan, ainakin jollain tapaa.
Kun vuosien yrittämisen jälkeen Hotakainen pääsee kontaktiin Räikkösen kanssa tämän asiainhoitajan kautta, on kirjailijalla edessään melkoinen haaste: hän ei tiedä formuloista mitään, hän ei ole koskaan seurannut yhtä kilpailua alusta loppuun. Lisäksi kirjan kirjoittamisella on kiire, sillä se pitäisi saada julkaistua syksyllä 2018, jos tuo kausi vaikka jäisikin Räikkösen viimeiseksi. Silloin ei vielä tiedetty, että se jäisi viimeiseksi vain Ferrarilla, mutta ura jatkuu.
Hotakainen sukeltaa Räikkösen elämään ja aloittaa työnsä. Hän asuu Räikkösten Sveitsin kodissa useaan otteeseen ja lisäksi hän haastattelee laajasti lähipiiriä. Vaikka kieltämättä ärsyynnyin siitä, että lapsuudenkodin sisävessattomuutta korostettiin useaan otteeseen, niin lumouduin kirjasta. Hotakainen tekee tarkkoja ja elämänmakuisia havaintoja kirjansa päähenkilöstä. Kirjan luettua tulee tunne, ettei jäämies enää olekaan niin tuntematon kuin alussa. Yllättäen hän vaikuttaa perhettään suojelevalta, lämpimältä ja huumorintajuiselta mieheltä.
