keskiviikko 2. syyskuuta 2015

A. S. Byatt: Lasten kirja (2009)

Alkuteos: The Children's Book.
Suomennos: Kersti Juva (2011).
Kustantaja: Teos.
Sivumäärä: 971.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi:Iira Oivo.

A. S. Byattin Lasten kirja ihastuttaa ja hengästyttää. Byatt esittelee lukijalle henkilökaartin, joka on vertaansa vailla; keskeisiä henkilöitä on kymmeniä. Byatt kuljettaa tarinaa siirtyen henkilöstä toiseen lähes tuhannen sivun matkan kulkien vuodesta 1895 vuoteen 1919. Kronologia ja henkilöhahmojen harkitun tarkka kuvaus estävät lukijaa eksymästä. Ainakaan kovin paljon. Kirjan alun henkilöluetteloa voi käyttää apuna, jos nimet tahtovat mennä sekaisin.

Tarina alkaa vuodesta 1895. Olive Wellwood on lastenkirjailija ja äiti, joka on kotoisin heikoista pohjoisenglantilaisista oloista. Perhetragediat ja kurjuus ovat enää muistoja. Hän rakastaa nykyistä elämäänsä Englannin puutarhassa, Todefrightin talossa. Olive kirjoittaa työkseen lastenkirjoja, ja hän kirjoittaa myös jokaiselle lapselleen omaa, persoonallista satua.

Satuihin nojaavan perheidyllin takana on salaisuuksia. Ne eivät ole mitenkään pieniä asioita: perhe- ja rakkaussuhteiden vyyhti on lopulta melkoinen. Seksuaalinen vapautuminen on vasta teoriaa, ja vanhanaikaiset moraalikäsitykset ovat edelleen vallalla. Niinpä naiset saavat kärsiä eroottisten ekskursioiden seuraukset.

Kirjan lapset varttuvat aikuisiksi, ja lapsuuden päättää lopullisesti ensimmäinen maailmansota. Sodan raakuus ja tuhovoima näyttäytyvät irvokkaina kaiken satumaisen kauniin ja autereisen jälkeen. Byatt sitoo tarinansa tiukasti historiallisiin faktoihin. Kirjassa on useita pitkähköjä taustoittavia jaksoja, jotka tuntuivat paikoin uuvuttavilta.

Taide eri muodoissaan on mukana vahvasti läpi kirjan. Tarinassa viipyillään ainakin nukketeatterin, näytelmien, keramiikan, satujen ja runojen maailmoissa. Kiehtovia ovat myös kävelyretket Pariisin maailmannäyttelyssä. Lukija pääsee kirjan henkilöiden rinnalla ihastelemaan erilaisia paviljonkeja ja taiteen ja teknologian uutuuksia, kuten liikkuvaa jalkakäytävää.

Kirjassa on runsasta paitsi sen henkilöhahmot, tapahtumat ja kuvasto, myös sen kieli. Laadukas suomennos on Kersti Juvan käsialaa. Juva on tehnyt massiivisen urakan kääntäessään tätä suurteosta, eikä lopputulosta voi kuin äimistellä. Tekstiin on jätetty tyylikeinona runsaasti (ainakin minulle) vieraita sanoja: melkein olisi pitänyt olla sivistyssanakirja käsillä tätä lukiessa.

Luimme kirjan lukupiirissä. Onnekseni en karkottanut lukupiiriläisiä tällä kirjavalinnalla! Kirja herätti vilkasta keskustelua, vaikka kaikki eivät olleetkaan vielä lukeneet koko kirjaa. Ainakin yhdelle lukupiiriläiselle tästä muodostui sydämen kirja, kun taas eräs kirjan kesken jättänyt aikoo sittenkin lukea kirjan loppuun lukupiirikeskustelun innoittamana. Ajankuva ja persoonalliset henkilöhahmot keräsivät kiitosta, mutta aivan kaikkia kerronnan yksityiskohtaisuus ei viehättänyt.

Lukupiiri asetti lukemiselleni takarajan. Omaa hölmöyttäni jätin lukemisen hienoista suunnitelmistani huolimatta viime tinkaan, eikä aikaa vastaan lukeminen tehnyt kirjalle oikeutta. Lukukokemukseni oli ainakin intensiivinen, eräänlainen lukumaraton. Upposin sadan vuoden takaiseen Englantiin täysin ja tunsin suurta kiitollisuutta hienoa kirjallisuutta kohtaan.

2 kommenttia:

  1. Vau, hieno kuvaus kirjasta! Kiva kuulla tästä positiivinen arvio. Olen monesti katsellut tätä kirjastosta ja aikonut lainata, mutta valtava sivumäärä on pelottanut. Nyt tekisi mieli uskaltautua urakkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sivumäärää ei kannata pelästyä, mutta toki tämän lukeminen ottaa aikansa. Kovin tekisi mieli lukea lisää Byattia, vaikkapa Riivaus, mutta ehkä jotakin muuta välillä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...