Runokirjajoulukalenteri: luukku 13 – Olli Sinivaara: Valoon, vihreään

Lucian päivän luukusta ryöpsähtää valoa ja vihreyttä kaamoksen keskelle.

Olli Sinivaaran Valoon, vihreään on ylistyslaulu vehreydelle ja elinvoimalle. Runoissa on terälehtien liikettä, viehättävää pionien maailmaa, tammien ikuisuus. Kokoelma on kirjallinen piristysruiske, runokuvat kuplivat ja virkistävät kuin vitamiiniporeet.

Lucian päivän runo-otteessa on ohjaava sävy:

Ihmisen täytyy, täytyy kurottaa valoon,
ei saa jäädä pimeään joka paikassa.

Sen kurotuksen näkee puissa,
puut ovat sen muoto ja hahmo,

ne näyttävät meille miten ojentua, ojentaa.

Toisille pimeä vuodenaika on pelastus, mutta kaltaiseni kesäihmiset tarvitsevat pientä paimennusta. Älä suotta vain käperry, ei pidä antaa pimeän viedä voittoa. Sinivaara kehottaa ottamaan mallia puista. Olen metsäkävelyillä napsinut kuvia puiden latvoista, kun oikein muuta kuvattavaa ei ole ollut. Kauneutta voi nähdä niissäkin.

Enää on reilu viikko käänteeseen, sitten ei enää tarvitse kurotella niska pitkänä, vaan valo alkaa lisääntyä ja tulla kohti kuin itsestään. Myös luonnossa, ei vain kirjan sivuilla.


Olli Sinivaara: Valoon, vihreään. Teos 2025. 48 s. Kirjastolaina. Kansi: Jussi Karjalainen.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 6 – Olli Sinivaara: Puut

Hyvää itsenäisyyspäivää täältä Runokirjajoulukalenterin syövereistä!

Juhlapäivän luukun varasin runoteokselle, joka on kulkenut mukanani pitkin kulunutta vuotta ja joka sanallistaa mielestäni hyvin suomalaisia metsiä ja puita sekä arvostavaa ja uteliasta luontosuhdetta. En ole vielä löytänyt tätä omaan hyllyyni, joten olen kirjaston kirjan kanssa uusimis-, palautus- ja lainauskierteessä. 

Olli Sinivaaran Puut on ehyt ja ohut, inspiroiva ja kaunis runokokoelma. Runoista saa helposti kiinni, niissä on paljon tunnistettavaa.

Vihreän eri sävyt ja puulajit ovat tuttuja metsässä liikuskelijalle. Kaikki vuodenajat pääsevät runoissa esiin, mutta pääasiassa runot kuvaavat puita ja luontoa syksystä kevääseen. Kahlataan vaahteranlehdissä, ensilumi yllättää vielä lehtiasuisen koivun.

Päivän runo on osiosta, jonka pääosassa on koivu:


Paksu sakea lumi
talvi-illan puiden oksilla
hetken aikaa on lehtiä.
Hetken aikaa lumi
tuo valoa valottomaan,
muistaa, muistuttaa:
on puilla muitakin värejä
kuin musta, on oltava.


Juuri nyt lähiluonnon paksu lumikerros sekä joulukuinen pimeys ja kylmyys ovat ajankohtaisia, joten vastaava kuvaus puhuttelee runossa. Tässä runokalenterissa lumelle on loihdittu jo ääni, nyt se saa myös muistin.

Runossa puu, kenties koivu, kantaa lehtien sijaan lunta. Lehtien aika on hetkellinen, ainakin luonnon mittakaavassa, mutta niin myös lumen. Lumi runossa muistuttaa vuodenkierrosta, sen sykleistä, toistuvuudesta, ikuisesta liikkeestä.

Pimeyden keskellä häivähdys valoa ja ajatus väreistä lohduttavat. Lumi on kanvaasi, johon värit muistista heijastuvat.

Luontokirjoittaja minussa inspiroituu, sujauttaa muistikirjan ja lyijykynän taskun, etsii villahousuja. Ajatuksiani luontokirjoittamisesta pääset Instagramissa seuraamaan tilillä @luontokirjoittaja.

Sinivaaran runot tuntuvat tuuppaavan lukijaansa luontoon: mene, katso, niin näet!


Olli Sinivaara: Puut. Teos 2021. 41 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Jussi Karjalainen.