keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuun kirjat



Viime vuonna en kirjoittanut kuukausikoosteita, mutta tänä vuonna ajattelin taas ottaa tavaksi tämän kuukausittaisen luettujen ja blogattujen yhteenvedon tekemisen. Kuukausittaista yhteenlaskettua sivumäärää en enää erikseen laske, sillä merkitsen luetut kirjat orjallisesti Goodreadsiin – antaa palvelun laskea sivumäärät ja tarkastelen niitä sitten vuoden lopuksi.

Muutenkin yritän tänä vuonna karsia kaikenlaisen suorittamisen pois bloggaamisesta, jotta kirjoista kirjoittaminen olisi mahdollisimman mielekästä ja stressitöntä. Olen viiden vuoden ajan tuonut tänne Kirjakimaraan kaikki lukemani kirjat joko omissa postauksissaan, koostejutuissa tai muuten vain mainitsemalla kirjat. Nyt luovun tästä "pakosta" ja kirjoitan jatkossa vain niistä kirjoista, joista tekee mieli. Ei siis enää paineita bloggaamattomista kirjoista eikä huojuvia pinoja tietokoneen vieressä!

Se, että jotkin kirjat jäävät jatkossa mainitsematta täällä, ei kuitenkaan tarkoita, että kirjoittaisin vain minua miellyttäneistä kirjoista. Ehei. Pyrin edelleen olemaan mahdollisimman rehellinen arvioissani, eli jatkossakin on luvassa purnausta, jos sellaiseen koen tarvetta. Mutta jos jostakin kirjasta ei tahdo syntyä tekstiä, niin en kirjoita siitä väkisin.

Tammikuussa kirjoitin viisi blogiarvioita. Kaikki arvioimani kirjat ovat suomalaisten naisten kirjoittamia, mikä sopii hyvin kotimaisen kirjallisuuden juhlavuoteen. Tämä ei kyllä ollut mitenkään tarkoituksellista, ja helmikuun kirjalista tulee olemaan monipuolisempi, sillä blogin luonnoksissa muhii tekstejä käännöskirjoista ja miesten kirjoittamista teoksista.

Tietokirjojen aiheissa näkyy tammikuinen vegaanihaaste. Haaste on nyt päättynyt, mutta tarkoituksenani on jatkaa vegaanina, koska se tuntuu hyvältä niin kehossani kuin mielessänikin. Kasvisruoka tulee varmasti näkymään myöhemminkin tänä vuonna täällä blogissa, samoin rakas harrastukseni jooga.

Molemmat tammikuussa blogiin asti päätyneet romaanit ovat Pirkko Saision kirjoittamia. Lempikirjailijan teokset antoivat hyvän alun kirjavuoteen. Nämä Saision kirjat muistuttivat siitä, kuinka palkitsevaa on tehdä löytöretkiä omaan kirjahyllyyn ja lukea vanhoja suosikkeja uutuushuuman keskellä.

Näiden pohdintojen myötä toivotan kaikille lukijoilleni rentoa ja nautinnollista helmikuuta kirjojen parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...