Kirjoja ulapalta - lukuhaasteen koontipostaus

Keväällä julkaisin merellisen lukuhaasteen nimeltä Kirjoja ulapalta, jonka myötä halusin kannustaa lukijoita tarttumaan merestä kertoviin kirjoihin ‒ ja toki halusin myös itse perehtyä niihin. Tuntuu, että olisin julkaissut haasteen vasta äskettäin, mutta niin vain yli puoli vuotta on kulunut! Nyt on haasteen koonnin aika.

Alkuperäiseen haastepostaukseen tuli mukavasti ilmoittautumisia, ja nyt kuulisinkin mieluusti, mitä osallistujat ovat merihaastetta ajatellen lukeneet. Tämän postauksen kommenttilaatikossa voit ilmoittaa, miten osallistuit haasteeseen. 

Bloggaajat voivat tehdä koostepostauksen ja ilmoittaa linkin, mutta koostepostaus ei ole pakollinen ‒ teosten listaaminen tuonne kommentteihin riittää. Jos osallistuit Twitterissä, Facebookissa tai Instagramissa, kerro kommentissa, mitä luit. Jokaisesta yhdestä luetusta ja blogatusta tai muuten sometetusta kirjasta saa yhden arvan, kahdesta kaksi ja niin edelleen.

Omasta haasteosallistumisestaan ehtii huhuilla kommenteissa lauantaihin 3.11. asti. Sitten sunnuntaina 4.11. julkaisen postauksen, johon listaan kaikki tietooni tulleet haasteosallistumiset ja ilmoitan pienen yllätyspalkinnon voittajan.

Helsingin Kirjamessujen kohokohtia

Helsingin kirjamessut kokosivat tänä vuonna ennätysmäisen kävijäjoukon: messuilla vieraili neljän päivän aikana 85 600 ihmistä! Kirjat ja kirjailijat kiinnostavat, ja ainakin hetkeksi voi taas unohtaa puheen kirjan kuolemasta. Olin messuilla torstaista lauantaihin ja tähän postaukseen keräsin muutamia poimintoja päivistäni messuilla.

Tungokselta ei voinut välttyä käytävillä ja katsomoissa. Esimerkiksi Senaatintori-päälavan edustalla oli ruhtinaallisen kokoinen katsomo, mutta silti istumapaikat loppuivat kesken useasti: esimerkiksi Minna Rytisalon haastattelua seurasin seisomapaikalta, vaikka olin paikalla hyvissä ajoin. Täyttä oli myös Esplanadi-lavan tienoilla, kun Mia Kankimäki puhui uudesta Naiset joita ajattelen öisin -kirjastaan. Myös kirjailijan ja kriitikon kohtaaminen veti väkeä: hyvä että pääsin edes kuuloetäisyydelle lauantaina Hakaniemi-lavan tuntumassa, kun Saara Turunen haastatteli Antti Majanderia.

Antti Majander ja Saara Turunen.

Teemamaan uudet tuttavuudet

Ennen messuja etsiskelin messuohjelmasta minulle tuttuja yhdysvaltalaisia kirjailijoita ‒ turhaan. Pienoinen pettymys vaihtui messujen aikana löytämisen iloon, sillä bloggaajille järjestetyissä tilaisuuksissa pääsin tutustumaan rauhassa kahteen erityisen mielenkiintoiseen kirjailijaan, joista en tiennyt ennestään mitään.

Perjantaina Kirsin Book Clubista tuttu Kirsi Ranin haastatteli Cecilia Samartinia. Samartinin uusin kirja Kirottu kauneus (Bazar 2018) käsittelee ihmiskauppaa. Samartin kertoi poimineensa kirjan aiheen radio-ohjelmasta. Samartin teki taustatyötä, jonka aikana hänelle selvisi, että maailmassa on ihmiskaupan "moottoreita", eli paikkoja, jotka ovat keskeisiä maailmanlaajuisessa toiminnassa. Näitä ovat muun muassa Moldova, Meksiko ja Yhdysvaltojen Ohio. Nämä paikat päätyivät kirjaan. Taustatyö vei Samartinin myös niin kauheiden asioiden äärelle, että aivan kaikkea hän ei kirjaansa voinut kirjoittaa. Tarinan työstämisessä keskeinen rooli oli myös kirjailijan agentti Moses Cardonalla, kuten aina kirjailijan työstäessä uutta kirjaa. Cardona oli myös mukana tilaisuudessa. 

Olin etukäteen lukenut Kirotun kauneuden puoliväliin ja heti perjantaina messuilta kotiuduttuani luin sen loppuun. Bloggauksessa avaan kirjaa lähiaikoina vielä tarkemmin, joten nyt totean vain, että se on sydäntäsärkevä, otteessaan pitävä ja silmiä avaava tarina. 

Cecilia Samartin.

Lauantaina bloggaajat saivat kuulla messujen päävieraaksikin tituleerattua Jennifer Clementia, joka on kansainvälisen PENin puheenjohtaja. Aihealue ei juuri Samartinista keventynyt, sillä Clementin uusin kirja Rakkaudesta aseisiin (Like 2018) käsittelee asekauppaa. Tapahtumapaikkana on asuntovaunualue Floridassa. 

Clement teki kirjaansa varten laajaa taustatyötä: hän haastatteli muun muassa aseellisista hyökkäyksistä selvinneitä ihmisiä ja perehtyi kyseisen alueen tilanteeseen. Vakavailmeisenä esiintynyt Clement luonnehti Yhdysvaltojen ja Meksikon suhdetta hulluksi avioliitoksi; rajan yli tehdään valtavamittaista ase-, huume- ja ihmiskauppaa. 

Clementin kirjoja en vielä ole ehtinyt lukea, mutta ehdottomasti tämä tuore suomennos on luettava, samoin sen sisarteos Varastettujen rukousten vuori. 

Jennifer Clement.

Lukupiirien taikaa

Ihastuin kirjamessujen lukupiirien konseptiin viime vuonna niin, että ilmoittauduin muutamaan lukupiiriin tänäkin vuonna. Valikoin sellaiset lukupiirit, joissa käsiteltävät kirjat olin jo lukenut, koska aiempien kokemusteni perusteella näin saisin tilaisuudesta enemmän irti.

Torstaina messu-urakkani alkoi Riikka Pulkkisen Lasten planeettaa ruotineessa lukupiirissä. Olin kuuntelemassa Pulkkista jo Turun messuilla, mutta silti sain taas uutta pohdittavaa kirjasta. Ja onhan se aina mielenkiintoista kuulla, miten muut ovat kirjan kokeneet. Aivan varauksetta kirjan esilukenut lukupiiri ei ollut kirjaan ihastunut, mutta yleisökommentteissa kiiteltiin kirjan kuvausta ihmismielen hauraudesta, psykoosista ja erosta. Kirjan erokuvaus varsinkin kirvoitti kahtalaisia kommentteja: joidenkin mielestä se oli liian kepeä, toiset pitivät sitä raastavana ja koskettavana.

Kirjan esilukenut lukupiiri ja kirjailija piippuhyllyltä kuvattuna.

Lauantaina suuntasin jälleen heti aamusta lukupiiriin, jossa puheenaiheena oli Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen. Tämä oli tämänvuotisista lukupiireistä ainoa, joka oli etukäteen varattu täyteen, mutta hyvin saliin olisi mahtunut enemmänkin osallistujia. Nyt esilukijoina toimivat Kirsin Book Clubin jäsenet ja mukana oli myös kirjan kustantaja Touko Siltala.

Hotakainen kertoi, että halusi tehdä tällaisen moniäänisen kirjan, koska "nauhurikirjoja" on julkkiksista tehty ihan tarpeeksi. Hän halusi kirjoittaa "ihmiskirjan", ja sen onnistumisesta näin hyvin kirjailija antoi paljon kiitosta Kimin äidille, Paula Räikköselle. Mielenkiintoista oli kuulla muun muassa, mikä Hotakaisen oli Räikkösessä yllättänyt. Hän mainitsi Räikkösen herkkyyden, leikkisyyden ja ystävien kesken esille tulevan puheliaisuuden. 

Luin kirjan pian sen ilmestyttyä ja pidin lukemastani. Kieltämättä ihmettelin, miksi, mutta lukupiirissä ymmärsin ainakin yhden keskeisen syyn. Hotakainen on todella sukeltanut kohteensa elämään, mennyt kaiken keskelle tekemään havaintoja. Hän mainitsi esikuvakseen David Foster Wallacen, jonka hummeri-essee on tällaisen kirjoittamisen malliesimerkki: kirjoittaja menee ja katsoo, miten asiat tapahtuvat, ei vain kyynisesti tarkkaile niitä ulkopuolelta.

Kari Hotakainen.

Lukuvinkkejä ja muistijälkiä

Monenlaisia lukuvinkkejä kertyi puhelimen muistiin messupäivien aikana. Tuttuun tapaan kannoin kirjoja kotiin hartiat kivistäen, ja kirjastovarauksiakin tuli naputeltua messuilta käsin. Muun muassa mainiota Sivumennen-podcastia livenä kuunnellessani tajusin, että nyt on korkea aika lukea Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli. Antikvaarisilta messuilta ei kirjaa löytynyt, mutta nettikirppikseltä tärppäsi.

Sivumennen-live. Jonna Tapanainen, Eveliina Talvitie,
Laura Gustafsson ja Johanna Laitinen.

Lopuksi vielä lämpimät kiitokseni messujen järjestäjille blogipassista ja pääsylipuista, jotka arpomalla saatoin ilahduttaa erästä onnekasta lukijaani. Kiitos myös kustantajille mielenkiintoisista bloggaajatilaisuuksista ja muille blogisteille keskusteluista. Messuista jäi monia hyviä muistoja, jotka jälleen kantavat pitkälle pimenevään talveen.

* * *

Messuraportin loppukevennyksenä koira. Lukukoira Börjeä en ehtinyt mennä tapaamaan, mutta messuraportin koirakiintiön täyttää tällä kertaa norsunluukoira Rokka, joka oli messuilla markkinoimassa uutta kirjaansa (Tammi 2018). Häntä heilui ja rapsuttajia riitti!

Norsunluukoira Rokka messutunnelmissa,
taluttimen toisessa päässä Toni Lahtinen.

Turun Kirjamessuilla koettua

Viime viikonlopun vietin messutunnelmissa Turussa. Pääsin jälleen todistamaan messujen ihmeellistä vaikutusta aikaan: kolme päivää hujahti ohi hetkessä, mutta silti tuli nähtyä ja koettua niin paljon, että tuntuu kuin olisin ollut viikon reissussa. Siirtyminen messuhulinasta arkeen on tuntunut melkoiselta pudotukselta, mutta onneksi kirjakuplassa vietetyt päivät jäävät elämään muistoissa. Lukuvinkkejäkin tuli kerättyä hyvä määrä pimenevän talven varalle. Tässä katsauksessa palaan vielä lyhykäisesti viime viikonlopun tunnelmiin.

Messuskumppaa ja ostoksia.

Kirjat vetävät väkeä

Turun Kirjamessuilla vieraili edellisvuoden tapaan reilut 21 500 kävijää, joten tungosta paikoitellen riitti. Jotkin keskustelut vetivät paikalle massoittain väkeä: minäkin sain vain seisomapaikan auditorion ovensuusta esimerkiksi Hotakaisen haastattelun ja Minna Canth -keskustelun ajaksi. Molempiin tilaisuuksiin saavuin hyvissä ajoin, mutta silti ei ollut toivoakaan saada istumapaikkaa.

Minna Rytisalo, Jouko Jokinen, Elina Knihtilä ja Jenni Haukio.

Jenni Haukion vetämässä Minna Canth -keskustelussa ajatuksiaan olivat jakamassa Jouko Jokinen, Minna Rytisalo ja Elina Knihtilä. Tunnin ajan kestäneen tilaisuuden kuluessa väkeä lähti salista sen verran, että pääsin hivuttautumaan portaille. Salin toisella puolella porraspaikalla keskustelua seurasi myös presidenttimme Sauli Niinistö — ja kuvat kirjaa lukevasta, portailla istuvasta Niinistöstä levisivät somessa tunnisteella #OnlyInFinland. Niinistö kommentoi asiaa Twitterissä: "Se vaan on niin, että portailla oli hyvät tilat istua. Muut pääsevät helposti ohi ja itse vikkelään pois, jos sellainen tunne tulee. Nyt ei tullut."

Teemamaahan tutustumassa

Messujen teemamaana oli tänä vuonna Viro ja muina teemoina kestävä kehitys ja Itämeri. Niin paljon kuin meremme minua kiinnostaakin, niin huomasin olevani aina jossakin muualla, kun Itämerestä oli messuilla puhe. Viro-teemaan sen sijaan uppouduin huolella. Kuuntelin ainakin Valdur Mikitaa, Andrei Ivanovia, Paavo Matsinia, Kai Aareleidiä. Luin messujen aikaan Aareleidin romaania Korttitalo ja monien muidenkin virolaisten kirjailijoiden kirjoja otan luettavaksi, kunhan ehdin.

Valloittava Kai Aareleid ja Korttitalo.

Monia mielenkiintoisia keskusteluja ja virolaisia kirjailijoita jäi vielä näkemättä, mutta onneksi useita virolaisia kirjailijoita saapuu myös Helsingin messuille kuun lopulla. 

Jotain uutta, jotain vanhaa

Seksiä RÖH oli ehkä erottuvin ohjelmanimi koko messuohjelmassa, joten täytyihän sitä mennä kuuntelemaan! Lavalla Siri Kolu, Magdalena Hai ja Siiri Enoranta keskustelivat seksistä ja seksuaalisuudesta nuortenkirjallisuudesta. Keskustelua kuunnellessani iloitsin, miten mahtavaa nuortenkirjallisuutta nykyään Suomessa kirjoitetaankaan, ja samalla hämmästelin, miksi luen sitä niin vähän. Kuin tilauksesta olen törmännyt useisiin suosituksiin Magdalena Hain uutukaisesta Kolmas sisar, joten siihen on tutustuttava nuorten puolelta seuraavaksi.

Siri Kolu, Magdalena Hai ja Siiri Enoranta

Kauempaa saapuneista kirjailijavieraista kävin kuuntelemassa meksikolaissyntyistä Laia Jufresaa, jonka esikoisromaani Umami ilmestyi vastikään suomeksi. Kirja kertoo surusta, ja tarinassa liikutaan Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalla. Jufresa kertoi, että kirjoitti kirjansa, koska halusi antaa tilaa ja äänen surulle, sillä yleensä niitä ei surulle Meksikossa anneta. Nykyisin Englannissa asuva kirjailija on kotoisin maasta, jossa väkivallasta on tullut arkipäiväistä. Murhatilastot ovat pysäyttäviä ja esimerkiksi joka 19. minuutti joku katoaa. 

Umamin suomentanut Laura Vesanto haastatteli kirjailijaa.

Useita pidempiaikaisia lempikirjailijoitanikin ehdin messuilla kuunnella. Anja Snellmanin Kaikkien toiveiden kylä on lukuromaani kahden naisen ystävyydestä ja Kreetasta, joka on ollut kirjailijan toinen kotimaa jo vuosikymmenien ajan. Antti Tuurin Aavan meren tuolla puolen taas kertoo suomalaisten maahanmuuttajien jälkeläisistä Ruotsin lähiössä.

Anja Snellman, Antti Tuuri ja Riikka Pulkkinen messuilla.

Riikka Pulkkisen uutuus Lasten planeetta on paitsi avioeroromaani, myös kertomus psykoosista ja sisarusten suhteista. Olen jo kuunnellut kirjan lähes kokonaan äänikirjana, mutta ostin kirjan painettuna messuilta, koska haluan palata monitahoiseen tarinaan vielä uudelleen. Ja olihan se hauska saada kirjailijan signeeraus!

Katse ensi vuoteen 

Turun Kirjamessut järjestetään jälleen ensi vuonna lokakuun alussa. Nyt messujen ohjelmajohtajaksi palaa opinto- ja äitiysvapailta Jenni Haukio, joka ei vielä tehnyt suuria paljastuksia ensi vuoden ohjelmasta tai teemoista. 

Haukio puhui messujen avajaisissa.

Ensi vuoden teemansa messuilla paljasti Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko, ja tuo teema on  "Rajaton meri – Itämeri ja muut muistavat vedet". Heti kun kuulin tästä, aloin miettiä, olisiko ensi kesänä vihdoin aika osallistua tähän tapahtumaan. Kirjallista ohjelmaa meri-teemalla saaristossa heinäkuussa – ajatus tuntuu kyllä houkuttelevalta.

Kiitos ja kumarrus

Loppuun vielä kiitokset messujen järjestäjille messulipuista ja bloggaajien huomioimisesta messuilla! Bloggaajille muun muassa järjestettiin lounas, joka oli kiva tilaisuus päästä tapaamaan tuttuja ja tutustumaan uusiin kollegoihin. 

Mainiota oli myös se, että kirjabloggaajille annettiin tänä vuonna tilaa ohjelmassa. Seurasin korvat höröllä bloggaajakeskustelua, jossa useat kirjabloggaajat keskustelivat kirjailija Pajtim Statovcin kanssa. Rakkaudesta kirjallisuuteen ja hyvien kirjavinkkien jakamisen ilosta, siksi tätä harrastusta useimmat jatkavat vuodesta toiseen. 

Ohjelmajohtaja Seppo Puttonen
kävi tervehtimässä bloggaajia bloggaajalounalla.

Kiitos myös bloggaajakollegoille seurasta, kirjavinkeistä ja ohjelmatärpeistä!

Seuraavaa messurupeamaa ei tarvitse kauaa odotella, sillä Helsingin kirjamessut alkavat jo reilun parin viikon kuluttua. 

Turun kirjamessut: ennakkotunnelmia ja lippuarvonta

Syksyn ensimmäiset kirjakarkelot lähestyvät hurjaa vauhtia: Turun kirjamessut alkavat jo reilun viikon kuluttua. Lokakuinen miniloma Turkuun on minulle jo perinne ‒ kolmannesta kerrasta voi varmaankin jo näin sanoa. Tänä vuonna aloin suunnitella reissuani heinäkuussa. Turun messuhumuun on päästävä! 

Luvassa on monipuolista messuohjelmaa kirjanystäville kolmen päivän ajan. Tässä postauksessa esittelen ohjelmaa, teen siitä muutamia nostoja ja käynnistän neljän messulipun arvonnan. Tarkat arvontaohjeet löydät tekstin lopusta. 

Viro ja Itämeri näkyvät ohjelmistossa 

Ohjelmapäällikkönä tämän vuoden messuohjelmaa on ollut kokoamassa Ylen kirjallisuustoimittajan töistä eläköitynyt Seppo Puttonen. Teemamaa on tänä vuonna Viro, minkä lisäksi on ideoitu paljon ohjelmaa Itämeren suojelun ja kestävän kehityksen ympärille.

Virolaisia kirjailijoita on paikalla useita kaikkina kolmena messupäivänä. Kirjoistaan ovat kertomassa ainakin Andrus Kivirähk, Paavo Matsin, Kai Aarelaid, Kätlin Kaldmaa, Andrei Ivanov, Valdur Mikita, Kairi Look ja Jaak Jõerüüt.

Itämeri on aiheena useissa keskusteluissa. Esimerkiksi lauantaina Agricola-lavalla klo 11.00 alkaa keskustelu otsikolla Laitetaan Itämeri kuntoon, ja sunnuntaina Auditoriossa alkaa Itämeri nyt -keskustelu klo 10.50.  

Teemojen lisäksi messuohjelmassa on liuta muutakin kiinnostavaa ohjelmaa. Lavoilla nähdään esikoiskirjailijoita, konkareita, tietokirjailijoita, runoilijoita. Ohjelmaa on niin lapsille kuin aikuisillekin, ja sunnuntaina messuille pääsee sisään ilmaiseksi cosplay-asussa. Tarkan päiväkohtaisen ohjelman löydät täältä.

Kirjabloggaajana odotan paljon lauantaiselta keskustelulta, joka on otsikoitu nasevasti Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia? (Onerva, klo 14.45-15.30) Paikalla kirjabloggaamisesta ja podcasteista keskustelemassa ovat kirjailija Pajtim Statovci sekä useita bloggaajakollegoita: Arja Kulttuuri kukoistaa -blogista, Tuomas Tekstiluola-blogista, Kirsi Kirsin kirjanurkka -blogista ja Tuija Tuijata-blogista. Mukana on myös Sivumennen-podcastin Jonna Tapanainen, ja keskustelua johdattelee Kirsin Book Club -blogin Airi.

En aio myöskään ohittaa Minna Canth -keskustelua, joka pidetään lauantaina Auditoriossa klo 13 alkaen. Otsikolla Mitä Minna tekisi – Suurnaisen perintö 2010-luvulla. Minna Canth 175 vuotta ovat keskustelemassa Elina Knihtilä, Jouko Jokinen ja Minna Rytisalo. Keskustelua moderoi Jenni Haukio.

Lippuarvonta

Ilokseni sain messujen järjestäjältä blogipassin lisäksi neljä messulippua arvottavaksi blogini lukijoiden kesken!

Näin osallistut arvontaan: kommentoi tätä tekstiä ja kerro kommentissasi, kuka on mielestäsi mielenkiintoisin esiintyjä tulevilla Turun Kirjamessuilla. Jos menisit messuille, mitä ohjelmaa et jättäisi väliin? Kirjoita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi (tai ilmoita se minulle osoitteeseen nannankirjakimara (at) gmail.com), jotta saan voittajaan pikaisesti yhteyttä ja liput ehtivät ajoissa perille. Vastata voi myös Kirjakimaran Facebook-sivuilla tai Instagramissa kommentoimalla arvontapostausta.

Vastausaikaa on sunnuntaihin 30.9. klo 18 asti. Tuolloin arvon kaksi kahden lipun lippupakettia (eli 2 x 2 kpl messulippuja) kaikkien messutärppinsä jakoon laittaneiden kesken ja laitan sähköpostia voittajalle. Jos voittaja on vastannut Facebookissa tai Instagramissa, otan yhteyttä yksityisviestillä. Messuliput lähtevät postissa voittajalle heti maanantaina 1.10. (tai kunhan saan postiosoitteen voittajalta).

Turun Kirjamessujen kanssa samaan aikaan järjestetään myös Turun Ruoka- ja Viinimessut, joihin pääsee tutustumaan samalla messulipulla. Messut ovat auki pe ja la klo 10–18 ja su klo 10–17. Yhden lipun arvo on 16 €.

Onnea arvontaan!

Tommi Kinnunen: Pintti

Kansi: Martti Ruokonen.

WSOY 2018.
156 sivua e-kirjana.

Oma arvioni: 4½/5.

Mistä minulle: BookBeat.

Tommi Kinnusen kolmas romaani Pintti kertoo kolmesta sisaruksesta kylässä, jonka elämä kiertyy lasitehtaan ympärille. Kolmenpäivänromaani sijoittuu 1940-luvun loppuun ja 1950-luvun alkuvuosiin. Tarina sukeltaa intensiivisesti tehtaan arkeen ja lasinpuhalluksen maailmaan. Siinä samalla lukija tutustuu kylän ja tehtaan väkeen sisarusten vaiheiden kautta. Jussi on sisaruksista vanhin ja hänen näkökulmaansa seurataan ensimmäisenä. Keskivaiheilla keskiössä on Helmi, lopuksi Raili.

Romaanin nimeksikin päätynyt pintti on lasimurskaa, ylijäämälasia, jolla on aikojen saatossa tasoitettu notkelmia ja painaumia lasitehtaan ympäristössä. Näin tehdas ulottaa vaikutuspiirinsä maaperään asti, aivan kuin sen hierarkia vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin ja koko kyläyhteisön elämään. Tehtaan piirissä on nimittäin tiiviisti koko kylä. Tehtaan pilli rytmittää arkea, ja työpaikka tehtaalla on kylässä selviämisen elinehto. Jos olet disponentin suosiossa, asemasi on turvattu, jos taas et, ajaudut ulkokehälle.

Jussi havainnoi äänet, värit ja muodot tarkasti. Aistiherkällä ja omalaatuisella miehellä on hyvän aikaa tehtaalla suojatyöpaikka, vaikka itse hyttien työn tempo on hänelle liikaa. Surumielinen Helmi taas on pienen tytön äiti, jonka arki on selviytymistä tehdastyössä ja perheenäitinä. Raili puolestaan on kyläläisten puheissa "Helsingin huora" värikkään menneisyytensä vuoksi. Hän on niitä harvoja kyläläisiä, jotka onnistuvat sinnittelemään ilman tehtaan vakituista tiliä tilapäistöitä tekemällä.

Elämänpiiri on monella kyläläisellä pieni. Oman kodin ja tehtaan lisäksi elämään kuuluvat osuuskauppa ja työväentalo. Tarinasta nousee useita vastakkainasetteluja, kuten maaseutu ja kaupunki, kartano ja tehdastyöläiset, miehet ja naiset sekä Jussi ja muut kyläläiset. Vastakkain, tai ehkä paremmin rinnakkain, ovat myös kauneus ja rumuus, sillä kaikkein kauneimassakin lasissa on mukana pinttiä, ylijäämää. Lasitehtaan kauniiden esineiden taustalla oleva työ on myös raskasta, kuluttavaa, joskus kohtalokastakin.

Sodan aikana naiset pyörittivät tehdasta, mutta sodan jälkeen palattiin vanhoihin asetelmiin.

Vaikka salissa on sekä miehiä että naisia, he työskentelevät selvästi erillään. Miehet hiovat lasia tilan toisessa reunassa ja toisessa naiset piirtävät viivoja merkkauslevyjen ääressä.

Naiset tekevät tehtaalla äänettömiä töitä, miesten työskentelystä lähtee monenmoista ääntä: taljojen huminaa, voimapyörien vikinää, lasin kilinää sekä kirskuvaa ja sirisevää ääntä.

Kinnunen on todella perehtynyt aiheeseen, ja lasitehtaan arki herää eloon kirjan sivuilla. Lasi innoittaa kirjailijan kieltä: ääni on paksua kuin sula lasi, ilma on terävää hengittää, miehet ja naiset olivat kaikki palaneet sodassa hauraiksi kuin lasi. Sanaston runsaus ja kielikuvien tarkkuus tekivät minuun vaikutuksen ‒ mihin kaikkeen suomi taipuukaan!

Sivuhuomiona minun on pakko mainita siitä, miten Hesarin kritiikissa pidettiin Kinnusen käyttämää supsuttamista "alentuvana ja söpöstelevänä naisverbinä, jonka näkeminen sattuu silmiin". Kriitikon mukaan Kinnunen näin vahvistaa stereotypioita naishahmojensa kuvauksessa. Naiset siis tarinassa supsuttavat toisilleen saunassa. Hieman ihmettelin arviota lukiessani tätä yhden verbin teilausta, koska samankaltaista verbiä kirjassa käytetään kuvaamaan myös miesten toimintaa: "Jotkut vanhemmista puhaltajista, niistä joiden kanssa isä riitautui pahiten, supsuttelevat isän kuolleen, mutta sellaisia Jussi ei kuuntele."

Kinnunen käsittelee hahmojaan rakkaudella, mutta säälimättömästi. Paras imu tarinassa on sen alkuvaiheilla, loppua kohden se jo hieman höllensi otettaan. Minua kyllä kiehtoivat henkilöiden vaiheet ja kohtalot aivan loppuun saakka, mutta ehkä ongelmani on tuo näkökulmatekniikka. Pintti on nykyään niin tavanomaiseen tapaan jaettu kolmen keskeishenkilön tarinoiden mukaan, ja tällä kertaa näistä ensimmäiseen kiinnyin eniten. Raili ja Helmikin kiinnostivat, mutta hieman petyin, kun jouduin päästämään Jussin etäämmälle.

Vaikka luin kirjan lähes ahmaisten, tarina ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. Ihmisten kohtalot pohdituttivat vielä kauan lukemisen jälkeen. Jäin myös miettimään, miten vähän ihmisillä oli omaisuutta kirjan tarinan aikaan. Perunkirjoitukseen ei välttämättä tullut montaa riviä. Astioita, muutamia huonekaluja, petivaatteita. Nykyiseen tavarapaljouteen verrattuna tämä tuntuu käsittämättömältä. Kuinka moni nykyihminen Suomessa edes pystyisi listaamaan omistamansa tavarat ilman suurimittaista inventaariota?

Ajankuvan lisäksi Pintistä tulee oppineeksi yhtä ja toista lasitehtaasta ja lasinpuhaltamisesta. Nyt ymmärrän, miksi Taalintehtaalla paikallisen lasipuhaltajan paja on nimeltään Lasihytti - Glashyttan. Kirja myös herätti tiedonjanoa. Viime viikkoina olen googlaillut muun muassa yliopiston kirjaston evakuointia, Suomen lasiteollisuuden historiaa ja Nuutajärveä, jonka kuulin olevan tarinan paikkakunnan esikuva. Enkä vain voi lakata hämmästelemästä sitä, miten pintillä, siis lasimurskeella, on oikeasti tasoitettu lasitehtaan lähiseutujen maastoa. Ajatus puistattaa.

Lukupesäni loppukesän auringossa.

Kinnusen romaani ilmestyi elokuussa, kun olin viettämässä etätyöviikkoa mökkisaaressamme. Pääsin ensimmäistä kertaa nauttimaan e-kirjan kätevyydestä toden teolla: saatoin alkaa lukea uutuusromaania heti sen ilmestymispäivänä saaressa ilman reissua mantereelle. Työpäivän jälkeen oli palkitsevaa uppoutua pehmeään lukupesääni ja Kinnusen vetävään tarinaan. Kauan se vei, mutta nyt olen totaalisesti myyty e-kirjoille. 

Pintti muualla: Kirsin Book Club, Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Tuijata.