maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuosikatsaus 2018

Vielä ennen vuodenvaihdetta teen perinteisen katsauksen päättyvään vuoteen kirjojen, lukemisen ja blogin näkökulmasta. Vuoden 2018 tilastoihin ilmestyi uusi formaatti, ja monenlaisia kohokohtiakin kirjavuoteeni mahtui.

Lukeminen numeroina


Alkuvuodesta asetin vuoden 2018 lukutavoitteekseni 100 kirjaa. Loppusyksystä jouduin hieman laskemaan tavoitetta, sillä otin muutamaksi kuukaudeksi päivätyön rinnalle sivutyön, jota tein iltaisin ja viikonloppuisin. Koska vapaa-aikaa on ollut rajoitetusti marraskuun alun jälkeen, oli lukutavoitettakin justeerattava ‒ lukemisesta en halua ottaa stressiä.


Lopulta luin tänä vuonna 80 kirjaa, eli aika lailla saman verran kuin viime vuonna, jolloin lukema oli 82. Myös blogitekstien ja luettujen sivujen määrä olivat samaa tasoa viime vuoden kanssa: tämä vuoden viimeinen teksti on tämän vuoden 64. teksti ja sivuja luin Goodreadsin mukaan reilut 22 500. Viime vuonna vastaavat lukemat olivat 66 ja 23 000. Päättyvän vuoden kirjoista eniten sivuja sisälsi Kim Leinen Kuilu (727 s.) ja vähiten Tomi Kontion Delta (48 s.).

Naisten kirjoittamia kirjoja vuoden kirjoista oli 56 %, miesten kirjoittamia 44 %. Ero on hieman tasoittunut viime vuodesta, jolloin luetusta naisten kirjoittamia kirjoja oli 62 %. Tilastojeni mukaan kaunokirjallisuus on edelleen vahvoilla (84 %) tietokirjallisuuteen nähden (16 %). Tietokirjoista luen lähinnä elämäkertoja ja muistelmia sekä puutarhakirjoja, ja muutama esseekokoelmakin vuoden lukemistoon mahtui.

Käännöskirjallisuus vei tänäkin vuonna voiton kotimaisesta: lukemistani kirjoista 59 % oli käännettyjä, 41 % kotimaisia. Jako on samankaltainen kuin vuosi sitten, vaikka ennen tilastoihin kurkistamista olisin veikannut, että olen lukenut käännettyä tätäkin enemmän.

Äänikirjoja kuuntelin yhteensä 16 kappaletta, eli niiden osuus vuoden kirjoista oli 20 %. E-kirjatkin löysivät tiensä formaattivalikoimaani, ja niitä luin 9 kappaletta (11%).

Kirjavuoden kohokohtia


Haasteet


Omasta Kirjoja ulapalta -haasteesta jäi hyviä muistoja. Tutustuin moniin mielenkiintoisiin meriaiheisiin kirjoihin, ja ilokseni haaste keräsi joukon osallistujia, jotka lukivat merikirjallisuutta ahkerasti. Niin monia kiinnostavia merikirjoja on vielä lukematta, että vakavassa harkinnassa on haasteen toinen kierros tulevana vuonna.

Mökin etupihalta avautuva maisema.

Osallistuin moniin muihinkin haasteisiin vuoden aikana. Joihinkin sain useita osumia, toisiin vähän vähemmän. Tänä vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa Helmet-haasteeseen, jonka sain valmiiksi loppumetreillä. 50-kohtainen haaste ei alkanut kyllästyttää missään vaiheessa, vaan innolla jaksoin etsiä sopivia kirjoja viimeisiinkin puuttuviin kohtiin. Vuoden 2019 haaste julkaistiin muutama päivä sitten, ja onhan siihen lähdettävä mukaan!

Oodi


Edellisvuosien tapaan kävin tänä vuonna sekä Turun että Helsingin kirjamessuilla ja Helsinki Litissä, joista kaikista jäi ihania muistoja. Sain kosolti kirjavinkkejä ja tutustuin uusiin kirjailijoihin. Nämä tapahtumat ovat jokavuotisia kohokohtia, joten vuoden 2018 kohokohtiin nostankin jotakin ainutlaatuista, nimittäin Oodin avajaiset. Keskustakirjasto lumosi minut heti avajaispäivänä! Liikuttuneena seurasin ihmisten hyörinää kirjastossa, jonka avarat tilat, valoisuus ja matalat hyllyt tekivät vaikutuksen. Kolmannen kerroksen kirjataivas on saanut arvoisensa nimen.

Avajaispäivänä kirjastossa kuhisi. 

E-kirjat


Yhdeksi kohokohdaksi on nostettava e-kirjat, jotka "löysin" tänä vuonna. Toukokuussa luin ensimmäisen kokonaisen e-kirjan, ja sen jälkeen minulla on koko ajan ollut useampikin e-kirja kesken. Kesällä hankin tabletin enkä enää voisi olla ilman. Näppärät e-kirjat helpottavat kirjastorumbaa, jota varsinkin mökiltä käsin on välillä ollut rasittava hoitaa. En ole hylkäämässä painettuja kirjoja, mutta mieluusti luen niiden rinnalla osan e-kirjoina.

Turun messureissulta palasin kotiin Rouva C:n seurassa.


* * *


Tältä siis näytti kirjavuoteni 2018. Nyt vain odottamaan, minkälaisia tapahtumia, kohtaamisia ja kirjalöytöjä uusi vuosi tuo tullessaan!

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni! 

lauantai 29. joulukuuta 2018

Lauantain lyhärit: Helmet-haasteen 2018 loppukiri

Huh, tiukoille meni sitten kuitenkin tämän Helmet-lukuhaasteen kanssa! Vaikka olen lukenut tänä vuonna noin 80 kirjaa, ei 50 haastekohdan täyttäminen käynytkään niin helposti kuin luulin. Varsinkin kun lisäsin haastekerrointa siten, että halusin myös blogata jokaisesta haastekirjasta, niin kiirehän tässä tuli. Uusi inspiroiva ja houkutteleva Helmet-haaste ensi vuodelle on jo julkaistu, mutta tässä vielä pikainen kooste puuttuvista haastekohdistani ennen kuin hyppään uuden haasteen pariin.


Kotimainen runokirja

Tomi Kontio: Delta

Teos 2008. 45 s.

Graafinen suunnittelu: dog design.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Muutaman kotimaisen runokirjan olen vuoden aikana lukenut, mutta ne olen ajatuksissani palauttanut kirjastoon ilman bloggaamista. Jälkikäteen ilman muistiinpanoja minun on vaikea kirjoittaa runoista, koska se on muutenkin haastava tehtävä. Niinpä tein löytöretken omaan kirjahyllyyni ja nappasin luettavaksi ensimmäisen runokirjan, jota en ole aiemmin lukenut. Se sattui olemaan joskus kirpparilta hankittu Tomi Kontion Delta.

Tulkitsin monien runojen kertovan muutoksesta. Ihmiset muuttuvat, kasvavat ja niin tekee myös luonto. Muutoksessa on usein jotakin surullista. Kun kesä kääntyy syksyksi, lehdet lakastuvat, jotakin kuolee. Myös rakkaus voi kuolla. Jäähyväiset, suru ja kuolema ovat runoissa rinnan kohtaamisten, rakkauden ja syntymän kanssa.

Kokoelman runot jäivät minulle melko etäisiksi. Kirjan nimi Delta esiintyy useissa runoissa, ja se on mukana myös tässä mielestäni kirjan kiehtovimmassa säkeistössä: minne virtaavat oksien joet, / minne muisto, suisto, delta / i sorgen. Tämä kaksikielinen säkeistö on nostettu myös kirjan takakanteen, joten tuon noston perusteella odotin löytäväni kirjasta enemmänkin tällaista leikittelyä.

* * *

Sarjakuvaromaani

 Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti

Alkuteos: Adulthood is a myth
Suom. Aura Nurmi. 
Sammakko 2017. 109 s.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Tässä kohtaa ehkä hieman venytän haasteen rajoja, sillä Andersenin teokset ovat sarjakuvakokoelmia, eivät ehkä puhdasverisiä sarjakuvaromaaneja. Toisaalta Andersen on voittanut teoksillaan Goodreadsin vuoden parhaimpien teosten äänestyksessä Graphic Novels & Comics -sarjan jo kolmena vuonna peräkkäin: Aikuisuus on myytti palkittiin vuonna 2016 ja Elämänhallinta on illuusio 2017. Tuoreimpana voittoon ylsi Herding Cats, jonka toivottavasti saamme suomeksi lähiaikoina!

Miten nautinkaan Andersenin sarjakuvien lukemisesta! Ne olivat paikoitellen niin samastuttavia, hauskoja ja oivaltavia, että nauroin ääneen. Sarjakuvien päähenkilö törmää monenlaisiin tilanteisiin, joissa odotetaan "aikuismaista" käytöstä tai ratkaisuja ‒ lyhyiden tarinoiden komiikka syntyy usein siitä, että päähenkilö ei piittaa normeista, vaan tekee kuten haluaa. Luin tämän Aikuisuus-kokoelman jälkeen Elämänhallinta on illuusio -kokoelman, joka on vähintään yhtä nautittavaa luettavaa.

* * *

Kirjassa on vain 1 tai 2 hahmoa

Thomas Mann: Herra ja koira

Alkuteos: Herr und Hund (1919).
Suom. Markku Mannila
Weilin + Göös 1984. 127 s.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Vinkin tähän haastekohtaan sopivasta kirjasta poimin Helmet-haasteen Facebook-ryhmästä, sillä en millään keksinyt sopivaa luettavaa itse. Ryhmä on kyllä mahtava lukuvinkkien lähde! Tähänkin kohtaan tarjolla oli kymmeniä lukusuosituksia, joista sitten valitsin Mannin, koska olen viettänyt eräänlaista Mann-syksyä muutenkin: ennen tätä pienoisromaania luin Mannilta Buddenbrookit ja Taikavuoren. Bloggaukset noista kahdesta järkäleestä taitavat jäädä tekemättä, ellei sitten uusi vuosi tuo uutta intoa palata niiden maailmaan.

Kahden tuhdin klassikoksikin nousseen tiiliskiven jälkeen oli kiehtovaa tutustua nobelistin kevyempään puoleen. Herra ja koira syventyy Mannin ja hänen sekarotuisen kanakoiransa Bauschanin suhteeseen. Vaikka teksti heijastelee välillä sadan vuoden takaista asenneilmapiiriä esimerkiksi tasa-arvon suhteen, on se silti pääosin kiintoisaa luettavaa. Mann kuvailee Bauschanin luonnetta ja toimia hellyydellä, vaikka on isännällä ja koiralla erimielisyyksiäkin. Yhteiset metsästysretket tuntuvat olevan molemmille tärkeitä. Herra ja koira on mainio välipalakirja koiraihmisille ja tietenkin myös niille, jotka haluavat tutustua nobelistiin hieman kevyemmän teoksen kautta.

Tässä vielä pieni tekstinäyte, jonka kuvaama tapahtuma on varmasti jokaiselle koiran omistajalle tuttu:

Hän venyttelee ja ojentelee itseään, ikään kuin aikoisi repiä itsensä kappaleiksi, jakaen toimituksen huolella ja harkitusti kahteen osaan: Hän venyttelee ensin eturaajojaan nostaen takapään korkeuksiin ja ojentaa sitten takaraajansa kauas taakse; ja kummallakin kerralla hän avaa kitansa eläimelliseen haukotukseen. Sitten on sekin ohi ‒ tapahtumaa ei voi venyttää sen pitemmäksi, ja jos kerran on juuri ojennellut itseään kaikkien sääntöjen mukaan, niin sitä ei voi toistaa vähään aikaan. 

* * *


Kirjassa on lohikäärme

Risto Isomäki: Viiden meren kansa

Into 2018. 9 t 24 min.
Lukija: Aku Laitinen

Kansi: Jussi Karjalainen.
Mistä minulle: BookBeat.

Risto Isomäen Viiden meren kansa on sukellus muinaisen Suomen historiaan ja tarinoihin. Fakta ja fiktio lomittuvat, mutta kirjailija itsekin painottaa loppusanoissaan kirjan olevan nimenomaan kaunokirjallisuutta. Taustalla ovat toki historialliset faktat, mutta monista asioista ei ole varmaa tietoa edes olemassa ‒ tällöin Isomäki esittää oman tulkintansa asioiden kulusta.

Kirja toimi hyvin äänikirjana, sen vaiheissa oli helppo pysytellä mukana. Myös lukija oli miellyttävän selkeä. Hieman kyllä hämmennyin aluksi, kun olin luullut kirjan olevan tietokirja. Hämmennys väistyi, kun sain uppoutua yhteensä seitsemään pienoistarinaan, joista jokainen tarinallistaa jotakin historiamme vaihetta. Jotkin tarinat tuntuivat hieman naiiveilta, mutta pääosin Isomäen sepittämät historian vaiheet olivat antoisaa kuunneltavaa.


* * *


Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin

Juha Itkonen: Seitsemäntoista

Otava 2010. 383 s.

Seitsemäntoista lähdössä Oodista kotilainaan.

Oodin avajaisissa pysähdyin kuuntelemaan Juha Itkosen haastattelua kolmannen kerroksen kirjataivaan lavalla. Pidän Itkosesta valtavasti esiintyjänä sekä kolumnistina, mutta suhteeni hänen kaunokirjalliseen tuotantoonsa on ollut rosoinen. Amerikka-kirjasta pidin, mutta moni Itkosen teos löytyy keskeneräisenä omasta hyllystä. Haastattelun inspiroimana lainasin Oodista tämän Itkosen neljännen romaanin, koska kirjailija mainitsi sen olevan ainakin osin omakohtainen. Kaikenlainen autofiktio kiinnostaa minua kovasti, joten kirjailijan mainospuhe toimi ja lähdin kirja kainalossa kotiin avajaisista.

Tarina sijoittuu 90-luvun alkuun, jolloin eräässä pikkukaupungissa eletään laman varjostamaa arkea. Ajankuvaa Itkonen luo muun muassa viittauksilla populaarikulttuuriin. Lukiolaispoika Henrik on kesätöissä tavaratalossa, jossa hän tutustuu itseään vanhempaan Veskuun. Tulee yhteinen ulkomaanmatka, ero tyttöystävästä, kokeiluja ja konflikteja. Näistä ja muista nuoruutensa aineksista kirjailija Julius Ilonen kokoaa myöhemmin esikoisromaaninsa, jonka todenperäisyys herättää närää monissa.

Odotukset olivat jälleen korkealla ja todella yritin oivaltaa Seitsemäntoista hienouden, mutta koko ajan jokin harasi vastaan. Luin kirjaa epäluuloisena, ja ärsytys kasvoi loppua kohden. Lopulta kirjan rakenne ja juoni tuntuivat niin "nokkelilta", että olin vähällä jättää lopun lukematta. Mukana on sinänsä kiinnostavaa pohdintaa autofiktiosta ja faktan ja fiktion suhteesta, mutta kokonaisuutta ne eivät pelasta.

* * *


Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit

Taina Latvala: Venetsialaiset

Otava 2018. 123 sivua e-kirjana.

Mistä minulle: BookBeat.

Venetsialaiset kertoo kolmesta sisaruksesta, jotka kokoontuvat perheen mökille, jonka jo edesmennyt isä on perheelle rakentanut. On elokuun viimeinen viikonloppu, ja illalla koko Pohjanmaa viettää venetsialaisia, kesä- ja mökkikauden päätösjuhlaa. Illan ja yön aikana vuosia haudotut salaisuudet ja tukahdetut tunteet nousevat pintaan, ja pohditaan tehtyjä valintoja ja niiden seurauksia. 

Syysillan kuvaus sijoittuu nykyhetkeen, ja sen rinnalla luodaan taustaa kertomalla sisarusten lapsuuden- ja nuoruudenvaiheista 1970-luvulta lähtien. Menneen ajan kuvaa Latvala luo viittauksilla historiallisiin tapahtumiin ja populaarikulttuuriin, joten olisin voinut sijoittaa Venetsialaiset myös populaarikulttuuriviittauksia-haastekohtaan. Teinidiskossa soi Scorpions ja treffeillä mennään katsomaan Cliffhangeria elokuvateatteriin. Sijoittamalla kirjan syntymävuosikymmeneni-kohtaan kenties jälleen hieman venytän lukuhaasteen sääntöjä itselleni sopivaksi, sillä vain osa kirjasta sijoittuu 80-luvulle.

Viehätyin kirjan tunnelmasta, joka on alusta lähtien jollakin tapaa pahaenteinen. Kertoja tietää, miten päivä tulee päättymään ja vihjailee lukijalle kutkuttavasti. Latvala kirjoittaa konstailemattomasti, tarina etenee vaivatta.

* * *

Näin on vuoden 2018 Helmet-lukuhaaste osaltani valmis! Osallistuin Helmet-haasteeseen nyt ensimmäistä kertaa ja odotan jo innolla toisen haastevuoden käynnistymistä, niin houkuttelevia haastekohtia listalle on taas keksitty. Lisään uuden haasteen kirjalistan tuonne yläpalkkiin heti vuodenvaihteen jälkeen.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Lauantain lyhärit: yllättäviä elämäkertoja

Syksyn aikana olen lukenut tai kuunnellut kolme kiehtovaa elämäkertaa, joista jokainen jollakin tapaa yllätti minut. Nämä elämäkerrat ovat keskenään melko erilaisia, ja niiden keskeiset henkilöt ovat niin ikään hyvin erilaisten asioiden vuoksi julkisuudessa. Kaikissa kirjoissa kuvataan myös julkisuuden tuomaa painolastia. Median huomio rajoittaa elämää, ja sen kanssa pitää jotenkin oppia elämään. 

Vaikka en juuri seuraa julkkisten tekemisiä, niin silti olen muodostanut sieltä täältä tippuvista tiedonmurusista oman mielikuvani tästäkin kolmikosta. Jokaisen elämäkerran lukeminen tai kuunteleminen muutti suhtautumistani sen päähenkilöön. 


Michelle Obama: Minun tarinani


Alkuteos: Becoming (2018).
Suom. Ilkka Rekiaro. Otava 2018. 
Lukija: Krista Putkonen-Örn. Kesto 19 t 36 min.

Mistä minulle: BookBeat.

Aloin kuunnella Michelle Obaman elämäkertaa heti, kun se ilmestyi suomenkielisenä äänikirjana. Myöhemmin olen muiden arvioista lukenut, että olisi kenties kannattanut kuunnella se Obaman itsensä lukemana äänikirjana alkukielellä, mutta en tätä suuremmin harmittele, sillä suomenkielisen äänikirjan lukee yksi suosikkilukijoistani Krista Putkonen-Örn. Selkeä luenta sopii tähän perinteisesti lapsuudesta nykyhetkeen etenevään elämäkertaan.

Michelle Robinson syntyi Chicagossa koulutusta arvostavaan perheeseen, jonka vanhemmat panostivat lastensa koulunkäyntiin, vaikka perheen taloudellinen tilanne ei ollut erityisen hyvä. Michelle oppi pienestä pitäen tekemään kovasti töitä päästäkseen hyviin tuloksiin. Michelle tekee selväksi, etteivät tulokset tulleet hänelle aina helpolla. Uurastus vie hänet lopulta Harvardiin ja maineikkaaseen asianajotoimistoon. Työssään hän muun muassa ohjaa harjoittelijoita, joista yksi sattuu olemaan ensimmäisenä päivänä töistä myöhästyvä Barack Obama. Michelle kuvaa arkisen oloisesti suhteen alkuvaiheita, sillä kyseessä ei ollut salamarakastuminen.

Obaman elämäkerran yllätyksellisyys ei liity teoksen rakenteeseen tai siihen, miten siinä kuvataan työteliään nuoren naisen luokkanousua opiskelun avulla. Sellaisia olen lukenut aiemminkin, mutta en kuvauksia elämästä Yhdysvaltojen ensimmäisenä naisena. Kirja tarjoaa mielenkiintoisia pilkahduksia tuosta roolista, josta Michelle rakensi omannäköisensä. Presidentin vaimolla on paljon valtaa, ja Michelle pyrki kanavoimaan sen edistääkseen asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä. Barack Obaman kahden presidenttikauden aikana Michelle oli mukana käynnistämässä tai tukemassa erilaisia hankkeita ja kampanjoita, joiden päämääränä oli edistää muun muassa tyttöjen asemaa, tasa-arvoa ja terveellisiä elämäntapoja.

Kiehtovia ovat toki myös kuvaukset ensimmäisen naisen arjen haasteita, joissa mittakaava on todellakin amerikkalainen. Minuuttiaikataulu ei salli improvisaatiota, turvamiehiä on jokaisella perheenjäsenellä ja presidenttiparin treffit pysäyttävät laajalti New Yorkin liikenteen. Kirjan myötä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälainen koneisto esimerkiksi Amerikan presidentin tai hänen vaimonsa taustalla on ‒ ja koko ajan pyritään luomaan illuusiota, että vain valokeilassa näkyvä henkilö on kaiken takana. Michelle Obama antaa laajalti kiitosta taustatiimeilleen, myös kirjan syntymisessä avustaneille.

Helmet-lukuhaaste6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa.

* * *

Mikael Persbrandt & Carl-Johan Vallgren: Muistini mukaan


Alkuteos: Mikael Persbrandt - Så som jag minns det (2018)
Suom. Heikki Eskelinen. Tammi 2018.
Lukija: Jaakko Ohtonen. Kesto 15 t 11 min.

Mistä minulle: BookBeat.

Minulle Mikael Persbrandtista tuli ennen tämän äänikirjan kuuntelemista mieleen lähinnä Beck-elokuvien yrmeä Gunvald. Tuskin olen voinut välttyä lööpeiltä tai otsikoilta, joissa on ruodittu näyttelijän vuosikausia jatkunutta huumeiden käyttöä tai naisseikkailuja, mutta ainakaan mieleeni ne eivät ole painuneet.

Persbrandt on läpi kirjan suorasukainen. Vanhempiaan hän luonnehtii vastuuttomiksi, isäsuhdetta kompleksiseksi. Hän oli nuoresta asti kiinnostunut eri taidemuodoista kuten kuvataiteista ja tanssista. Hyvän sysäyksen näyttelijänuralle hän sai toimiessaan statistina Bergmanin produktiossa Dramatenissa, jonka suurta näyttämöä hän kuvaa isoksi mustaksi vaginaksi. Taidepiirien huumehöyryiset illanvietot kiehtovat nuorta näyttelijänalkua vähän liikaakin, ja samalla hän pyrkii tekemään laskelmoituja valintoja edetäkseen urallaan.

Kirjan nimi Muistini mukaan on osuva, sillä Persbrandt elää paikoitellen niin päihteiden sumentamaa elämää, ettei sellaisesta voikaan olla täysin tarkkoja muistikuvia. Hän myös toteaa välillä suoraan, ettei aina voi tietää, onko esimerkiksi lööppeihin asti päätynyt sekoilu todella tapahtunut vai onko joku keksinyt raflaavan jutun vain palkkion toivossa.

Kuuntelin kirjaa paikoin tyrmistyneenä: miten ihmeessä Persbrandt on pystynyt hoitamaan työnsä Beck-tuotannoissa ja Dramatenissa niinkin hyvin kuin hoiti? Mieleeni nousi myös ikuisuuskysymys: mikä pahoissa pojissa oikein jaksaa naisia kiinnostaa? Maria Bonnevie katseli puolisonsa sikailua ja sekoilua varsin pitkään. Kirjassa kuvataan Persbrandtin ja hänen nykyisen puolisonsa Sanna Lundellin suhteen alkuvaiheita, eikä Sannakaan ole miehensä rinnalla helpolla päässyt.

Kirja on paikoin raadollinen, koska sellaista vuosikymmeniä huumeita käyttäneen ihmisen elämä on. Kirjassa Persbrandt kertoo tarinaansa minä-muodossa, ja kirjoittamisessa hänellä on ollut apunaan Carl-Johan Vallgren, August-palkittu kirjailija. Vallgrenin sujuvaan kynään viehätyin Varjopoika-dekkaria lukiessani muutama vuosi sitten.

Helmet-lukuhaaste: 20. Taiteilijaelämäkerta.

* * *


Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen


Siltala 2018. 260 s.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Myyntitilastojen kärkisijoilla keikkuva Räikkös-kirja poikkeaa tyyliltään kahdesta edeltävästä. Sitä ei ole pyritty naamioimaan päähenkilönsä kirjoittamaksi, vaan se on rehellisesti kirjailija Kari Hotakaisen kirjoittama henkilökuva Räikkösestä. Hotakainen kuvasi lokakuisten Helsingin kirjamessujen lukupiirissä kirjaa termillä ihmiskirja, ja sellainen se todella on. Hotakainen saa kaikkien tietämän jäämiehen luottamuksen, ja lukija pääsee tutustumaan vähäpuheiseen formulakuljettajaan, ainakin jollain tapaa.

Kun vuosien yrittämisen jälkeen Hotakainen pääsee kontaktiin Räikkösen kanssa tämän asiainhoitajan kautta, on kirjailijalla edessään melkoinen haaste: hän ei tiedä formuloista mitään, hän ei ole koskaan seurannut yhtä kilpailua alusta loppuun. Lisäksi kirjan kirjoittamisella on kiire, sillä se pitäisi saada julkaistua syksyllä 2018, jos tuo kausi vaikka jäisikin Räikkösen viimeiseksi. Silloin ei vielä tiedetty, että se jäisi viimeiseksi vain Ferrarilla, mutta ura jatkuu.

Hotakainen sukeltaa Räikkösen elämään ja aloittaa työnsä. Hän asuu Räikkösten Sveitsin kodissa useaan otteeseen ja lisäksi hän haastattelee laajasti lähipiiriä. Vaikka kieltämättä ärsyynnyin siitä, että lapsuudenkodin sisävessattomuutta korostettiin useaan otteeseen, niin lumouduin kirjasta. Hotakainen tekee tarkkoja ja elämänmakuisia havaintoja kirjansa päähenkilöstä. Kirjan luettua tulee tunne, ettei jäämies enää olekaan niin tuntematon kuin alussa. Yllättäen hän vaikuttaa perhettään suojelevalta, lämpimältä ja huumorintajuiselta mieheltä.

tiistai 20. marraskuuta 2018

Stefan Zweig: Shakkitarina

Kansi: Matti Jalava.


Germania 2017. 78 s.
Alkuteos: Die Schachnovelle (1942).
Suom. Marja Wich.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: kirjastosta lainattu.


Itävaltalaisen Stefan Zweigin pienoisromaani Shakkitarina on kertomus Tohtori B:stä. Hän on joutunut olemaan pitkään eristysvankina toisen maailmansodan aikana; hän on kokenut tiukan eristämisen ja kuulustelut. Saadakseen ajan kulumaan sellissään hän opetteli kuuluisimpien shakkipelien kulkua ja pelasi kuukausitolkulla shakkia itse itseään vastaan. Nyt kun maaniseksi yltynyt shakinpeluu on vain muisto, sattuu Tohtori B laivalle shakin maailmanmestarin kanssa. Mies on jälleen vaarassa ajautua pelimanian valtaan.

Zweigin kirja on nopealukuinen suupala, jonka tihenevä tunnelma imaisee lukijan shakin maailmaan. Tapa, jolla Tohtori B on shakkitaitonsa oppinut ja miten sitä kuvataan, on eriskummallisuudessaan kiehtovaa luettavaa. Lukijan ei tarvitse olla aiheesta erityisen kiinnostunut tai oikeastaan tietää koko pelistä mitään, sillä kuumeinen pelaaminen vertautuu oikeastaan mihin tahansa pakkomielteiseen tekemiseen. Minäkään en shakista tiedä juuri mitään. Joskus lapsena olen kokeillut sitä pelata, mutta en koskaan innostunut opettelemaan lajin saloja kunnolla. Muistan myös aikoinaan ihmetelleeni kryptisen näköistä shakkipalstaa Hesarissa. Nyt kirjan lukemisen jälkeen ymmärrän paremmin, että nämä pelikuviot todella kertovat peliä osaavalle paljonkin. Shakkitarinassa pelin salat opetellaan juuri tällaisten kuvioiden avulla.

Zweig herättelee pohtimaan, onko shakki vain peli vai onko loukkaus kutsua sitä "vain peliksi"? Zweig juoksutta ajatustaan pelin olemuksesta:
Eikö se ole myös ‒ ‒ kaikkien vastaparien ainutkertainen side; ikivanha ja ikuisesti nuori, mekaaninen laitteistonsa puolesta, tehokas vain mielikuvituksen avulla, rajoitettu geometrisen jäykässä tilassaan ja samalla kombinaatioissaan rajaton, jatkuvasti kehitettävissä ja kuitenkin steriili ajattelussaan, joka ei johda mihinkään, matematiikka, joka ei laske mitään, taidetta ilman luomista, arkkitehtuuria ilman substanssia, eikä todistettavasti sen vähemmin kestävä olemisessaan ja olemassaolossaan kuin kaikki kirjat ja teokset, ainoa peli, joka kuuluu kaikille kansoille ja kaikkiin aikoihin ‒ ‒.
Missä on sen alku ja loppu; jokainen lapsi oppii pelin ensimmäiset säännöt, jokainen poropeukalo voi yrittää taitojaan sen parissa ja voi luoda siitä huolimatta vertaansa vailla olevan, erityisen mestarien lajin muuttumattoman tiukan neliön sisällä...
Melko demokraattinen peli tuo shakki, kun sitä näin ajattelee!

Vuonna 1942 ilmestynyt pienoisromaani julkaistiin postuumisti kirjailija Stefan Zweigin (1881‒1942) kuoleman jälkeen. Viime vuonna ilmestynyt suomennos on teoksen toinen suomennos. Tämä tuoreempi suomennos on Marja Wichin käsialaa, ja aiemmasta vuoden 1952 suomennoksesta vastasi Aina Oksala. Hienoa, että kääntäjä on kerrankin saanut nimensä kirjan kanteen ‒ surullista vain on se, että nimi on kannessa väärin kirjoitettu.

Tutustuin tähän kiehtovaan pienoisromaaniin Helmet-lukuhaasteen innoittamana. Kuittaankin kirjalla haastekohdan 44. Kirja liittyy johonkin peliin.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Cecilia Samartin: Kirottu kauneus



Bazar 2018. 215 sivua e-kirjana.
Alkuteos: Beauty for ashes (2017).
Suom. Kristiina Vaara.
Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: BookBeat.

Kirjamessujen parasta antia ovat uudet näkökulmat ja omien luutuneiden käsitysten mureneminen. Tällaiseen ajatukseen olen päätynyt sulateltuani nyt kolmisen viikkoa Helsingin Kirjamessujen antia. Tänä vuonna monen päivän vilinä ja hulina messuilla tiivistyi tällaiseen muotoon, ja päätelmään minut johdatteli Cecilia Samartin ‒ kirjailija, jonka olin vuosia lokeroinut sellaiseksi, jonka teokset eivät kiinnosta minua. Sitten tulivat messut, niiden Yhdysvallat-teema ja bloggareille järjestetty tilaisuus, johon Cecilia Samartin saapui puhumaan uusimmasta suomennoksestaan Kirottu kauneus.

Kirottu kauneus kertoo kolmen ihmiskaupan uhriksi päätyneen tytön tarinan. Inesa on kotoisin Moldovasta, Karla Meksikosta ja Sammy Yhdysvaltojen Ohiosta. Kaikki he ovat päätyneet omia reittejään Las Vegasiin. Tytöt ovat kauppatavaraa, jonkun omaisuutta, eikä tulevaisuus lupaa muutosta. Kolmikko päättää edes yrittää muuttaa tilanteen, ja he toteuttavat pakosuunnitelman; karkumatkan, jonka määränpää on Kalifornia. Kintereillään heillä on joukko aseistettuja rikollisia, jotka haluavat "omaisuutensa" takaisin, tai tarkemmin sanottuna tappaa kurittomat karkulaiset. Matkan varrella jokaisen taustaa valotetaan takaumin.

Kidnappauksia, pedofiliaa, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, huumeita, petoksia. Toistuvia raiskauksia. Tarina muistuttaa, että ihmiskaupassa kaikki pahuus ei ole vain miehissä, vaan välillä myös naiset ovat julman systeemin osasia. Ja toisaalta kaikki miehet eivät ole automaattisesti hyväksikäyttäjiä. Romaanin perusvire on synkkä, mutta tyttöjen neuvokkuus ja ystävyys tuovat siihen muitakin sävyjä. Toivoa on.

Ennen Samartinin kohtaamista messuilla olin lukenut kirjan noin puoliväliin, ja vaikuttunut lukemastani. Messutilaisuudessa kirjailija kertoi muun muassa kirjaa varten tekemästään taustatyöstä, eikä enää tarvinnut epäillä, että kirjailija olisi liioitellut ihmiskaupan käänteitä tarinaa sepittäessään. Päinvastoin: Samartin kertoi, ettei edes ottanut kaikista kamalimpia taustatyön myötä hänelle valjenneita asioita mukaan kirjaan säästelläkseen lukijoitaan. Luin kirjan loppuun heti samana iltana, ja loppupuolisko meni minulla vielä enemmän ihon alle, kun todellisuus-kytkös oli niin tuoreena mielessä. Sammykin on vasta yhdeksänvuotias! Jatkossakin Samartinilta voi odottaa raskaita ja sydämeenkäyviä aiheita: hänen seuraava kirjansa käsittelee itsemurhaa.

Kirja toi mieleeni Lukas Moodysson ohjaaman elokuvan Lilja 4-ever vuodelta 2002. Elokuvassa nuori Lilja päätyy seksiorjaksi Ruotsiin, jonne hän lähtee katteettomien työlupauksien perässä entisen Neuvostoliiton alueelta. Näin elokuvan teini-ikäisenä ja muistan edelleen sen herättämän ahdistuksen ja ajatukset, vaikka aikaa on kulunut viitisentoista vuotta.

Kirotusta kauneudesta ovat kirjottaneet ainakin Kirjaluotsin Tiina ja Kirjasähkökäyrän Mai.

Kuubalaissyntyisen Samartinin romaani edistää pitkästä aikaa myös Lukemalla maailman ympäri -haastettani.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kirjoja ulapalta - yhteenvetoa lukuhaasteesta

Huhtikuussa käynnistynyt Kirjoja ulapalta
-lukuhaaste päättyi lokakuun viimeinen päivä. Sain eiliseen määräaikaan mennessä kahdeksan kuittausta haasteeseen osallistumisesta. Omat lukemiseni mukaan laskettuna haasteaikana luettiin yhteensä 46 meriaiheista kirjaa.

Haastekirjat veivät lukijoita monenlaisiin seikkailuihin maailman merillä ja merien rannoilla. Monissa tarinoissa meri oli dramaattisten tapahtumien näyttämö, ja usein sitä kuvattiin jollain tapaa uhkaavaksi. Toisaalta meri tarjosi myös elinkeinon ja innoitti filosofisiin pohdintoihin.

Meri oli inspiroinut niin proosan kirjoittajia, tietokirjailijoita kuin runoilijoitakin. Mukana oli novellikokoelmia, dekkareita ja spekulatiivista fiktiota, ja myös lastenkirjoja ja nuortenkirjoja luettiin. Haasteeseen luettiin tuoreimpia uutuuksia ja klassikoita sekä kaikkea tältä väliltä.

Useimpia haasteosumia sai tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Morten A. Strøksnesin teos Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana. Kirjan luki kolme osallistujaa ja minä. Tove Janssonin Muumipappa ja meri löytyi kahden lukemistosta, samoin Ann Rosmanin sekä Elly Griffithsin teoksia.

Tässä alla tietooni tulleet haasteosallistumiset: tässä onkin kattava merellisten lukuvinkkien lista. Postauksen lopussa on vielä tietoa haastearvonnan voittajasta ja mahdollisesta jatkosta haasteelle.


Haasteeseen osallistuneet ja luetut kirjat


MarikaOksa

  • Nam Le: Merimatka
  • Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri
  • Filippi - Gamboni: Mikki ja hukkunut meri
  • J. S. Meresmaa: Mifongin perintö
  • Jules Verne: Kahden vuoden loma-aika
  • Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla
  • Rick Riordan: Salamavaras


Maria Kuutti (Twitter & Instagram)

  • Volter Kilpi: Alastalon salissa
  • Tove Jansson:  Muumipappa ja meri


  • Karin Erlandsson: Helmenkalastaja
  • Khaled Hosseini: Meren rukous
  • Nina LaCour: Välimatkoja
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
  • Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella
  • Katja Törmänen: Karhun morsian

  • Marianna Kurtto: Tristania
  • Voldemar Veedam & Carl B. Wall: Purjehdus vapauteen
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
  • Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
  • Pete Suhonen: Myrskyn ratsastaja. Romaani seikkailja Seppo Murajasta


Paula, Kirjan pauloissa

  • Elly Griffiths: Risteyskohdat
  • M. J. McGrath: Jään muisti
  • Ann Rosman: Majakkamestarin tytär 
  • Lone Theils: Kohtalokas merimatka 
  • Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa 
  • Petri Tamminen: Meriromaani
  • Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
  • Pablo Neruda: Maremoto

Paula, Kirjanmerkkinä lentolippu

  • Pauliina Susiluoto: Seireeni
  • Johanna Holmström: Sielujen saari
  • Mats Strandberg: Risteily
  • Astrid Lindgren: Saariston lapset
  • Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
  • Ben Kalland: Vien sinut kotiin


  • Leena Lander: Tummien perhosten koti
  • Annika Thor: Näckrosdammen


  • Ina Westman: Henkien saari
  • Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
  • Annie Proulx: Laivauutisia
  • Jarkko Volanen: Hiekankantajat
  • Sally Salminen: Katrina
  • Olli Jalonen: Taivaanpallo
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana


Omat haastekirjani
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
  • Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
  • Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Haastearvonta


Jokainen osallistuja sai lukemiaan kirjoja vastaavan määrän arpalippuja haasteen loppuarvontaan, jossa arvoin pienen kirja-aiheisen yllätyspalkinnon. Arpaonni suosi tällä kertaa Suketusta ‒ onneksi olkoon! Laitan sinulle sähköpostia vielä tänään.


Jatkoa haasteelle?


En saanut luettua läheskään kaikkia kiinnostukseni herättäneitä kirjoja, vaan oma haasteaktiivisuuteni jäi aavistuksen laimeaksi. Niinpä haasteesta jäi paljon hampaankoloon, ja aloin jo varovaisesti suunnitella haasteelle jatkoa.

Meri liittyy elämässäni tiiviisti saaristoon ja mökkeilyyn, joten mahdollista jatkohaastetta on luvassa aikaisintaan ensi keväänä. Laitoimme mökin tänään talviteloille, ja mökin hyllyyn jäivät odottelemaan Myrskyluodon Maija ja Alastalon salissa sekä monet muut meriaiheiset kirjat, joita on tullut mökin hyllyyn hankittua. Niiden äärelle palaan taas ensi keväänä jäiden lähdön jälkeen.

Kaput jäivät vahtimaan merikirjojani saareen.

Lämmin kiitos vielä kaikille osallistujille! Haasteen suunnittelu ja emännöinti oli innostavaa puuhaa, ja kaiken työn palkitsi tietenkin se, että niin moni aktiivinen lukija osallistui haasteeseen. Haasteen myötä tietoisuuteni meriaiheisesta kirjallisuudesta kasvoi huimasti ‒ ja uumoilen näin käyneen monelle muullekin!

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Kirjoja ulapalta - lukuhaasteen koontipostaus

Keväällä julkaisin merellisen lukuhaasteen nimeltä Kirjoja ulapalta, jonka myötä halusin kannustaa lukijoita tarttumaan merestä kertoviin kirjoihin ‒ ja toki halusin myös itse perehtyä niihin. Tuntuu, että olisin julkaissut haasteen vasta äskettäin, mutta niin vain yli puoli vuotta on kulunut! Nyt on haasteen koonnin aika.



Alkuperäiseen haastepostaukseen tuli mukavasti ilmoittautumisia, ja nyt kuulisinkin mieluusti, mitä osallistujat ovat merihaastetta ajatellen lukeneet. Tämän postauksen kommenttilaatikossa voit ilmoittaa, miten osallistuit haasteeseen. 

Bloggaajat voivat tehdä koostepostauksen ja ilmoittaa linkin, mutta koostepostaus ei ole pakollinen ‒ teosten listaaminen tuonne kommentteihin riittää. Jos osallistuit Twitterissä, Facebookissa tai Instagramissa, kerro kommentissa, mitä luit. Jokaisesta yhdestä luetusta ja blogatusta tai muuten sometetusta kirjasta saa yhden arvan, kahdesta kaksi ja niin edelleen.

Omasta haasteosallistumisestaan ehtii huhuilla kommenteissa lauantaihin 3.11. asti. Sitten sunnuntaina 4.11. julkaisen postauksen, johon listaan kaikki tietooni tulleet haasteosallistumiset ja ilmoitan pienen yllätyspalkinnon voittajan.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Helsingin Kirjamessujen kohokohtia



Helsingin kirjamessut kokosivat tänä vuonna ennätysmäisen kävijäjoukon: messuilla vieraili neljän päivän aikana 85 600 ihmistä! Kirjat ja kirjailijat kiinnostavat, ja ainakin hetkeksi voi taas unohtaa puheen kirjan kuolemasta. Olin messuilla torstaista lauantaihin ja tähän postaukseen keräsin muutamia poimintoja päivistäni messuilla.

Tungokselta ei voinut välttyä käytävillä ja katsomoissa. Esimerkiksi Senaatintori-päälavan edustalla oli ruhtinaallisen kokoinen katsomo, mutta silti istumapaikat loppuivat kesken useasti: esimerkiksi Minna Rytisalon haastattelua seurasin seisomapaikalta, vaikka olin paikalla hyvissä ajoin. Täyttä oli myös Esplanadi-lavan tienoilla, kun Mia Kankimäki puhui uudesta Naiset joita ajattelen öisin -kirjastaan. Myös kirjailijan ja kriitikon kohtaaminen veti väkeä: hyvä että pääsin edes kuuloetäisyydelle lauantaina Hakaniemi-lavan tuntumassa, kun Saara Turunen haastatteli Antti Majanderia.

Antti Majander ja Saara Turunen.

Teemamaan uudet tuttavuudet


Ennen messuja etsiskelin messuohjelmasta minulle tuttuja yhdysvaltalaisia kirjailijoita ‒ turhaan. Pienoinen pettymys vaihtui messujen aikana löytämisen iloon, sillä bloggaajille järjestetyissä tilaisuuksissa pääsin tutustumaan rauhassa kahteen erityisen mielenkiintoiseen kirjailijaan, joista en tiennyt ennestään mitään.

Perjantaina Kirsin Book Clubista tuttu Kirsi Ranin haastatteli Cecilia Samartinia. Samartinin uusin kirja Kirottu kauneus (Bazar 2018) käsittelee ihmiskauppaa. Samartin kertoi poimineensa kirjan aiheen radio-ohjelmasta. Samartin teki taustatyötä, jonka aikana hänelle selvisi, että maailmassa on ihmiskaupan "moottoreita", eli paikkoja, jotka ovat keskeisiä maailmanlaajuisessa toiminnassa. Näitä ovat muun muassa Moldova, Meksiko ja Yhdysvaltojen Ohio. Nämä paikat päätyivät kirjaan. Taustatyö vei Samartinin myös niin kauheiden asioiden äärelle, että aivan kaikkea hän ei kirjaansa voinut kirjoittaa. Tarinan työstämisessä keskeinen rooli oli myös kirjailijan agentti Moses Cardonalla, kuten aina kirjailijan työstäessä uutta kirjaa. Cardona oli myös mukana tilaisuudessa. 

Olin etukäteen lukenut Kirotun kauneuden puoliväliin ja heti perjantaina messuilta kotiuduttuani luin sen loppuun. Bloggauksessa avaan kirjaa lähiaikoina vielä tarkemmin, joten nyt totean vain, että se on sydäntäsärkevä, otteessaan pitävä ja silmiä avaava tarina. 

Cecilia Samartin.

Lauantaina bloggaajat saivat kuulla messujen päävieraaksikin tituleerattua Jennifer Clementia, joka on kansainvälisen PENin puheenjohtaja. Aihealue ei juuri Samartinista keventynyt, sillä Clementin uusin kirja Rakkaudesta aseisiin (Like 2018) käsittelee asekauppaa. Tapahtumapaikkana on asuntovaunualue Floridassa. 

Clement teki kirjaansa varten laajaa taustatyötä: hän haastatteli muun muassa aseellisista hyökkäyksistä selvinneitä ihmisiä ja perehtyi kyseisen alueen tilanteeseen. Vakavailmeisenä esiintynyt Clement luonnehti Yhdysvaltojen ja Meksikon suhdetta hulluksi avioliitoksi; rajan yli tehdään valtavamittaista ase-, huume- ja ihmiskauppaa. 

Clementin kirjoja en vielä ole ehtinyt lukea, mutta ehdottomasti tämä tuore suomennos on luettava, samoin sen sisarteos Varastettujen rukousten vuori

Jennifer Clement.

Lukupiirien taikaa


Ihastuin kirjamessujen lukupiirien konseptiin viime vuonna niin, että ilmoittauduin muutamaan lukupiiriin tänäkin vuonna. Valikoin sellaiset lukupiirit, joissa käsiteltävät kirjat olin jo lukenut, koska aiempien kokemusteni perusteella näin saisin tilaisuudesta enemmän irti.

Torstaina messu-urakkani alkoi Riikka Pulkkisen Lasten planeettaa ruotineessa lukupiirissä. Olin kuuntelemassa Pulkkista jo Turun messuilla, mutta silti sain taas uutta pohdittavaa kirjasta. Ja onhan se aina mielenkiintoista kuulla, miten muut ovat kirjan kokeneet. Aivan varauksetta kirjan esilukenut lukupiiri ei ollut kirjaan ihastunut, mutta yleisökommentteissa kiiteltiin kirjan kuvausta ihmismielen hauraudesta, psykoosista ja erosta. Kirjan erokuvaus varsinkin kirvoitti kahtalaisia kommentteja: joidenkin mielestä se oli liian kepeä, toiset pitivät sitä raastavana ja koskettavana.

Kirjan esilukenut lukupiiri ja kirjailija piippuhyllyltä kuvattuna.

Lauantaina suuntasin jälleen heti aamusta lukupiiriin, jossa puheenaiheena oli Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen. Tämä oli tämänvuotisista lukupiireistä ainoa, joka oli etukäteen varattu täyteen, mutta hyvin saliin olisi mahtunut enemmänkin osallistujia. Nyt esilukijoina toimivat Kirsin Book Clubin jäsenet ja mukana oli myös kirjan kustantaja Touko Siltala.

Hotakainen kertoi, että halusi tehdä tällaisen moniäänisen kirjan, koska "nauhurikirjoja" on julkkiksista tehty ihan tarpeeksi. Hän halusi kirjoittaa "ihmiskirjan", ja sen onnistumisesta näin hyvin kirjailija antoi paljon kiitosta Kimin äidille, Paula Räikköselle. Mielenkiintoista oli kuulla muun muassa, mikä Hotakaisen oli Räikkösessä yllättänyt. Hän mainitsi Räikkösen herkkyyden, leikkisyyden ja ystävien kesken esille tulevan puheliaisuuden. 

Luin kirjan pian sen ilmestyttyä ja pidin lukemastani. Kieltämättä ihmettelin, miksi, mutta lukupiirissä ymmärsin ainakin yhden keskeisen syyn. Hotakainen on todella sukeltanut kohteensa elämään, mennyt kaiken keskelle tekemään havaintoja. Hän mainitsi esikuvakseen David Foster Wallacen, jonka hummeri-essee on tällaisen kirjoittamisen malliesimerkki: kirjoittaja menee ja katsoo, miten asiat tapahtuvat, ei vain kyynisesti tarkkaile niitä ulkopuolelta.

Kari Hotakainen.

Lukuvinkkejä ja muistijälkiä


Monenlaisia lukuvinkkejä kertyi puhelimen muistiin messupäivien aikana. Tuttuun tapaan kannoin kirjoja kotiin hartiat kivistäen, ja kirjastovarauksiakin tuli naputeltua messuilta käsin. Muun muassa mainiota Sivumennen-podcastia livenä kuunnellessani tajusin, että nyt on korkea aika lukea Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli. Antikvaarisilta messuilta ei kirjaa löytynyt, mutta nettikirppikseltä tärppäsi.

Sivumennen-live. Jonna Tapanainen, Eveliina Talvitie,
Laura Gustafsson ja Johanna Laitinen.

Lopuksi vielä lämpimät kiitokseni messujen järjestäjille blogipassista ja pääsylipuista, jotka arpomalla saatoin ilahduttaa erästä onnekasta lukijaani. Kiitos myös kustantajille mielenkiintoisista bloggaajatilaisuuksista ja muille blogisteille keskusteluista. Messuista jäi monia hyviä muistoja, jotka jälleen kantavat pitkälle pimenevään talveen.

* * *

Messuraportin loppukevennyksenä koira. Lukukoira Börjeä en ehtinyt mennä tapaamaan, mutta messuraportin koirakiintiön täyttää tällä kertaa norsunluukoira Rokka, joka oli messuilla markkinoimassa uutta kirjaansa (Tammi 2018). Häntä heilui ja rapsuttajia riitti!

Norsunluukoira Rokka messutunnelmissa,
taluttimen toisessa päässä Toni Lahtinen.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Turun Kirjamessuilla koettua

Viime viikonlopun vietin messutunnelmissa Turussa. Pääsin jälleen todistamaan messujen ihmeellistä vaikutusta aikaan: kolme päivää hujahti ohi hetkessä, mutta silti tuli nähtyä ja koettua niin paljon, että tuntuu kuin olisin ollut viikon reissussa. Siirtyminen messuhulinasta arkeen on tuntunut melkoiselta pudotukselta, mutta onneksi kirjakuplassa vietetyt päivät jäävät elämään muistoissa. Lukuvinkkejäkin tuli kerättyä hyvä määrä pimenevän talven varalle. Tässä katsauksessa palaan vielä lyhykäisesti viime viikonlopun tunnelmiin.

Messuskumppaa ja ostoksia.

Kirjat vetävät väkeä


Turun Kirjamessuilla vieraili edellisvuoden tapaan reilut 21 500 kävijää, joten tungosta paikoitellen riitti. Jotkin keskustelut vetivät paikalle massoittain väkeä: minäkin sain vain seisomapaikan auditorion ovensuusta esimerkiksi Hotakaisen haastattelun ja Minna Canth -keskustelun ajaksi. Molempiin tilaisuuksiin saavuin hyvissä ajoin, mutta silti ei ollut toivoakaan saada istumapaikkaa.

Minna Rytisalo, Jouko Jokinen, Elina Knihtilä ja Jenni Haukio.

Jenni Haukion vetämässä Minna Canth -keskustelussa ajatuksiaan olivat jakamassa Jouko Jokinen, Minna Rytisalo ja Elina Knihtilä. Tunnin ajan kestäneen tilaisuuden kuluessa väkeä lähti salista sen verran, että pääsin hivuttautumaan portaille. Salin toisella puolella porraspaikalla keskustelua seurasi myös presidenttimme Sauli Niinistö — ja kuvat kirjaa lukevasta, portailla istuvasta Niinistöstä levisivät somessa tunnisteella #OnlyInFinland. Niinistö kommentoi asiaa Twitterissä: "Se vaan on niin, että portailla oli hyvät tilat istua. Muut pääsevät helposti ohi ja itse vikkelään pois, jos sellainen tunne tulee. Nyt ei tullut."

Teemamaahan tutustumassa


Messujen teemamaana oli tänä vuonna Viro ja muina teemoina kestävä kehitys ja Itämeri. Niin paljon kuin meremme minua kiinnostaakin, niin huomasin olevani aina jossakin muualla, kun Itämerestä oli messuilla puhe. Viro-teemaan sen sijaan uppouduin huolella. Kuuntelin ainakin Valdur Mikitaa, Andrei Ivanovia, Paavo Matsinia, Kai Aareleidiä. Luin messujen aikaan Aareleidin romaania Korttitalo ja monien muidenkin virolaisten kirjailijoiden kirjoja otan luettavaksi, kunhan ehdin.

Valloittava Kai Aareleid ja Korttitalo.

Monia mielenkiintoisia keskusteluja ja virolaisia kirjailijoita jäi vielä näkemättä, mutta onneksi useita virolaisia kirjailijoita saapuu myös Helsingin messuille kuun lopulla. 

Jotain uutta, jotain vanhaa


Seksiä RÖH oli ehkä erottuvin ohjelmanimi koko messuohjelmassa, joten täytyihän sitä mennä kuuntelemaan! Lavalla Siri Kolu, Magdalena Hai ja Siiri Enoranta keskustelivat seksistä ja seksuaalisuudesta nuortenkirjallisuudesta. Keskustelua kuunnellessani iloitsin, miten mahtavaa nuortenkirjallisuutta nykyään Suomessa kirjoitetaankaan, ja samalla hämmästelin, miksi luen sitä niin vähän. Kuin tilauksesta olen törmännyt useisiin suosituksiin Magdalena Hain uutukaisesta Kolmas sisar, joten siihen on tutustuttava nuorten puolelta seuraavaksi.

Siri Kolu, Magdalena Hai ja Siiri Enoranta

Kauempaa saapuneista kirjailijavieraista kävin kuuntelemassa meksikolaissyntyistä Laia Jufresaa, jonka esikoisromaani Umami ilmestyi vastikään suomeksi. Kirja kertoo surusta, ja tarinassa liikutaan Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalla. Jufresa kertoi, että kirjoitti kirjansa, koska halusi antaa tilaa ja äänen surulle, sillä yleensä niitä ei surulle Meksikossa anneta. Nykyisin Englannissa asuva kirjailija on kotoisin maasta, jossa väkivallasta on tullut arkipäiväistä. Murhatilastot ovat pysäyttäviä ja esimerkiksi joka 19. minuutti joku katoaa. 

Umamin suomentanut Laura Vesanto haastatteli kirjailijaa.

Useita pidempiaikaisia lempikirjailijoitanikin ehdin messuilla kuunnella. Anja Snellmanin Kaikkien toiveiden kylä on lukuromaani kahden naisen ystävyydestä ja Kreetasta, joka on ollut kirjailijan toinen kotimaa jo vuosikymmenien ajan. Antti Tuurin Aavan meren tuolla puolen taas kertoo suomalaisten maahanmuuttajien jälkeläisistä Ruotsin lähiössä.


Anja Snellman, Antti Tuuri ja Riikka Pulkkinen messuilla.

Riikka Pulkkisen uutuus Lasten planeetta on paitsi avioeroromaani, myös kertomus psykoosista ja sisarusten suhteista. Olen jo kuunnellut kirjan lähes kokonaan äänikirjana, mutta ostin kirjan painettuna messuilta, koska haluan palata monitahoiseen tarinaan vielä uudelleen. Ja olihan se hauska saada kirjailijan signeeraus!

Katse ensi vuoteen 


Turun Kirjamessut järjestetään jälleen ensi vuonna lokakuun alussa. Nyt messujen ohjelmajohtajaksi palaa opinto- ja äitiysvapailta Jenni Haukio, joka ei vielä tehnyt suuria paljastuksia ensi vuoden ohjelmasta tai teemoista. 

Haukio puhui messujen avajaisissa.

Ensi vuoden teemansa messuilla paljasti Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko, ja tuo teema on  "Rajaton meri – Itämeri ja muut muistavat vedet". Heti kun kuulin tästä, aloin miettiä, olisiko ensi kesänä vihdoin aika osallistua tähän tapahtumaan. Kirjallista ohjelmaa meri-teemalla saaristossa heinäkuussa – ajatus tuntuu kyllä houkuttelevalta.

Kiitos ja kumarrus


Loppuun vielä kiitokset messujen järjestäjille messulipuista ja bloggaajien huomioimisesta messuilla! Bloggaajille muun muassa järjestettiin lounas, joka oli kiva tilaisuus päästä tapaamaan tuttuja ja tutustumaan uusiin kollegoihin. 

Mainiota oli myös se, että kirjabloggaajille annettiin tänä vuonna tilaa ohjelmassa. Seurasin korvat höröllä bloggaajakeskustelua, jossa useat kirjabloggaajat keskustelivat kirjailija Pajtim Statovcin kanssa. Rakkaudesta kirjallisuuteen ja hyvien kirjavinkkien jakamisen ilosta, siksi tätä harrastusta useimmat jatkavat vuodesta toiseen. 

Ohjelmajohtaja Seppo Puttonen
kävi tervehtimässä bloggaajia bloggaajalounalla.

Kiitos myös bloggaajakollegoille seurasta, kirjavinkeistä ja ohjelmatärpeistä!

Seuraavaa messurupeamaa ei tarvitse kauaa odotella, sillä Helsingin kirjamessut alkavat jo reilun parin viikon kuluttua. 

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Turun kirjamessut: ennakkotunnelmia ja lippuarvonta



Syksyn ensimmäiset kirjakarkelot lähestyvät hurjaa vauhtia: Turun kirjamessut alkavat jo reilun viikon kuluttua. Lokakuinen miniloma Turkuun on minulle jo perinne ‒ kolmannesta kerrasta voi varmaankin jo näin sanoa. Tänä vuonna aloin suunnitella reissuani heinäkuussa. Turun messuhumuun on päästävä! 

Luvassa on monipuolista messuohjelmaa kirjanystäville kolmen päivän ajan. Tässä postauksessa esittelen ohjelmaa, teen siitä muutamia nostoja ja käynnistän neljän messulipun arvonnan. Tarkat arvontaohjeet löydät tekstin lopusta. 

Viro ja Itämeri näkyvät ohjelmistossa 


Ohjelmapäällikkönä tämän vuoden messuohjelmaa on ollut kokoamassa Ylen kirjallisuustoimittajan töistä eläköitynyt Seppo Puttonen. Teemamaa on tänä vuonna Viro, minkä lisäksi on ideoitu paljon ohjelmaa Itämeren suojelun ja kestävän kehityksen ympärille.

Virolaisia kirjailijoita on paikalla useita kaikkina kolmena messupäivänä. Kirjoistaan ovat kertomassa ainakin Andrus Kivirähk, Paavo Matsin, Kai Aarelaid, Kätlin Kaldmaa, Andrei Ivanov, Valdur Mikita, Kairi Look ja Jaak Jõerüüt.

Itämeri on aiheena useissa keskusteluissa. Esimerkiksi lauantaina Agricola-lavalla klo 11.00 alkaa keskustelu otsikolla Laitetaan Itämeri kuntoon, ja sunnuntaina Auditoriossa alkaa Itämeri nyt -keskustelu klo 10.50.  

Teemojen lisäksi messuohjelmassa on liuta muutakin kiinnostavaa ohjelmaa. Lavoilla nähdään esikoiskirjailijoita, konkareita, tietokirjailijoita, runoilijoita. Ohjelmaa on niin lapsille kuin aikuisillekin, ja sunnuntaina messuille pääsee sisään ilmaiseksi cosplay-asussa. Tarkan päiväkohtaisen ohjelman löydät täältä.

Kirjabloggaajana odotan paljon lauantaiselta keskustelulta, joka on otsikoitu nasevasti Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia? (Onerva, klo 14.45-15.30) Paikalla kirjabloggaamisesta ja podcasteista keskustelemassa ovat kirjailija Pajtim Statovci sekä useita bloggaajakollegoita: Arja Kulttuuri kukoistaa -blogista, Tuomas Tekstiluola-blogista, Kirsi Kirsin kirjanurkka -blogista ja Tuija Tuijata-blogista. Mukana on myös Sivumennen-podcastin Jonna Tapanainen, ja keskustelua johdattelee Kirsin Book Club -blogin Airi.

En aio myöskään ohittaa Minna Canth -keskustelua, joka pidetään lauantaina Auditoriossa klo 13 alkaen. Otsikolla Mitä Minna tekisi – Suurnaisen perintö 2010-luvulla. Minna Canth 175 vuotta ovat keskustelemassa Elina Knihtilä, Jouko Jokinen ja Minna Rytisalo. Keskustelua moderoi Jenni Haukio.

Lippuarvonta


Ilokseni sain messujen järjestäjältä blogipassin lisäksi neljä messulippua arvottavaksi blogini lukijoiden kesken!

Näin osallistut arvontaan: kommentoi tätä tekstiä ja kerro kommentissasi, kuka on mielestäsi mielenkiintoisin esiintyjä tulevilla Turun Kirjamessuilla. Jos menisit messuille, mitä ohjelmaa et jättäisi väliin? Kirjoita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi (tai ilmoita se minulle osoitteeseen nannankirjakimara (at) gmail.com), jotta saan voittajaan pikaisesti yhteyttä ja liput ehtivät ajoissa perille. Vastata voi myös Kirjakimaran Facebook-sivuilla tai Instagramissa kommentoimalla arvontapostausta.

Vastausaikaa on sunnuntaihin 30.9. klo 18 asti. Tuolloin arvon kaksi kahden lipun lippupakettia (eli 2 x 2 kpl messulippuja) kaikkien messutärppinsä jakoon laittaneiden kesken ja laitan sähköpostia voittajalle. Jos voittaja on vastannut Facebookissa tai Instagramissa, otan yhteyttä yksityisviestillä. Messuliput lähtevät postissa voittajalle heti maanantaina 1.10. (tai kunhan saan postiosoitteen voittajalta).



Turun Kirjamessujen kanssa samaan aikaan järjestetään myös Turun Ruoka- ja Viinimessut, joihin pääsee tutustumaan samalla messulipulla. Messut ovat auki pe ja la klo 10–18 ja su klo 10–17. Yhden lipun arvo on 16 €.

Onnea arvontaan!

maanantai 17. syyskuuta 2018

Tommi Kinnunen: Pintti

Kansi: Martti Ruokonen.

WSOY 2018.
156 sivua e-kirjana.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: BookBeat.

Tommi Kinnusen kolmas romaani Pintti kertoo kolmesta sisaruksesta kylässä, jonka elämä kiertyy lasitehtaan ympärille. Kolmenpäivänromaani sijoittuu 1940-luvun loppuun ja 1950-luvun alkuvuosiin. Tarina sukeltaa intensiivisesti tehtaan arkeen ja lasinpuhalluksen maailmaan. Siinä samalla lukija tutustuu kylän ja tehtaan väkeen sisarusten vaiheiden kautta. Jussi on sisaruksista vanhin ja hänen näkökulmaansa seurataan ensimmäisenä. Keskivaiheilla keskiössä on Helmi, lopuksi Raili.

Romaanin nimeksikin päätynyt pintti on lasimurskaa, ylijäämälasia, jolla on aikojen saatossa tasoitettu notkelmia ja painaumia lasitehtaan ympäristössä. Näin tehdas ulottaa vaikutuspiirinsä maaperään asti, aivan kuin sen hierarkia vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin ja koko kyläyhteisön elämään. Tehtaan piirissä on nimittäin tiiviisti koko kylä. Tehtaan pilli rytmittää arkea, ja työpaikka tehtaalla on kylässä selviämisen elinehto. Jos olet disponentin suosiossa, asemasi on turvattu, jos taas et, ajaudut ulkokehälle.

Jussi havainnoi äänet, värit ja muodot tarkasti. Aistiherkällä ja omalaatuisella miehellä on hyvän aikaa tehtaalla suojatyöpaikka, vaikka itse hyttien työn tempo on hänelle liikaa. Surumielinen Helmi taas on pienen tytön äiti, jonka arki on selviytymistä tehdastyössä ja perheenäitinä. Raili puolestaan on kyläläisten puheissa "Helsingin huora" värikkään menneisyytensä vuoksi. Hän on niitä harvoja kyläläisiä, jotka onnistuvat sinnittelemään ilman tehtaan vakituista tiliä tilapäistöitä tekemällä.

Elämänpiiri on monella kyläläisellä pieni. Oman kodin ja tehtaan lisäksi elämään kuuluvat osuuskauppa ja työväentalo. Tarinasta nousee useita vastakkainasetteluja, kuten maaseutu ja kaupunki, kartano ja tehdastyöläiset, miehet ja naiset sekä Jussi ja muut kyläläiset. Vastakkain, tai ehkä paremmin rinnakkain, ovat myös kauneus ja rumuus, sillä kaikkein kauneimassakin lasissa on mukana pinttiä, ylijäämää. Lasitehtaan kauniiden esineiden taustalla oleva työ on myös raskasta, kuluttavaa, joskus kohtalokastakin.

Sodan aikana naiset pyörittivät tehdasta, mutta sodan jälkeen palattiin vanhoihin asetelmiin.
Vaikka salissa on sekä miehiä että naisia, he työskentelevät selvästi erillään. Miehet hiovat lasia tilan toisessa reunassa ja toisessa naiset piirtävät viivoja merkkauslevyjen ääressä.
Naiset tekevät tehtaalla äänettömiä töitä, miesten työskentelystä lähtee monenmoista ääntä: taljojen huminaa, voimapyörien vikinää, lasin kilinää sekä kirskuvaa ja sirisevää ääntä.

Kinnunen on todella perehtynyt aiheeseen, ja lasitehtaan arki herää eloon kirjan sivuilla. Lasi innoittaa kirjailijan kieltä: ääni on paksua kuin sula lasi, ilma on terävää hengittää, miehet ja naiset olivat kaikki palaneet sodassa hauraiksi kuin lasi. Sanaston runsaus ja kielikuvien tarkkuus tekivät minuun vaikutuksen ‒ mihin kaikkeen suomi taipuukaan!

Sivuhuomiona minun on pakko mainita siitä, miten Hesarin kritiikissa pidettiin Kinnusen käyttämää supsuttamista "alentuvana ja söpöstelevänä naisverbinä, jonka näkeminen sattuu silmiin". Kriitikon mukaan Kinnunen näin vahvistaa stereotypioita naishahmojensa kuvauksessa. Naiset siis tarinassa supsuttavat toisilleen saunassa. Hieman ihmettelin arviota lukiessani tätä yhden verbin teilausta, koska samankaltaista verbiä kirjassa käytetään kuvaamaan myös miesten toimintaa: "Jotkut vanhemmista puhaltajista, niistä joiden kanssa isä riitautui pahiten, supsuttelevat isän kuolleen, mutta sellaisia Jussi ei kuuntele."

Kinnunen käsittelee hahmojaan rakkaudella, mutta säälimättömästi. Paras imu tarinassa on sen alkuvaiheilla, loppua kohden se jo hieman höllensi otettaan. Minua kyllä kiehtoivat henkilöiden vaiheet ja kohtalot aivan loppuun saakka, mutta ehkä ongelmani on tuo näkökulmatekniikka. Pintti on nykyään niin tavanomaiseen tapaan jaettu kolmen keskeishenkilön tarinoiden mukaan, ja tällä kertaa näistä ensimmäiseen kiinnyin eniten. Raili ja Helmikin kiinnostivat, mutta hieman petyin, kun jouduin päästämään Jussin etäämmälle.

Vaikka luin kirjan lähes ahmaisten, tarina ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. Ihmisten kohtalot pohdituttivat vielä kauan lukemisen jälkeen. Jäin myös miettimään, miten vähän ihmisillä oli omaisuutta kirjan tarinan aikaan. Perunkirjoitukseen ei välttämättä tullut montaa riviä. Astioita, muutamia huonekaluja, petivaatteita. Nykyiseen tavarapaljouteen verrattuna tämä tuntuu käsittämättömältä. Kuinka moni nykyihminen Suomessa edes pystyisi listaamaan omistamansa tavarat ilman suurimittaista inventaariota?

Ajankuvan lisäksi Pintistä tulee oppineeksi yhtä ja toista lasitehtaasta ja lasinpuhaltamisesta. Nyt ymmärrän, miksi Taalintehtaalla paikallisen lasipuhaltajan paja on nimeltään Lasihytti - Glashyttan. Kirja myös herätti tiedonjanoa. Viime viikkoina olen googlaillut muun muassa yliopiston kirjaston evakuointia, Suomen lasiteollisuuden historiaa ja Nuutajärveä, jonka kuulin olevan tarinan paikkakunnan esikuva. Enkä vain voi lakata hämmästelemästä sitä, miten pintillä, siis lasimurskeella, on oikeasti tasoitettu lasitehtaan lähiseutujen maastoa. Ajatus puistattaa.

Lukupesäni loppukesän auringossa.

Kinnusen romaani ilmestyi elokuussa, kun olin viettämässä etätyöviikkoa mökkisaaressamme. Pääsin ensimmäistä kertaa nauttimaan e-kirjan kätevyydestä toden teolla: saatoin alkaa lukea uutuusromaania heti sen ilmestymispäivänä saaressa ilman reissua mantereelle. Työpäivän jälkeen oli palkitsevaa uppoutua pehmeään lukupesääni ja Kinnusen vetävään tarinaan. Kauan se vei, mutta nyt olen totaalisesti myyty e-kirjoille. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...