Sammalnukan päällä kymmenennessä runokirjajoulukalenterin luukussa kellii Miia Toivion Hukka nukka tukka.
Kokoelma on innoittunut satujen maailmasta, tarkemmin Punahilkka-sadusta. Runot leikittelevät satujen konventioilla ja kuvastolla.
Päivän poiminta on proosaruno, jonka linkittää joulukalenteriin punainen väri:
Ja samaan aikaan metsästäjän punainen kirveenvarsi pilkis-
telisi punaisten käpyjen takaa. Kuusten oksilla punaiset
hedelmät, Hannun ja Kertun syötävänpunaiset posket,
punainen aurinko joka sihahtaisi punaiseen lampeen
punaisen metsän uumenissa. Susien punaiset suupielet
ulvoisivat punaista ja punaisen tuvan kylki hehkuisi kuin
metsän kiivas sydän: kaikki polut kohti punaisen ydintä
olisivat sydänverellä kirjoitetut ja sykkivät.
Ote on kyllästetty punaisella värillä, jonka toistaminen tuo runoon rytmiä. Runo elää, sillä on verenkierto ja puna tihkuu riveiltä.
Runo saa miettimään punaisen monia merkityksiä. Väri yhdistyy voimaan, energiaan ja rakkauteen, mutta myös verenvuodatuksena kuoleman uhkaan, jännitykseen.
Satuihin kuuluu jännityksen elementti, ja oikeastaan tarvitaan aika pieniä eleitä, että kaikki nyrjähtää kauhun puolelle. Runon punainen ei taitu joulunpunaiseen, vaan hohkaa uhkaa.
Miia Toivio: Hukka nukka tukka. Teos 2024. 107 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Jenni Saari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti