Runokirjajoulukalenteri: luukku 17 – Paavo Haavikko: Talvirunoja

Seitsemännessätoista luukussa hidastetaan ja lasketaan kierroksia joulukiireiden keskellä.

Talvirunoja on Paavo Haavikon (1931–2008) runokokoelma vuodelta 1990, ja sen runot liikkuvat kuoleman ja lopullisuuden teemoissa. Aika kuluu, kaikki vääjäämättä loppuu. Valitsin runon, jonka voi lukea kuoleman kuvauksena, mutta josta löydän talvelle ominaista hiljentymistä ja sisäänpäin kääntymistä:


”Alan nukkua talviunta

Painan kielen hammasriviä vasten,
      hengitän pitkään, hitaasti, pidän
tauon, hengitän kolmitahtisesti, niin
      kohta alan nukkua talviunta.”

Minulle runo välittää sitä tunnelmaa, kun pimeä vie voimat, ulkona pakastaa ja tekisi mieli vetäytyä kunnon unille karhun tavoin. Asettautua kerälle, hakea makoisa asento, keskittyä hengitykseen ja nukahtaa. Herätä keväällä virkistäytyneenä.

Runossa talviunille käydään kieli hampaita vasten, aivan kuin loppurentoutukseen joogassa. Kuolleen miehen asento, savasana, palkitsee harjoituksen jälkeen. Se rentouttaa kehon ja mielen ja johdattaa joskus maittaville unille. Toisaalta runon hengenvetojen rytmi tuo mieleen rauhoittavat hengitysharjoitukset ja meditaation.

Ajatus lämpimästä pesästä ja totaalisesta, pitkästä levosta on joillekin kauhistus, mutta kaltaiselleni uneliaalle päiväuni-ihmiselle haavekuva. Koska olen iltavirkku ja aamuntorkku, joka on viimeiset kolmekymmentä vuotta yrittänyt sopeutua aamupainotteiseen elämänrytmiin ensin koulussa ja sitten töissä, siinä aivan onnistumatta, on unesta tullut minulle aika herkkä asia. Uni, unettomuus ja unirytmi ovat kuin politiikka tai uskonto, joita koskevia keskusteluja yritän välttää vähänkään vieraiden ihmisten kanssa.

Vaikka ihmisen fysiologia ei salli oikeaa talviunta, voi silti höristää korviaan ja kuulla, kun talvi antaa luvan pysähtyä. Aina ei tarvitse kukoistaa ja suorittaa, vaan voi hakeutua mukavaan istuma-asentoon ja hengittää kolmitahtisesti. Sisään, ulos, tauko. Sisään, ulos, tauko.

Art House 1990. 74 s.
Lainasin kirjastosta.
Kansi: Eero Heikkinen.

Joulutervehdys kera ajankohtaisen joulukirjan – Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on

Kansi: Samppa Ranta.

Art House 2020. 130 s.

Alkuteos: ´Twas The Nightshift Before Christmas.

Suom. Ari Jaatinen.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Vuosi sitten luin Adam Kayn esikoiskirjan Kohta voi vähän kirpaista. Sujuvasanainen Kay kirjoitti sairaalaelämän arjesta ja nurjasta puolesta niin hauskasti, että hänen tuore suomennoksensa Kolme yövuoroa jouluun on oli varattava kirjastosta joulunajan kirjaksi. 

Joulukirjassaan Kay jatkaa esikoisesta tutulla tyylillään. Hän kuvailee synnytyslääkärin työtä raivorehellisesti ja humoristisesti. Nyt keskiöön pääsevät joulunaikaan sijoittuvat sattumukset, ja Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa. 

Brittiläinen sairaanhoitojärjestelmä on tiukan hierarkkinen, ja nuorella lääkärillä vuorotyö vie ison osan elämästä. Se on raskasta, se rasittaa parisuhdetta ja sosiaalista elämää – etenkin jouluna. Lääkärit ja muu sairaalan henkilökunta ovat univelkaisina elämän ja kuoleman kysymysten äärellä, kun muut viettävät vapaitaan.

Ennen kuin Kay vaihtoi ammattia lääkäristä kirjoittavaksi koomikoksi, hän ehti työskennellä seitsemän vuotta lääkärinä. Seitsemän vuoden aikana hän oli kuutena jouluna töissä. Tilannetta selittää miehen vaihtuvat työpaikat: hän ei voinut vedota olleensa juuri viime joulun töissä, koska joka vuosi työpaikka ja kollegat olivat toiset. 

Monet asiat yhteiskunnassa hiljenevät joulunpyhiksi, myös sairaaloissa. Mutta synnytykset eivät odota, tietenkään. Kay kuvaa menoa sairaalassa vauhdikkaasti. Verta ja muita eritteitä suihkuaa niin, etteivät minkäänlaiset työvaatteet suojaa tarpeeksi.

On kiireisiä vuoroja, erittäin kiireisiä vuoroja ja sitten on apokalyptisen täyttä höyryä eteneviä vuoroja, joina mieluusti vaihtaisi paikkaa kalkkunan kanssa, joka hikoilee uunissa kahdessasadassa asteessa.

Synnytysten lisäksi Kay työskentelee naistentautien parissa. Joulunaikaankin ihmiset työntävät ruumiinaukkoihinsa mitä erikoisempia esineitä ja ovat vähän liian luovia siinä, millä keksivät korvata kondomin. Kokeiluista seuraa sairaalareissu. Ja hauska tarina lääkärin muistelmiin.

Viihdyin kirjan äärellä, koska Kaylla on sana hallussa. Hän näkee tilanteiden koomisuuden ja osaa välittää sen lukijalle. Pitkät päivystysvuorot, sairaalan naurettavat käytännöt ja hupsusti käyttäytyvät potilaat kirvoittavat mehevää tekstiä. Potilaita tuskin on monikaan kirjaan päätynyt tilanne naurattanut. 

 

Alkuteos on kirjoitettu ennen kuin koronasta oli tietoakaan, mutta meneillään oleva pandemia tekee kirjasta entistä ajankohtaisemman. Kayn kirja on mustaksikin kääntyvän huumorin ilotulitusta, mutta se on myös puheenvuoro hoitohenkilökunnan arvostuksen puolesta. Hoitohenkilökunta on kovilla pitkien työvuorojen ja riskialttiin työn vuoksi. Aina jotkut heistä ovat töissä, jotta meitä voitaisiin hoitaa, jos jotakin sattuu.

 

Kayn kirjan myötä toivotan kaikille rauhallista ja levollista joulunaikaa! 🌲