Lucian päivän luukusta ryöpsähtää valoa ja vihreyttä kaamoksen keskelle.
Olli Sinivaaran Valoon, vihreään on ylistyslaulu vehreydelle ja elinvoimalle. Runoissa on terälehtien liikettä, viehättävää pionien maailmaa, tammien ikuisuus. Kokoelma on kirjallinen piristysruiske, runokuvat kuplivat ja virkistävät kuin vitamiiniporeet.
Lucian päivän runo-otteessa on ohjaava sävy:
Ihmisen täytyy, täytyy kurottaa valoon,
ei saa jäädä pimeään joka paikassa.
Sen kurotuksen näkee puissa,
puut ovat sen muoto ja hahmo,
ne näyttävät meille miten ojentua, ojentaa.
Toisille pimeä vuodenaika on pelastus, mutta kaltaiseni kesäihmiset tarvitsevat pientä paimennusta. Älä suotta vain käperry, ei pidä antaa pimeän viedä voittoa. Sinivaara kehottaa ottamaan mallia puista. Olen metsäkävelyillä napsinut kuvia puiden latvoista, kun oikein muuta kuvattavaa ei ole ollut. Kauneutta voi nähdä niissäkin.
Enää on reilu viikko käänteeseen, sitten ei enää tarvitse kurotella niska pitkänä, vaan valo alkaa lisääntyä ja tulla kohti kuin itsestään. Myös luonnossa, ei vain kirjan sivuilla.
Olli Sinivaara: Valoon, vihreään. Teos 2025. 48 s. Kirjastolaina. Kansi: Jussi Karjalainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti