Toden ja illuusion rajamailla – Taina Latvala: Torinon enkeli

Kansi: Emma Virtasalo.

Otava 2021. 330 s.

Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: BookBeat.

Taina Latvalan Torinon enkeli kuljettaa lukijan Torinon kaduille ja (naisen) elämän suurten kysymysten äärelle. Minkälaista elämää haluan elää? Mitä saan tai mistä jään paitsi, jos teen nämä valinnat?

Nimettömäksi jäävä naispäähenkilö on kirjailija, joka lähtee Torinoon kirjailijaresidenssiin työstämään näytelmää. Oikeastaan residenssimatka on hyvä tekosyy olla viettämättä joulua kotimaassa. Takanaan naisella on pitkä, eroon päättynyt suhde, jonka kipupisteitä valotetaan takaumin. Keskeiseksi on noussut lapsikysymys, johon nainen ei vieläkään tiedä vastausta.

Jouluisessa Torinossa riittää nähtävää ja residenssiasunnossa kummasteltavaa. Netti ei toimi, puhelimen laturikin reistaa. Residenssissä aiemmin majailleet kirjailijat ovat kuvailleet kohtaamiaan outouksia vieraskirjaan, jota nainen vuokraisännän kielloista huolimatta lukee. Yksi aiemmista asukeista on Karl Ove Knausgård, naisen syvästi ihailema kirjailija. Nukkuapa samassa sängyssä kuin Knausgård!

Kun nainen eräänä päivänä Torinon kadulla kohtaa yksinäisen lapsen ja ottaa tämän luokseen turvaan, alkaa kaikki kieppua kohti tuhoa. Lapsi ei puhu ja tuntuu hajoavan käsiin. Kaiken hoivan ja hellyyden rinnalla kulkevat kauhun elementit. Ei ihme, sillä Torino tunnetaan hyvän ja pahan risteyskohtana, naiselle kerrotaan. 

Torinosta tulee Knausgårdia mukaillen naisen taistelu, vastavoiminaan hänellä ovat kaupungin maagiset voimat ja neljääkymmentä ikävuotta lähestyvään naiseen kohdistuvat paineet. Latvala rakentaa romaaniin moniulotteisen tarinan, joka leikittelee jossakin toden ja illuusion välimaastossa. Jää lukijan tulkittavaksi, mikä on faktaa, mikä fiktiota, mikä naisen mielikuvitusta, mikä todellista.

Torinon enkelissä yhdistyvät vaivattomasti eri tekstilajit ja genret. Mukana on otteita residenssi-isäntä Lorenzon teoksesta Hyvän ja pahan voiman kaupunki ja huoneiston vieraskirjasta. Päähenkilö hakee neuvoa tilanteeseensa Sheila Hetin romaanista Motherhood ja Raamatusta, jota hän käyttää kuin kaikki vastaukset tuntevaa Taskuoraakkelia.

Löysin kirjasta samastuttavaa: kertoja on samanikäinen kuin minä, eivätkä hänen pyörittelemänsä kysymykset ole aivan vieraita. Aluksi mietin, onko kirja jollakin tasolla autofiktiivinen, mutta Latvala onkin kirjoittanut itsensä tarinaan hauskasti entisenä residenssivieraana. Eräänlainen kirjallinen cameorooli! 

Aiemmin olen lukenut Latvalalta romaanit Venetsialaiset ja Välimatka, ja pidän hänen kerrontatyylistään kirja kirjalta enemmän.  

Torinon enkelistä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Hemulin kirjahyllyn Henna, Tuijatan Tuija ja Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja. 

Helmet 2021: 43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä.

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät (2002)

Kansi: Martti Ruokonen.

Alkuteos: I giorni dell'abbandono.
Suomentaja: Taru Nyström (2004).
Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 253.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.


Hylkäämisen päivät on Elena Ferranten toinen romaani, joka ilmestyi alun perin suomeksi 2004 Avaimen kustantamana. Nyt WSOY on ottanut kirjasta uuden painoksen Napoli-tetralogian menestyksen imussa ‒ ja miksipä ei, sillä tämä Ferranten varhainen teos on mainio naisen psyyken horjumisen kuvaus avioerotilanteessa.

Napoli-sarjaa lukeneet tuntevat Ferranten erityisesti Napolin ja naisten ystävyyden kuvaajana. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Torino ja aiheena avioero ja sen seuraukset. Eräänä päivänä Olgan mies ilmoittaa lähtevänsä, Mario on rakastunut toiseen. Olga on ihmeissään: eikö meillä mennytkään hyvin? Oliko tämä nähtävissä jo aiemmin?

Nainen yrittää hahmottaa muuttunutta elämäänsä, jossa hän jää yksin lasten ja arkisten velvoitteiden kanssa. Olga tuntee alemmuutta:

Nyt kolmekymmentäkahdeksanvuotiaana en ollut enää minkään arvoinen, en pystynyt edes käyttäytymään niin kuin olisin halunnut. Olin työtön, miehetön, kokoonkuivunut, etikoitunut.

Jätetyksi tuleminen ajaa Olgan syöksykierteeseen, jossa kärsivät hän itse, lapset, koira, ympäristö. Jätetyn mieli on kaaoksessa, samoin pian koti ja muukin elämä. Olga on täynnä vihaa, raivoa, katkeruutta. Ferrante kuvaa Olgan murenemista ja holtittomuutta niin vimmaisesti, että lukukokemus on ravisteleva.

Ferrante on hurmannut minut Napoli-sarjan kahdella ensimmäisellä osalla Loistava ystäväni ja Uuden nimen tarina. Hylkäämisen päivät on erilaista Ferrantea, mutta ei mielestäni mitenkään huonompaa. Väkivaltaa Napoli-sarjassakin on, mutta Hylkäämisen päivät on eri tavalla rujo. Napoli-sarjan kahta ensimmäistä teosta olen hieman moittinut tyhjäkäynnistä ja jaarittelusta ‒ sellaisia ongelmia Hylkäämisen päivissä ei ole, sillä tämä on vauhdikas ja tiivis.

Suomeksi kirjailijan varhaisemmasta tuotannosta on ilmestynyt myös esikoisteos Amalian rakkaus, jossa onkin melkein parinsadan varaajan jono kirjastossa. Kirjoittelen esikoisesta, kunhan vuoroni koittaa.

Hylkäämisen päivistä ovat bloganneet esimerkiksi Annika ja Katja.