Tammikuussa ja helmikuussa luetut

Vuoden alussa starttasin lukumatkan maailman ympäri, ja tämä urakka tulee näkymään tämän (ja ensi) vuoden lukemisissani. Maailmakartta vilkkuu valokuvissa varmasti kyllästymiseen asti!

Vuoden kahden ensimmäisen kuukauden bloggaussaldo on seuraavanlainen:

Tammikuussa blogatut

Eduardo Mendoza: Tulvan vuosi (1992). 151 s.

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja (2009). 141 s.

Kishwar Desai: Pimeyden lapset (2010). 237 s.

Atiq Rahimi: Unen ja kauhun labyrintti (2002). 183 s.

Haruki Murakami: 1Q84: osat 1 ja 2 & osa 3 (2009 & 2010). 783 + 446 s.

• 
  

Helmikuussa blogatut

Joyce Carol Oates: Blondi (2000). 943 s.

Eugen Ruge: Vähenevän valon aikaan (2011). 429 s.

Herman Koch: Illallinen (2009). 340 s.

John Steinbeck: Helmi (1947). 3 t 45 min.

Yasmina Khadra: Attentaatti (2005). 191 s.

Zlata Filipovic: Zlatan päiväkirja (1993). 191 s.

• 
  

Sivuja kertyi tammi-helmikuussa 4035 ja äänikirja-aikaa 3 t 45 min. Sivumäärää nostaa jo viime vuoden puolella luettu, lähes tuhatsivuinen Murakamin 1Q84. Koska bloggasin siitä vasta tämän vuoden puolella, päätyköön se myös tämän vuoden tilastoon.

Kahdessa kuukaudessa ehdin käväistä yhdeksässä maassa (Espanja, Viro, Intia, Afganistan, Yhdysvallat, Saksa, Alankomaat, Algeria sekä Bosnia ja Hertsegovina). Mukava alku maailmaympärimatkalle. Tosin tätä tahtia  kaksikaan vuotta ei riitä reissulleni.

Näin alkumatkasta lukemisen valikoiminen on luonnollisesti helppoa, kun tarttuu vain kirjaan ja ruksaa maan. Haaste vaikeutuu, mitä pidemmälle se etenee. Huomaan nyt, että olen (tiedostamattani) painottanut maanosista Eurooppaa.

Helmikuun loppupuolella keksin, että otan jalkapallon MM-kisamaista itselleni välietapin, eli yritän ehtiä ennen kesäkuun puoliväliä lukea kirjan jokaisesta lopputurnausmaasta. Maita on 32, ja tämän vuoden puolella olen käväissyt jo niistä kuudessa, joten 28 olisi jäljellä. Mahdollista, mutta haasteellista!

Kuva: pixabay.com (Public Domain CCO)

Olen huomannut lukemis- ja kirjoitusinnon vaihtelevan paljonkin kuukausittain, tai jopa viikottain. Harvemmin ne ovat päällä aivan yhtä aikaa. Sen sijaan tyypillisempää on, että toinen sujuu ja toinen takkuaa. Nyt elän ehdottomasti lukemisinnon vaihetta: usea keskeneräinen kirja houkuttelee lukemaan ja voisin vain lukea päivät pitkät. Tietokoneen vieressä sen sijaan huhuilee parikin luettua kirjaa kirjoita minusta -huutojaan. Vaan tänään ei näppis laula, ehkäpä huomenna...

Kevät näyttää tulevan aikaisin tänä vuonna, joten herättelen jo varovaisesti toiveita aikaisesta mökkikauden alusta. Yleensä saareen ei ole asiaa ennen vappua, nyt on enteitä ja toivoa toisenlaisesta keväästä!

Mökki  mereltä päin. Kuva toukokuulta 2013.

Kirjoja jalkapallomaista

Viikonloppuna huomasin mainion haasteen, jossa luetaan kirja jokaisesta tulevana kesänä 12.6.–13.7. pidettävien jalkapallon MM-kisojen lopputurnaukseen selvinneestä maasta. Aikaa on kisojen alkuun asti. 

Kuva: pixabay.com (Public Domain CCO)

Haaste on peräisin MariA:n blogista. Innostuin haasteesta, kun Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa kommentoi Khadran Attentaatti-romaania käsittelevää blogijuttuani ja kertoi keräävänsä maita lukemalla kesän MM-kisoja ajatellen.

Hetken pohdittuani innostuin haasteesta: sehän tukee loistavasti Lukemalla maailman ympäri -projektiani! Jalkapallohaaste on loistava välietappi, joka jäsentää pitkää lukumatkaani. Vähän pienempi kokonaisuus ja aikataulu – tähän haluan mukaan!  

Haaste yhdistää hauskasti urheilun ja kirjallisuuden, joista harvemmin puhutaan samassa lauseessa. Haasteen myötä on myös hivenen mielenkiintoisempaa katsella kisoja, joiden seuraamiselta ei innokkaan penkkiurheilijan puolisona voi välttyä.

Jalkapallon MM-kisojen lopputurnauksessa pelaa yhteensä 32 eri maajoukkuetta. Lasken mukaan kaikki tämän vuoden puolella luetut ja blogatut kirjat. 

Pidän tässä haasteessa kiinni samasta periaatteesta kuin lukumatkallani, eli ratkaisevaa on kirjailijan kotimaa, ei esimerkiksi kirjan tapahtumapaikka. Haasteella on blogissani oma välilehti, joka löytyy yläreunasta muiden haasteiden viereltä.

Zlata Filipović: Zlatan päiväkirja (1993)

Ranskankielinen laitos: Le journal de Zlata.

Ranskankielisestä laitoksesta suomentanut: Matti Brotherus (1994).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 191.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Zlatan päiväkirja kattaa sarajevolaisen Zlata Filipovićin päiväkirjamerkinnat syksyltä 1991 syksyyn 1993. Päiväkirjan ensimmäisiä tekstejä kirjoittaessaan Zlata on siirtynyt juuri viidennelle luokalle ja on 10-vuotias. Hän on ahkera ja menestyvä koulussa, harrastaa pianonsoittoa ja viettää aikaa kavereidensa kanssa. Zlata nimeää päiväkirjansa Mimmyksi, sillä olihan myös hänen esikuvansa Anne Frankin päiväkirjalla nimi.

Sitten elämä muuttuu: kiristyvä poliittinen tilanne alkaa näkyä uutisissa ja isä ja äiti ovat levottomia. Keväällä 1992 eri puolilla Bosnia-Hertsegovinaa on rähinöitä ja ihmiset alkavat paeta Sarajevosta. 5.4.1992 Zlata kirjoittaa:

Dear Mimmy,
Yritän keskittyä läksyihini (yksi kirja luettavana), mutta en pysty millään. Jotain tapahtuu kaupungilla. Kukkuloilta kuuluu ampumista. Ihmiskolonnia tulee Dobrinjasta. Koettaakseen pysäyttää jotakin – mitä, sitä he eivät itsekään tiedä. Nyt yksinkertaisesti vain aavistaa, että jotain on tapahtumassa, että jotain tapahtuu jo, jokin kauhea onnettomuus. – – Mimmy, minä pelkään SOTAA!

Tästä alkaa Sarajevon piiritys, mikä tarkoittaa katkonaista koulunkäyntiä, heikentyvää ruoan- ja sähkönsaantia, piilottelua kylmässä ja pimeässä kellarin pommisuojassa, huonosti nukuttuja öitä. Taistelujen uhrien joukossa alkaa olla sukulaisia, tuttavia ja ystäviä.

Kun sota vain jatkuu, Zlatan teksteissä toistuu raportointi siitä, onko perheellä tällä hetkellä sähköä, vettä ja kaasua. Monesti ei ole. Isä pilkkoo kellarissa huonekaluja poltettavaksi, ja Zlata ikävöi monia Sarajevosta paenneita ystäviään. Zlata myös ruotii teksteissään vallanpitäjien toimia ja politiikkaa; marraskuussa 1992 hän kirjoittaa näin:

Minun kaverieni, meidän ystäviemme, meidän suvun piirissä on serbejä, kroaatteja ja muslimeja. Se on hyvin sekalainen joukko, enkä minä ole koskaan tiennyt kuka oli serbi, kuka kroaatti, kuka muslimi. Nyt on politiikka pistänyt nenänsä siihen. Se on kirjoittanut S:n serbien, M:n muslimien, K:n kroaattien kohdalle. Se haluaa erottaa ne. Ja kirjoittaessaan nämä kirjaimet se on valinnut kaikkein pahimman, kaikkein mustimman kynän. Sodan kynän joka osaa kirjoittaa vain kuolemaa ja kurjuutta.

Zlatan teksteistä välittyy epätoivo pitkään jatkuvan konfliktin keskellä. Suru-uutiset ja pelko omasta kohtalosta mustaavat mieltä. Myös Zlatan lemmikkilintu kuolee. Toisinaan sota-arjessa koetaan myös pieniä ilon hetkiä. Zlata iloitsee, kun hänen päiväkirjansa päätetään julkaista ja hän saa vieraakseen erimaalaisia toimittajia. 

Zlatan päiväkirja lukeminen kosketti, sillä hän on suurinpiirtein ikäiseni: Zlata on syntynyt vuonna 1980,  minä viisi vuotta myöhemmin. Kirjoitin ahkerasti päiväkirjaa, mutta luonnollisesti murheeni olivat varhaisteininä hieman eri luokkaa. Bosnian sota käytiin 1990-luvun alussa, joten ehkä myös läheinen ajankohta tuo kriisin eri tavalla iholle. Olen elänyt noina vuosina, kun sotaa käytiin, ja yleensä tulee luettua kaukaisemmista sodista.

Vaikutuksen minuun teki Zlatan kypsä ilmaisu. Ilman faktoja en herkästi uskoisi, että hän on ollut ensimmäisten merkintöjen aikana vain 10-vuotias ja viimeisiäkin kirjoittaessaan vasta 12. Hän on kielellisesti ilmeisen lahjakas, mitä tukee ahkera lukuharrastus. Esipuheessa myös kerrotaan Zlatan oppineen lukemaan jo kolmevuotiaana.

Zlatan päiväkirja vei lukumatkani Bosnia ja Hertsegovinaan. Samalla paikkasin taas vähän yleissivistystäni, sillä Bosnian sodan vaiheet eivät olleet ennestään tuttuja. 

Keskellä kuvaa musta neula Sarajevon kohdalla.

Yasmina Khadra: Attentaatti (2005)

Alkuteos: L'Attentat.

Suomentaja: Lotta Toivanen (2008).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 191.

Oma arvio: 3½/ 5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Yasmina Khadra on salanimi, jonka takaa löytyy algerialainen Muhammed Moulessehoul. Kirjailija on entinen Algerian armeijan upseeri ja aloitti kirjailijanuransa peitenimen turvin välttääkseen sensuurin. Khadra on julkaissut parikymmentä kirjaa, joista on suomennettu Attentaatin lisäksi kolme muuta.

Attentaatin päähenkilö on Amin Jaafari, arvostettu arabitaustainen, mutta sittemmin Israelin kansalaisuuden saanut kirurgi. Jälleen kerran itsemurhapommittaja iskee Tel Avivissa ja Amin tekee pitkän päivän hoitaessaan uhrien vammoja. Aminin maailma romahtaa, kun hän saa kuulla oman vaimonsa olleen tuhoisan pommi-iskun takana.

Lukuisat kysymykset vyöryvät Aminin mieleen: Miten tämä voi olla mahdollista? Miten hän ei ole huomannut? Missä välissä hänen vaimostaan on muka tullut terroristi?

Beduiiniperheestä lähtöisin oleva Amin on koko elämänsä kärsinyt syrjinnästä ja ennakkoluuloista ja taistellut niitä vastaan.

Isän ansiosta kieltäydyin pitämästä maailmaa sotatantereena, vaikka olin kasvanut maaperällä, joka oli ikiajoista asti ollut myrskyisä. Näin toki, että sodat seurasivat toisiaan, kostotoimet kostotoimia, mutta kieltäydyin tiukasti tukemasta niitä. En uskonut ennustuksiin epäsovusta enkä voinut hyväksyä ajatusta, että Jumala lietsoisi ihmiset toisiaan vastaan ja kutistaisi uskonharjoituksen järjettömäksi ja kammottavaksi valtapeliksi. Olin siis välttänyt kuin ruttoa kaikkea, mikä olisi vaatinut pisarankin vertani sielun puhdistamiseksi.

Pöyristynyt Amin alkaa selvittää vaimonsa liikkeitä. Samalla hänet leimataan myös terroristiksi, sillä eihän hän olisi voinut tietämätön vaimonsa aikeista. Alkaa piinaava ja turhauttava selvitystyö, joka saa jännitysromaanin piirteitä.

Attentaatti on loistoesimerkki siitä, miksi ryhdyin Lukemalla maailman ympäri -projektiini. Romaani auttoi ymmärtämään jälleen yhtä monisyistä konfliktia, sen syitä ja vaikuttimia. En usko, että olisin ilman projektiani tullut tarttuneeksi Khadran romaaniin, mutta nyt olen todella iloinen, että löysin sen reissuni varrella.

Kirjailijan kotimaa on Algeria, joten tämän kirjan myötä tulin piipahtaneeksi tuossa pohjois-afrikkalaisessa valtiossa, vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvatkin Lähi-Itään. Voi kuulostaa hieman hassulta, mutta matkani alussa päätin tällaisesta linjauksesta ja sitä noudatan.

Algeria kartalla.

John Steinbeck: Helmi (1947)

Äänikirja.

Alkuteos: The Pearl.

Suomentaja: Alex Matson (1949).

Lukija: Ismo Kallio.

Kesto: 3 t 45 min.

Äänikirjan kustantaja: Tammi.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Steinbeckin Helmi kertoo köyhässä risumajakylässä asuvasta Kinosta ja hänen vaimostaan Juanasta. Heidän pieni lapsensa Coyotito on sylivauva, jota eräänä päivänä pistää myrkyllinen skorpioni. Kino ja Juana ovat köyhiä intiaaneja, joten heidän on lähes mahdotonta päästä lääkärin pakeille. Ilman rahaa ja vähemmistön edustajina he vertautuvat lääkärin silmissä eläimiin.

Kinon tunteita kuvataan sisäisen laulun kautta. Kino kuulee korvissaan pahan laulun aina silloin, kun aistii ikävien asioiden lähestyvän häntä. Hyvän laulu taas enteilee parempien aikojen koittoa, ja välillä Kino jopa uskaltautuu toivomaan pienen poikansa pääsevän kouluun ja oppivan lukemaan.

Kun Kino eräällä helmensukellusreissullaan löytää suurimman ikinä näkemänsä helmen, hän uskoo löytäneensä lapsensa pelastuksen. Helmi laulaa helmen laulua, eikä Juana ole miehensä tavoin vakuuttunut sen tarkoittavan mitään hyvää. Helmi nostattaakin ihmisissä esiin kateutta, röyhkeyttä ja murhanhimoa. Alkaa ajojahti, jossa ahnaat yrittävät anastaa helmen ja Kinon perhe puolestaan kamppailee pelastaakseen lapsensa ja itsensä.

Helmi on koskettava kertomus vähemmistön asemasta ja ihmisen julmuudesta. Myös Ismo Kallion luenta toimi kiitettävästi. Selkeä ja iäkäs miehen ääni sopi tarinaan mitä parhaiten. Suomennoksesta särähti korvaani yksi kohta kirjan alkuvaiheilla: siinä Coyotiton vaipanvaihtoa kuvataan lapsen siivoamiseksi. Olisiko englannin vaikutusta? Ainakin minun korvissani tällainen siivoaminen kuulosti hassulta.

Huomaan heräileväni pikkuhiljaa talvihorroksesta, sillä pystyn pitkän tauon jälkeen kuuntelemaan äänikirjoja työmatkoilla. Syynä saattavat olla myös työpaikalla puhaltavat positiiviset tuulet, jotka lupailevat kiinnostavampia työtehtäviä lähitulevaisuudessa. Nyt voin siis taas käyttää päivässä kaksi kertaa puoli tuntia murehtimisen ja hereillä pysyttelemisen sijaan äänikirjojen parissa!

Näillä näkymin en laske äänikirjoja Lukemalla maailma ympäri -haasteeseen, vaan reissaan painettuja kirjoja lukemalla. Tässä kohdin tuolla päätöksellä ei tosin ole juuri väliä, sillä olen jo käynyt Steinbeckin kotimaassa Yhdysvalloissa Oatesin Blondin matkassa.