sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Helsingin Kirjamessujen satoa

Kirjamessuviikonloppu lähenee loppuaan. Viimeöinen kellojen siirto muistutti talven ja pimeimmän vuodenajan saapumisesta. Pimenevää syksyä voi onneksi piristää vaikkapa kulttuuririennoilla ja hyvillä kirjoilla! Seuraavassa kerron ohjelmantäyteisestä perjantaistani, johon kuului hyörinää kirjamessuilla ja illanviettoa konsertissa.


Tykkään tehdä kaikenlaisia suunnitelmia ja listauksia, mutta usein toteuttamisen kanssa on vähän niin ja näin. Olin tehnyt tänne blogiin hienon listan mielenkiintoisista messuesiintyjistä perjantaille ja sunnuntaille, mutta lopulta kävin  katsomassa listaamistani ohjelmista vain yhden (!) enkä enää sunnuntaina jaksanut lähteä messuille. Vietin messuilla paljon aikaa antikvaarisella puolella, sillä huomasin neljä viikkoa sitten tehdyn reissun Turun kirjamessuille hieman verottaneen innostustani uutuuskirjoja kohtaan. Kustantajilla on molemmilla messuilla esillä luonnollisesti lähes samat kirjat. 

Ostoksia en harmikseni voinut juuri tehdä, sillä olin menossa messuilta suoraan konserttiin. Sallin itselleni kuitenkin yhden messuostoksen, ja valinta oli lopulta helppo: John Steinbeckin klassikosta Vihan hedelmät ilmestyi uusi suomennos sopivasti messuille. 

Keltaisen kirjastoni painotuore uusi tulokas.
Ainoa etukäteen odottamani kirjailijahaastattelu, jota menin katsomaan, osoittautui positiiviseksi yllätykseksi. Kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää feminismistä oli mielenkiintoinen tilaisuus, jossa Anna mennä ‒ opas hauskempaan elämään -kirjan kirjoittaneet  Rosa Meriläinen ja Saara Särmä keskustelivat Baba Lybeckin johdattamana feminismistä. Yleisö oli saanut esittää kysymyksiä kirjailijoille etukäteen, ja haastattelu koostui lähinnä näiden kysymysten läpikäymisestä. Meriläinen ja Särmä olivat sanavalmiita ja hauskoja, ja ennakoluuloni heidän kirjaansa kohtaan karisivat aika lailla. 

Särmä, Meriläinen ja Lybeck lavalla.

Kuuntelin pätkiä useista satunnaisista haastatteluista messupäivän aikana. Sattumalta eksyin myös kuuntelemaan, kun Olga ja Tuukka Temonen kertoivat uudesta kirjastaan Teit meistä kauniin. Kirja on teos tänä syksynä ensi-iltansa saaneen Apulanta-elokuvan tekemisestä. Elokuvan aion mennä katsomaan jossakin vaiheessa, ja keskustelun myötä myös kirja alkoi kiinnostaa. Musiikki- ja bänditeema olikin sopiva johdatus loppuillan ohjelmaani. Sain kesällä syntymäpäivälahjaksi liput Kentin jäähyväiskonserttiin, ja Messukeskuksesta oli kätevää siirtyä muutama sata metriä Hartwall-areenalle. 


Temoset kertoivat kirjastaan ja elokuvan tekemisestä.

Kentin keikka lunasti odotukset ja nautin tunnelmallisesta parituntisesta. Etukäteen olin miettinyt, mitenköhän näen permannolta, kun olen niin lyhyt, mutta lopulta se ei ollut ongelma. Hakeuduin lyhyehköjen ihmisten taakse ja näin lavalle hyvin. Kuvaaminen unohtui, mutta visuaalisesti mielettömän hienosti toteutettu kokonaisuus jää varmasti mieleeni pitkäksi aikaa.

Kun vihdoin koitti kotimatkan aika, juna-metro-bussi-kävely alkoi tuntua mahdottomalta suoritukselta. Huomasin suuntaavani taksitolpalle. Päiväni krununasi mainio taksikuski, jonka kanssa juttelimme lukemisesta ja kirjoista. Maailma tuntui sillä hetkellä lempeältä paikalta.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Helsingin Kirjamessut: ennakkotunnelmia

Syksyn suurin kirjatapahtuma alkoi eilen ja jatkuu aina sunnuntaihin saakka. Suuntaan Messukeskukseen tänään perjantaina, ja raportoin visiitistäni blogiin myöhemmin viikonloppuna.  


Houkuttelevaa ohjelmaa on tarjolla kaikkina messupäivinä. Sain messuilta bloggaajapassin, jolla pääsisin messuille vaikka joka päivä, mutta nyt tuntuu siltä, että yksi päivä messuhulinaa taitaa olla juuri sopiva määrä työviikon päätteeksi. Saattaa olla, että piipahdan messuilla myös sunnuntaina riippuen siitä, mihin suuntaan viikonlopun muut suunnitelmat kallistuvat. Onneksi kirjabloggaajat raportoivat messuista ahkerasti, joten messuista pääsee nauttimaan myös virtuaalisesti.

Bloggaajapassin lisäksi sain kaksi kutsukorttia arvottavaksi lukijoilleni. Arvonta oli käynnissä viime viikonlopun ajan, ja siihen saattoi osallistua kertomalla messutärppinsä täällä blogissa tai blogin Facebook-sivuilla. Kommenteissa onkin mainittu monia mielenkiintoisia kirjailijoita, jotka eivät olleet osuneet silmiini ohjelmaa selatessani. 


Messujen alla messulehden lueskelu ja päivälehtien kirjaliitteet ovat omiaan nostattamaan messukuumetta. Niin paljon olisi taas nähtävää ja koettavaa! Tähän alle olen kerännyt muutamia poimintoja perjantain ja sunnuntain ohjelmasta muistilistaksi itselleni ja vinkiksi lukijoilleni.


Perjantai

Nils Håkanson: Rautakallo
Paikka ja aika: pe klo 11.30, KirjaKallio
Kiitokset ohjelmavinkistä lippuarvonnan voittaneelle Ollille!

HS Pohjoismaat: Linn Ullmann: Rauhattomat
Paikka ja aika: pe klo 14 Aleksi Kivi

Kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää feminismistä
Paikka ja aika: pe klo 15:30 Katri Vala

Pohjoismaiden parhaat kirjailijat: 
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaat 2016
Paikka ja aika: pe klo 16 Aino

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?
Paikka ja aika: pe klo 19 Kirjakahvila


Sunnuntai

Terhi Rannela: Frau
Paikka ja aika: su klo 11 Mika Waltari

Minna Eväsova: Melkein geisha - hurmaava ja hullu Japani
Paikka ja aika: su klo 11 Katri Vala

HS Tähtihetki: Pirkko Saisio
Paikka ja aika: su klo 14 Aleksis Kivi

Maja Lunde: Mehiläisten historia
Paikka ja aika: su klo 14:30 Mika Waltari


Mukavaa messupäivää kaikille Kirjamessuille meneville! Ja hauskaa viikonloppua myös kaikille niille, jotka eivät syystä tai toisesta ole mukana messuhulinassa!

tiistai 25. lokakuuta 2016

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi? (2016)

Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 216.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kannen kuva: Aki Roukala.
Graafinen suunnittelu: Mika Tuominen.
Eveliina Talvitie on toimittaja, kirjailija ja feministi, jonka muistelmateos Miten helvetissä minusta tuli feministi? on nopealukuinen ja ajatuksia herättävä. Jo kirjan nimi ennakoi suorapuheista ja räväkkää teosta, ja sellaiseksi voisin tätä uutuuskirjaa kuvailla. Talvitiellä on sujuva kynä ja terävä kieli.

Talvitie käy läpi elämäänsä lapsuudesta tähän päivään feministisestä näkökulmasta. Kirja on jaettu kolmeen osaan otsikoilla Tyttö, Nainen ja Riivinrauta. Talvitie varttui porilaisessa lähiössä yksihuoltajaäidin ainokaisena. Rahat olivat vähissä, mutta jotenkin pärjättiin. Opiskelemaan Talvitie halusi kauas kotikonnuilta, ja hän pääsikin Helsingin yliopistoon. Muun muassa naistutkimuksen opiskelu johdatteli hänet kyseenalaistamaan ja tiedostamaan.

Kirja ei ole varsinainen feminismin opas. Kirjassa feminismi on toki alusta loppuun kantava teema, mutta se on vahvasti omaelämäkerrallinen. Ehkä feministinen muistelma voisi olla osuvin luonnehdinta kirjasta. Se johdattaa lukijaa pohtimaan ajatusmallejaan ja yhteiskunnan rakenteita. 

Talvitie painottaa, että tasa-arvon eteen on vielä työtä tehtävänä. Se ei riitä, että hallitusohjelmassa lukee, että Suomi on tasa-arvoinen maa. Kirjan lukeminen on kohdistanut huomiotani tasa-arvoasiaan ja pistin merkille, että viikonloppuna Hesarissakin luki kahdessa eri jutussa, että Suomi on ”tasa-arvon mallimaa”. Tällaista kun toistellaan, niin herkästi tuudittautuu ajattelemaan, että näinhän se on.

Tosiasiassa epäkohtia on esimerkiksi naisten ja miesten palkoissa ja johtavilla paikoilla istuvien sukupuolijakaumassa. On myös hyvä pitää mielessä, että feminismi ei ole miesvastainen liike: liian tasa-arvoinen maailma on ajatuksena paradoksi.

Talvitie kirjoittaa rempseästi. Välillä havainnoissa ja analyyseissa on itseironiaakin. Pipo on kireällä, mutta huumoria löytyy. Ainoastaan jotkin liian näppärät kielikuvat ja vertaukset vähän rasittavat lukemista.

Lukukokemus oli sen verran hersyvä ja ajatuksia ruokkiva, että pistän lukulistalle Talvitien aiemmat naisen asemaa käsittelevät kirjat Keitäs tyttö kahvia – Naisia politiikan portailla (2013) ja Hieno vai huono? Nainen jolla on maine (2015). Luettavien listalle päätyy myös useita teoksia Talvitien lähdeluettelosta. 

perjantai 21. lokakuuta 2016

Helsingin Kirjamessut: lippuarvonta

Haluaisitko mukaan Helsingin kirjamessujen huumaan ja hyörinään, mutta piletti puuttuu? Nyt et tarvitse kuin hieman arpaonnea, niin liput Helsingin Kirjamessuille ovat sinun!



Helsingin Kirjamessut 2016 järjestetään Messukeskuksessa 27.–30.10.2016. Teemana messuilla on tänä vuonna Pohjoismaat. Olen menossa messuille bloggajapassilla, sillä intouduin ilmoittautumaan näillekin kirjamessuille bloggaajaksi Turun Kirjamessureissun jälkeen. Sain messuilta oman bloggaajapassini lisäksi kaksi kutsukorttia arvottavaksi Kirjakimaran lukijoille!




Näin osallistut arvontaan: kommentoi tätä tekstiä ja kerro kommentissasi, mikä on mielestäsi mielenkiintoisin esiintyjä tai osasto tulevilla Helsingin Kirjamessuilla. Kirjoita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi (tai muu yhteystieto), jotta saan voittajaan pikaisesti yhteyttä ja liput ehtivät ajoissa perille. Vastata voi myös Kirjakimaran Facebook-sivuilla kommentoimalla arvontapostausta. Jos voittaja on vastannut Facebookissa, otan yhteyttä yksityisviestillä. Vastausaikaa on sunnuntaihin 23.10. klo 22 asti. 

Sunnuntai-iltana arvon lippupaketin (2 kpl messulippuja) kaikkien messutärppinsä jakoon laittaneiden kesken ja laitan sähköpostia voittajalle. Messuliput lähtevät postissa voittajalle heti maanantaina (tai kunhan saan postiosoitteen voittajalta).

Samaan aikaan Messukeskuksessa on myös Ruoka ja Viini -messut. Kaikille messuille pääsee samalla lipulla. Messut ovat auki to–pe klo 10–20 ja la–su klo 10–18. Yhden lipun arvo on 16 €.

Hurjasti onnea kaikille arvontaan osallistuville!

// Edit 23.10. klo 22.17. Arvonta on suoritettu, ja sen voitti blogissa toisen kommentin jättänyt "olli93". Hänelle on ilmoitettu voitosta. Onnea voittajalle!

torstai 20. lokakuuta 2016

Miranda July: Avokämmen (2015)

Alkuteos: The First Bad Man.
Suomentaja: Hilkka Pekkanen (2016).
Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 344.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Aleksi Salokannel.

Amerikkalaisen Miranda Julyn esikoisromaani karamellisine kansineen oli livahtanut huomioni ohitse uutuuskirjojen joukossa. Työkaverini kertoi Julyn absurdiin taipuvasta kirjasta kehujen saattelemana, ja jälleen kerran päädyin lukemaan minulle tuntematonta kirjaa kollegan suosituksesta. Enkä taaskaan joutunut pettymään.

Nelikymppinen Cheryl työskentelee itsepuolustusvideoita ja -kursseja kauppaavassa yhdistyksessä nimeltään Avokämmen. Hän asuu yksin ja pitää elämänsä järjestyksessä. Mutta on Cherylissäkin heikko kohta: hän on kiinnostunut itseään reilusti vanhemmasta kollegastaan Phillipistä, mutta ei saa tunteilleen vastakaikua. Cheryl purkaa ahdistustaan terapiassa.

Cherylin millintarkka järjestelmä romahtaa, kun hänen luokseen muuttaa puolipakolla asumaan Clee, työkaverin parikymppinen tytär. Vetelä ja saamaton Clee jalkasienineen on kuin suttuinen tahra, josta Cheryl ei pääse eroon. Cherylin ja Cleen välille kehkeytyy eriskummallinen seksuaalinen ja väkivaltainen suhde.

July koettelee lukijan sietokykyä. Teksti nimittäin pursuaa fyysisyyttä. July myös heilauttelee tarinan palasia kesken kaiken, eikä lukijan kannata tuudittautua siihen uskoon, että tietäisi, kuka kukin on. Tarina on samaan aikaan hauska ja surullinen.

Varsinkin teoksen alkupuolella olin aivan Julyn kerronnan lumoissa. Välillä July taipuu niin omintakeisiin ilmaisuihin, että lukeminen riemastuttaa. Ja vähän hihityttää. Kerronta on niin erilaista, raikasta ja sekoa. Parhaimmillaan kirja on kuin monivärinen, kieppuva spiraali, joka vie lukijan toisenlaiseen todellisuuteen. Loppua kohden kertomuksen ote minusta hölleni ja putosin taikaspiraalin reunamille. Pääosin lukukokemus jää kuitenkin reilusti positiivisen puolelle omalaatuisuuden ja mieleenpainuvuuden ansiosta.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Jonathan Franzen: Vapaus (2010)

Alkuteos: Freedom.
Suomentaja: Raimo Salminen (2012).
Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 634.
Oma arvio: 2/5.

Kansi: Harvey Macaulay / Imperiet.
Tarinan keskiössä on Berglundin perhe. Vanhemmat ovat ex-koripalloilija-äiti Patty ja ympäristötietoinen uraisä Walter. Lapset Jessica ja Joey ovat teini-iässä. Keskiluokkainen idylli ja avioliitto alkavat kuitenkin rakoilla. Avioliittoa hiertää muun muassa se, että Patty on alun perin ollut kiinnostunut Walterin kaverista Richardista, kun taas Richard eiole mitään muuta halunnut kuin Pattyn. Kolmiodraama kytee, vaikka Richard on saanut Pattyn. Yhtäkkiä perheen poika Joey muuttaa naapuriin, jonka tytär Connie on pojan rakastettu. Äiti ja isä nyrjähtävät entisistä rooleistaan: äiti ei enää olekaan kiiltokuvamainen itsensä ja isäkin kääntää kelkkansa ympäristöasioissa.

Vapaudessa yhden perheen kautta tarkastellaan muun muassa amerikkalaisuutta, sen ydintä ja sen uhkia. Tarina näyttää, että vapauden käsite voi asettaa vastakkain yksilön vapauden ja yhteiskunnan tai koko ihmiskunnan edun. Vapautta tarkastellaan tarinassa niin yksilön, amerikkalaisen, lapsen, puolison kuin eläintenkin näkökulmasta. Kirjan nimi voisi johdatella lukijan pitkällisiinkin analyyseihin.

Jonathan Franzen on sanonut haastatteluissaan, että haluaa kirjoittaa suuria romaaneja, jotka eivät tarjoa vain yhden illan hupia. Tässä hän ainakin Vapauden kanssa onnistuu, sillä käsillä on fyysisesti iso kirja. Vapaudessa on yli 600 sivua ja sen sivut ovat keskivertoromaania suuremmat. Melkoinen möhkäle, jota tuskin kukaan voi yhdessä illassa selättää.

Kirjan vastaanotto ja yleinen arvostus niin ikään kertovat siitä, että Franzenin Vapaus on suuri romaani. Se on kahminut lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja se myös nosti tekijänsä Time-lehden kanteen, ensimmäisenä kirjailijana kymmeneen vuoteen. Se oli tekijälleen uran "todellinen jättipotti" ja antoi yhdysvaltojen valkoiselle keskiluokalle äänen, kuten Jukka Petäjä asiaa luonnehtii (HS 9.10.2011). Kirja on arvioitu esimerkiksi kirjallisuuspalvelu Goodreadsissa reippaasti yli satatuhatta kertaa, ja lukijoiden arvioi lähentelee neljää tähteä viidestä (3,71). Suuri lukijakunta on siis vaikuttunut.

Aloin lukea kirjaa kaikki edellä mainittu mielessäni ja olin kummissani. Henkilöhahmot jäivät etäisiksi, vaikka niiden epämiellyttävyys oli mielenkiintoista. Tapahtumat eivät kiinnostaneet, teksti maistui jaarittelulta. Kirjan parasta antia minulle oli Pattyn päiväkirjamuotoinen jakso, mutta sen jälkeen lukeminen oli pakkopullaa.

Kesken en halunnut enkä voinut kirjaa jättää, sillä Vapaus oli yhden vetämäni lukupiirin kuukauden kirja. Lukupiirissä Vapautta tönittiin viihdekirjallisuuden suuntaan ja se nähtiin ihmissuhdekiemuroita täynnä olevana saippuana, joka on suunnattu yleisölle, joka muistuttaa kirjan henkilöhahmoja. Kirjan henkilögalleria oli kyllä joillekin lukupiiriläisille analysoinnin aarreaitta; heidän mielestään Franzen onnistuu tehtävässään kuvata nykyamerikkalaisia. 

Luin Vapauden reilusti yli kuukausi sitten, mutta en ole saanut tekstiä aikaiseksi, koska en oikein halua myöntää edes itselleni, etten pitänyt tästä. Olin valtavan pettynyt kirjan äärellä. Jonathan Franzen nimittäin on kirjailija, jonka romaaneja kohtaan odotukseni ovat olleet jopa epäreilun korkealla. Ennen Franzenin romaanituotantoon tutustumista olin lukenut häneltä satunnaisia esseitä ja muistelmateoksen Epämukavuusalue, joiden perusteella olin alkanut mielikuviani rakennella. Edellä mainitut kehuvat arviot ja bestseller-kirjailijan asema ovat myös olleet odotusteni rakennusaineita.

Mutta pakko se on vain myöntää: en syty Franzenin proosasta. Purity jäi kesken aiemmin tänä vuonna, tämän Vapauden kahlasin läpi, koska se oli lukupiirikirja. Muuten olisin luultavasti jättänyt kesken, armotta. Yritän sulatella pettymystäni ja lohduttautua ajatuksella, että voin nauttia Franzenin kirjoittamisesta esseiden muodossa.

tiistai 18. lokakuuta 2016

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (1997)

Alkuteos: Harry Potter and the Philosopher´s Stone.
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta (1998).
Kustantaja: Tammi.
Kesto: 10 t 28 min.
Lukija: Vesa Vierikko.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Mika Launis.

Harry Potter -sarja ja sen hahmot ovat niin laajasti tunnettuja, että vähintään aloitusosan lukemisen voisi sanoa jo kuuluvan yleissivistykseen. Maailman kenties tunnetuin lastenkirjasarja ei paljon esittelyjä kaipaa, joten keskityn tässä jutussa lähinnä lukukokemukseni ruotimiseen. Alkuun kuitenkin kerron kirjan tapahtumista ja henkilöistä lyhyesti, sillä Kirjakimaran lukijoissa saattaa hyvinkin olla sellaisia, joille maailman kuuluisin velho ja hänen tarinansa ovat vielä vieraita.

Harry Potter saa 11-vuotissyntymäpäivänsä lähestyessä tietää, että hän on velho ja hänen vauvana menettämänsä vanhemmat olivat velho ja noita. Harry on asunut koko lapsuutensa "tavallisten" sukulaisten hoteissa, eikä häntä ole kohdeltu hyvin. Nyt Harry kutsutaan opiskelemaan Tylypahkaan, joka on velhojen ja noitien sisäoppilaitos. Taikominen ja velhona eläminen ovat Harrylle uutta, kuten myös se, että hän on velhomaailmassa kuuluisa. Koulussa hän ystävystyy muun muassa Ronin ja Hermionen kanssa, ja he kaikki asuvat Rohkelikko-nimisessä tuvassa. Koulussa Harry oppii pelaamaan huispausta, joka on velhojen ja noitien ilmassa luudanvarsilla pelattava joukkuepeli. Oppiaineina koulussa ovat esimerkiksi taikajuomat, muodonmuutokset ja velhojen historia. Harry ajautuu koulussa kavereineen seikkailuun, jossa keskeisenä on hyvän ja pahan taistelu.

Luin kirjan alkukielellä yläasteella lähemmäs parikymmentä vuotta sitten. Muistikuvani tuosta lukukerrasta olivat haalistuneet niin, että tarina oli minulle nyt kuin uusi. Aloin kuunnella äänikirjaa suomeksi  tänä syksynä useammasta syystä. Ensinnäkin Jaana Kapari-Jatan kehuttu suomennos kiinnosti. Halusin kokea, miten hänen tekemänsä ratkaisut toimivat. Kuunnellessani vaikutuin Kapari-Jatan luomista kekseliäistä nimistä ja velhomaailman termeistä. Muutenkin teksti soljuu kauniisti.

Toiseksi olin utelias tietämään, mistä Potterin vetovoima syntyy. Olin kyllä aluksi hieman skeptinen: miten mahtaisin jaksaa lasten fantasiakirjaa, kun en yleensäkään piittaa fantasiasta? Olin kuitenkin nopeasti koukussa. Henkilöhahmot ovat sopivan ihastuttavia ja vihastuttavia, ja juoni kutkuttavan jännä. Ihastuin Rowlingin luomaan maailmaan ja aloin arvostaa kirjailijan mielikuvitusta. En enää yhtään hämmästele Potterin suosiota.

Oikeastaan kuuntelemiselle on vielä kolmaskin syy: kaipasin kipeästi mielenkiintoista kuunneltavaa työmatkoille. Voin hetkeksi unohtaa sopivien äänikirjojen metsästyksen, sillä kirjalla on jatko-osia kuusi, ja kaikista on tehty äänikirjat. Harrysta hullaantuneena aion kuunnella ne kaikki. Laskeskelin, että koko kirjasarjan yhteiskesto äänikirjoina on huimat 140 tuntia, eli minulla on vielä noin 130 tuntia Potteria jäljellä! Tämä tuntuu lohdulliselta, sillä kirjan päättyessä olisin halunnut jäädä velhomaailmaan. Vielä kun äänikirjat lukee sellainen taituri kuin Vesa Vierikko, niin kuuntelu on elämys.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa (2016)

Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 403.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi:

Tarinan mies on keski-ikäinen asianajaja, jolla on taustalla menestyksekäs ura ja rinnalla nuori kaunis vaimo. Miehen elämä nyrjähtää, kun hän kuulee nuoruudenystävänsä Pablon kuolleen. Miehen mieleen nousee muistoja ja ennen kaikkea pelkoja, jotka liittyvät hänen ja Pablon suureen yhteiseen salaisuuteen. Asianajajan ja hänen asiakkaidensa, epäiltyjen rikollisten, välinen kuilu alkaa kaventua. Samalla oma kuolevaisuus alkaa pyöriä mielessä.

Miten rikoskumppanin kuolemaan pitäisi suhtautua? Onko Pablo kertonut nuoruuden traagisesta tapahtumasta jollekulle? Kysymykset ja epäilyt kiihottavat ajatuksia, eikä miehen psyyke enää kestä. Asia valtaa miehen koko elämän niin, että hän joutuu piinaavien ajatustensa vuoksi lopulta sairaalaan.

Kirja seuraa miehen elämää viikon ajan. Tapahtumat etenevät kuin lokikirjan lehdillä päivä päivältä, kellonlyömän tarkkuudella:




Mies tekee viiltäviä huomioita avioliitosta. Vaikka miehen ja hänen vaimonsa avioliitto on ilmeisen onnellinen ja he rakastavat toisiaan, tuo menneisyyden salaisuus suhteeseen painolastia. Mies ei koskaan ole voinut olla täysin rehellinen. Uskoutumisen pohdinta ja salaisuuden taakka toivat mieleeni Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen. Mies on vielä kyennyt selviytymään jaetusta taakasta, mutta Pablon kuolema sysää kaiken hänen harteilleen.

Koska päähenkilön mielenterveys alkaa pettää ja hänen suhteellisuudentajunsa siinä samalla, voi lukijaakin alkaa epäilyttää: Mistä tässä lopulta on kyse? Onko menneisyydessä todella tapahtunut kohtalokas erehdys vai ovatko nämä sittenkin vain häilyväisen päähenkilön harhoja? Haparoin eri tulkintojen välillä, mutta kallistun enemmän todellisen rikoksen kannalle.

Kansikuva on mielestäni erityisen onnistunut. Saisio todella vie lukijan miehen mieleen ja ajatuksiin, katsomaan maailmaa miehen silmin. Silmät ovat sielun peili.

Pirkko Saisio on ollut pitkään luottokirjailijoitani, ja etenkin hänen omaelämäkerrallinen trilogiansa (Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja) on minulle tärkeä, vaikka en sitä vieläkään olen esitellyt täällä blogissa. Saision tekstiin on aina ihanan helppo solahtaa ja nauttia kerronnan vaivattomuudesta.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kristina Ohlsson: Lotus blues (2014)

Alkuteos: Lotus blues.
Suomentajat: Anssi Autio ja Pekka Marjamäki (2016).
Kustantaja: WSOY / BTJ.
Kesto: 14 t 33 min.
Lukija: Aku Laitinen.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kannen kuva: Nikki Smith / Arcangel.

Kristina Ohlsson kuuluu Ruotsissa dekkaristien kärkikaartiin, ja jännitysromaanien lisäksi hän kirjoittaa myös lastenkirjoja. Minulle Ohlsson oli ennestään vieras kirjailija, kun lainasin kirjastosta hänen Lotus Blues -jännärinsä äänikirjana.

Päähenkilö kirjassa on Martin Brenner, ruotsalainen asianajaja. Brenner on uraohjus ja melkoinen naistenmies, mutta myös nelivuotiaan Belle-tytön yksinhuoltaja. Hän pyörittää asianajotoimistoa yhdessä toisen juristin, Lucyn, kanssa. Yhtiökumppaneilla on yhteisen toimiston lisäksi rakkaussuhde, tosin hyvin avoin sellainen.

Eräänä päivänä Brennerin luo saapuu Bobby, joka toivoo asianajajan voivan puhdistaa hänen sisarensa maineen. Sisko on julkisuutta saanut Texasin Sara, joka ehti ennen itsemurhaansa tunnustaa viisi murhaa. Osa niistä tapahtui Tukholmassa, osa Teksasissa, missä Sara työskenteli au pairina. Hieman vastentahtoisesti Brenner ryhtyy selvittämään Saran kuolemaan johtaneita tapahtumia Lucy apunaan.

Parivaljakko joutuu keskelle yhä vaarallisemmiksi käyviä tapahtumia, eikä heidän lähipiirinsäkään ole turvassa. Avoimia kysymyksiä on koko ajan vain enemmän: Kuka Brennerille toimeksiannon antanut Bobby oikein olikaan? Missä on Saran kadonnut poika Mio? Entä kuka haluaa estää tapahtumien selvittämisen? Kuka taas on mystinen Lucifer? Vauhdikkaita käänteitä riittää, ja Martinin ja Lucyn selvitystyö vie heidät Teksasiin saakka. 

En voi olla kommentoimatta kirjan päähenkilö Brenneriä, joka onkin varsin niljakas tyyppi! Brennerin  miehisyyttä korostetaan minun makuuni tarinassa liikaa, ja myös miehen käsitys esimerkiksi rahasta ja sen merkityksestä on jotenkin uhoavan ylimielistä. Alussa huomasin ajattelevani, että tässäpä on vastenmielinen hahmo. Aloin kuitenkin pitää Brenneristä aina vain enemmän tarinan edetessä — onneksi, sillä muuten äänikirja olisi varmaankin jäänyt kesken.

Lukija Aku Laitinen on selkeä ja miellyttävä-ääninen. Ainoa seikka, joka häiritsi kuuntelemista, oli nimien ääntäminen. Lucy taipui lukijan suussa välillä muotoon 'Lyyyssi', mikä kuulosti jo hieman hilpeältä.

Suosikkidekkarieni joukkoon tämä Ohlssonin uutuus ei kipua, mutta se toimi tehtävässään viihdyttävänä autokirjana. Kuuntelen äänikirjana epäilemättä myös kirjan toisen osan nimeltään Mion blues, joka on jo ilmestynyt painettuna kirjana.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Turun Kirjamessujen satoa

Turun kirjamessuja vietettiin menneenä viikonloppuna, ja hyörin messuvilinässä perjantain ajan. Tämä oli ensimmäinen kertani kyseisillä messuilla ja myös ensimmäinen tapahtuma, jonne akkreditoiduin bloggajana. Näin ja koin minulle aivan uuden tapahtuman ja vieläpä hieman erilaisesta näkökulmasta. Seuraavassa pieni kooste kirjavasta päivästäni kuvin ja sanoin.

Skumppastartti pressitilassa.


Koska olin Turun Messukeskuksessa ensimmäistä kertaa, meni minulla hieman aikaa hahmottaa tila ja miten siellä kannattaa liikkua. Pohjapiirroksesta oli paljon apua, kun suuntavaistoni on mitä on.
Koin Turun messutilat hieman sokkeloisiksi.

Tunnelma messuilla oli iloinen, ja paikalla oli hurjasti yleisöä. Saavuin messuille heti kymmenen jälkeen, ja samoin olivat tehneet lukuisat bussilastilliset koululaisia. Tässä kohdin iloitsin pressipassistani todella, sillä esiintyjien ja median sisäänkäynti oli vähemmän ruuhkainen. 

Taukoeväs ja ensimmäinen ostos. 
On hienoa, että koululaiset tutustuvat kirjamessuihin ja kenties innostuvat siinä samalla entistä enemmän lukemisesta. Vähän on kuitenkin pakko jupista joidenkin koululaisten käytöksestä. En odota, että messuilla liikuttaisiin kuuliaisesti parijonossa, mutta erilaisesta koulupäivästä voisi iloita toiset huomioon ottaen. Tolkuton huutaminen, kiroilu ja päin juokseminen saivat ainakin minussa aikaan sellaisen pakoreaktion, että välillä oli pakko ottaa happea sivummalla. 

Ruokamessujen puolella maistoin Suomen Jäätelön laktoositonta
jäätelöä, joka on tehty lähitilan luomumaidosta. Nam!

Mielenkiintoisin kirjakeskustelu, jota kävin kuuntelemassa, oli "Saksan sodanjälkeisen historian arvet". Suomen Arvostelijain Liiton järjestämässä tilaisuudessa keskustelemassa olivat kirjailija Terhi Rannela, kirjailija-toimittaja Katarina Baer, kirjallisuudentutkija Marja-Leena Hakkarainen ja  liiton edustaja Outi Oja, joka johti keskustelua. Otsikon johdattelemina kirjailijat pohtivat teoksiaan muun muassa syyllinen vai uhri -näkökulmasta.

Baer, Rannela ja Oja. Hakkarainen jäi yleisön taa.

Seminaarista minulle jäi kiinnostus Baerin ja Rannelan kirjoja kohtaan, ja erityisesti jäin miettimään, miten olen sivuuttanut näin mielenkiintoiset kirjat tähän mennessä. Samaa pohdin myöhemmin messuilla, kun kuuntelin Laura Gustafssonia ja tulin tietoiseksi hänen uudesta romaanistaan Korpisoturi. Sekä Rannela että Gustafsson pääsevät nyt tarkempaan syyniin; Rannelan Fraun jopa ostin ja ehdin aloittaakin junamatkalla. Tästä sen taas huomaa: uutuuskirjojen massa on niin valtaisa, että osa menee väkisinkin ohi. Seminaari oli myös  muistutus lukea saksankielisen Euroopan kirjallisuutta.

Messuostoksia.

Huikean hienossa kassissa oli kätevä
kantaa messuostokset kotiin.

Kirjojen ostaminen on hullua puuhaa, koska olen kirjastossa töissä. Tässä ajatuksessa on totta toinen puoli, sillä vaikka pystyn lainaamaan kirjoja kätevästi töistä, haluan myös tukea kotimaista kustannusalaa. Kustannusmaailmassa raha on keskeisessä asemassa, vaikka sitä ei ehkä haluaisi kirjanystävänä ajatella. Niinpä ostan kirjoja jonkin verran uutena, tosin maltillisesti ja harkiten, mutta ostan kuitenkin. On myös tosiasia, että en voisi ostaa kaikkia lukemiani kirjoja: se on sekä raha- että tilakysymys. Messuilla tulee tehtyä ostoksia tavallista hövelimmin, tosin naputtelin messuilta käsin myös joitakin kirjastovarauksia.

Junakirjana Rannelan Frau.
Messupäivääni mahtui elämyksiä niin kirjojen kuin ruoankin puolella. Illansuussa Helsingin-junaan astelikin painavien kantamustensa kanssa onnellinen messuvieras. On ihanaa innostua uusista kirjailijoista ja aiheista ja nähdä muiden messukävijöiden kirjailoa. Loppuun mainio lausahdus, jonka poimin messuhälystä: "Mä niin voisin vain uida kirjoissa." Mikä parasta, tämä tuli teinitytön suusta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...