torstai 29. lokakuuta 2015

Ian McEwan: Sovitus (2001)

Alkuteos: Atonement.
Suomentaja: Juhani Lindholm (2002).
Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 541. 
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.



Kesäpäivä Englannin maaseudulla vuonna 1935 on tukahduttavan helteinen. Kohtalokkaaksi muodostuvan päivän kulkua seurataan eri näkökulmista. Briony on 13-vuotias tyttö, joka rakastaa kirjoittamista ja tarinoita. Hän on perheen iltatähti ja hieman pikkuvanha. Tarinassa keskeisiksi nousevat myös kartanossa paikalla olevat Brionyn parikymppinen isosisko Cecilia, perheen siivojan poika Robbie ja migreenin vuoksi huoneessaan lepäävä äiti, Emily. 

Tukalan painostava helle enteilee jotakin tapahtuvaksi. Ja niin todella käy: kaikkien elämä mullistuu yhden väärinkäsityksen vuoksi. Briony näkee jotakin, jonka tulkitsee omista lähtökohdistaan - ja tuolla tulkinnalla on kohtalokkaat seuraukset. Tavallisesti lapsi huomaa ja myöntää virheensä jossakin vaiheessa, mutta ei Briony.

Sovituksen kartanoromaanimainen alku kiehtoo ja imaisee maailmaansa, vaikka en yleensä tällaisesta viipyilevyydestä perusta. Olinkin haltioissani ja jouduin pettymään, kun kerronnassa tapahtui käännös. Romaanin toisessa osassa eletään toista maailmansotaa ja seurataan tuon yhden kesäpäivän vaikutuksia Robbien elämään. Kolmas osa puolestaan kuvaa Brionya työskentelemässä sota-aikana sairaalassa.

Kirjan lopussa tullaan vuoteen 1999, jolloin Briony on 77-vuotias. Silloin McEwan yllättää lukijan sellaisella tavalla, jota en ole ennen kokenut. Lopulta kirja herättää mielenkiintoisia pohdintoja kirjoittamisesta, kirjailijan työstä ja kirjailijan ja lukijan suhteesta. Kehutun kirjan alku ja loppu saivat minut huokailemaan ihastuksesta, mutta keskikohdan notkahduksen vuoksi Sovitus ei nouse minulla suosikkikirjojen joukkoon. Teoksen taidokkuus teki kyllä suuri vaikutuksen. 

2 kommenttia:

  1. Pidän Sovituksestakin, mutta se ei ole minulla siltikään McEwan suosikkini muuta kuin elokuvana, jossa Brkiony vie minulta melkein järjen, sillä niin raivostuttava hän on. Mutta miten hvän roolityön tekeekään näyttelijä, jonka nimeä en nyt muista...Brionyn roolissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin elokuvan trailerin netistä kirjan lukemisen jälkeen: se olisi kyllä nähtävä kokonaan! Olen lukenut vasta kaksi McEwania, joista Lapsen oikeus oli mielestäni parempi kuin tämä. McEwaneja on kehuttu niin paljon, että riemuitsen siitä, miten paljon minulla on vielä hyviä kirjoja lukematta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...