Lukuvuoden 2023 summaus

Lukuvuoden paketointi on hauskaa ja hämmentävää puuhaa. 👩🏻‍💻📚

Vuoden varrella listaan lukemiseni vähän leväperäisesti Goodreadsiin ja tietokoneen muistiinpanoihin. Sitten loppuvuodesta ynnäilen ja tarkistelen listauksiani. Yleensä luvut yllättävät, niin tänäkin vuonna.

🎉 Ensimmäinen yllätys on, että luin yhtä monta romaania ja runokokoelmaa, molempia 47. Olen nyt koonnut runokirjajoulukalenterin kahdesti, mikä on pitänyt runokiinnostusta yllä läpi vuoden. Runot ovat avanneet tänäkin vuonna monta lukujumia.

🎉 Toinen yllätys on luettujen kirjojen määrä. Tiesin, että lukutavoitteeni 100 kirjaa täyttyy, mutta en arvannut ihan tällaista ylitystä. Luin 120 kirjaa, mikä on enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana. Luku selittyy runoinnostuksellani: ohuita runokokoelmia tulee luettua määrällisesti enemmän kuin paksuja romaaneja.

🎉 Kolmas yllätys on, että luin 33 eri kustantamon kirjoja. Jälleen selitys löytyy runoista, joiden lukeminen on tutustuttanut lukuisiin pienkustantamoihin.

Jotakin tuttua luvuissa sentään on: kokonaissivumäärä on samansuuntainen viime vuosien kanssa. Luin jälleen enemmän naisten (70 %) kirjoittamia kirjoja kuin miesten ja hitusen enemmän kotimaista (61 %) kuin käännettyä.

Tuttua on myös se, että en taaskaan ehtinyt tai jaksanut postata kaikista hyvistä lukemistani kirjoista. Esimerkiksi tästä kotimaisesta kymmeniköstä jäi kirjoittamatta, joten tässä listamuodossa kollektiivinen lukusuositus:

• Satu Vasantola: Kun isä osti merenkurkun
• Kjell Westö: Molly & Henry
• Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa
• Pirkko Soininen: Kipulintu
• Katja Kettu: Erään kissan tutkimuksia
• Philip Teir: J&B: Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta
• Maria Peura: Esikoinen
• Hannu Paloniemi: Lumiluolapoika
• Kati Tervo: Tyttö joka olin
• Riikka Sandberg: Ørja

Tänä vuonna viiden vuoden Kirjoja ulapalta -putkeen tuli tauko, mutta toivon, että tulevana kesänä saan taas haasteen järjestettyä. 🌊

Helmet-haasteesta jäi muutama kohta täyttämättä. Voi olla, että pienellä jumpalla ja siirtelyllä saisin kaikki kohdat täyteen, mutta se ei ole tärkeää. Huomio on jo ensi vuoden haasteessa ja sen houkutuksissa!

Inspiroivaa kirjavuotta 2024! 💥

Loppuvuoden lukunautintoja – Karoliina Timonen: Laina & Karolina Ramqvist: Karhunainen

Lainan kannen suunnittelu: Ville Laihonen.
Karhunaisen kansi: Jenni Noponen.

Kirjailijan etunimien lisäksi Karoliina Timosen Lainalla ja Karolina Ramqvistin Karhunaisella on muutakin yhteistä.

📖 Ovat parhaimmillaan keskeytyksettä luettuina. Aloitin molemmat kertaalleen väärään aikaan. Ramqvist-yrityksestä on useampi vuosi, Timosen lainasin ensimmäisen kerran kirjastosta syksyllä heti ilmestymisen jälkeen. Nyt joulun tienoilla tunnelma oli näille sopivan kiireetön.

📖 Leikittelevät historiallisilla faktoilla ja fiktiolla. Timonen rakentaa biofiktiota Lainasta, kirjailija Kalle Päätalon ensimmäisestä vaimosta. Ramqvist kiinnostuu 1500-luvulla eläneestä Marqueritesta, joka hylätään autiolle saarelle vain muutaman ihmisen kanssa, asuu luolassa ja synnyttää siellä lapsen.

📖 Sisältävät omaperäisiä kerronnallisia ratkaisuja. Lainassa tulevaisuuden tunteva ja vihjaileva kertoja heittää lukijalle täkyjä. Toinen tehokeino on runsas toisto. Karhunaisessa kirjailija Ramqvistin oma elämä kietoutuu Marqueriten vaiheisiin. Kirjailijan pakonomainen tutkimustyö luo romaaniin imua, kirjoittamisen kommentointi tuo mukaan metatason. Toisto ja metataso vieraannuttavat, mutta sopivat aiheisiinsa niin, että ovat sittenkin rohkeita ja toimivia ratkaisuja.

📖 Kertovat naisen selviytymisestä. Laina selviää omalla tavallaan nuoruuden tragediastaan, Kallen pettämisistä ja erosta, Marquerite mahdottomista oloista saarelta.

Minkä duon kanssa sainkaan päättää tämän lukuvuoden! Huomenna vielä summailen koko vuotta tilastojen valossa, sillä luvuissa kajastelee mielenkiintoinen yllätys, vaikka ne eivät lukemisessa pääasia olekaan.

 

Karoliina Timonen: Laina. WSOY 2023. 416 s. Lainasin kirjastosta. 

Karolina Ramqvist: Karhunainen. Alkuteos: Björnkvinnan. Suom. Laura Kulmala. Gummerus 2020. 363 s. Lainasin kirjastosta. 

Helmet 2023: 37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 24 – Tuija Takala: Alusta loppuun

Aattoaamun luukussa välkehtii kirkkaita selkorunoja. ✨ Tuija Takala käyttelee kieltä Alusta loppuun -kokoelmassaan oivaltavasti ja nokkelasti, mutta sellaisella selkeydellä, että runoista saa helposti kiinni.

Selkorunot sopivat esimerkiksi runoharrastuksen käynnistämiseen tai suomen kielen opiskeluun. Selkorunoissa on käytetty helppoa suomen kieltä, jonka sanasto on tavanomaista ja rakenteet selkeitä.

Helpotettu kieliasu ei tarkoita köyhää sisältöä. Kokoelman runoissa pohditaan esimerkiksi ajan kulumista ihmisen elämänkaaren ja luonnon kiertokulun kautta. Muistaminen ja unohtaminen sekä arjen pienet teot ja kauneus ovat myös esillä.

Päivän runo löytyy osiosta Aika kuluu:

Lasken lumen hiutaleita,
puiden lehtiä
ja rakkaani hiuksia.

Joka kerta sekoan laskussa.
En saa oikeaa tulosta.

Se ei haittaa.
Ei ole oikeaa määrää sille,
mikä on tärkeää.

Runo päästää lähelle, kun ensin ei tarvitse perata ja etsiä: alun arkiset tilanteet tunnistaa varmasti moni. Havainnoista runo kasvaa toteamaan, että merkityksellisissä asioissa määrä ei ole oleellinen mittari.

Runon mahdottomista laskutoimituksista sain kokemusta viimeksi eilen. Taivaalta maahan tömähteli niin suuria lumihiutaleita, että melkein pysyin laskuissa mukana.

Kirjan lopussa on kysymysliite, jota voi käyttää tukena runoista keskustellessa tai yksikseen pohdiskellessa. Päivän runoon liittyvät seuraavat kysymykset: "Mitkä asiat ovat sinulle nyt tärkeitä? Voiko niitä laskea tai mitata?" Oivallisia apuvälineitä runoanalyysiin tai virikkeitä oman runon kirjoittamiseen!

Selkorunouden siivittämänä päättyy jouluinen kalenterini. Luukuista paljastui enimmäkseen kotimaisia uudehkoja runokokoelmia, mutta mausteeksi ripottelin joukkoon aforismeja, käännettyä ja vähän jotakin vanhempaa.

Runokirjakalenteri on oma pieni sitoutumaton projektini, jonka myötä voin antaa runoille näkyvyyttä. Tilastot kertovat, että runosisältöni ovat tavoittaneet joulukuun aikana Instagramissa ja täällä blogissa yhteensä tuhansia silmäpareja. Runous ansaitsee kaiken mahdollisen huomion.

Löytöretkeily runojen maailmassa on antoisaa, se ravitsee ja herättää. Se ei vaadi ihmeitä, ei oikeastaan muuta kuin lukemista ja pysähtymistä.

Rauhallista joulunaikaa! ❤️


Tuija Takala: Alusta loppuun. Avain 2023. 94 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Jussi Jääskeläinen.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 23 – Anna Elina Isoaro: Tämänilmaiset

Anna Elina Isoaron kolmas runokokoelma Tämänilmaiset on kirja surusta, oman lapsen menettämisestä. Omakohtainen teos on koskettava, ilmava ja oivaltava. Tuskaa on, mutta se ei tukehduta lukijaa.

Runoissa kuolemasta puhutaan suoraan, heti eteisessä vastassa ovat ”kauluri, kurahanskat ja kuolema”. Menetys läpäisee kaiken. Lapsen nimi Veikko kaiverretaan graniittiin, syntymällä ja kuolemalla on sama päivämäärä. Syntyvän ja kuolevan mitat ovat samat.

Kokoelman nimi Tämänilmaiset viittaa heihin, jotka jäävät suremaan: äitiin, isään ja isoveljeen, muihin läheisiin.

Surulle ei ole diagnoosia, mutta se halvaannuttaa, tekee tavallisen arkipäivän läpiviemisestä vaikeaa, liki mahdotonta. Arki on kuitenkin se, mikä vie eteenpäin. On palautettava kirjaston kirjat ja vietävä esikoinen hammaslääkäriin.

Surun sävyttämät tunteet ja havainnot saavat runoissa toisinaan Alias-pelikortin muodon, toisinaan lainataan aineksia saduista ja itkuvirsistä.

Osiosta Riite valikoin päivän katkelman:

neulasia hississä


arjen ja pyhän suhde ei ole tasa-arvoinen
avun ja katastrofin


kuolinsyyraporttia odottaessa
postiluukku kolahtaa
iloista joulua

Ystävällinen jouluntoivotus on irvokas, kun oma elämä on juuri romahtanut. Kaikenlainen hyvää tarkoittava tuki ja apu voi tuntua väärin mitoitetulta tai jotenkin vain vääränlaiselta. Voiko mikään oikeastaan olla oikein, kun oma lapsi on vastikään kuollut?

Surevalle runon puhujalle joulu on neulasia hississä. Pyhän vietto on erilaista kuin koskaan ennen, hän kun ei haluaisi mitään muuta kuin elää vastasyntyneen kanssa arkea rutiineineen.

Näin joulun aatonaattona Tämänilmaiset muistuttaa siitä, että tämäkään joulu ei ole kaikille ilon juhla. Jos elämässä on yksinäisyyttä, surua tai muita menestyksiä ja haasteita, ovat joulunpyhät vain päiviä, joista on selvittävä.


Anna Elina Isoaro: Tämänilmaiset. Aviador 2023 (2. p.). 83 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Jonna Nisu. Kannen maalaus: Aino Louhi.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 22 – Lasse Hauerwaas: Tämä on ehdottomasti yksi runokokoelmista joita on koskaan kirjoitettu

Lasse Hauerwaasin runokokoelmassa Tämä on ehdottomasti yksi runokokoelmista joita on koskaan kirjoitettu on räkäläromantiikkaa, arjen havaintoja ja huumoria. Etukannen trukki ja takakannen runoilija viinilasin ja pullon kanssa rakentavat vaikutelmaa.

Kirjan nimi saa hymyn huulille ja aprikoimaan, puuttuuko siitä jotakin. Jokainen voi pienen keltaisen teoksen luettuaan täydentää nimekettä kokemuksensa perusteella. Onko käsillä kenties yksi hauskimmista, häiritsevimmistä vai rosoisimmista runokokoelmista?

Runoissa vilahtelevat viski, lääkkeet ja eurolavat. Liskojen yökin saa oman runonsa. Tapahtumapaikka hahmottuu usein Helsingin Sörnäisiin.

Päivän runoksi poimin Alinan joulutarinan, joka on kuin baaritiskillä kuultu kertomus. Se alkaa näin:

Ceausescun oikeudenkäynnin jälkeen
näit ystäväsi Saksasta ostetun Barbien

syksyn hartaasti aneltuasi
joulupaketista paljastui nukke
paras jonka vanhempasi löysivät

ei kuitenkaan Barbie

lohdutonta itkua

särkynyt sydämesi särki vanhempiesi sydämet

mutta ne särkyneet sydämet paikattiin lämpimin
halein ja keskustelulla elämän realiteeteista

Saatuja lahjoja paremmin muistaa ne, jotka osuivat vähän viereen. Vastaava nukke ei ole sama kuin aito. Jos toivoo rattikelkkaa ja saa tavallisen pulkan, on itkussa pitelemistä.

Runossa suuri pettymys vaihtuu parempaan yhteyteen. Särkynyt sydän paikkaantuu haleilla. Myöhemmin runossa lämpö jatkaa kulkuaan, kun kertoja ja kuulija halaavat.

Reaktiosta hutilahjaan voi syntyä myöhemmin jopa hauska tarina, vaikka aattoiltana ei naurata yhtään. Ja jos väärään lahjaan yhdistyy epäreiluuden kokemus, tuo saa ja minä en, kerrottuun tarinaan hiipii katkera sivumaku.

Tulevana jouluna kääröistä löytyy arvatenkin hittejä ja huteja, mutta toivottavasti lämpö on se, jota tarinoitsijat vievät eteenpäin.


Lasse Hauerwaas: Tämä on ehdottomasti yksi runokokoelmista joita on koskaan kirjoitettu. Enostone 2023. 65 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Asko Künnap.