maanantai 30. toukokuuta 2022

Porosurmia ja salaisuuksia pohjoisessa – Ann-Helén Laestadius: Varkaus

Kansi: Iida Pohjolainen.


S&S 2022. 510 s.
Alkuteos: Stöld (2021).
Suom. Laura Kulmala.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.



Helsinki Litissä vierailleen ruotsinsaamelaisen Ann-Helén Laestadiuksen Varkaus on koskettava ja silmiä avaava tarina saamelaisten kohtelusta Pohjois-Ruotsissa. 

Tositapahtumiin pohjautuvan romaanin päähenkilö on 9-vuotias Elsa, jonka perhe saa elantonsa poronhoidosta. Elsa liikkuu luonnossa tottuneesti ja hänellä on oma poro, Nástegallu. 

Elsa kokee ulkopuolisuutta kaikkialla: koulussa Elsaa vierastetaan saamelaistaustansa vuoksi, saamelaisyhteisössä taas siksi, että äiti on alkujaan risku eli ei-saamelainen. 

Elsan maailma järkkyy, kun hän löytää Nástegallun kuolleena. Tyttö näkee tekijän, mutta vaikenee pelon takia. Elsa kantaa salaisuutta nuoreksi aikuiseksi saakka, muistonaan vain pehmeä poronkorva. 

Elsan perhe tekee vuosien saatossa satoja rikosilmoituksia toistuvista porosurmista. Poliisi saapuu harvoin paikalle, jäljet ehtivät sotkeentua, todisteet katoavat. Esitutkinta lopetetaan varhain, jos sitä edes aloitetaan. Tapaukset tulkitaan poliisissa varkauksiksi.

Laestadius antaa äänen myös porosurmien tekijälle. Tämä näkökulma avaa miehen mielenmaisemaa. Mitkä ovat eläinrääkkääjän motiivit? Mikä saa kiduttamaan eläimen hengiltä?

Kirjan luvuilla on saamenkieliset nimet, ja etenin kirjassa aika pitkälle ennen kuin hoksasin, että ne ovat lukujen järjestysnumeroita saameksi. Ihan hyvä muistutus, että enpä osaa saamea edes numeroiden vertaa.

Helpommalla lukijan päästävät tekstissä esiintyvät yksittäiset saamenkieliset sanat, joilla Laestadius tekstiään värittää. Aluksi sanat selitetään, sitten ne jo oppii. 

Varkauden juoni jännityselementteineen vetää ja kieli on nautinnollisen selkeää. Uppouduin Elsan ja kyläläisten vaiheisiin niin, että kaikki muu ympärillä unohtui. On nautinnollista, kun voi vain antautua taitavan tarinankertojan vietäväksi.

Helmet 2022: 2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa.

maanantai 23. toukokuuta 2022

Pikkuveljen elämästä ja kuolemasta – Merete Mazzarella: Violetti hetki

Kansi: Fredrik Bäck.


Tammi 2022. 198 s.
Alkuteos: Den violetta timmen (2022).
Suom. Raija Rintamäki.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta. 


Merete Mazzarellan Violetti hetki on päiväkirjamerkinnöistä muokattu omaelämäkerrallinen teos, jossa kirjailija pohtii niin pandemian kaventamaa elämänpiiriä, maailmanpolitiikkaa kuin ympäröivän luonnon ilmiöitä. Paljon tilaa saa Arvid Järnefeltin teos Vanhempieni romaani, jonka perhekuvauksesta Mazzarella löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä. 

Kun Mazzarellan Kööpenhaminassa asuva pikkuveli Martin joutuu hengitysvaikeuksien vuoksi sairaalaan, kirjoittaminen painottuu veljeen – ensin tämän sairauteen ja lähestyvään kuolemaan, sitten muistoihin ja suruun. 

Keuhkofibroosia sairastavaa Martinia hoidetaan kööpenhaminalaisen sairaalan keuhko-osastolla keväällä 2021, ja hänen luonaan saa vierailla, koska hänellä ei ole koronaa. Läheisimmät ystävät eli Huoliryhmä päivystää Martinin vuoteen äärellä. Mazzarellaa lohduttaa, että tiivis ystäväpiiri on Martinin tukena voinnin heikentyessä. He ovat myös Mazzarellan linkki veljeen tämän viimeisinä hetkinä. Martin kuolee maaliskuussa 2021 73-vuotiaana. Hautajaisiin Mazzarella osallistuu Youtuben kautta.

Itseä nuoremman veljen kuolemassa on jotakin epätodellista. Mazzarella havahtuu toistuvasti kuin ensi kertaa siihen tietoon, että Martin on kuollut. Kuoleman aiheuttamaa sokkia kirjailija käsittelee itselleen luontevalla tavalla, kirjoittamalla. Vaikka Mazzarella kokee, että hän oli läheinen Martinin kanssa, herää kirjoittaessa silti kysymys: kuinka hyvin oikeastaan tunsinkaan veljeni?

Martin oli homoseksuaali ja aktiivisesti mukana Setan perustamisessa 1970-luvulla. Avoimesti homona eläminen oli tuolloin vaikeaa Suomessa, ja Martin muutti Tanskaan vapaamman asenneilmapiirin perässä. Mazzarella muistelee veljensä kumppaneita vuosikymmenten varrelta ja sitä, miten Martin joutui elämässään kamppailemaan rakkauden vuoksi. 

Kööpenhaminan lisäksi Martinilla oli elämä myös Thaimaassa. Sen kaikkia puolia Mazzarellan on vaikea ymmärtää, erityisesti sitä, että Martinilla oli siellä itseään selvästi nuorempia kumppaneita, joiden elämää (ja päihteiden käyttöä) Martin säännöllisesti rahoitti. Martin myös testamenttaa omaisuutensa Thaimaan-suojateilleen ja näiden perheille. "Rakkaudella on hintansa, ja Martinille se oli korkea." Näin kirjoittaa eräs Huoliryhmän jäsen Mazzarellalle Martinin kuoleman jälkeen. 

Luontohavainnot antavat eräänlaiset raamit kaikelle. Vaikka ympärillä velloisi maailmanlaajuinen pandemia ja pikkuveli tekisi kuolemaa, aurinko nousee ja laskee säntillisesti joka päivä. Luonto heijastelee elämän rajallisuutta. Keväällä elinvoimaiset kasvit kohtaavat loppunsa jo syksyllä. Ihminenkään ei tiedä kevään viheriöinnin keskellä, näkeekö enää seuraavaa vuodenaikaa. 

Mazzarellan kirja muistuttaa siitä, miten olen viime aikoina usein pohtinut viimeisiä kertoja. En muista, mistä ajatuksen ensi kertaa kuulin, mutta se on jäänyt vaivaamaan: ihminen on hyvin tietoinen ensimmäisistä kerroistaan, mutta viimeinen koetaan usein tajuamatta asian lopullisuutta. Ensimmäinen ulkomaanmatka, ensisuudelma, ensimmäinen muutto omaan kotiin – nämä ovat monille selkeitä muistoja ja elämäntarinan käännekohtia. 

Elämä voi päättyä yllättäen, joten harvoin ihminen tietää, että nyt lämmitän saunan viimeistä kertaa tai näen jonkun läheisen viimeistä kertaa. Toki vakava, diagnosoitu sairaus voi tuoda tällaisen tietoisuuden.  Mazzarellakin tietää, milloin puhuu veljensä kanssa viimeisen kerran, koska Martin on jo niin huonossa kunnossa. 

Viimeisiin kertoihin liittyy helposti katumusta. Miksi sanoin ilkeästi, miksi en ollut lempeämpi? Miksi erosimme riidoissa? Mazzarellakin miettii, miksi he eivät juhlistaneet Martinin viimeistä syntymäpäivää paremmin, kun veli asui hänen luonaan Tammisaaressa muutaman kuukauden ajan kesällä 2020.

Han Kangin Valkoinen kirja ja Eeva Kilven Valkoinen muistikirja värittävät surun valkoiseksi, Mazzarellalla keskeinen väri on violetti. Kirja on saanut nimensä kirjallisuudentutkija ja kirjailija Katie Roiphen kirjansa nimestä Violet hour. Mazzarella kirjoittaa:

– – seurattuani nyt tiiviisti auringonnousua ja auringonlaskua minuun vetoaa otsikon viittaus iltahämärään ja siirtymiseen tilasta toiseen, työstä vapaa-aikaan, päivästä yöhön ja – ja tässä tapauksessa – elämästä kuolemaan. 

Violetti hetki kuvaa paitsi Martinin siirtymää elämästä kuolemaan, myös sitä, miten Mazzarella hiljalleen hyväksyy veljensä kuoleman ja maailmanjärjestyksen, jossa pikkuveli elää vain muistoissa. Pikkuveljen kuolema saa Mazzarellan pohtimaan omaa kuolevaisuuttaan: muita lapsuudenperheestä ei hänen lisäkseen enää ole elossa.

Kirja lukeminen oli ilo, vaikka aihe onkin surumielinen. Mazzarella kirjoittaa veljestään pohdiskelevasti ja kauniisti, yksityiset kokemukset avaavat polkuja laajemmille pohdinnoille ystävyydestä, perheestä, surusta ja kuolemasta. Koko ajan läsnä ovat välittäminen, kaipaus, rakkaus. Ennen kaikkea lämmin katse. 

Helmet 2022: 7. Kirja kertoo ystävyydestä.

maanantai 16. toukokuuta 2022

Kaunoja pohjolan suvessa – Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta

Kansi: Nina Leino/PdeR.


Like 2022. 326 s.
Alkuteos: Allt vi inte sa (2021).
Suom. Sirje Niitepõld.
Oma arvioni: 3/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.


Sara Osman tutustuttaa lukijan kolmikymppiseen Tukholmassa asuvaan ystäväkolmikkoon, jonka keskinäiset suhteet saavat miettimään ystävyyden merkitystä. Voiko oikeastaan edes olla kyse ystävyydestä, jos asioista ei voi puhua suoraan, jos kaunat värittävät jokaista kohtaamista?

Amanda kipuilee pikkuveljensä itsemurhan muiston kanssa ja hukuttaa murheitaan pulloon. Amandan lapsuudenystävä Sofia on uransa alkutaipaleella oleva asianajaja, jonka perhe on muuttanut Ruotsiin Somaliasta. Sofian kurssikaverina oikiksessa oli Caroline, joka jätti opiskelut kesken omistautuakseen uralleen someajan vaikuttajana eli influensserina. 

Kirjan prologissa äänessä on Amanda, jonka puheenvuoro virittää kirjan jännitteen. Jotakin kauheaa on tapahtunut, mutta auki jää, missä, mitä ja kenelle. Ajassa palataan taaksepäin, ja kaikki kolme ystävystä pääsevät vuoroin ääneen minäkertojina. Lukijalle avautuvat naisten todelliset tunnot ja luonteet, mutta toisiltaan he piilottavat ikäviä ajatuksiaan. Mitä sanotaan ja mitä näytetään ulospäin, on vain osatotuus. Pinnan alla kuplii. 

Sofian kautta aukeaa näkökulmia siihen, mitä on olla maahanmuuttajataustainen nainen nyky-Ruotsissa. Kasvissyönnin yleistyttyä sianlihasta kieltäytymiseen ei niin kiinnitetä huomiota, ja ruotsalaiselta kuulostava nimi auttaa usein kanssakäymisessä. 

Hahmojensa ajatusten kautta Osmani kommentoi nykyistä työelämää satiirisella otteella. Sofia painaa pitkiä päiviä asianajotoimistossa, kun taas Caroline suunnittelee postauksiaan huolella ja yrittää kalastella trendikkäitä sponsoreita. Mikä arvon alennus saada yhteistyötarjous vain KappAhlilta!

Loppukevään ja alkukesän tapahtumat kulminoituvat juhannukseen. Ruotsalainen juhannuskuvaus ei paljoa poikkea esimerkiksi tv:sta tutusta kuvastosta: idyllisessä Tukholmalaissaaristossa lauletaan juomalauluja eikä akvaviitissa säästellä. Juhlia on tuunattu nykypäivään dj:llä, someen saadaan sisältöä. Kun promillet nousevat, kieppuu tarina kohti loppuhuipennusta. 

Osman tarttuu tarinassaan ikäviin aiheisiin, kateuteen ja valehteluun. Kun asioita jätetään sanomatta, syntyy oletuksia ja väärinymmärryksiä, jotka toisinaan kasvavat liian suuriksi avata. Osman kirjoittaa omintakeisesti, tosin välillä minun makuuni turhan kiemuraisesti. Kirjailija on minua vain seitsemän vuotta nuorempi, mutta välillä tunsin itseni lukiessani tädiksi. Viittaukset ja heitot liihottelivat ymmärryksen yli. 

Tätifiiliksistä huolimatta vetävä tarina sai minut lukemaan kirjaa kiinnostuneena loppuun asti. Osman kasvattaa henkilöiden välisiä jännitteitä heti alusta lähtien niin, että loppuratkaisuun asti on luettava. 

Loppuratkaisusta annetaan vihjeitä pitkin kirjaa, mutta ainakin minut se onnistui yllättämään raakuudellaan. Aivan pikkukahnauksella ilmaa ei puhdisteta, elämät menevät uusiksi.

Ruotsalainen Sara Osman oli yksi viime viikonlopun Helsinki Lit -kirjallisuusfestarin vieraista. Bio Rexin lavalla hän kertoi, ettei kirjalle ole luvassa jatko-osaa, vaan hän haluaa eroon näistä ikävistä ihmisistä. En yhtään ihmettele!

Helmet 2022: 22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä.

perjantai 6. toukokuuta 2022

Tulevan kirjailijan lapsuus – Elias Canetti: Pelastunut kieli




Tammi 1984. 357 s.
Alkuteos: Die gerettete Zunge. Geschichte einer Jugend (1977).
Suom. Kyllikki Villa. 
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.


Kirjastossa toisen vetämäni lukupiirin ohjelmassa on tänä vuonna ollut palkittua maailmankirjallisuutta eri vuosikymmeniltä, ja Elias Canetti päätyi edustamaan 1970-lukua Nobel-voittonsa vuoksi. Lisäksi jo eläköitynyt kollega suositteli tätä kirjaa minulle ja toiselle lukupiirin vetäjälle vielä töissä ollessaan niin painokkaasti, että olimme vain odottaneet sopivaa hetkeä tarttua Pelastuneeseen kieleen

Vuonna 1981 Nobelilla palkittu Canetti kirjoitti uransa aikana vain yhden romaanin, Sokeat. Lisäksi tuotannon keskiössä ovat muhkea sosiologinen tutkielma Joukko ja valta sekä omaelämäkerrallinen trilogia, jonka ensimmäinen osa Pelastunut kieli on. Myös aforismikokoelmia, matkakirja ja näytelmiä on suomennettu.

Kirjan alussa Canetti käy läpi lapsuudenmuiston, tarinan jossa hän melkein menetti kielensä, siis suussa olevan kielen. Suomennoksen äärellä lukija helposti ajattelee, että Canetin tarinassa kieli voisi viitata säästyneen elimen lisäksi myös puhuttuun ja kirjoitettuun kieleen. Germaanisen filologian opinnoista alkaa olla sen verran aikaa, että piti turvautua sanakirjaan: Zungella on tosiaan saksassakin kaksoismerkitys eli se voi viitata elimen lisäksi puhekieleen tai arkikieleen.

Kielet näyttelevät tulevan nobelistin varhaisessakin elämässä isoa roolia. Elias syntyy 1905 Bulgariassa sefardijuutalaiseen perheeseen, jonka kotikieli on ladino eli vanha espanja. Äidin ja isän "salakieli" on saksa, kun taas perheen palvelijat puhuvat bulgariaa.

Perhe muuttaa usein, ensin Bulgariasta isän työn perässä Englantiin, ja sieltä isän kuoleman jälkeen Sveitsiin. Siellä äiti haluaa, että poika oppii saksan kielen nopeasti ja tehokkaasti. Äiti pitää Eliakselle muutaman kuukauden kielikoulun lähes väkivaltaisin metodein. Mutta poika oppii. Mikä hämmästyttävintä: vaikka Elias oppii saksan vasta koululaisena, siitä tulee myöhemmin hänen tuotantonsa kieli. 

Kirja on jaettu viiteen osaan asuinpaikkojen mukaan. Canetti käy läpi lapsuuttaan elävästi kohtausten avulla, ja kirjan luvuille hän on antanut sisältöä kuvaavat nimet kuten Isän kuolema, Äidin sairaus tai Villa Yaltan hyvät ikäneidot. Anekdoottien tapaisista jaksoista koostuvaa kirjaa voi lukea hitaasti tarina kerrallaan tai yhtenäisempänä kertomuksena. 

Onnellisimmalta tuntuu aika, jolloin äiti viettää paljon aikaa lasten kanssa. 1919 äidin (mielen)terveys alkaa rakoilla, ja hän vetäytyy toipumaan sanatorioon. Elias asuu Zürichissä täysihoitolassa ja käy kantoninkoulua, kaksi pikkuveljeä sijoitetaan Lausanneen. 

Eliaksella on ennen perheen eroa ollut tiivis suhde äitiin. Lukuhetket äidin kanssa loivat perustaa kirjojen arvostamiselle, mutta isän kuoleman jälkeen nuori Elias yritti tavallaan ottaa perheenpään roolin, mikä oli sen ikäiselle luonnollisesti liikaa. Erilleen muuttaminen vapauttaa pojassa voimavaroja, jotka tiedonjanoinen nuori, nyt 14-vuotias, käyttää systemaattisesti pänttäämiseen. 

Etevä juutalainen herättää joissakin kanssaoppilaissa antipatioita. Vasta kantapään kautta Elias oppii, että joitakin voi todella ärsyttää hänen innokas viittaamisensa koulussa. Muutenkin hän elelee eräänlaisessa kuplassa ja on pitkälle puberteettiin autuaan tietämätön vaikkapa sukupuoliasioista, vaikka muuten niin osaavainen onkin.

Veljet jäävät taustalle, samoin ensimmäinen maailmansota. Kirja päättyy toukokuuhun 1921, ja silloin Elias menettää Zürichin paratiisinsa. Äiti ilmoittaa, että edessä olisi muutto Saksaan. Syytöksiä täynnä oleva keskustelu on Eliaksen ja äidin välirikon alku. 

Varsinkin kirjan alkupuolta luin vimmalla. Canetin kuvailu on tarkkaa, ja koululuokat, kaupunginosat ja asunnot piirtyvät lukijat eteen yksityiskohtineen. Kuvailua höystää elävä dialogi. Omaelämäkerraksi kirja on todella kerronnallinen ja tarkka, alkuun luin sitä oikeastaan kuin romaania. Lukupiirissä pohdimme, kuinka tarkkaan aikuinen mies voi muistaa pienen lapsen kokemusmaailman ja havainnot, saati sitten dialogin. Selvää on, että Canetti on ottanut kirjallisia vapauksia, ja se on lukijan onni. 

Canetin myöhemmät vaiheet kiinnostavat siinä määrin, että trilogian jatko-osat pääsevät lukuun jossakin vaiheessa. Miten ihmeessä kielellisesti superlahjakas poika päätyy kemistiksi? Minkälaiseksi kehkeytyy äitisuhde vai menevätkö välit kokonaan poikki? Näihin kysymyksiin vastaavat oletettavasti jatko-osat Soihtu korvassa ja Silmäpeli.

Helmet 2022: 16. Kirjan luvuilla on nimet.

Lukemalla maailman ympäri: Bulgaria.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...