Kolmannessa runokirjajoulukalenterin luukussa loimuaa Harri Hertellin Samaa tulta.
Kokoelmassa runot vyöryvät paikoin eteenpäin vimmaisesti, melkein kuin rynnien, toisinaan taas sivulla on muutama harkiten valittu säe kuin aforismi. Aiheiden puolesta ollaan perusasioiden äärellä: elämän, kuoleman, elävän tulen, arjen.
Päivän runonpalanen on alku runosta nimeltä Edelleen:
Edelleen on äitejä
istumassa lasten kanssa
katoksen alla
lumisateessa syömässä jäätelöä
Siellä ne puikot ja tuutit ovat kaupan pakastealtaassa talvellakin. Viimeksi eilen tarkistin. Tai siis ohimennen näin. Minusta jäätelöt tuntuivat toimettomilta ja tarpeettomilta. Eihän nyt talvella. Aivan toisin allasta silmäsi lasten ostoskärryjä työntävä tyttö. En tiedä, miten äiti vastasi toiveikkaaseen katseeseen, koska tylsänä aikuisena kiirehdin kassalle ja bussiin.
Hertellin kolmisivuinen runo vangitsee hetkiä, joista syntyy tavallinen arki. Yhteisistä kokemuksista ja yhteisistä turhautumisen kohteista. Kun työnnetään keinulle vauhtia ja löhötään sohvalla, kun puidaan ja purnataan. Siihen mahtuu myös kaavoista poikkeaminen, yllätyksellisyys. Joku ottaa äkkilähdön, toinen avaa altaan kannen. Valitsen puffetin, kiitos, sen mintunvihreän.
Harri Hertell: Samaa tulta. Enostone 2025. 96 s. Kirjastolaina. Kansi: Anna-Mari Tenhunen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti