keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Dekkariviikon vinkki – Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta




Otava 2020. 367 s.
Alkuteos: Seven Lies (2020).
Suom. Pirkko Biström.
Oma arvioni: 3/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.


Paraikaa vietetään vuotuista dekkariviikkoa. Osallistun teemaviikkoon bloggaamalla englantilaisen Elizabeth Kayn vastikään ilmestyneestä esikoisdekkarista Seitsemän valhetta. Laajemmin kirjabloggaajien jännärivinkkejä voi käydä poimimassa Luetut.net -kirjablogista.




Kertojana toimii Jane, jolle paras ystävä Marnie on kaikki kaikessa. Nyt kolmikymppiset naiset tutustuivat 11-vuotiaina koululaisina, eikä heidän väliinsä ole tullut kukaan. Paitsi nyt. Marnie alkaa seurustella Charlesin kanssa, eikä Jane voi sietää miestä.

Janella ei kuitenkaan ole pokkaa sanoa mielipidettään ystävälleen, vaan hän tulee kuin varkain kertoneeksi ensimmäisen valheen: mies tuntuu sopivan Marnielle. Ensimmäinen vale on viaton, valkoinen valhe, jonka kuka vain voisi sanoa, koska ei halua pahoittaa toisen mieltä. Janen valheet käyvät tarinan edetessä aina vain vakavammiksi, ja lopulta Janen ja Marnien väliin niitä tulee seitsemän.

Alusta asti on selvää, että jotakin pahaa on tapahtunut, ja valhepaljastusten myötä lukijalle alkaa hahmottua tapahtumien kulku: kuka on tehnyt ja mitä ja kenelle. Pikkuhiljaa lukijalle piirtyy pakkomielteisen, jopa sairaan naisen mielenmaisema. Jane vannoo lukijalle kertovansa koko totuuden, mutta kannattaako häneen luottaa?

Tämä siis on minun totuuteni. Ehkä turhan dramaattisesti sanottu, mutta minusta ansaitset kuulla tämän tarinan. Taidan ajatella, että sinun pitää kuulla tämä tarina. Se on yhtä paljon sinun kuin minunkin.

Epäluotettavan kertojan matkassa on pitkään epäselvää myös, kenelle hän tarinan osoittaa. Aikanaan kaikki kyllä ratkeaa.

Janen ystävänrakkaus Marnieta kohtaan kääntyy pakkomielteeksi. Taustalla hänellä on oman miehen menetys ja haasteita niin äidin kuin siskonkin kanssa. Jane jaksaa toistella, että hän tekee kaiken rakkauden vuoksi, mutta hänellä on ilmeisen vääristynyt mielikuva siitä, mitä kaikkea ystävyyden nimissä voi ja saa tehdä.

Kunhan olin päässyt tarinaan sisään, halusin selvittää kaikki valheet ja nähdä, mihin pakkomielteinen mieli pystyy. Ajoittain kieltämättä väsyin Kayn runsassanaisuuteen – tarinassa olisi ollut varaa karsia rönsyjä. Ja ehkä päähenkilöllä olisi voinut olla vivahteikkaampi nimi kuin Jane Black? Kaiken kaikkiaan Seitsemän valhetta on mainio kesädekkari psykologisen jännityksen ystäville.

Helmet 2020 -lukuhaasteessa ruksaan kirjalla kohdan 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti. Kun sain kirjan kustantajalta ja luin sen kuvauksen, oli ensimmäinen ajatukseni, ettei tämä mitenkään voisi olla minun kirjani. Sitten eräänä sateisena päivänä annoin kirjalle mahdollisuuden – ja päädyin ahmimaan piinaavaa tarinaa pikkutunneille. Näin saivat ennakkoluulot taas kyytiä.

Kayn esikoisesta on blogannut myös Tuija.

2 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä, minäkin kuuntelin vastikään tämän. Minä en niin ihastunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä paikoin vähän takkusi tämän lukeminen, mutta kokonaisuus kääntyi sitten positiivisen puolelle. Karsimisen varaa olisi ollut.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...