 |
| Kansi: Perttu Lämsä. |
Édouard Louis’lle ominaisesti jälleen ollaan omaelämäkerrallisen äärellä. Nyt äiti on hädässä: miesystävä ryyppää ja rellestää. Pariisin-asunnosta on päästävä pois. Äiti soittaa kirjailijapojalleen Édouardille, joka on juuri ulkomailla työmatkalla.
Poika organisoi äitinsä pakoa nykyaikaisesti etäyhteyden päästä. Miten paossa käy? Luiskahtaako äiti takaisin?
Napakkaan teokseen mahtuu myös lukijaa puhutteleva taso:
Kun luette tätä tarinaa, teidän tulee pohtia myös: Miksi toiset pakenevat, kun taas toisten ei tarvitse paeta?
Miksi toisten pitää aina juosta, kun taas toiset saavat nukkua?
Miksi toisten pitää aina taistella, kun taas toiset saavat nautiskella?
Teidän tulee pohtia myös:
Montako pettymystä tulee kutakin pakoa kohden?
Montako elämää uhrataan kutakin pelastettua elämää kohden?
Sillä pakeneminen on painolasti
sillä pakeneminen on painolasti
ja paljon myöhemmin
kenties
siitä syntyy jotakin hienoa.
Äidin pako muuttaa perheen dynamiikkaa, jota on hiertänyt Édouardin esikoiskirja. Siis se, jossa hän käsitteli lapsuuttaan ja perheensä elämää. Se, jonka käynnistämällä uralla ja jonka tuloilla hän pystyy nyt kuittaamaan äitinsä kuluja.
Olen lukenut kaikki ranskalaisen Louis’n suomennetut teokset aina esikoisesta eli Ei enää Eddystä lähtien. (Ai niin, Väkivallan historia jäi kesken, koska siitä tuli liian paha olo.) Louis’n pienoisromaanit jättävät lukijaan kokoaan suuremman jäljen. Vielä yksikään ei ole iskenyt kuin esikoinen Eddy, mutta Monique pakenee jää vain tuuman päähän.
Édouard Louis: Monique pakenee. Tammi 2025. 99 s. Alkuteos: Monique s’évade (2024). Suom. Lotta Toivanen. Kirjastolaina.
Helmet 2025: 19. Kirja on Keltaisen kirjaston kirjalistalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti