sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Yhteentörmäyksiä idyllissä – Marie Aubert: Mikään ei voisi olla paremmin

Kannen kuvitus: Malte Müller.
Kannen suunnittelu: Exil Design.


Gummerus 2022. 144 s.
Alkuteos: Voksne mennesker (2019).
Suom. Aino Ahonen.
Oma arvioni: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Marie Aubertin romaanin päähenkilö Ida on norjalainen arkkitehti ja nelikymppinen sinkku, joka kokee kuplivaa onnea, kun on käynyt ruotsalaisella klinikalla: hän aikoo pakastaa munasolujaan. Hänestä voisi sittenkin tulla äiti!


Kaikki oli mahdollista, kohta olisi kesäloma, Göteborgissa oli lämmintä ja aurinkoista, ja olin varannut lounasravintolasta pöydän, aioin syödä hyvin ja juoda kallista valkoviiniä, skoolata sille, että käyttäisin säästöjäni munasolujen tallettamiseen, munasolutilin avaamiseen. 

 

Maailmaa syleilevä tunne on kuitenkin herkästi haihtuva. Idalle se on muisto vain, kun hän pääsee perheen mökille, jossa pikkusisko Marthe puolisonsa Kristofferin kanssa jo on. Ida ei saa kerrottua suurta uutistaan, koska Marthe ehtii ensin: hän on raskaana. 

Pettymys on karvas, tässäkin asiassa pikkusisko ohittaisi Idan. Marthe on jo sitä paitsi äitipuoli, koska Kristofferilla on tyttö edellisestä liitosta. Oma lapsi tulee viemään Marthen saavuttamattomalle etumatkalle. 

Mökillä on tarkoitus viettää äidin 60-vuotisjuhlia, ja juhlan sankari saapuu paikalle uuden miehensä kanssa. Yhdessäolo tuo mieleen muistoja menneistä kesistä ja nostaa pintaan perheen sisäiset hankaukset. Lapsuuden roolit heijastuvat nykypäivään.

Pienoisromaanin mittaan mahtuu yhden perheen menneisyys ja nykyhetki. Aubert rakentaa taitavasti epämiellyttäviä kohtauksia, kuvaus on nasevaa ja tarkkanäköistä. Aubert avaa sisarusten välistä suhdetta, sen kaunoja ja lämpimiä puolia. Ida elää muiden ja omien odotustensa ristipaineessa, kun hän pohtii perheenlisäystä ja onnellisuutta.

Kirjan nimi ei jättänyt minua rauhaan kirjaa lukiessani ja koen sen hankalaksi ja tylsäksi. Se onnistuu jopa ärsyttämään, vaikka samalla se antaa kipinää tulkita sisältöä. Kirjan miljöö eli kesämökkihän on monille idylli, jossa arjen huolet eivät paina ja saattaa kokea, ettei mikään voisi olla paremmin. Lomaan ladataan paljon odotuksia, ja mökkipäiväkirjaan raportoidaan syödyt katkaravut ja kakut, riitoja ei. Niin myös Aubertin kirjassa. Ilman mainintaa jäävät myös epämukavien salaisuuksien paljastumiset ja muut yhteentörmäykset. Kirjan loppua ei parane paljastaa kuin sen verran, että se tarjoaa kirjan nimelle jälleen uuden tulkinnan. 

Kirjan suomenkielinen nimi vei minulta paljon huomiota ja mietin, että suora käännös Aikuisia ihmisiä olisi ollut napakampi ja muistettavampi. Goodreadsin mukaan muissa käännöksissä on noudatettu alkukielen ajatusta, suomennos tekee poikkeuksen. Ehkä suoraa käännöstä ei haluttu valita, koska pari vuotta sitten ilmestyi suomenruotsalaisen Jan Forsströmin samanniminen romaani.

Helmet 2022: 10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä.

* * *

Norjalainen Marie Aubert on yksi toukokuisen Helsinki Litin kirjailijavieraista. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 13.–14.5. Bio Rexissä, ja Aubert keskustelee lauantaina Sisko Savonlahden kanssa. 

torstai 14. huhtikuuta 2022

Inhimillisyyden puolesta – Antti Tuuri: Mies kuin pantteri: Wahlroosin elämä

Kansi: Kirsti Maula.


Otava 2022. 158 s.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.


Wahlroos syntyi vuonna 1955. Hänen ja Antti Tuurin tiet kohtasivat yhdeksän vuotta myöhemmin, kun TKK:lla opiskeleva tuleva kirjailija Antti meni tapaamaan tyttöystävänsä Pirkon perhettä. Pirkon pikkuveljellä oli Downin oireyhtymä, jota tuolloin vielä kutsuttiin yleisesti mongolismiksi. Tyttöystävä epäili, haluaisiko Antti nähdä häntä enää veljen vuoksi – Antti halusi, tyttöystävästä tuli vaimo ja Wahlroosista ystävä.

Vuosikymmenien ystävyyteen on mahtunut monenlaista. Yhteisiltä kalastusreissuilta on paljon muistoja, samoin perhejuhlista. Wahlroosin vilpittömyys ja välittömyys ovat keventäneet monia tilanteita. 

Wahlroosin oireyhtymä on lievä, mutta silti esimerkiksi rahan arvoa hän ei ole koskaan hahmottanut. Työuran Wahlroos teki Aula-työkodissa, jossa hän vuosikymmenien ajan osallistui erilaisiin ohjattuihin töihin, lähinnä kutoi mattoja. Vapaa-ajalla Wahlroos kävi aktiivisesti erilaisissa kerhoissa ja muun muassa kirjoitti päiväkirjaa. Nyt eläkkeelle jäänyt mies asuu Alzheimerin vuoksi hoivakodissa, ja Tuuri toimii hänen edunvalvojanaan.

Wahlroosin elämänvaiheiden lomassa Tuuri kertaa Downin syndroomaan liittyviä faktoja. Sikiöseulontojen myötä Down-vauvojen määrät ovat Suomessakin vähentyneet, mutta esimerkiksi Islannissa seulonnat ovat johtaneet siihen, että käytännössä kaikki Down-raskaudet keskeytetään eikä Down-ihmisiä siis synny. Tuuri kysyy, onko tämä oikein. 

Tuuri on sitä mieltä, että maailma tarvitsee Down-ihmisiä, ja kaipaa seulontojen rinnalle parempaa tukea opiskeluun, työhön ja asumiseen.

Kirja on lyhyt, mutta painava. Tuuri ei sorru kaunisteluun: Wahlrooskin on osannut olla ärsyttävä, hän on aiheuttanut harmia ja huolta. Wahlroos on kuitenkin ollut aktiivinen toimija yhteiskunnassa, tärkeä ja rakas läheinen monelle, arvokas ihminen. Hänen tarinansa ansaitsee tulla kerrotuksi.

Tuurin lakonisen toteava tyyli toimii tässäkin kirjassa. Elämänkaaren sattumusten raportoinnissa pilkahtelee huumori ja kerronnasta välittyy Wahlroosin ympärilleen säteilemä ilo. 

Helmet 2022: 37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...