Pakomatkalla metsissä – Jenni Räinä: Vaino

Kansi: Piia Aho.

Pohjois-Pohjanmaa isonvihan aikaan eli 1700-luvun alkupuolella ei ole minulle historiassa se tutuin ajanjakso, mutta Jenni Räinän Vaino-romaanin myötä sain siihen kosketuksen. Se oli jalat palelluttava, kasvoille limaa sylkevä ja samalla lyyrisesti toivoa luova kosketus.

Päähenkilö Valpuri eli Vappu on kotoisin Räinänperältä, Iistä. Vappu on veljiensä kanssa metsässä pakomatkalla, ja perässään heillä on venäläiset kasakat, jotka tuhoavat kaiken rannikon tuntumassa.

Vainoajat polttavat pirtit, tappavat aikuisia ja ottavat lapsia mukaansa ihmisverona. Kaapatuista lapsista muovataan ryssänrenkejä, oppaita uusille tuhotöille, kiduttamiselle ja häpäisylle, koska he tuntevat seudun.

Karkuun pyrkiville jokainen äännähdys on riski, niin myös toisistaan eksyminen ja silmät päästä pullistava nälkä. Suojaa tuovat suuret kuuset ja perimätieto.

Vapun nykyhetkeä katkovat hänen näkökulmastaan tehdyt takaumat ja myös vainolaisten joukkoihin ryövättyjen jaksot. Vetävin näistä on nykyhetki, toki taustoitus antaa hahmoille syvyyttä. Olin hankaluuksissa sen kolmannen kanssa. Ryssänrenkien osuudet on painettu kursiivilla, mikä on lukijalle kauhistus, mutta niin sen välittämä näkökulma myös. Kaapatut lapset, jotka tottuvat tappamiseen. Muuttunut tuttu, joka tekee pahaa.

Valun hitaasti toivosta tyhjäksi. Koko maailma on vaihtanut kasvonsa. Mikään aiemmin luulemani ei ole ollut totta.

Vaino vei minut mukanaan. Siinä on vauhtia, kerronnan imua. Julmuutta on, mutta aukkoisuus ja Räinän kieli pehmentävät kauhua. Lukijan lohduksi myös joku selviää.

Kirjan lopussa on Räinän jälkisanat, jotka avaavat yhtymäkohtia todellisiin historiallisiin henkilöihin ja tapahtumiin.


Jenni Räinä: Vaino. Otava 2025. 255 s. Kirjastolaina. Kansi: Piia Aho.