maanantai 30. tammikuuta 2017

Eveliina Lundqvist: Salainen päiväkirja eläintiloilta (2014)


Kansi: Ninni Kairisalo.
Kuvassa soijamaidosta tehty cappuccino ja kirjaston kirja. Myöhemmin ostin kirjan omaksi.

Kustantaja: Into.
Sivumäärä: 274.
Mistä minulle: ostin uutena.
Oma arvioni: 4½/5.


Eveliina Lundqvist opiskeli eläintenhoitajaksi ja suoritti opintoihin kuuluvat harjoittelut tuotantotiloilla vuosina 2011 ja 2012. Hän työskenteli tai vieraili muuten parillakymmenellä eri tilalla ja pääsi tutustumaan yleisimpien tuotantoeläinten oloihin. Lundqvist on vegaani ja on tehnyt muutenkin työtä eläinten oikeuksien puolesta. Hän ei kertonut aatemaailmastaan tai päiväkirjastaan harjoittelupaikoissa. Opiskelijastatuksen turvin hän pääsi näkemään tilojen arjen todellisuuden. Lundqvist on aiemmalta koulutukseltaan maa- ja metsätaloustieteen maisteri.

Miksi vegaani sitten ehdoin tahdoin hankkiutuu töihin tuotantotiloille? Lundqvistia motivoi tiedonjano. Hän halusi tietää ja nähdä asioiden tolan omin silmin. Kirjoittaminen auttoi rankkojen kokemuksien käsittelyssä. Päiväkirjassaan hän kirjoittaa näkemästään ja kokemastaan siloittelematta. Tekstissä ei ole liioittelun makua, vaan Lundqvist antaa havaintojensa puhua puolestaan. Kyseessä on toki päiväkirja ja siten yhden ihmisen näkemys asioista, mutta eläinten elinolojen kuvaukset ovat eittämättä totuudenmukaisemmat kuin vaikkapa ennalta sovituilla tilavierailuilla. Nyt tilojen pitäjät eivät voineet varautua siihen, että joutuivat tarkan huomion keskipisteeseen. 

Lundqvist on häivyttänyt tekstistä kaikki sellaiset seikat, joiden avulla voisi yksilöidä tilanomistajat tai tunnistaa tilat. Hän kuitenkin kertoo tilallisten sanomisista ja asenteista sekä hyvässä että pahassa. Joillakin omistajilla on lämmin ja välittävä suhde pitämiinsä eläimiin, kun taas toiset suhtautuvat eläimiin kylmästi välineinä. Useilla tiloilla eläimiin suhtautuminen on ristiriitaista.

Lundqvistin oli pakko yrittää kovettaa itseään, jotta pystyisi tekemään työtään. Kuoleman ja kärsimyksen näkeminen aiheutti silti kuvotusta ja pahaa mieltä. Esimerkiksi broilerihalleissa raadot ovat arkipäivää, samoin kituvat eläimet. 

Tuotantotiloilla eläimet eivät aina pääse toteuttamaan niille lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Lundqvist kirjoittaa, että eläinten oloista välittämistä ei pidä sotkea eläinten inhimillistämiseen. Inhimillistäminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koirille puetaan vaatteet tai niitä kohdellaan kuten ihmislapsia. Lundqvist sanoutuu irti tällaisesta:

Koiran pitää saada olla koira, lehmän lehmä ja ihmisen ihminen. Se, että lehmän pitää saada olla lehmä, ei tarkoita sitä, että eläimen saisi sulkea navettaan ja riistää sen poikanen. Lehmän kohdalla se tarkoittaa muun muassa sitä, että lehmä saisi käyskennellä lajitovereidensa kanssa, imettää poikastaan ja liikkua niin paljon kuin haluaa. Ja tietysti märehtiä.

Olen Lundqvistin kanssa samaa mieltä eläinten kohtelusta ja oikeuksista, joten kirjan lukeminen ei aiheuttanut suuria myllerryksiä ajatuksissani. Päiväkirja lähinnä vahvisti ajatuksiani eläinten oikeuksista ja toki lisäsi tietoa. Kirjan myötä minulle valkeni, mitä nupoutus, parsinavetta tai porsitushäkki todella tarkoittavat ja mitä ongelmia niihin liittyy. 

Olen nähnyt lapsena tuttavien navetassa lypsylehmiä, vasikoita omassa karsinassaan ja sen, miten teurasauto hakee "tarpeettomat" pois. Olen nähnyt myös tuota ristiriitaista kohtelua: toisaalta eläimillä voi olla nimet, mutta välillä niitä kohdellaan kylmästi. Suurista tuotantotiloista minulla ei ole kokemusta, mutta Lundqvistiä lukiessani vakuutuin entistä enemmän siitä, että en enää halua tukea tällaista touhua. En maitotaloutta yhtään sen enempää kuin lihatalouttakaan. Suuret tuotantotilat ovat kuin tehtaita, joissa eläimet ovat koneiden jatkeita.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Ulla Prami (toim.): Joogaruoka: opettajien parhaat reseptit (2017)

Kansi: Eevaliina Rusanen.

Kustantaja: Bazar.
Sivumäärä: 136.
Oma arvioni: 2/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Värikäs kansi houkuttelee tarttumaan Ulla Pramin toimittamaan kirjaseen, johon on koottu lähinnä suomalaisten joogaopettajien parhaita reseptejä. Kasvispainotteinen ruokavalio kuuluu joogaperinteeseen, joten on luontevaa yhdistää nämä kaksi asiaa kirjaksi. Kaikki kirjan reseptit on jaoteltu vegaanisiin, vegetaarisiin, munattomiin, gluteiinittomiin, maidottomiin ja raakaruokiin.

Värikylläisen kannen avattuani koin suuren pettymyksen: kirjassa ei ole yhden yhtä kuvaa valmiista annoksista, raaka-aineista tai valmistusprosesseista. Kaikki ruokaohjeet on esitelty vain tekstimuodossa. Ruokakuvitus puuttuu, mutta kirjan sivuilla on esitelty mustavalkoisin piirroksin asanoita astangajoogan ensimmäisestä sarjasta. Ihan kiva idea, mutta ruokakirjan kohdalla pitäisin tärkeämpänä houkuttelevaa annoskuvitusta. Harva kuitenkaan harjoittaa joogaa keittokirjan avulla, mutta ruoanlaitossa siihen liittyvistä kuvista on usein apua, jos ei muuten niin inspiraation lähteenä. 

Kuskussalaatti ja Virabhadrasana B.

Mukana on myös suomalaisille vieraampia ruokia, kuten Shak panir ja Kedgeree, joiden ulkonäöstä ainakaan minulla ei ole ilman googlailua tietoa. Olisi hyvä tietää, millaista ruokaa sitä onkaan tekemässä, mihin kannattaisi pyrkiä. Kuvien puute on myös sikäli erikoista, että kirjan monet ohjeet, kuten hedelmämandala tai uunijuuresmandala, kuulostavat valokuvauksellisilta. Piirrokset kannessa eivät riitä.

Odotin tältä kirjalta paljon, sillä idea on mitä mahtavin. Onkin harmillista, että toteutus ei mielestäni toimi, eikä kirjaa lukiessa herahda vesi kielelle. Tässä opuksessa jää täysin sivuseikaksi se, että ruoka on myös esteettinen elämys. Voisin sanoa, että ulkonäkö on ruokakirjan kohdalla puolet sisällöstä: parhaimmissa tapauksissa tekisi mieli syödä kirjan sivuilla olevat annokset ja kirjaa lukiessa alkaa miettiä, minkä ruoista ottaa kokeiluun ensimmäisenä. Nyt aloin etsiä muita joogaruokakirjoja. 

lauantai 28. tammikuuta 2017

Pirkko Saisio: Sisarukset (1976)

Kansi: Kosti Antikainen. 

Kustantaja: Kirjayhtymä.
Sivumäärä: 211.
Oma arvioni: 3/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.


Vuonna 1976 ilmestynyt Sisarukset on Pirkko Saision toinen romaani. Kirja kertoo kolmesta sisaruksesta, Kertusta, Hiljasta ja Vilhosta. Tarina sijoittuu Helsinkiin 1930- ja 1940-luvuille eli aikaan juuri ennen sotia ja sota-aikaan. Sisarukset ovat kotoisin Tampereelta, ja he kaikki vuorottelevat kertojan roolissa. Kerrontaa värittää sisarusten Tampereen murre.

Vilho on perustanut perheen Helsinkiin: hänellä on vaimo ja kaksi lasta. Kerttu asuu Vilhon perheen luona alivuokralaisena, ja sisaruksista nuorin Hilja seuraa perässä. Siskokset työskentelevät pesulassa. Kotona on ahdasta ja arki työntäyteistä. Vilho kutsutaan rintamalle, ruoka menee kortille ja puute alkaa rasittaa elämää. Lapset sairastelevat. Kerttu on mukana kommunistisessa liikkeessä ja hänellä on suhde naimisissa olevaan Olaviin.

Realismia edustava Sisarukset on Saision tuotannossa vähemmän tunnettu teos. Se edustaa työläiskirjallisuutta, toisin kuin Saision myöhemmät teokset. Tyyli poikkeaa nyky-Saisiosta melkoisesti, mutta on tällaiselle realistisesta kerronnasta nauttivalle lukijalle mieluisaa luettavaa. Pienten ihmisten elämänvaiheet nivoutuvat osaksi suuria historiallisia myllerryksiä. Ajankuvana sisarusten tarina on loistava; kirja vie aikamatkalle historialliseen Helsinkiin.

perjantai 27. tammikuuta 2017

Pirkko Saisio: Signaali (2014)

Kansi: Elina Warsta.

Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 296.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin uutena.


Signaali on omaperäinen tekstikokoelma, jonka tarinoiden kautta lukija pääsee tutustumaan henkilöön nimeltä Pirkko Saisio. Teksteissä ollaan esimerkiksi Madeiralla, junamatkalla Lahteen, tohtoripromootiossa ja lääkärin vastaanotolla. Miljööt vaihtuvat, mutta Saision tarkkoja havaintoja tekevä katse pysyy kirkkaana paikasta toiseen.

Saisio uskaltaa avata ajatuksiaan ja tuntojaan rehellisen tuntuisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nyt on kyse Saisiosta, joka on kirjoittanut salanimillä ja joka on tottunut kirjoittamaan fiktiota itsestään. Liian pilkuntarkasti ei kaikkea kannata ottaa. Pieni epärehellisyys ja värikynän käyttö ovat tekstien suola.

Erityisesti Mansikkapaikka-nimisessä tekstissä Saision veijarimaisuus tulee hyvin esille. Tekstissä Saisio kertoo monipäiväisistä promootiojuhlallisuuksista Tampereella. Hänet promovoidaan kunniatohtoriksi, mikä tuo mukanaan muun muassa esitelmänpitoa, miekanhiojaisia ja muita juhlavia tilaisuuksia. 

Signaalin autofiktiivisyys tuo mieleen Knausgårdin, kun taas kokoelman pisin Mansikkapaikka-essee muistutti havainnoillaan David Foster Wallacen esseistä. Saisiolla on takanaan mittava ja palkittu ura ja hän on lunastanut paikkansa yhtenä merkittävimmistä nykykirjailijoista. Tällaiseen asemaan kun on päässyt, ei enää tarvitse sensuroida ja yrittää miellyttää. Kun on tarpeeksi kauan kirjoittanut, voi jo kirjoittaa mistä vain. Esimerkiksi suoliston tähystyksestä.

Blogistanian parhaat kirjat 2016 -ehdokkaani



Jälleen on käsillä perinteisten Blogistania-palkintojen aika! Kirjabloggaajat äänestävät edellisen vuoden parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa. Nyt äänestetään vuoden 2016 parasta kaunokirjaa, käännösromaania, tietokirjaa ja lasten- ja nuortenkirjaa. Jokaista kategoriaa emännöi yksi kirjablogi, joka laskee muiden antamat äänet ja julistaa voittajan.

Äänestykseen osallistuvat kirjabloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan tänään perjantaina 27.1.2017 klo 10. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1.2017 klo 10.

Äänestän edellisten vuosien tapaan parhaita kirjoja kolmessa eri kategoriassa eli olen päättänyt, mitkä viime vuonna ilmestyneistä kotimaisista ja ulkomaisista kaunokirjoista sekä tietokirjoista olivat mielestäni parhaat. Kuopuksesta en äänestä, sillä luen niin vähän lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Tässä alla ensin lyhyet esittelyt kustakin kategoriasta ja sitten omat ääneni. En tähän postaukseen enää kirjaa perusteluja pisteilleni, vaan ajatuksiani kirjoista voi käydä katsomassa kirjasta kirjoitetusta blogitekstistä. Kirjailijan ja kirjan nimi ovat linkki alkuperäiseen arviooni.


Blogistanian Finlandia



Tässä sarjassa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Laura Lindstedtin Oneiron (Teos 2016) Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011). Kategoriaa emännöi tänä vuonna Lukutoukan kulttuuriblogi


1. sija eli 3 pistettä: Laura Gustafsson: Korpisoturi

2. sija eli 2 pistettä: Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

3. sija eli 1 piste: Katri Lipson: Detroit



* * *

Blogistanian Globalia



Blogistanian Globalia 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu John Williamsin Stoner (2015 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro) Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow). Globaliaa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.


1. sija eli 3 pistettä: Elena Ferrante: Loistava ystäväni

2. sija eli 2 pistettä: Sadie Jones: Kotiinpaluu

3. sija eli 1 piste: Miranda July: Avokämmen


* * *



Blogistanian Tieto



Blogistanian Tieto 2016 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2016 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2016 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Äänestys järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like 2015, suom. Petri Stenman) Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2011). Blogistanian Tietoa emännöi Kirjakaapin kummitus -blogi.


1. sija eli 3 pistettä: Helen Macdonald: H niin kuin haukka

2. sija eli 2 pistettä: Peppe Öhman: Livet & patriarkatet



* * *

Huh, nyt olen seulonut viime vuonna lukemistani ja bloggaamistani kirjoista mielestäni parhaat! Nyt voi vain odotella ja jännittää tuloksia. Voittajat ovat siis selvillä huomenna lauantaina klo 10, ja ne voi käydä katsastamassa emäntäblogeista.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Mia Takula: Elämäni vegaanina: 14 ihmistä huipulla (2017)

Kansi: Elina Salonen.
Kustantaja: Into.
Sivumäärä: 252.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Suomessa eletään jonkinlaista kasvisruokabuumia, ja nyt tammikuussa tuhannet ihmiset osallistuvat vegaanihaasteeseen. Haasteen innoittamana luin tämän Mia Takulan vastikään ilmestyneen tietokirjan Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla.

Vegaani on kasvisyöjä, joka välttää kaikkea eläinperäistä. Ruokavaliosta jäävät tutumpaan lakto-ovo-vegetaristiseen kasvisruokavalioon verrattuna pois myös kananmunat ja maitotuotteet, eikä vegaani myöskään käytä esimerkiksi nahkatuotteita tai villasta valmistettuja vaatteita.
Tarinansa jakaa myös kirjailija Antti Nylén.
Takulan kirjoittamassa kirjassa neljätoista vegaania kertoo tarinansa. Haastatellut avaavat omia syitään elämäntavalleen ja kertovat muun muassa, miten veganismi näkyy arjessa.
Kirja rohkaisee ja rikkoo myyttejä. Mukana on monia urheilijoita, ja heidän tarinoidensa myötä lukija vakuuttuu, että myös urheilun huipulla tulee loistavasti toimeen vegaanisella ruokavaliolla. Vegaanisuus kun ei tarkoita vain papuja ja porkkanaa tai pelkkää kieltäytymistä, sillä nykyisellään monipuolisia vegaanisia vaihtoehtoja on hyvin tarjolla.

Kirjan tarinoiden kautta hahmottuu hurja muutos, mikä asenteissa ja kasvisruoan saatavuudessa Suomessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Nykyään marketeista saa ostettua esimerkiksi monenlaisia papuja, kasvimaitoja ja jopa vegaanisia eineksiä, eikä vegaanina elävän tarvitse enää reissata vaikkapa tofun perässä erikoisliikkeisiin. Koskaan aiemmin ei ole ollut niin helppoa olla vegaani kuin nyt, vaikka haasteita ruokavalio ajoittain tuo, ainakin aloittelijoille. Totuttelu ja rutiinien löytäminen vie aikaa, mutta niinhän on kaikkien elämänmuutosten kanssa.

Mielenkiintoisten elämäntarinoiden ohessa on valokuvia ja ruokaohjeita. Haastateltujen persoonat tuntuvat välittyvän hyvin kuvista ja tekstistä, mutta yhtä innostunut en ole kirjan resepteistä, jotka on esitelty vain sanallisesti. Missä ovat herkullisen värikkäät annoskuvat? Tämä on kirjassa harmillinen puute, sillä mikään muu ei edistä veganismia paremmin kuin houkutteleva ruoka

Osallistun nyt tammikuussa vegaanihaasteeseen toista kertaa. Vuosi sitten haastekuukausi sujui ongelmitta ja siitä jäi useita pysyviä tapoja ja ruokalajeja arkeeni. Syön muutenkin pääasiallisesti kasvisruokaa, mutta haasteen jälkeen myös maitotuotteiden kulutukseni jäi pienelle. Esimerkiksi cappuccino on nykyään mielestäni parempaa soijamaidolla kuin lehmänmaidolla. Tartuin tässä tammikuussa haasteeseen toistamiseen ja pohdin paraikaa, josko jatkaisin tällä linjalla pysyvästi. Mieleni ja kehoni voivat paljon paremmin vegaaniruokavaliolla, ja ainoat haasteeni liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin. Onneksi nykyään vertaistukea on saatavilla esimerkiksi Facebookin vegaani-ryhmissä ja tämänkaltaisista kirjoista!

torstai 5. tammikuuta 2017

Suunnitelmia alkavalle vuodelle

Lukutavoite


Viime vuoden viimeisenä päivänä esittelin Kirjakimaran vuotta tilastojen valossa ja kokosin vähän ajatuksiani menneestä vuodesta. Uhkasin myös tehdä hurjalta kuulostavan uudenvuodenlupauksen: lukea vähemmän. Asetinkin nyt Goodreadsissa lukutavoitteeksi 80 kirjaa, mikä on 20 kirjaa vähemmän kuin kahtena edellisenä vuotena. Lukuahan voi aina hilata ylöspäin, jos siltä vuoden mittaan tuntuu!

Kirjojen Suomi


Tänä vuonna satavuotiaan Suomen kunniaksi juhlistetaan kotimaista kirjallisuutta. Kirjablogit ovat mukana Ylen suuressa Kirjojen Suomi -hankkeessa. Ylen kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan. Kirjojen Suomi tutkii, mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Kirjoja käsitellään televisio- ja radio-ohjelmissa läpi vuoden kahden kirjan viikkotahdissa, uudemmista kirjoista alkaen.



Jokaisesta kirjasta ilmestyy tv- ja radio-ohjelmien kanssa samaan aikaan blogiteksti, ja tässä myös minä olen mukana! 101 listan kirjaa arvottiin kiinnostuneiden bloggareiden kesken, ja Kirjakimaralle osui arvonnassa vuoden 1956 kirja eli Irja Virtasen teos Kenttäharmaita naisia. Jännittävää päästä tutustumaan itselle aivan vieraaseen kirjailijaan! Bloggaus Kenttäharmaista naisista ilmestyy Kirjakimarassa elokuun alkupuolella.

Poimintoja kevään uutuuskirjoista


Keväiset ja syksyiset kirjojen uutuusluettelot ovat aina vain yhtä inspiroivia. Kohtuus ja suunnitelmat lukemisen vähentämisestä eivät ole pysyneet mielessä, kun olen nakutellut itselleni luvattoman paljon kirjastovarauksia.  Alla esitellyissä kirjoissa painottuu käännöskirjallisuus. Tarkoitukseni on kyllä lukea myös kotimaista kirjallisuutta erityisesti juhlavuoden vuoksi, mutta käännösuutuudet houkuttelevat keväällä kotimaisia uutuuksia enemmän. Otin tällä kertaa mukaan myös kiinnostavimmat harrastekirjat tietopuolelta.

Tässä kevään uutuuksien kymmenen kärki:


Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (Otava / maaliskuu)


Useampi syy houkuttelee lukemaan Adichien kevään uutuuskirjan. Olen lukenut häneltä aiemmin romaanit Puolikas keltaista aurinkoa ja Purppuranpunainen hibiskusja ne olivat koskettavia ja vavisuttavia lukuelämyksiä. Toisaalta kiinnostuin feminismistä viime syksynä ja olen pikkuhiljaa lukenut aiheeseen liittyviä kirjoja. 
Nigerialaisen Adichien kirja nousi Suomessakin otsikoihin kauan ennen suomennoksen ilmestymistä: tämä kirja annetaan jokaiselle yhdeksäsluokkalaiselle tulevana keväänä. Sama kirja jaettiin Ruotsissa koululaisille joululahjana reilu vuosi sitten, ja muistan siitä kuullessani ajatelleeni, että kunpa meilläkin. No nyt se tapahtuu! Saa nähdä, millainen poru ja kohu asiasta nousee.


Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni (Tammi / huhtikuu)

En ole aiemmin lukenut mitään Pamukilta, joten suunnitelmissani on lukea joko tämä kevään uutuus tai jokin hänen vanhemmista kirjoistaan, sillä Pamuk on tulossa toukokuiseen Helsinki Litiin. Kevättä odotellessa!






Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan (Like / helmikuu)

Myönnän, että alun alkaen kiinnostuin Boström Knausgårdista hänen miehensä vuoksi. Karl Ove Kanusgårdin Taisteluni-sarja on nimittäin ollut minulle yksi vaikuttavimpia lukukokemuksia koskaan. Viimeistä osaa luen juuri säästellen. Linda Boström Knausgård sai siis huomioni ulkokirjallisista syistä, mutta viehätyin hänen aiemmasta teoksestaan Helioskatastrofi. Kirjoitin sen olevan taidokas, harkittu ja oivaltava. Toivottavasti Tervetuloa Amerikkaan yltää samaan.




Han Kang: Vegetaristi (Gummerus / maaliskuu)


Tarina naisesta, joka luopuu lihan syömisestä, ja siitä, miten tämä päätös vaikuttaa hänen avioliittoonsa, muuhun elämäänsä, kehoonsa.
Eteläkorealaisen Han Kangin kirja sai kansainvälisen Booker-palkinnon viime vuonna. Olin jo lukemassa kirjaa englanniksi, kun kuulin tulevasta suomennoksesta. Jätin kirjan kesken ja jäin odottamaan tätä suomennosta, sillä äidinkielellä lukeminen on minulle niin paljon nautinnollisempaa.



Paul Auster: 4 3 2 1 (Tammi / huhtikuu)

Mainio ja valloittava Auster lukeutuu lempikirjailijoihini. Hänen uutuudeltaan odotan paljon. Jälleen luvassa on useiden henkilöiden tarinoista rakentuva kokonaisuus, jossa sattuman oikuilla on keskeinen rooli. Hieman kyllä huimaa kirjan sivumäärä: kustantajan ennakkotietojen mukaan suomennos on noin 900-sivuinen!






Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (WSOY / huhtikuu)


Napoli-sarjan toinen osa. Ikävöin jo takaisin 1950-luvun Napolin kuumuutta hohkaaville kaduille, joilla tutustuin viime kesänä Lenúun ja Linaan. Sarjan ensimmäisessä osassa Loistava ystäväni tytöt olivat lapsia, ja tässä toisessa osassa kuvataan heidän aikuistumistaan. 





Petina Gappah: Muistojen kirja (Tammi / helmikuu)


Pari vuotta sitten luin zimbabwelaisen Gappahin novellikokoelman Tanssimestarin ja muita tarinoita Zimbabwesta. Jo tuolloin suunnittelin lukevani Gappahin ensimmäisen romaanin, kunhan se vain ilmestyy suomeksi. Gappahin novellit kuvasivat rohkeasti ja elävästi oloja kirjailijan kotimaassa. Myös Muistojen kirja sijoittuu Zimbabween, eikä luultavasti tule päästämään lukijaa helpolla, sillä se on "hurja romaani naisesta kuolemansellissä".




Maarit Kytöharju: Vegaanihaaste: 31 päivää herkutellen (Gummerus / tammikuu)

Osallistuin kuukauden mittaiseen vegaanihaasteeseen vuosi sitten tammikuussa ja yllätyin, miten helposti kuukausi sujui. En ollut aiemmin kokeillut elää täysin vegaanisesti, vaikka olin nuorempana pitkään kasvissyöjä. Nyt tammikuun alussa otin haasteen vastaan toistamiseen eli tarkoituksena on syödä taas ainakin tammikuu vegaanisesti. Kirjasta toivon saavani lisäinspiraatiota ruoanlaittoon ja vegaanisempaan elämään myös haasteen jälkeen. 


Lotta Jansdotter: Lempivaatteita (WSOY / maaliskuu)

Ehkä tänä vuonna on aika esitellä ensimmäinen käsityökirja Kirjakimarassa? Olen viime aikoina lämmitellyt vanhaa harrastustani, joka on jäänyt lukemisen ja bloggaamisen jalkoihin. Toivon löytäväni tästä kirjasta toimivia ja kauniita perusvaatteiden kaavoja. 





Lena Israelsson: Vihreää ympäri vuoden (Mäkelä / helmikuu)

Blogiani jonkin aikaa seuranneet saattoivat huomata, miten viime vuonna hurahdin hyötykasvien viljelyyn. Esittelin blogissa useita puutarhakirjoja, jotka kertoivat muun muassa laatikkoviljelystä ja kasvihuoneen perustamisesta. Viime kesänä suuri haaveeni toteutui: rakensimme mökille kasvihuoneen ja kasvimaan laatikoihin. Nyt kun kevät lähestyy, alkavat ajatukseni hakeutua jo kohti seuraavaa kasvukautta. Selailin Israelssonin kirjaa ruotsiksi kirjastossa, ja se vaikutti hyvältä, joten odotan pääseväni syventymään teokseen suomeksi. Suunnittelu ja haaveilu ovat tärkeä osa viljelyharrastusta!


Tällaisilla suunnitelmilla siis lähden kohti vuotta 2017. Luvassa on kutkuttavia uutuuksia ja toivon mukaan myös palkitsevia löytöjä vanhemman kirjallisuuden parissa. Kotimaisen kirjallisuuden juhlavuosi aiheuttaa toivottavasti mukavaa pöhinää kirjablogeissa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...