sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kesäkuun kirjat ja kuulumiset

Kesäkuussa sain mukavasti putsattua pöytää bloggaamista kauan odottaneista kirjoista. Eräänlainen voimainponnistus minulle oli vihdoin saattaa julkaisukuntoon teksti James Joycen Ulysseksesta vuosi kirjan lukemisen jälkeen, sopivasti Bloomsdaynä. Päädyin keskittymään jutussani lukukokemuksen ja lukupiirin reflektointiin. Rima oli pakko laskea matalalle, muuten postaus olisi muhinut luonnoksissa kenties vielä seuraavan vuoden.

Eilen julkaisin ensimmäisen jutun otsikolla Lauantain lyhärit. Tässä juttusarjassa tarkoitukseni on hieman teemoitellen kirjoitella lyhytarvioita kirjoista, joista ei oikein tahdo syntyä omaa postausta. Eilisessä jutussa esittelin neljä kaunokirjaa ja yhden tietokirjan, ja näiden uutuuskirjojen joukossa oli muuten lukuhistoriani ensimmäinen e-kirja!

Kesäkuussa huomasin, että kirjoittaminen työnä on vaikuttanut bloggaamiseeni kahdella tavalla. Jos koko päivän on naputellut ahkerasti, ei usein enää vapaa-ajalla jaksa istua näppiksen ääressä. Tekee mieli tehdä jotakin muuta. Toisaalta kirjoittamisesta on tullut helpompaa. Nopeus on luonnollisesti kasvanut, mutta muutenkin vapaa-ajan kirjoittaminen tuntuu rennommalta kuin aiemmin. Vaikka toki pyrin välttämään virheitä ja kirjoittamaan mahdollisimman asiallista tekstiä myös täällä blogissa, ei näihin blogiteksteihin kohdistu samankaltaisia paineita kuin työssä tuotettuun tekstiin. Blogi on lukupäiväkirjani, joten täällä voin lopulta kirjoittaa, mitä haluan ja mitä ajattelen kirjoista, ja tämän muistaminen on tuntunut vapauttavalta.

Heinäkuun bloggaussuunnitelmissa on osallistua jollakin tapaa Tuijan järjestämään Naistenviikkohaasteeseen naistenviikolla. Kuukausi päättyy näyttävästi Kirjabloggaajien Klassikkohaasteeseen 31.7., jolloin kaikki haasteen seitsemänteen osaan osallistuvat bloggaajat julkaisevat postauksensa valitsemastaan klassikkokirjasta. Minulla on tällä hetkellä työn alla useampi klassikko, joten haastetta ajatellen olen hyvissä ajoin liikkeellä.

Työjutuissa on nyt useamman viikon kaivattu tauko, ja sitten työt jatkuvat rytinällä elokuun alussa. Nyt tiedossa on lomailua lähinnä mökkimaisemissa. Kirjapinot huojuvat, kuten aina, ja lukemisen lisäksi aion ainakin sup-lautailla, joogata, nähdä kavereita, hoitaa puutarhaa, syödä paljon mansikoita, kuunnella äänikirjoja, lukea kevään Parnassot ja vierailla mökkipaikkakunnan kirjastossa ahkerasti. Eniten odotan sitä, että saan olla ja mennä fiiliksen mukaan, se on lomassa parasta! Ihanaa heinäkuuta kaikille!

3 kommenttia:

  1. Ihania lukuhetkiä ja rentouttavaa lomaa!
    Mukava kuulla, että klassikotkin etenevät :)

    VastaaPoista
  2. Lyhyet jutut ovat oiva tapa lyhyntää bloggausjonoa. Minulle dekkarit ovat usein sellaisia kirjoja, joista on hankalaa keksiä mitään järkevää sanottavaa ja niille lyhytarviot tuntuvat olevan ihan paikallaan. :) Mukavaa kesälomaa sinulle!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...