 |
| Kansi: Piia Aho. |
Aino Kallas on monelle tuttu: Sudenmorsiamen kirjoittanut suomalainen kirjailija, joka oli naimisissa virolaisen diplomaatin, Oskar Kallaksen kanssa. Tyttönimeltään Krohn.
Kirjailijan Ruotsin-vuodet eivät ole niinkään tuttuja. Noihin surun, menetysten ja yksinäisyyden vuosiin sukeltaa Suvi Ratinen biofiktiossaan Pakolainen.
Teos alkaa vuodesta 1944. Kallas matkaa laivalla Ruotsiin, mistä avioliiton myötä Suomen kansalaisuuden menettänyt kirjailija saa 66-vuotiaana turvapaikan.
Täällä ei ole vielä pimeää,
aurinko alkaa vasta vähitellen laskea ja merelle valuu
räikeää läikehtivää oranssia, ja näyttää siltä että jos joku noista
onnettomista tupakanpolttajista heittäisi mereen palavan tulitikun tai kytevän tupakantumpin,
voisi koko maisema leimahtaa liekkeihin.
Pelko istuu sitkeästi olkapäällä. Ensin piti jättää Viro, nyt synnyinmaakaan ei ole enää turvallinen. Kuluu pitkiä vuosia, ettei Kallas uskalla käydä Suomessa edes vierailulla. Ja sitten Ruotsikin luovuttaa balttisotilaita Neuvostoliittoon. Voitaisiinko hänetkin luovuttaa?
Kallas on menettänyt sotavuosina läheisiään, eikä menetysten vyöry tunnun laantuvan sodan jälkeenkään. Muistot kuitenkin elävät, ja niissä hän elää.
Ruotsissa Kallas työstää päiväkirjojaan julkaistaviksi. Kustantamo Otava tukee pakolaisena elävää kirjailijaansa, vaikka on siinäkin suhteessa särönsä.
Ratinen luo romaaniinsa runollisen kielen ja rytmin, joiden myötä lukija elää kuin kirjailijan pulssilla nuo pelon vuodet. Nautin kirjan kielestä ja ihailin kerrontaratkaisua: miten onkin niin intiimi tunnelma, vaikka käytössä ei ole minäkertoja, vaan kolmannen persoonan hän.
Luin kirjaa vuoroin e-kirjana ja vuoroin painettuna. E-kirjassa lähteet ovat leipätekstin joukossa, mikä häiritsi lukemista, joten suosittelen painettua kirjaa, jossa lähteet on koottu loppuun.
Kirjan luettuani jäin ikävöimään Pakolaista ja sen maailmaa, tunnelmaa.
Suvi Ratinen: Pakolainen. Otava 2025. 332 s. Kirjastolaina. Kansi: Piia Aho.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti