sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Proustin pyörteissä teatterissa



Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 3
Teatteri Jurkka

Käsikirjoitus ja ohjaus: Aleksi Holkko ja Hanna-Kaisa Tiainen
Pukusuunnittelu ja lavastus: Timjami Varamäki
Valo- ja äänikonsultit: Olivia Pohjola ja Viljami Lehtonen
Näyttämötekniikka: Saku Kaukiainen

Näyttämöllä: Milka Ahlroth, Aleksi Holkko, Hanna-Kaisa Tiainen ja Timjami Varamäki


Työpaikallani kirjastossa vedän kollegani Paulan kanssa Marcel Proust -lukupiiriä, jossa luemme Kadonnutta aikaa etsimässä -kirjasarjan. Aloitimme urakkamme viime syyskuussa ja pian koittavassa toukokuun tapaamisessa käsittelemme suomennoksissa mitattuna seitsemännen osan loppua. Alun perin seitsenosaisen sarjan suomennos koostuu kymmenestä niteestä.

Osallistujien innokkuus ja sitoutuneisuus ovat yllättäneet meidät vetäjät täysin: mukana on ollut noin 15 osallistujaa joka kerta! Osallistujien toiveesta jatkamme lukupiiriä ensi syksynä ja luemme kirjasarjan viimeiset osat vuoden loppuun mennessä. Kuukausittaiset tapaamiset tuovat rytmiä ja tukea haastavan kirjasarjan lukemiseen. Proust uuvuttaa toki välillä, sen myönnän. Ryhmän tuella kirjasarjan selättämisestä tulee kuitenkin mielekästä. 

Tässä keväällä Paula alkoi puhua kirjan pohjalta tehdystä näytelmästä, joka pyörii Teatteri Jurkassa. Pakkohan se olisi mennä katsomaan! Kun liput oli jo lunastettu, meille selvisi, että kyse olisi kolmannen osan dramatisoinnista. Jotenkin olimme luulleet, että näytelmä käsittelisi koko kirjasarjaa, mutta nyt kyse olisi nimenomaan kolmososasta. Tuntui ihan luonnolliselta ajatukselta, että kymmenen kirjaa olisi puristettu yhteen näytelmään, koska Proustin kohdalla kaikki on mahdollista.

Hanna-Kaisa Tiainen, Milka Ahlroth, Aleksi Holkko.
Kuva: Marko Mäkinen.

Kutsuimme edellisessä lukupiiritapaamisessa mukaan kaikki lukupiiriläiset ja lämpiössä huomasimme, että neljä lukupiiriläistä oli ostanut liput samaan näytökseen. Ranskalaiseen tyyliin kaikki katsojat ohjattiin paikoilleen, ja päädyimme yläriviin vieretysten.

Jo ennen paikoille ohjausta lämpiössä saimme ensikosketuksen tulevaan näytökseen: tutustuimme itse Marceliin, joka luonnollisesti olisi keskeisessä roolissa näytelmässä, sekä teatterin kummitukseen.

Esitys yhdistelee mielenkiintoisesti Proustin kirjasta poimittuja teemoja ja kohtauksia Teatteri Jurkan historian ja näyttelijyyden pohdintoihin. Millä putkiremontin kulut katetaan, millä maksetaan vuokra? Miten teatterin taika luodaan illasta toiseen?

Alle satapaikkainen Teatteri Jurkka on näyttelijälle täysin erilainen työympäristö kuin yli sata vuotta sitten massiivisia spektaakkeleita isännöinyt 1800-paikkainen suurnäyttämö. Jurkka on huoneteatteri, joten tunnelma on tiivis. Lava on pieni ja näyttelijät yleisöä lähellä. Näyttelijöiden eleet ja ilmeet välittyvät katsojalle vaivatta. 

Hanna-Kaisa Tiainen Marcelina.
Kuva: Marko Mäkinen.

Intiimiys korostuu välillä katsomossa ikään kuin yleisön joukossa istuvassa Marcelissa, jonka rooliin Hanna-Kaisa Tiainen istuu luontevasti. Marcel on juuri niin herkkä, kärkäs, totinen ja pikkutarkka kuin olin hänen kirjaa lukiessani mieltänyt olevan.

Kirjassa merkittävä tapahtuma on Marcelin ensimmäinen teatterissa käynti. Marcel odottaa näkevänsä mahtavan la Berman esittävän Faidraa ja hekumoi ajatuksella. Hän kuvittelee esityksen olevan jotakin niin tajunnanräjäyttävää, että todellisuus on pettymys. Jurkan näytelmässä näyttelijät pistävät Marcelin koville hänen kritiikistään: tämä on herkullisesti toteutettu! Suruvireiseen Marcelin hahmoon olisin kovin mielelläni syventynyt vieläkin enemmän.

Näyttelijöiden omat henkilöhistoriat nivoutuvat yhteen Proustin klassikon kanssa. Eritoten näytelmä on läpileikkaus Milka Ahlrothin näyttelijänurasta. Lavalla nähdään roolien kavalkadi, ja myös näyttelijä roolihahmojen takana. Ahlroth on kokemuksensa turvin näytelmän kivijalka.

Milka Ahlroth.
Kuva: Marko Mäkinen.

Koin antoisaksi sen, ettei Proustin kirjaa ollut yritetty siirtää näyttämölle liian orjallisesti. Kirjasta oli poimittu jatkokäsittelyyn tiettyjä kohtauksia ja teemoja, kuten erilaiset illuusiot, identiteettipohdinnot ja sukupuoliroolit. Näistä käsikirjoittajat ja ohjaajat Holkko ja Tiainen olivat tehneet omaa tulkintaansa ja linkittäneet sitä nykypäivään. Kirjasarjaa tahkonneena pidin kuitenkin siitä, miten itse kirja oli läsnä esityksessä: siitä luettiin otteita pitkin esitystä.

Aleksi Holkko.
Kuva: Marko Mäkinen.

Suosittelen näytelmää erityisesti kaikille, joilla on jokin suhde Marcel Proustiin: ehkä olet jo lukenut Proustisi tai vasta suunnittelet sitä, kenties olet etsinyt kadonnutta aikaa vasta yhden kirjan verran. Tai ehkä sinua muuten vain kiinnostaa tämä identiteettinsä kanssa kipuillut, sairauksien riivaama kirjailija, joka kirjoitti omasta elämästään tuhansien sivujen verran sata vuotta sitten. Vielä on muutaman näytöksen verran aikaa.

Milka Ahlroth lukee, Marcel kuuntelee.
Kuva: Marko Mäkinen.

Käyn todella harvoin teatterissa, joten tämä näytelmä oli hyvää lämmittelyä kesän Volter Kilpi -kirjallisuusviikolle, jonne olen suuntaamassa heinäkuussa. Suunnitelmissani on kirjallisuusluentojen lisäksi mennä katsomaan useampaa näytelmää Kustavin maisemissa. Tämä siis tuskin jää Kirjakimaran ainoaksi teatteriraportiksi!

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija



Aula & Co. 2019. 6 t 54 min.
Alkuteos: The tattooist of Auschwitz (2018).
Suom. Pekka Tuomisto.
Lukija: Markus Niemi.
Oma arvioni: 3/5.
Mistä minulle: BookBeat.


Ihmisiä karjavaunuissa, ihmisiä nukkumassa parakeissa heinistä kyhätyillä patjoilla. Portin päällä lupaus työn vapauttavasta voimasta. Portin sisäpuolella ihmiset tunnistetaan ranteeseen tatuoidusta numerosarjasta, eikä yksityisyyttä ole. Sadistista käytöstä. Tässä kaikessa ei ole mitään uutta, sen on saanut lukea monesta keskitysleirikuvauksesta aiemmin. Heather Morrisin kirja Auschwitzin tatuoija tuo tähän uutena puolena tatuoijan näkökulman.

Päähenkilö kirjassa on nimeltään Lale. Mies pääsee laajan kielitaitonsa ansiosta leirin tatuoijaksi. Vaikka tehtävä tarkoittaa kivun tuottamista toisille vangeille, hän ei voi kieltäytyä mahdollisuudesta. Jos hän ei ota tehtävää vastaan, sen ottaa joku muu. Hän voi yrittää hoitaa hommansa mahdollisimman inhimillisesti, ja se tuo mukanaan turvatumman aseman leirissä. Eräänä päivänä Lalen tatuointipöydän luo astelee kaunis nuori nainen, Gita, jonka Lale muistaa kohdanneensa kerran aiemmin. Lalen etuoikeutetun aseman turvin Lalen ja Gitan rakkaustarina etenee keskitysleirillä. On kiihkeitä kohtaamisia, pelkoa kaiken menettämisestä, haaveita yhteisestä tulevaisuudesta.

Australiassa asuvan Heather Morrisin esikoisteos perustuu tositapahtumiin. Slovakialainen Lale Sokolov oli keskitysleirivanki Auschwitz-Birkeanaussa ja kohtasi elämänsä rakkauden noissa epäinhimillisissä oloissa. Pariskunta selvisi leiriltä hengissä, ja he elivät Australiassa vapautumisen jälkeen. Vaimo kuoli vuonna 2003, ja vasta sen jälkeen Sokolov halusi kertoa tarinansa. Morris haastatteli Sokolovia useiden vuosien ajan, ja miehen kertomasta syntyi ensin elokuvakäsikirjoitus. Sokolov kuoli vuonna 2006.

Jo etukäteen siis tiesin, että Lale ja Gita selviytyvät, ovathan he eläneet 2000-luvulle asti, mutta silti heidän tarinansa vaiheet kiinnostivat, se miten tuhoamisleiriltä voi selviytyä. Keskitysleireistä olen lukenut vuosien mittaan paljon ja välillä ajattelen, että jo tarpeeksi. Jokin Morrisin kirjassa kuitenkin veti puoleensa ja latasin sen puhelimeeni työmatkoilla kuunneltavaksi. Kirja ei ehkä jää mieleeni kaunokirjallisten ansioidensa vuoksi, vaan tarinansa takia: onhan Lalen ja Gitan rakkaustarina aivan uskomaton.

Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjan nimessä on ammatti.

tiistai 2. huhtikuuta 2019

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi




Tammi 2019. 8 t 51 min.
Alkuteos: Call me by your name (2007).
Suom. Antero Tiittula.
Lukija: Antti Jaakola.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: BookBeat.

Yhdysvaltalainen André Aciman on kirjallisuuden professori ja kirjailija, joka saapuu toukokuussa Helsinki Lit -festareille Savoy-teatteriin. Jälleen toukokuisen kirjallisuustapahtuman esiintyjälista vei minut sellaisen kirjan äärelle, jota en luultavimmin olisi muuten tullut lukeneeksi. Tai oikeastaan kuunnelleeksi, sillä nautin Acimanin Kutsu minua nimelläsi -romaanin Antti Jaakolan lukemana äänikirjana.

Kutsu minua nimelläsi on kiihkeä ja vetävä rakkaustarina, joka sijoittuu pääosin yhteen kesään 1980-luvun Italiassa. Elio on 17-vuotias professorin poika, jonka perheellä on tapana majoittaa kesällä jatko-opiskelija muutaman viikon ajaksi. Elio muuttaa tottuneesti vierashuoneeseen ja antaa oman huoneensa filosofianopiskelija Oliverin käyttöön. Mikään tästä eteenpäin ei kuitenkaan mene kuten aiempina kesinä. Elio nimittäin rakastuu Oliveriin kaikella nuoruuden kiihkollaan.

Melko pitkään sain jännittää, saavatko Elio ja Oliver toisensa, sillä en ole nähnyt kirjan pohjalta tehtyä hittielokuvaa. Paljastan nyt kuitenkin, että kyllä, saavat he. Elion ja Oliverin rakkaustarina on kirjan juttu, joten kirjasta olisi lähes mahdoton kirjoittaa ilman tämän mainitsemista.

Oliver on Eliota useamman vuoden vanhempi, joten heidän suhteessaan on monella tapaa kielletyn makua. Vaikka he hukkaavat useita viikkoja ennen kuin vihjailut ja unelmoinnit tulevat todeksi, on tuo kesä intohimoisen rakkauden aikaa. Aciman kuvaa myös suhteen fyysistä puolta, joten ruumiillisuus on kerronnassa vahvasti mukana. Nuorten miesten rakkaustarinalla on selkeä takaraja, sillä Oliverin on palattava kesän jälkeen kotiin. Ennen väistämätöntä loppua luvassa on vielä loppuhuipennus Rooman-matkan muodossa.

Kirjan nimi hämästytti minua ennen kirjan aloittamista ja vielä pitkään kirjaa kuunnellessani  mitä Kutsu minua nimelläsi voi tarkoittaa? Tuo mysteeri selviää vähän puolivälin jälkeen, ja miten hienosti tuo lausahdus kiteyttääkään rakastavaisten välisen kemian ja yhteyden.

Kutsu minua nimelläsi piti minua otteessaan, ja lopulta kuuntelin sen parissa päivässä. Tunsin tarinan imun, mutta jokin pieni hiersi koko ajan. Ehkä se oli vähän liian pitkälle viety aprikoosien ja persikoiden vertauskuvan selitys: eikö Aciman oikein luota lukijaansa, kun pitää rautalangasta vääntää? Hieman myös vaivaannuin, kun päiväunenomaisen rakkaustarinan keskelle ilmestyivät eritteet ja elimet – olisiko tässäkin vähempi riittänyt?

Viime aikoina kirjasta on blogannut esimerkiksi Kirsi kirjanurkassaan.

Helmet-lukuhaaste: 6. Rakkausromaani.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Kirjoja ulapalta – merellinen lukuhaaste 2019



Merikirjahaaste Kirjoja ulapalta on täällä taas! Viime vuonna järjestin haasteen ensimmäisen kerran, ja nyt on toivotun uusintakierroksen aika. Luettavaa aiheesta riittää, sillä meri on inspiroinut kirjailijoita kautta aikojen. 

Haasteaika alkaa tänään 1.4. ja päättyy 31.10.2019. Haasteeseen voi osallistua lukemalla kirjoja, joissa meri on keskeisessä roolissa. Kirjat voivat olla romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvateoksia, näytelmiä tai tietokirjoja. Tässä postauksessa olevia haastekuvia saa käyttää vapaasti.

Viime vuonna kahdeksan osallistujaa kuittasi haasteen suoritetuksi syksyllä. Osallistujat ja minä luimme haasteaikana yhteensä 46 meriaiheista kirjaa. Suosituimmaksi haastekirjaksi nousi Morten A. Strøksnesin teos Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana. Mikä kirja mahtaa tänä vuonna kerätä eniten haasteosumia?

Haasteen päätyttyä arvon yllätyspalkinnon kaikkien osallistujien kesken seuraavasti: yhdestä luetusta ja blogatusta tai muuten sometetusta kirjasta saa yhden arvan, kahdesta kaksi ja niin edelleen. Jo siis yhdellä kirjalla pääsee mukaan arvontaan. Viime vuonna arpaonni suosi Suketusta, jolle lähetin kirjakaupan lahjakortin.

Tässä tarkemmat osallistumisohjeet:
  1. Ilmoita osallistumisestasi tämän tekstin kommenttilaatikossa. Ilmoittautumiselle ei ole takarajaa.
  2. Lue sinulle sopiva määrä haasteeseen soveltuvia kirjoja ja kirjoita niistä blogiisi 31.10.2019 mennessä. Voit käyttää postauksissasi haasteen kuvaa ja somessa tunnistetta #kirjojaulapalta.
  3. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit osallistua haasteeseen somessa. Silloin korvaat bloggaamisen somepäivityksellä eli kirjoittamalla kirjasta ja lukukokemuksestasi haluamallasi tavalla Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa haasteen tunnistetta #kirjojaulapalta käyttäen 31.10.2019 mennessä.
  4. Julkaisen haasteen koontipostauksen 31.10.2019. Osallistujilla on 3.11. saakka aikaa kuitata haasteen suoritus tuon tekstin kommenttilaatikossa. Ilmoita, kuinka monta kirjaa olet haasteeseen lukenut, jotta tiedän, ketkä ovat saaneet haasteen valmiiksi. Bloggaajat voivat halutessaan tehdä koostepostauksen haastekirjoista ja ilmoittaa linkin.  
  5. Maanantaina 4.11. julkaisen yhteenvedon haasteesta ja arvonnan voittajan.

Tähän alle olen listannut ja ryhmitellyt meriaiheisia lukuvinkkejä. Lista täydentyy sitä mukaa, kun vastaan tulee haasteeseen sopivia kirjoja.

Tervetuloa mukaan tutustumaan kirjoihin ulapalta!


Meriaiheisia kirjoja


Romaaneja, novelleja


Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija (sis. 5 kirjaa)
John Boyne: Kapina laivalla
Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Volter Kilpi: Alastalon salissa
Tapio Koivukari: Luodetuulen maa (Saaristolaistrilogia #1)
Tapio Koivukari: Missä aallot murtuvat (Saaristolaistrilogia #2)
Tapio Koivukari: Sumun lokikirja (Saaristolaistrilogia #3)
Marianna Kurtto: Tristania
Nam Le: Merimatka
Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna
Ulla-Lena Lundberg: Kökarin Anna
Ulla-Lena Lundberg: Leo
Ulla-Lena Lundberg: Mitä sydän halajaa
Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan
Yann Martel: Piin elämä
McGrath, M. J: Jään muisti
Pirjo Mellanen: Hemskäriin, verkot on laskettava
Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
Helen Moster: Hylky
Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
Iris Murdoch: Meri, meri
Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
Annie Proulx: Laivauutisia
Pirkko Saisio: Lokikirja 
Sjón: Argon lastu
Joni Skiftesvik: Perämies Jokelan kotiinpaluu
Pete Suhonen: Poikani ja meri
Lars Sund: Onnellinen pieni saari
Pauliina Susi: Seireeni
Petri Tamminen: Meriromaani
Lone Theils: Kohtalokas merimatka
Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille : novelleja merestä ja rakkaudesta
Janina Örtendahl: Under glittrande yta

Lastenkirjoja, nuortenkirjoja


Enid Blyton: Seikkailujen meri
Kat Falls: Vastavirta
Kat Falls: Veden alla
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Astrid Lindgren: Saariston lapset

Runoja


Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton
Viljo Kajava: Hyvä on meri
Helena Kallio: Kalarakastaja
Anna-Mari Kaskinen: Meren laulua kuuntelen
Anna-Mari Kaskinen: Runomeri: runoja suuresta merestä ja maailman rannoilta
Jaan Kaplinski: Sama meri kaikissa meissä
Hannu Mäkelä: Musta on meri
Pablo Neruda: Maremoto
Amos Oz: Meri on sama
Kirsti Simonsuuri: Meri, ei mikään maa
Göran Sonnevi: Valtameri
Elina Vaara: Lokikirja: laivan ja meren poljennoin

Tietokirjoja


Daniel Besace: Valtameri
Eskil Engdal & Kjetil Sæter: Salakalastajien jäljillä
Pamela Eriksson & Ulla-Lena Lundberg: Herttuatar ja kapteenin vaimo: purjealuksen tarina
Monika Fagerholm: Meri: neljä lyyristä esseetä
Thor Heyerdahl: Kon-Tiki: lautalla yli Tyynenmeren
Tove Jansson: Haru, eräs saari
Liisa Kallio: Liisan meri: purjevene kesäasuntona
Göran Schildt: Daphnen lokikirja: läntisellä Välimerellä 1949
Morten A. Strøksnes: Merikirja
Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
Kyllikki Villa & Saara Villa: Äidin lokikirja



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...