tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesäkuussa luetut



Kauan kaivattu kesäloma kolkuttelee jo lupaavasti ovella, ja ennen sitä haluan kuitata menneen blogikuukauden lyhykäisesti. Lomapäiville on kaikenlaista puuhaa, ja varsinkin jos sää tuosta yhtään paranee, niin tuskin viihdyn koneella heinäkuussa ainakaan kovin tiiviisti. Siinäpä hyvä syy jälleen putsata pöytä ja naputella lyhytarviot bloggaamista odottelevista kirjoista:


Bloggaamattomat




Peik Lehtonen, Katja Lehtonen ja Milla Paloniemi: Lennart (2015). 112 s. 
Kustantaja: Like.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.



Kansi: Milla Paloniemi.

Hulvattoman hauska sarjakuva-albumi esittelee kaikki ne tarinat, joilla lapsia pelotellaan ja uhkaillaan, jotta nämä käyttäytyisivät siivosti. Peik ja Katja Lehtosen käsikirjoittama kirja pohjautuu sisarusten lapsuudessaan kuulemiin oppeihin. Kuvitus on Kiroilevasta siilistä tutun Milla Paloniemen käsialaa.

Kirjan yksinkertaisen kuvituksen ja ytimekkäiden juttujen hauskuus saa lisäkierroksia siitä, että nuo varoitukset ovat toisinaan niin kovin tuttuja.

Kerran Lennart meni uimaan alle tunnin kuluttua ruokailusta ja hukkui välittömästi.

Muistan hyvin, kuinka piti kellosta kytätä, milloin saa mennä uimaan ruoan jälkeen. Tuttua on myös, että kieroon ei parane katsoa, sillä kun Lennart katsoi kerran kieroon, niin hänen silmänsä jäivät niin lopullisesti. Kerran taas Lennart erehtyi syömään sieniä ja koki väkivaltaisen myrkytyskuoleman. Poloinen Lennart kokee karun kohtalon aina vain uudestaan. Kuolema tulee yleensä välittömästi.

Lainasin Lennart-parasta kertovan sarjakuvateoksen kirjastosta sopivasti juhannukseksi, ja kirjasta tulikin mökillä hauska ajanviete. Kirja lojui olohuoneen pöydällä, ja aina välillä joku luki ääneen pari Lennartia. Jutut jäävät elämään, ja niitä on myös hauska keksiä lisää.



* * *

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär (1981) (6 t)
Alkuteos: Ronja, rövardotter. 
Suomentaja: Tuula Taanila.
Lukija: Ritva Vepsä.
Kustantaja: WSOY.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Ilon Wikland

Ronja syntyy eräänä myrskyisenä yönä ukkosen saattelemana Matiaksenlinnassa. Ronjan äiti on Loviisa ja isä ryöväri-Matias. Ronjan syntymäyönä salama iskee linnan kahtia, ja toiseen puoliskoon muuttavat asumaan Borkan ryövärijoukkio, Matiaksen poppoon ikivihollinen.

Kuinka ollakaan: Ronja ystävystyy Birkin kanssa, joka on Borkan poika. Linnaa ympäröi metsä, jossa asustelee kaikenlaisia öttiäisiä, hyviä ja pahoja. Ronja on rohkelikko, joka seikkailee Birkin kanssa metsässä ja ajautuu retkillään vaaratilanteisiin. Ryöväri-isät eivät hyväksy lastensa ystävyyttä, mutta kovapäiset nuoret eivät alistu vanhempiensa tahtoon. 

Kirjassa on kaunis sanoma ystävyydestä ja rohkeudesta. Kirjan kieli taas on melko rajua lastenkirjaksi. Linnan halki kulkee Helvetinkuilu, ja suutuspäissään toiset toivotetaan hemmettiin tai haukutaan paskiaisiksi. Vaikka juoni oli ennalta-arvattava, niin kuuntelin tätä klassikkoa mielelläni. Ainoastaan paikoin epäselvä luenta häiritsi kuuntelua.


* * *


Akram Ailisli: Kiviset unet (2013) 150 s.
Alkuteos: Kamennye sny.
Suomentaja: Liisa Viitanen.
Kustantaja: Into.
Oma arvio: 1/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Elina Salonen.

Kiviset unet kiinnitti huomioni Innon kevätkatalogissa, sillä sen kirjoittaja Ailisli on kotoisin Azerbaidžanista. Harvemmin tulee vastaan azerbaidžanilaista kirjallisuutta, joten odotin innolla kirjaston varausta saapuvaksi. 

Alkuhuuma haihtui nopeasti, sillä kirjan lukeminen oli kivinen ja uuvuttava kokemus. En saanut tarinasta aivan alun jälkeen mitään otetta ja lukeminen tuntui lopulta yhdentekevältä. Keskiössä ovat azerien ja armenialaisten pitkäaikaiset erimielisyydet, jotka johtuvat uskonnollisista ja kulttuurisista eroista. Vaikka kuinka yritin pinnistellä ja katsella etu- ja takaliepeissä olevia karttoja, niin hämäräksi jäi. 

Periksi en kuitenkaan antanut vaan kahlasin teoksen loppuun asti, sillä halusin kirjan Lukemalla maailman ympäri -haasteeseeni. Enemmän kirjasta on saanut irti esimerkiksi Mari.


Blogatut


Zinaida Lindén: Monta maata sitten (2013) 280 s.

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (1975) 183 s.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja (2010) 534 s.

Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8. Kulosaari. Puh 35 (1975) 166 s.

Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli (1973) 6 t.

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (2008) 209 s.


Kesäkuun kirjoissa oli yhteensä 1634 sivua, ja äänikirjaa kuuntelin 12 tuntia. Kesäkuun lukemisto oli mukavan monipuolinen. Mukaan mahtui lasten- ja aikuistenkirjoja, uutuuksia ja klassikkoja, jopa sarjakuvaromaani. Näistä kirjoista näkee hyvin, miten lukemiseni on viime aikoina painottunut käännöskirjallisuuteen: yhdeksästä kirjasta vain Lennart on kirjoitettu alunperin suomeksi. Toki myös Tikkaset edustavat tässä joukossa kotimaista kirjallisuutta, joskin ruotsinkielistä.

Heinäkuu on siis lomakuukausi, joten sen tarkempia lukusuunnitelmia tai -lupauksia en tee. Mökille lähtee mukaan pino kirjoja, koska valinnanvaraa täytyy aina olla. Lukumaratonia ei ole suunnitelmissa, koska en tältä väsymykseltäni siihen kykenisi. Katsotaan, muuttuuko mieli loppulomasta! Toivotaan aurinkoista ja hyvien kirjojen täyteistä heinäkuuta!

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen harmitellut, kun Ronja Ryövärintyttäressä tuntuu olevan huono äänenlaatu tai jotakin muuta ongelmaa kaikissa äänikirjaversioissa. Se olisi ollut kiva autokuunneltava lasten kanssa, olen jostakin syystä ihastunut siihen ihan hirvittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudemmissa äänikirjoissa äänenlaatu on jotakin aivan muuta kuin vanhoissa. Kohina ja rapina ovat harvinaisia häiriöitä tuoreissa äänikirjoissa. Selkeästi artikuloiva lukija takaa lukunautinnon. Nyt minulla on menossa Kari Ketosen lukema äänikirja, jota kuuntelee ilolla!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...