torstai 6. lokakuuta 2022

Koirankokoinen kirja – Jari ja Kati Tervo: Ukko

Kansi: Tuuli Juusela.


Otava 2022. 238 s.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Koiraihminen ei voinut ohittaa syksyn uutuuksissa Jari ja Kati Tervon Ukko-kirjaa. Ja onneksi en niin tehnyt, sillä Ukko on juuri niin sydämeenkäypä ja elämänmakuinen kuvaus koiran vaikutuksista perheeseen kuin vain kahden ammattikirjailijan kynästä voi syntyä. Värikästä kerrontaa ja napakoita lauseita on nautinnollista lukea.

Oltiin keväässä 2020, kun borderterrieri Ukko syntyi ja muutti Tervojen perheeseen, mutta hän ei ole koronakoira. Nimenomaan ”hän”, näin Tervot ovat linjanneet. Perheenlisäystä oli harkittu ennen kulkutautia, sillä Kalle-poika oli muuttamassa pois kotoa. Nyt olisi tilaa ja aikaa uudelle tulokkaalle.

Ukon oli tarkoitus olla lähinnä Katin koira, mutta elämä meni toisin. Katilla diagnosoitiin selkäydinkasvain pian Ukon saapumisen jälkeen, ja hän ei kahdeksaan kuukauteen päässyt ulkoiluttamaan Ukkoa. Vastuu koiranhoidosta jäi alkuun Jarille.

Kirja etenee pariskunnan vuoroin kirjoittamin luvuin. Se kuvaa nelijalkaisen perheenjäsenen mukanaan tuomia muutoksia ja iloja, myös huolta. Minkälaista oli kettinki? Mitä Ukko nappasi suuhunsa?

Ukosta ei voi kirjoittaa kirjoittamatta muusta elämästä. Katin sairastumisesta ja kuntoutumisesta, Jarin kirjoittamisesta, kesistä Teiskossa. Paljon on puhetta avioliitosta, ja Ukrainan sota tulee lähelle Kallen tyttöystävän kautta.

Ukko näyttää, miten jokainen koira on persoona. Omalla tahdillaan oppiva, ilmeikäs, yllätyksiä täynnä. Mikä ilo se on, kun luottamus rakentuu ja eloon löytyy yhteinen rytmi.

Ukko upposi minuun, löysin paljon samastuttavaa. Pentuaikaa en ole koskaan elänyt, koska minulle koirat ovat tulleet aikuisina kodinvaihtajina. Kuvassa Ukon kanssa poseeraa 5-vuotias Minttu, joka muutti meille toukokuussa. Tutustumisvaihetta elämme mekin, toisenlaista vain.

Jos Ukko on sotilasarvoltaan kersantti, Minttu kuuluu tiedustelujoukkoihin. Aina kuono maassa, nuuskimassa ja maistamassa eteen tulevaa maailmaa. Peuranpeestä ja Hussen nahkatohveleista on meillä tehty viime aikoina tarkempia analyyseja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...