Lauantain lyhärit: Dekkariviikkojen satoa

Marraskuussa Masalan kirjastossa vietettiin Dekkariviikkoja. Ohjelmassa oli jännitysaiheista kirjavinkkausta, kirjailijavierailuja, dekkaripaja lapsille ja dekkarilukupiirin kokoontuminen. Kävin kuuntelemassa viikoilla Eva Frantzia ja Matti Rönkää sekä kollegani Kirsin dekkarivinkkausta.

Masalan kirjaston Kirsi tuntee dekkarit ja
on Murharyhmä-nimisen lukupiirin vetäjä.

Jo kesällä luin ensimmäisen Frantzini, Sinisen huvilan, kun tiesin Dekkariviikkojen koittavan syksyllä. Toisen osan Anna Glad -sarjasta otin lukuun heti hurmaavan Frantzin esityksen jälkeen. Näistä molemmista cozy crime -henkisistä dekkareista on alla ajatuksiani lyhyesti.

Frantz luki otteita kirjoistaan.

Jutun kolmas dekkari on kaukana cozystä. Sveistrupin Kastanjamies päätyi luettavakseni, koska töissä tuli juteltua dekkareista tavallista enemmän Dekkariviikkojen ansiosta, ja sain monelta kollegalta suosituksen lukea Sveistrupin vangitseva ja nerokas kirja. Kolmas lyhytarvio käsittelee siis Kastanjamiestä ja tekstistä selviää, miksi hyppäys cozystä siihen tuntui valtavalta loikalta.

Mainiota Matti Rönkää kuuntelin kirjaston tilaisuudessa kuin transsissa, ja varmasti otan häneltä jotakin luettavaksi ennemmin tai myöhemmin, vaikka ne eivät vielä tähän blogijuttuun ehtineetkään mukaan.

Matti Rönkä tarinoi elämästään ja kirjoistaan.

Dekkariviikot olivat onnistunut tapahtumakokonaisuus ‒ toivottavasti tästä tulee perinne Masalan kirjastossa! Viikot houkuttelivat paikalle jännäriharrastajia, mutta ohjelma oli antoisaa myös kaltaiselleni genreä vähemmän tuntevalle. Sysäys dekkareiden suuntaan teki minulle lukijana hyvää; on kiva, kun kirjailijavierailut ja vinkkaukset antoivat tarttumapintaa kirjoihin.

Seuraavaksi on lyhytarvioiden vuoro:

Eva Frantz: Sininen huvila

Alkuteos: Blå villan. Suom. Ulla Lempinen.

Kustantamo S&S 2018. 328 s.

Lainasin kirjastosta.

Bloggaaja ja toimittaja Becca pitää suosittua lifestyle-blogia nimeltään Sininen huvila. Nimi juontaa idyllisestä talosta, jossa nainen asuu miehensä ja lapsensa kanssa. Pikkuhiljaa blogi on kasvanut isommaksi ja isommaksi, ja Becca tarvitsee sen hoitamiseen jo apulaista: koko ajan täytyy ideoida uusia postauksia, valokuvata täydellisiä hetkiä, solmia yhteistyösopimuksia.

Tapahtumat käynnistyvät, kun Beccan ja hänen miehensä Peterin poika löydetään harhailemasta pimeältä tieltä. Kotona äiti makaa verilammikossa, juuri ja juuri hengissä. Mystisiä tapahtumia päätyy selvittämään Anna Glad parinsa Rolf Månssonin kanssa, joka jo lähestyy eläkeikää. Pikkuhiljaa alkaa paljastua asioita niin Beccan kuin huvilankin menneisyydestä, ja muitakin rikoksia tapahtuu. Vaikka kaunis koti oli alunperin sekä Beccan että hänen miehensä Peterin unelma, ovat heidän välinsä tulehtuneet juuri bloginpidon myötä.

Mysteeri piti minua otteessaan loppuun saakka, vaikka välillä vähän käväistiin sivupoluilla. Anna Glad -sarjan ensimmäinen osa tutustuttaa lukijan hyvin tavalliseen poliisipäähenkilöön, jolla ei ole mitään erikoistaitoja. Kuten Frantz Dekkariviikoilla kertoi, hän halusi tehdä päähenkilöstä keskinkertaisen poliisin, joka välillä tuntuu tajuavan asiat jopa piinallisen hitaasti. Mielestäni ratkaisu toimii erinomaisesti!

Helmet-lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä.

* * *

Eva Frantz: Kahdeksas neito

Alkuteos: Den åttonde tärnan. Suom. Ulla Lempinen.

Kustantamo S&S 2018. 343 s.

Lainasin kirjastosta.

Kansi: Emma Strömberg.

Kahdeksas neito on napakampi kuin sarjan aloitusosa, ja solahdin sen maailmaan edeltäjää helpommin. Lifestyle-bloggaajat sponsoreineen ja faneineen ovat kaukana kirjabloggaajan maailmasta, vaikka pohjimmiltaan saman asian parissa toimimmekin.

Kahdeksas neito on osuvaa loppusyksyn tai alkutalven lukemista, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat joulukuulle. Nyt ruumis saadaan mukaan juoneen heti, kun avantouimari tekee karmaisevan löydön aamu-uinnillaan. (Tämä on niin puistattava kohtaus, että sen jälkeen tekee entistä vähemmän mieli mennä talviuinnille.)

Anna Glad alkaa selvittää kuolemantapausta uuden parinsa Märta Hanssonin kanssa. Rolf on jäänyt eläkkeelle, mutta on Annan ystävänä vielä tarinassa mukana. Rikosjuoneen liittyy kiinteästi lähistöllä sijaitseva Futurican kansanopisto, jonka menneisyyteen liittyy jotakin karmivaa. Futurican opiskelijat ja opettajat ovat tapahtumien keskiössä, samoin tummia sävyjä saava Lucia-kulkueen perinne.

Onneksi vetävästi alkaneelle Anna Glad -sarjalle on luvassa jatkoa jo melko pian! Frantz kertoi Dekkariviikoilla, että seuraava osa ilmestyisi ensi keväänä. 

* * *

Søren Sveistrup: Kastanjamies

Alkuteos: Kastanjemanden. Suom. Antti Saarilahti.

Otava 2019. 542 s.

Lainasin kirjastosta.

Kansi: Kirsti Maula

Rikos-sarjan käsikirjoittajana tunnettu Sveistrup debytoi kirjailijana karmaisevalla ja koukuttavalla Kastanjamiehellä. Alussa on takauma, joka vie 30 vuoden taakse. Maatilalle on hälytetty poliisit karkailevan karjan vuoksi, mutta paikalle saapuva poliisi kohtaakin raa'asti murhatun perheen. Menneellä on linkki nykyaikaan, ja arvoitus ratkeaa monta sataa sivua myöhemmin.

Nykyajassa Tanskan sosiaaliministeri Rosa Hartung on palaamassa töihin perhetragedian jälkeen: hänen tyttärensä Kristine katosi vuosi sitten. Tapauksen piti olla selvitetty, mutta alkaa tapahtua julmia murhia, joilla näyttää olevan yhteys katoamiseen. Liikkeellä on sarjamurhaaja, joka jättää jälkeensä amputoituja ruumiita ja kastanjoista askarreltuja nukkeja. Rikoksia selvittävät toiseen yksikköön haikaileva Naia Thulin ja Haagista maitojunalla palautettu Mark Hess. Hengästyttävä jahti murhaajan nappaamiseksi pitää otteessaan. Rakenne on harkittu ja toimiva, yllätyin ja harhauduin monta kertaa.

Frantzin "leppeistä" dekkareista on valovuosien matka Sveistrupin Kastanjamiehen väkivaltaviihteeseen. Luin kirjan mielenkiinnolla, koska pitihän loppuratkaisu saada tietää ja onhan kirja taitavasti rakennettu, mutta mutta... Olo oli jälkeenpäin kaiken selviämisestä huolimatta ahdistunut ja kesken kirjaakin ahdisti. Mukana oli sellaisia kohtauksia, joita kamalampia on vaikea keksiä. Kestän näitä skandidekkareita näköjään paljon paremmin televisiosta katsottuna, mutta dekkariluettavat taidan valita jatkossa cozy crimen puolelta. Väkivaltaa ja ruumiinosia arastelemattomalle lukijalle tämä olisi täysosuma.

Helmet-lukuhaaste 2019: 17. Kirjassa on kaksoset.

Lauantain lyhärit: Helsinki Litin satoa

Muutama viikko sitten vietin perjantai-illan ja lauantaipäivän Helsinki Litissä ihanassa kirjahumussa. Kevätperinteeksi muodostuneen tapahtuman myötä Savoy-teatteri täyttyi kirjallisuuspuheesta, kun kotimaiset ja ulkomaiset kirjailijat kohtasivat lavalla.

Aiempien vuosien tapaan olin lukenut festivaalilla esiintyvien kirjailijoiden teoksia kevään aikana, jotta saisin keskusteluista enemmän irti. Muutamista ehdin blogata hyvissä ajoin ennen tapahtumaa (Haahtela, Aciman), mutta sitäkin useampi kirja oli minulla vielä kesken festivaalin koittaessa.

Koska bloggausaika ja -energia ovat harmikseni olleet viime aikoina vähissä, päätin koota suosiolla pari lyhytarviokoostetta festivaaalikirjailijoiden teoksista. Kirjaesittelyjen jälkeen on muutamia ajatuksiani tämän vuoden tapahtumasta.

Kim Thúy: Ru

Gummerus 2019. 144 s.

Alkuteos: Ru (2009). Suom. Marja Luoma.

Kirjastosta lainattu.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Valloittavan Kim Thúyn esiintyminen Helsinki Litissä oli yksi tämänvuotisen festivaalin kohokohtia minulle. Hauska, avoin ja energinen kirjailija avasi Silvia Hosseinin haastattelussa kirjan syntyä mehevin sanakääntein: tarina liikennevaloissa kirjoitetuista tekstinpätkistä saattaa hyvinkin olla totta tai ainakin osatotuus.

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii minulla kohtaan 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria, koska kirjaa lukiessani ymmärsin, miten vähän tiedänkään vietnamilaisista venepakolaisista.

Omakohtaisiin kokemuksiin perustuvassa kirjassaan Thúy kuvaa perheen hengenvaarallista venematkaa, paon taustaa, oloja kärpästen, toukkien ja matojen keskellä malesialaisella pakolaisleirillä sekä saapumista Kanadaan. Vastaanotto uudessa kotimaassa on lämmin, mutta vieras kieli ja outo ympäristö aiheuttavat vieraantumisen tunteita väkisinkin. Näihin kokemuksiinsa kertoja nyt keski-ikäisenä vertaa autistisen poikansa tilannetta, poika kun elää omassa maailmassaan eikä puhu.

Kirja koostuu lyhyistä kappaleista, joita on sivulla välillä vain yksi. Väljyys tuo ilmaa raskaita vaiheita sisältävään kertomukseen. Myös kieli hellii lukijaa. Thúy puhui Litissä siitä, miten hän joutui 10-vuotiaana pakolaisena opettelemaan uuden kielen ja miten hänen äidinkielensä vietnam ei ole hänelle enää niin läheinen kuin nykyisen kotimaansa ranska. Hän ajattelee ja tuntee ranskaksi, vaikka osaa toki vietnamia edelleen hyvin. Kirjailijan omalaatuista kieltä onkin selitetty sillä, että hän kirjoittaa ranskaa vietnamin rytmillä. Suomentaja Marja Luoma onnistuu välittämään kauniin ja tarkan ilmaisun hienosti.

Syksyllä on onneksi tiedossa jo seuraava suomennos: Gummerus julkaisee Thúyn romaanin Vi lokakuussa.

* * *

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu

Johnny Kniga 2016.

Lukija: Krista Putkonen-Örn. Kesto 3 t 36 min.

BookBeat.
Kansi: ?

Kuuntelin Kaisa Haatasen Ylipainolisämaksun äänikirjana. Vahvasti huumorilla ryyditetty keski-ikäisen naisen tuskailu ei naurattanut minua sitten yhtään. Edes lempilukijani Krista Putkonen-Örn ei pystynyt pelastamaan äänikirjakokemustani, vaan lähinnä ärsyynnyin ja tylsistyin sekä olin välillä surullinen päähenkilön puolesta.

Päähenkilö Tytti on matkustellut paljon, ja monenlaisia kommelluksia on vuosikymmenien matkahistorian varrella sattunut. Milloin ongelmia on ollut erilaisten matkakumppaneiden kanssa, milloin matkakohteessa on ollut jotakin arveluttavaa.

Myös tälle Lit-kirjalle on Helmet-lukuhaasteessa sopiva kohta: 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue.

* * *

Astrid Swan: Viimeinen kirjani

Nemo 2019. 

Lukija: Astrid Swan. Kesto 9 t 24 min.

BookBeat.
Kansi: ?

Helsinki Litin perjantai-illan konsertista vastasi tänä vuonna Astrid Swan, joka on juuri julkaissut ensimmäisen kirjansa. Nimeltään esikoisteos on Viimeinen kirjani, ja selitys raflaavalle esikoiskirjan nimelle on siinä, että Swan sairastaa levinnyttä rintasyöpää. Hän elää jo nyt "jatkoajalla", sillä levinnyt rintasyöpä -diagnoosin jälkeen hän on ylittänyt kahden vuoden rajapyykin, joka on keskimääräinen elinikä tuolla diagnoosilla.

Swan kertoo, miten hän itse pelasti itsensä alle parikymppisenä hankalista perheoloista vanhemman miesystävän avulla. Lukioikäisenä etunimi Anni vaihtui Astridiksi, myöhemmin taiteilijanimi täydentyi sukunimen vaihtuessa Joutsenosta Swaniksi. Swan on tehnyt määrätietoisesti töitä pop-tähteyden eteen, eikä hän ole luovuttanut, vaikkei suurta läpimurtoa olekaan tapahtunut. Uran lisäksi Swan avaa myös yksityiselämäänsä: hän kertoo, miten pojan syntymä herättää hänessä suojelevan äidin ja miten vakava sairaus näkyy parisuhteessa.

Muistelma koostuu erillisistä tekstifragmenteista: mukana on päiväkirjamerkintöjä, muistoja lapsuudesta, ajatuksia sairaudesta. Swan haluaa taistella perinteistä tarinankerrontaa vastaan eikä halua siksi edetä tarinassaan kronologisesti. Hänen tarinaansa etukäteen tuntemattomalle lukijalle (tai kuuntelijalle) tämä tuo hieman lisähaastetta, kun vierasta elämäntarinaa joutuu rakentamaan edestakaisin ajassa hyppivistä osasista. 

Swan lukee äänikirjan itse, mikä lisää tekstin intensiteettiä. Kirjan kuunteleminen vetää vakavaksi. Mikään nyyhkytarina tämä ei ole, vaan vahvan naisen avoin tilinteko elämästä. Ihailen Swanin päämäärätietoisuutta ja peräänantamattomuutta, mutta ei hän vaikene heikoista hetkistään ja vaikeista ajatuksistaan.

Helmet-lukuhaaste 2019: 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot.

* * *

Seurasin festivaalikeskusteluja muutaman työkaverini kanssa. Helsinki Lit on muodostunut meille jo kevätperinteeksi, sillä olemme olleet yleisössä kaikkina viitenä vuotena. Tässä välissä olin muualla töissä parin vuoden ajan, mutta perinne ei katkennut silloinkaan. Lit ja kirjat yhdistävät.

Perjantaina festivaalipäivä vakuutti meidät laadukkaalla ohjelmistollaan. Olimme yksimielisen ihastuneita energiseen ja hulvattomaan Thúyhin. Viinilasillisen äärellä hieman haikailimme alkuvuosien keskustelevampaa otetta: nyt kaikki kohtaamisen lavalla olivat selkeästi haastatteluja. Heräsi myös kysymys: missä ovat runoilijat?

Omppu blogissaan herätteli pohtimaan Litin luonnetta, ja aloin miettiä, voisiko ulkomaisia kirjailijavieraille yrittää löytää keskustelukumppaneita sellaisten kotimaisten kirjailijoiden joukosta, joiden teos (yksi tai useampi9 on käännetty sopivalle kielelle. Jos molemmat tuntisivat toistensa töitä, voisi keskustelua syntyä helpommin ilman, että toisen täytyy ottaa haastattelijan roolia niin selkeästi. Nythän Litin ohjelmistossa on lähinnä vastikaan julkaisseita kirjailijoita, mutta mielestäni tästä ajankohtaisuudesta voitaisiin kieliasian nimissä vähän joustaa. Arvaan, että kirjojen markkinoinnin parissa työskentelevät ovat eri mieltä, sillä myynnillisesti kirjan elinkaari on niin lyhyt.

Niin tai näin, olen iloinen siitä, miten erilaisten kirjojen pariin Helsinki Lit minut jälleen houkuttelikaan! Kaikkia näitäkään kirjoja en varmasti olisi tullut lukeneeksi ilman festivaalia. Monien kohdalla lukukokemus myös syveni lavalla kuullun keskustelun myötä. Harvoin luen kirjaa kahdesti, mutta festareiden jälkihuumassa tuli tämäkin koettua, kun tartuin Thúyn kirjaan uudelleen.