sunnuntai 31. elokuuta 2014

Elokuussa luetut ja kooste kuvahaasteesta

Kirjabloggaaminen perustuu lukemiseen ja kirjoittamiseen, ja aika ajoin toinen noista toiminnoista tökkii. Ainakin minulla. Viime syksynä podin tähän asti pahinta lukemiskriisiäni, ja nyt takkuaa kirjoittaminen. Ei vain luista. Juuri päättyvän elokuun aikana olen kuluttanut näppäimistöäni harvoin. Töihin palaaminen loman jälkeen tuntuu työläältä, ja energia menee arkirutiinien löytämiseen. Lukeminen on väsymyksestä huolimatta maistunut, joten luetut ja bloggaamattomat kirjat kasautuvat koneen viereen odottamaan kirjoitusinspiraatiotani.


1. Luettavana; 2. Ulkona; 3. Jotain vanhaa; 4. Kirja kassissa; 
5. Lukemista ja herkuttelua; 6. Rakkaat kirjanmerkit; 7. Kirja reissussa; 
8. Lukunurkka; 9. Kirjabloggarin työpiste; 10. Kirja-aarteesi

Heinäkuun lopulla perustin Kirjakimaralle Twitter-tilin (@Kirjakimara) ja osallistuin elokuun ajan kuvahaasteeseen, jossa ladattiin sosiaaliseen mediaan joka päivä kirjakuva tietystä aiheesta. Huh, että siinä olikin hommaa Twitter-noviisille! Bloggaajien ottamia kirjakuvia löytyy ainakin Facebookista ja Twitteristä tunnisteella #kirjakuvapäivässä. Yhtenä päivänä en keksinyt mitään kuvattavaa, eli osallistuin haasteeseen yhteensä 30 kuvalla. Nuo kuvat löytyvät oheisista kollaaseista.


11. Kirjastossa; 12. Ensimmäiset lauseet; 13. Värikästä; 14. Kesken jäänyt; 
15. Kirja ja kuppi lämmintä; 16. Uusi lisäys hyllyyn; 17. Klassikko; 18. Lukueväät; 
19. Alkaa v-kirjaimella; 20. Lukutoukan yöpöytä

Ja sitten linkit elokuussa blogattuun kolmikkoon:


Siri Kolu: Me Rosvolat (2010) 5 t 4 min

Ari Väntänen: Apulanta: Kaikki yhdestä pahasta (2014) 432 s.

Kate Atkinson: Elämä elämältä (2013) 595 s.

Blogattua tuli yhdestä äänikirjasta, yhdestä tietokirjasta ja yhdestä romaanista. Sivuja kertyi 1027 ja äänikirja-aikaa 5 tuntia 4 minuuttia.

21. Kovia kokenut; 26. Kirjoja joka paikassa; 24. Paksuin kirjasi;  
30. Bookshelfie; 27. Puhutteleva nimi; 28. Lukematta jo ikuisuuden; 
25. Upea kansikuva; 23. Kirjasarja; 29. Kestosuosikki

Näin siis elokuussa. Syyskuussa on tiedossa ainakin Knausgårdin ja Murakamin uutuuksien lukeminen, ja lukupinossa on myös muutama töiden lukupiirejä varten luettava kirja. Syyskuun tavoitteeksi asetan näin julkisesti tuon paisuvan luettujen, mutta bloggaamattomien kirjojen pinon setvimisen. Ehkä on koontipostauksen aika?

31. Omavalintainen kuva

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kate Atkinson: Elämä elämältä (2013)

Alkuteos: Life after life.
Suomentaja: Kaisa Kattelus (2014).
Kustantaja: Schildts & Söderströms.
Sivumäärä: 595.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Anders Carpelan.

Kirjassa kuvataan 1900-luvun ensimmäistä puoliskoa Isossa-Britanniassa Toddien perheen näkökulmasta. Tuolle ajanjaksolle mahtuu kaksi maailmansotaa, ja sodat koskettavat perhettä. Kaikki alkaa siitä, kun Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan vuosisadan alussa. Lääkäri ei lumimyrskyn vuoksi ehdi apuun, ja vauva menehtyy. Toisessa luvussa lääkäri ehtii viime hetkellä paikalle pelastamaan lapsen, jonka kaulan ympärille napanuora on kiertynyt. Ursula Toddin elämä alkaa.

Tarina etenee usealla aikatasolla, joten lukija pääsee seuraamaan yläluokkaista brittielämää eri vuosikymmenillä.  Atkinson kirjoittaa Ursulalle monta kohtaloa. Rakenne on lohdullinen: jos päähenkilö kuolee tässä luvussa, hän saa uuden mahdollisuuden taas seuraavassa. Vaikka pimeys lankeaa, seuraavassa hetkessä on taas valoisaa.

Atkinsonin tapa rakentaa tarina johdattelee pohtimaan elämän sattumanvaraisuutta. Kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni! Tarinan ja rakenteen idea perustuu mitä jos -leikittelyyn. Joskus sitä on hauska harrastaa ihan tosielämässä, kun katselee taaksepäin omia valintojaan ja tekojaan. Kirjan idea tuo mieleeni myös historian kirjoittamisen hankaluuden. Asioilla on aina puolensa.

Atkinson onnistuu yhdistämään sota-aikojen kuvaukseen lempeän ja jopa viihdyttävän otteen. Ursulalle ja lähipiirille sattuu vakavia ja ikäviä asioita, mutta missään vaiheessa ei vaivuta synkkyyteen. Kannen mustanpuhuvuus ei ole minusta aivan linjassa kirjan tunnelman kanssa. En juurikaan ole lukenut britti-kirjallisuutta, joten kirjan kulttuurinkuvaus tuntui minusta raikkaalta.

Jo näin elokuussa voin sanoa, että tämä kirjavuosi on ollut avartava. Olen löytänyt monia minulle uusia kirjailijoita, uskaltautunut jopa dekkareiden pariin. Vielä vuosi sitten olisin ohittanut Atkinsonin uutuuden ajatellen, ettei brittiläinen ja historiallinen romaani sovi minulle. Olen karttanut kaikkea, mitä kuvataan epookiksi. Nyt ymmärrän, miten paljon ennakkoluulojen sivuuttamisella voikaan saada.

Suvi Aholan Helsingin Sanomissa julkaistu kritikki kirjasta löytyy täältä. Luin Aholan tekstin ennen kirjan lukemista, ja arvio antoi viimeisen sysäyksen lukea Elämä elämältä. Niin erikoiselta se kuulosti. Nyt kirjan jälkeen palasin Aholan mietteisiin ja olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että Hitler-kytkös on hieman liikaa.

Kiinnostuin kirjasta pitkälti sen omalaatuisen rakenteen vuoksi. Kaipasin jotakin erilaista, mieleenpainuvaa. Vaihtoehtotarinoita harvemmin tulee vastaan. Nyt kirjan luettuani olen suositellut sitä useammalle tutulle, mutta kaikki ovat tähän mennessä vain kohotelleet kulmiaan sepustuksilleni vaihtoehtoisista kohtaloista. Kehotan kuitenkin edelleen sivuuttamaan ennakkoluulot, lukemaan ja ihastumaan. Anna Atkinsonin yllättää!

tiistai 19. elokuuta 2014

Ari Väntänen: Apulanta: Kaikki yhdestä pahasta (2014)

Kustantaja: Like.
Sivumäärä: 432.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: sain lahjaksi.

Kansi: Tex Hänninen.

Apulannan värikäs ja nousujohteinen ura on kestänyt reilut parikymmentä vuotta. Ari Väntäsen kirjoittama Apulanta-historiikki tarjoaa mielenkiintoista luettavaa bändin entisille ja nykyisille faneille sekä kaikille kotimaisesta rock-musiikista kiinnostuneille. Tietokirja on vetävä ja informatiivinen paketti yhden Suomen menestyneimmän rock-bändin alkuvaiheista tähän päivään. Väntänen nivoo yhtyeen vaiheet taiten kotimaisen musiikin lähihistoriaan.

Kirja etenee kronologisesti: luvut on pääasiassa nimetty levyjen mukaan. Vuosien vieriessä kokoonpano on vaihdellut ja musiikki hakenut suuntaansa. Kaksi on kuitenkin pysynyt: laulaja-kitaristi Toni Wirtanen ja rumpali Sipe Santapukki. Kaksikon lisäksi yhtyeessä ovat soittaneet ainakin Antti, Tuukka, Mandy, Parta-Sami ja lukuisat kiertuevahvistukset. Apulanta on aina kulminoitunut vahvasti Toniin ja Sipeen, joten kolmas jäsen on helposti tuntenut itsensä kolmanneksi pyöräksi. Bändin sisällä vallitsee puhumattomuuden kulttuuri, mikä ei ole tehnyt Apulannasta helppoa "työpaikkaa".

Bändille on leimallista ehdoton omapäisyys ja intohimoinen määrätietoisuus. Apulanta ponnisti punk-pohjalta, mutta kapinoi piakkoin myös punkkareiden konventioita vastaan. Kaikenlaiset säännöt ja normit ovat olleet bändille lähinnä pilojen inspiraatiomateriaalia. Yhtye onkin uskalias oman tiensä kulkija, joka on provosoinut vuoroin punkskeneä, levyteollisuutta ja mediaa.

Kirjassa Apulannan kehitysvaiheita on väritetty jäsenten haastetteluilla, hauskoilla ja traagisillakin anekdooteilla vuosien varrelta ja monipuolisella kuvituksella. Oli mielenkiintoista lukea bändin versio heidän historiastaan, koska keskivertodiggaajana tietoni bändistä ovat rajoittuneet satunnaisiin lehtijuttuihin. Ja kirja paljastaa, miten vääristyneitä mielikuvia Apulanta on tietoisesti itsestään antamissaan haastatteluissa luonut.



Minua ovat aina kiehtoneet Tonin ja Sipen persoonat. Bändi ei ole jäänyt heille vain nuoruusvuosien jutuksi, vaan työtä on tehty vuosikymmeniä. Koskettavimmillaan bänditarina on, kun se kertoo, miten intohimoinen työnteko ja julkisuuden paineet ovat sairastuttaneet ja väsyttäneet vuoroin Tonia, Sipeä sekä Levy-yhtiön perustaja Arskaa. Myös unelmaduuni voi viedä voimat.

Mielenkiintoisuudestaan huolimatta kirja tuntuu hieman lössähtävän loppua kohden. Tämä on väistämätöntä, koska bändi on edelleen aktiivinen: mitään "loppuratkaisua" ei olemassa, vaan tarina jää auki.

Löysin Apulannan musiikin joskus 2000-luvun taitteessa ja siitä lähtien olen kuunnellut bändiä välillä aktiivisemmin, välilllä passiivisemmin. Luin kirjaa pitkälti nostalgisissa tunnelmissa, sillä Apulanta ja Levy-yhtiön toinen bändi Tehosekoitin muodostivat parin muun bändin kanssa teini-ikäni soundtrackin. Toisin kuin niitä muita, Apulantaa kuuntelen edelleen.

Yllätyin positiivisesti, kun sain kirjan vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi. Lahjavalinnassa voi nähdä pientä ironiaa: Apulanta kun ei nuorena ollut sitä vanhempien parhaiten ymmärtämää musiikkia. Tietenkin provokatiivisella nimellä ja bändin itsestään luomalla julkisuuskuvalla oli osansa asiassa.

Lukiessa omat elämänvaiheet peilautuivat bändin kehitykseen. Olenhan itsekin muuttunut aika lailla niistä vuosista, kun Apulannan löysin. Yhtyeen kehityskaari on ollut melkoinen, kun koulupojista on kasvanut musiikkialan ammattilaisia.

tiistai 12. elokuuta 2014

Siri Kolu: Me Rosvolat (2010)

Äänikirja. 
Lukija: Hannu-Pekka Björkman.
Kesto 5 t 4 min.
Äänikirjan kustantaja: Otava.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.



Siri Kolu on yksi tämän hetken tunnetuimpia suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Olen aiemmin lukenut Kolulta nuorten dystopiaromaanin PI: Pelko ihmisessä. Nuortenromaanejaan paremmin Kolu tunnetaan Me Rosvolat -lastenkirjasarjastaan, josta on ilmestynyt jo viisi osaa. Ensimmäinen osa voitti ilmestymisvuonnaan Finlandia Juniorin, ja nyt on elokuvakin tekeillä. Niinpä halusin ottaa selvää, mitä tämä Rosvola-villitys oikein on!

Päähenkilö Vilja on aivan tavallinen 10-vuotias tyttö, jonka kesä saa yllättävän käänteen, kun hurja rosvojoukkio ryöstää hänet kesken perheen automatkan. Ryöstön takana on Rosvoloiden perhe, joka elää maantierosvojen liikkuvaista ja vauhdikasta elämää. Rosvolat ryöväävät kaiken tarvitsemansa: ruoat, vaatteet, tavarat. Rahalla ei ole heille merkitystä, eivätkä he ymmärrä tavallisesta kaupassa käymisestä mitään.

Alkujärkytyksen jälkeen Vilja alkaa viihtyä rosvojengissä, ja rosvoseurueen vaiheikkaan elämäntavan rinnalla oma perhe alkaa vaikuttaa laimealta. Rosvoelämä on värikästä ja koko ajan tapahtuu jotakin. Vilja pääsee pikkuhiljaa sisään lainsuojattoman ammattiryhmän saloihin, kirjaa Rosvoloiden oppeja muistikirjaansa ja opettelee itsekin eräänlaiseksi ryöväriksi.

Kuuntelin äänikirjaa kesällä autoillessani koiran kanssa vanhempien mökille. Me Rosvolat olikin mitä mainioin seuralainen automatkoille, sillä siinäkin autoillaan kesäisessä Suomessa. Välillä piti pysähtyä tankkaamaan karkkivarastoja, niin houkuttelevasti irtokarkkeja kirjassa kuvataan! Täydet pisteet ropisevat Hannu-Pekka Björkmanille, joka lukee selkeästi, mutta lämpimästi.

Me Rosvoloiden seikkailut uppoavat mainiosti myös vanhempiin lukijoihin: sen huomaaa jo pikakierroksella Blogistaniassa. Viime aikoina kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Amma, MarikaOksa, Kirsi ja Linnea –
ja kaikki pitivät lukemastaan tai kuulemastaan!

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Heinäkuussa luetut

Heinäkuu on lempikuukauteni, ja yllättäen se kuluu aina liian nopeasti. Sain ilokseni lomailla koko kuun. Vietin lomaa lähinnä omalla mökillä saaristossa, mutta mahtui vapaaviikkoihin pyrähdys järvimaisemissa ja kaupunkioleiluakin.

Olin varannut lomalle paljon luettavaa, koska täytyyhän sitä valinnanvaraa olla! Rutkasti jäi lukematta, mutta niiden kirjojen aika on sitten myöhemmin. Seuraavat kirjat ehdin pinostani lukea:

Heinäkuun kimara









Sivuja luetuissa ja blogatuissa kirjoissa on yhteensä 2005. Tiklin otin mukaan kuvakollaasiin, koska lukumaraton oli niin merkittävä juttu kuukauden keskellä. Olen lukenut kirjan loppuun, mutta postaus on edelleen työn alla. Pari muutakin paksuhkoa kirjaa odottaa kirjoitusinspiraatiota koneen vieressä.

Tästä heinäkuusta muistan varmasti pitkään Donna Tarttin. Aloitin kirjailijan esikoisella, joka oli minulle täydellinen kirja. Tikli oli myös mieleenpainuva lukukokemus, vaikka en ihan ehtinyt selättää sitä vuorokauden mittaisen lukumaratonin aikana.

Olen esitellyt blogissani vähän, jos ollenkaan, runoja ja dekkareita. Heinäkuu oli sikäli historiallinen kuukausi, että uskaltauduin Nerudan runokokoelman ja Atkinsonin dekkarin kimppuun. Mukavuusalueelta poistuminen kannatti: runojen innoittamana aloitin Nerudan elämäkerran, ja Atkinsonin dekkarisarjan kakkososa polttelee jo kovasti!

Kuukauden sympatiapisteet menevät ehdottomasti Bobille: elin mukana katukatin ja sen isännän värikkäitä ja haastavia vaiheita. Kuukauden floppi oli Defonsecan Susilapsi, eikä siitä sen enempää.

Heinäkuussa perustin Kirjakimaralle Twitter-tilin, joten nyt kirjakuulumisiani voi seurata blogin ja Facebookin lisäksi myös twiittien muodossa. Päivitän elokuun ajan Twitteriin Kirjakuva päivässä -haasteen kuvia, jotka löytyvät hashtagilla #kirjakuvapäivässä.

Kesälomani loppuu tänään, ja huomenna on edessä paluu arkeen. Blogissa jatkuu useampien pienien haasteiden rinnalla Lukemalla maailman ympäri -haasteen suorittaminen: kasassa on nyt 31 maata, ja toiveissa olisi saada toinen mokoma kerättyä tämän vuoden puolella. Tosin syksyllä on ilmestymässä niin paljon houkuttelevia uutuuskirjoja, etten oikein usko tuohon tavoitteeseen itsekään :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...