Runokirjajoulukalenteri: luukku 14 – Miika Nuutinen: Varjo on valo

Luukussa neljätoista liikutaan varjoista valoon ja taas takaisin.

Miika Nuutisen neljäs runokokoelma Varjo on valo tarkentaa länsimaisen ihmisen elämään, sotaan ja sen mielettömyyksiin. Yksi saa poikansa kotiin sinkkiarkussa, toinen vaihtaa television kanavaa, kun sota kyllästyttää.

Monissa runoissa kuolema langettaa varjon. Jos kuolema on varjo, on se teoksen nimen mukaisesti myös valo. Ehkä poispääsy julmuuksista, pahuuksista?

Päivän runopoiminta herättää kysymyksiä:

Suljen silmäni pimeydeltä
Ajatuksissa on valo
Varjoa ei synny
Inhimillisyys ja vapaa tahto ovat poissa
Mitä ihminen voi pelätä kuin toista samanmoista?

Onko silmien sulkeminen todellisuuden kieltämistä vai onko se toiveikkuutta? Varmasti moni joutuu tekemään jonkinlaista rajausta pimeyksien äärellä, jotta ei aivan vaipuisi synkkyyteen.

Toisaalta runosta voi lukea pimeän pelon voittamista. Tähänkin liittyy surullinen puolensa: pimeää ei tarvitse itsessään pelätä, toista ihmistä kyllä. Synkissä mennään.

Sodassa ei ole sijaa inhimillisyydelle tai millekään monen tärkeinä pitämille arvoille, kuten myös teoksen loppupuolen Eettisen ja ekologisen sodankäynnin neuvoston manifesti ironisoi.

Jos kokoelman nimen lukee eri tavalla painottaen, varjoon valo, saa luentaan mukaan toivoa.


Miika Nuutinen: Varjo on valo. Aviador 2025. 51 s. Kirjastolaina. Kansi: Iiris Kallunki.