Siri Hustvedt: Lumous (1996)

Alkuteos: The Enchantment of Lily Dahl.

Suomentaja: Kristiina Rikman (2009).

Kustantaja: Otava.

Sivumäärä: 263.

Oma arvio: 2/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kuva: otava.fi
Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala
Kannen kuva: Nordic Photos

Lily Dahl on 19-vuotias nuori nainen, joka harrastaa näyttelemistä ja työskentelee aamiaisvuorossa pikkukaupungin kahvilassa. Ideal Cafessa käy monenkirjavaa väkeä, joiden tilaukset Lily osaa jo ulkoa. Työpäivien jälkeen hän suuntaa tyypillisesti näytelmäharjoituksiin. Lilyn elämän suunta muuttuu, kun hänen huomionsa kiinnittyy vastapäiseen taloon muuttaneeseen newyorkilaistaiteilija Edward Shapiroon. Lily ei vain pysty vastustamaan Edin vetovoimaa...

Lumous muistutti pistävästi, miksen juurikaan lue varsinaisia rakkausromaaneja. Myötähäpeän määrä on valtava. Nuori ja naiivi tyttö etsii itseään ja kohtaa seksikkään, miehekkyyttä uhkuvan itseään reilusti vanhemman taiteilijan. Hohhoi.

Onneksi tarinaan tulee muutamia sivujuonia, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Rakkausseikkailujen rinnalla koetaan muunkinlaisia seikkailuja. Lily alkaa selvittää yhden jos toisenkin salaisuuksia, ja hänelle selviää uusia seikkoja myös omasta taustastaan. Käänteissä piilee jännitystä, joka ei kuitenkaan vakuuta; pikemminkin minulle tulee Lilyn seikkailuista mieleen Neiti Etsivä.

Lumous on ennen kaikkea kasvutarina. Tai ainakin yrittää olla: Lily on lapsellinen kyllä alusta loppuun. Pidän kirjassa eniten monella tapaa avoimeksi jäävästä lopusta. Kai tästä muutakin hyvää sanottavaa voisi keksiä, mutta jätän sen muille.

Loppuun on pakko ihmetellä: miksi törmään jatkuvasti tapettuihin koiriin? Ahdistuin eläinten kohtaloista juuri Anne Swärdin Kesällä kerran -romaanissa ja enkös heti seuraavaksi luekin kirjan, jossa koiran kokema karu kohtalo kuvastaa ihmisten pahuutta ja tunteettomuutta. Nämä eivät ole mitenkään keskeisiä tapahtumia, mutta hyppäävät silmille.

Tämä Hustvedt on selkeästi viihteellisempi kuin aiemmin lukemani Kesä ilman miehiä. Jos olisin lukenut Lumouksen ensin, Hustvedt-innostustani olisi tuskin päässyt syntymään. Haluan kuitenkin antaa Hustvedtille lisämahdollisuuden ja aion ehdottomasti lukea muutkin suomennetut teokset. Ihan vain siksi, että KIM oli niin hyvä! Seuraavaksi luen Kaikki mitä rakastin ja yritän pitää odotukseni kurissa.

Lumous on lumonnut muun muassa Mimun, mutta esimerkiksi Jennin lukukokemus on jäänyt omani lailla hailakaksi.

Anne Swärd: Kesällä kerran (2003)

Alkuteos: Polarsommar.

Suomentaja: Katriina Huttunen (2012).

Kustantaja: Otava.

Sivumäärä: 239.

Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kuva: otava.fi
Kansi: Ulf Huett Nilsson
/Johnér /Fennopress

Swärdin esikoisteos kertoo erään perheen mutkikkaista ihmissuhteista, vallasta ja väkivallasta, mutta myös rakkaudesta. Keskiössä on Kaj, perheeseen pyytämättä vauvana tupsahtanut, rosoinen ja arvaamaton nuori nainen.

Paitaan oli kirjailtu nimi Kaj Angelika. Ja koska luulimme koko ajan että hänet haettaisiin takaisin, kutsuimme häntä Kajksi. Sitten oli liian myöhäistä viedä häneltä nimeä, ainoaa mitä hänellä oli tullessaan ollut. Äiti oli aina toivonut tytärtä. Ei hän voinut tietää että ainoa tytär jonka hän saisi tulisi varoituksetta keltaiseen takkiin käärittynä. Sillä oli vieras nimi, vieraat silmät, vieras haju, vierasta kaikki.

Tämä muukalainen syöksi aikanaan perheen elämän raiteiltaan. Turvallinen ydinperhe, johon kuuluivat äiti, isä ja pojat Jens ja Kristian, alkoi rakoilla. Ensin lähti isä, sitten veljeksetkin muuttivat omilleen. Jäljelle kotitaloon jäivät vain äiti ja Kaj. Nyt kun äiti lähtee matkoille, tulee Kristian katsomaan siskopuolensa perään.

Pirstaleisuus toistuu sekä romaanin rakenteessa että henkilöhahmoissa. Luvut on nimetty henkilöiden mukaan, ja vuorollaan jokainen pääsee kertomaan tarinaa omasta näkökulmastaan. Pirstaleisuuden vuoksi minun oli välillä vaikea saada tarinasta otetta. Tähän vaikutti toki myös se, että luin tätä melko lyhyissä pätkissä. Toisaalta palasien kokoaminen oli lukijana melko palkitsevaa.

Parasta Kesällä kerran -romaanissa on sen tunnelma ja lataus: ilmapiiri on ahdistavan painostava, ja koko ajan odotin jonkinlaista jännitteen purkausta. Se on vääjäämättä tulossa, mutta sen muodosta ei voi olla varma. Kuin kesähelteen painostavuus, joka enteilee saapuvaa ukkosta. Ja kun väistämätön tapahtuu, se sinkoaa perheenjäsenet jälleen kauemmas toisistaan.

Läpi teoksen eläimellisyys ja eläimet, kuolleet ja elävät, korostavat nihkeän ankeaa tunnelmaa. Kaj kerää kärpäsiä, niiden kuivuneet osat haisevat. Yhdestä koirasta hankkiudutaan eroon hyytävällä tavalla, toista pidetään hengissä, vaikka sen voisi jo päästää tuskistaan. Eläinrakkaalle tämä olikin paikoitellen raskasta luettavaa.

Isä on kammannut rakkautta vastakarvaan. Aina. Puhdistaakseen sen kirpuista ja luteista. Mutta ennen kuin hän on saanut työn tehtyä, se on jo jättänyt hänet.

Osallistun tällä Swärdin esikoisella Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen. Kirja on ollut paljon esillä blogeissa; siitä ovat kirjoittaneet esimerkiksi anni.M, Katja ja Erja. HS:n Aholan arvio löytyy täältä.

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä (2011)

Alkuteos: The Summer without Men.

Suomentaja: Kristiina Rikman (2011).

Sivumäärä: 238.

Kustantaja: Otava.

Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kuva: otava.fi
Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala
Kannen kuva: Marjo Tynkkynen

Kesä ilman miehiä on voimaannuttava tarina ihmisen haavoittuvuudesta ja hauraudesta, mutta toisaalta myös vahvuudesta ja sitkeydestä. Hustvedt käsittelee moninaisia aiheita eri-ikäisten naisten kautta: koulukiusaamista, ikääntymistä, aviokriisiä, kuolemaa ja luovuutta.

Minäkertoja Mia Fredricksen on keski-ikäinen runoilija ja yliopisto-opettaja, joka joutuu pakon edessä pysähtymään pohtimaan elämäänsä. Hänen miehensä Boris ilmoittaa laittavansa heidän avioliittonsa paussille. 30 avioliittovuoden jälkeen ilmoitus tauosta on Mialle täysi shokki: hänen psyykensä horjuu hetkellisesti, ja hän päätyy viettämään kesän kotikonnuilleen, ikääntyvän äidin lähettyville. Samalla hän vetää runokurssia teinitytöille. Tarina kietookin hauskasti eri sukupolven naisten tarinoita yhteen.

Aluksi epäilin, miten tulisin suhtautumaan keski-ikäiseen päähenkilöön. Pystyisinkö samastumaan, onko Miassa tarttumapintaa? Huoleni oli täysin turha, sillä tarina vei mennessään, eivätkä ikäkysymykset vaivanneet. Ainakin minulta riitti ymmärrystä tarinan kaikille naisille eli niin teini-ikäisille, keski-ikäisille kuin vanhuksillekin. Loistokasta henkilökuvausta, sanoisin.

Hustvedt sekoittaa tarinankerrontaan sopivasti niin psykologisia, filosofisia kuin biologisiakin pohdintoja. Kertojaratkaisu tuo kirjaan mehukkaan lisätason: kertoja kommentoi kertomistaan eli sitä, miten epäkiitollinen havaitsijan ja selostajan rooli voi olla.

Miten kertoa siitä, kysyy surullinen, ilkeämielinen, itkupilli kertojanne? Miten kertoa kaikesta? Tarinassa alkaa olla liikaakin aineksia – on samanaikaisuutta, yksi asia tapahtuu Rolling Meadowsissa, toinen kerhotalolla, kolmas kerhotalolla, puhumattakaan siitä että minun Borikseni vaeltaa New Yorkin kaduilla huolestunut Daisy kantapäillään; kaikesta tuosta pitäisi tehdä selkoa. Ja kuten tiedetään, samanaikaisuus on sanoille ISO ongelma.

Minkälaisina sitten näyttäytyvät miehet, joita ilman kesää vietetään? Ihan täysin ilman heitä ei nimittäin teoksen nimestä huolimatta selvitä; keskeisiä miehiä ovat keski-iän kriisissä nuoreen ranskattareen haksahtanut Mian aviomies ja alkoholiin tukeutuva naapurin Lolan puoliso. He häilyvät tarinassa taustalla, mutta ovat edelleen osa naisten elämää. Joku voisi varmasti löytää tästä paljonkin feministisiä piirteitä.

Kuva: Paula Kukkonen, otava.fi.

Aloin lukea ensimmäistä Hustvedtiani toiveikkaana enkä joutunut pettymään. Pidin erityisesti kertojasta ja lyhyehköistä filosofisista pohdinnoista. Ne tekivät Kesästä ilman miehiä raikkaan erilaisen, varmasti pitkään ajatuksissa pyörivän kirjan. Tätä onkin luonnehdittu Sinisen linnan kirjastossa esseemäiseksi teokseksi, ja K-blogin Jenni kuvailee tätä hauskasti epäromaaniksi.

Kirja syntyy lukijan ja luetun yhteistyönä ja parhaimmillaan tuo kohtaaminen on vertaansa vailla oleva rakkaustarina.

Tämä lukukokemus oli minulle ihanan aurinkoinen rakkaustarina, jonka sain kokea laiturilla lökötellen, auringon pehmeässä syleilyssä. Ainoastaan Mian ja naapurin Lolan tilanteiden "ratkaisuihin" olisin kaivannut lisää voimaa ja kekseliäisyyttä.

Kesä ilman miehiä on saanut blogeissa paljon näkyvyyttä. Viime aikoina siitä ovat bloganneet muun muassa Pihi nainen ja Upotus.