perjantai 6. lokakuuta 2017

Rosa Liksom: Everstinna (2017)



Kustantaja: Like.
Sivumäärä: 195.
Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.

Rosa Liksomin Everstinna on meänkielellä kirjoitettu vahvan naisen vimmainen monologi. Alkajaisiksi Everstinna sytyttää koivuklapit takassa, ja kun palavan koivupuun pauhu nousee savupiippua pitkin ja tiivistyy valkoiseksi paadeksi pakkastaivaalle, Everstinna alkaa käydä läpi elämäänsä. Siihen on mahtunut aatetta, rakkautta, intohimoa, väkivaltaa. Tämä on minun menheisyys. Tämmösenä mie sen muistan. Oman historian ohella tulee käsiteltyä 1900-luvun historiaa.

Isä teki minusta valkosen Suomen tyttären, Eversti natsin. En häpeä kumpaakaan.

Everstinna jakaa elämänsä neljään vaiheeseen, lapsuuteen, kahteen pitkäaikaiseen avioliittoon ja vanhuuteen. Lapsuus Kittilässä lotta-aatteen ja suojeluskuntatoiminnan värittämänä päättyy ensimmäiseen avioliittoon sattumanvaraisesti valitun miehen kanssa, mutta tahtonaisesta ei ole perinteiseksi emännäksi. Perhepiiriin jo lapsuudessa kuuluu äidin, isän ja siskon lisäksi Eversti, johon isä on tutustunut Saksan jääkärileirillä.

Toinen ja kirjassa hallitseva vaihe on suhde Everstiin, ensin morsiamena, sitten aviovaimona. Seksuaalisuus ja ruumiillisuus ovat tarinassa vahvasti mukana, elimineen ja eritteineen:

Menimä suohraan sänkhyyn ja naima yläkuun loistheessa aamuyöhön asti niin että Everstin asetakin saumat vain reppeilit. Eversti ko työnty minhuun, niin painovoima jätti minut. Mie liitelin ilmassa ko lintunen ja unohtin itteni.
     ‒ ‒ Eversti sano, että kenekhään naisen pillu ei haise yhtä hyältä ko minun ja kosi minua saksaksi samala ko kuivasi kulliansa kukikhaasseen verhhoon.

Pitkä kihlausaika on onnellinen, mutta heti avioitumisen jäljeen alkaa silmitön, sadistinen väkivalta ja alistaminen. Everstinna kestää paljon ja kerää itsensä aina uudelleen. Lopulta vuosien piina romahduttaa naisen, kun mies menee kerran liian pitkälle. Everstinna pääsee irtautumaan miehestään mielisairaalajakson ja läheisten tuen turvin.

Eversti on everstinnaa 28 vuotta vanhempi, ja saman verran on ikäeroa myös Everstinnalla ja hänen viimeisellä aviomiehellään Tuomaksella. Pari kohtaa, kun Everstinna ryhtyy syrjäkylän opettajaksi. Tuomas on niin nuori, että avioliittoon tarvitaan presidentin lupa. Suhdetta ei katsota hyvällä: onhan Tuomas vasta kläppi ja naista pidetään punaisella seudulla natsilutkana ja ylhäisöhuorana. Tämän liiton aikana Everstinna joutuu tyytymään matalampaan elintasoon kuin aiemmin, mutta tittelistään hän ei luovu koskaan. Sen eteen on tehty niin paljon uhrauksia. Hän on julkaissut kirjoja jo Everstin aikana, mutta nyt hän tekee kirjallisen läpimurtonsa kuvatessaan edellistä, sairasta liittoaan. Kirjoittaminen on hänelle myös keino käsitellä tapahtunutta:

Jos mie olisin vaienu meän liitosta, se olis ollu synti ja rikos. Vaikeneminen tekkee sen, ettei ruoka mene kurkusta alas, ja jos mennee, ei pysy mahassa vaan tullee samantien jommasta kummasta päästä ulos. Vaitiolo tappaa sisältä käsin.

Elämänsä viimeiset vaiheet nainen viettää sinisessä pirtissä, jossa hän on turvassa ko hauen mahassa. Tuomas ei koskaan poistu hänen elämästään, vaikka avioliitto ei loppuelämää kestänytkään.

Liksom hallitsee tiivistämisen taidon. Jo Hytti nro 6 oli kompaktia tavaraa, samoin on Everstinna: vajaaseen pariinsataan sivuun mahtuu vaiherikas elämä. Tiiviys tuo tarinaan vauhtia, eikä mihinkään kauheuksiin jäädä vellomaan ‒ se voisikin olla lukijalle liikaa. Henkilökuvaus on vähäsanaista, mutta värikästä.
Vyyreri ko astu juhlahuohneisthoon sisäle niin mie oikein säikähtin. Se oli kitukasunen, sillä oli pullea vauvan maha ja sen oikean puolen ohimosuoni pullisteli.
Murretekstiä ei kannata pelästyä. Tekstin rytmiin pääsee nopeasti sisälle, eivätkä runsaslukuiset hootkaan hankaloita lukemista liikaa, vaikkei kyseinen murre olisikaan tuttu. Kirjan lopussa on pieni sanakirja, jossa käytetyt murresanat selitetään. Suurin osa kyllä käy ilmi asiayhteydestä ja ilman sanastoakin pörröjen, klasien ja loorien kanssa pärjäisi. Hunteeraamisen jouduin sanastosta tarkistamaan, sillä en oivaltanut sen tarkoittavan miettimistä.

Miten jostakusta sitten tulee natsi? Vyyrerin tai jonkun hänen kaltaisensa vahvan johtajan suuret suunnitelmat sokaisevat helposti, kun kaivataan vahvaa johtajaa ja halutaan rakentaa parempaa maailmaa:

Nyh aattelen, että natsit ei loppuhneet Hitlerin ittensä tappamisseen, vaan aina ko annethaan maholisuus, syntyvät uuet natsit ja vasistit, koska ihminen on semmonen. Toistethaan sammaa asiaa ja ootethaan erilaista lopputulosta. Meissä jokasessa asuvat rakhauen ja laupeuentyöt rinnatusten julmuuen, syämettömyyen ja piittaamattomuuen kanssa. 

Monologimuotoinen kerronta on yhtäältä rankkaa luettavaa ja toisaalta lohdullista. Kaikki kauheudet ovat tapahtuneet äänessä olleelle, mutta samalla lukija tietää, että hän on selvinnyt kaikesta kertomastaan, koska on kertomassa tarinaansa. Oman lisänsä vaikuttavuuteen tuo se, että Everstinnan tarina perustuu tositapahtumiin: kirja on Liksomin tulkinta Annikki Kariniemen (1913‒1984) elämästä.

Kun katselin Kristiina Haltun monologiesitystä Everstinnasta syyskuisessa Kirja vieköön! -illassa, tiesin odottaa Rosa Liksomin uutuuskirjalta verevää ja väkevää kerrontaa. Liksomilaisella suoruudella ja varmuudella kerrottu tarina imaisee sisäänsä, ja Everstinnan kokemukset tulevat iholle, vaikka hänen aatemaailmaansa tai ratkaisuihinsa ei pystykään samastumaan.

Odotin tältä lukukokemukselta paljon ja paljon myös sain. Lukukokemus varmasti syvenee entisestään huomenna, kun osallistun Turun kirjamessuilla Rosa Liksom -lukupiiriin klo 13.20. En olekaan aiemmin osallistunut kirjamessujen lukupiireihin, joten on hienoa päästä kokemaan tällainen kirjailijan ja lukijat yhdistävä tilaisuus ja vieläpä bloggarina. Lisää Everstinnasta, Liksomista ja lukupiiristä siis heti huomenissa!

Everstinna muissa blogeissa: Lumiomena, Tuijata.Kulttuuripohdintoja, Kirjasähkökäyrä, Pihakuiskaajan matkassa. Koska Everstinna on myös kirjailija ja romaanissa kuvataan hänen kirjailijuuttaan, niin kirja sopii #taiteilijaromaanit-haasteeseen.

2 kommenttia:

  1. Liksomia on ilo lukea :) Ja olen samaa mieltä tuosta tiivistämisestä, että se on hyvä taito osata ja Liksom jos kuka sen osaa. Eipähän jääty märehtimään pitkäksi aikaa, vaikka pitkän elämän Kariniemi eli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo teininä Liksomin novellit tekivät minuun vaikutuksen, mutta sitten oli pitkä tauko hänen kirjojensa lukemisessa. Hytti oli hieno, mutta mielestäni Everstinna päihittää sen! Varasin kirjastosta Kariniemen Erään avioliiton anatomian, saa nähdä koska sen saan, jono on melkoinen...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...