tiistai 9. kesäkuuta 2015

Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli (1973)

Alkuteos: Bröderna Lejonhjärta.
Suomentaja: Kaarina Helakisa (1974).
Lukija: Jarmo Heikkinen.
Kustantaja: WSOY.
Kesto: n. 6 tuntia (6 cd-levyä)
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Äänikirjakotelossa ei näy kirjan kansikuva kokonaan.
Kirjan kuvitus: Ilon Wikland.

En ole varma, olenko lukenut Veljeni, Leijonamielen lapsena tai onko joku lukenut sen minulle. Ainakaan minulla ei ollut muistikuvia tarinasta, kun aloin kuunnella sitä äänikirjana. Astrid Lindgrenin kirjoista Peppi-kirjat olivat minulle tärkeitä lapsena, nämä muut eivät niinkään. 
Nyt minä rupean kertomaan veljestäni. Veljeni on Joonatan Leijonamieli, hänestä minä kerron. Tämä on melkein kuin satu, tai ihan vähän kuin kummitusjuttu myös. Ja silti kaikki on totta, vaikka ei sitä kyllä kukaan muu tiedä kuin minä ja Joonatan.
Veljeni, Leijonamieli on vauhdikas seikkailu, jossa on surullinen pohjavire. Minäkertoja on Kalle eli Korppu, sairas pikkupoika. Korppu viettää päivänsä keittiön sohvalla, sillä hän on liian sairas käymään edes koulua. Kuolema lähestyy. Korpulla on kaunis ja ihailtu veli Joonatan, joka tulipalon sattuessa pelastaa pikkuveljensä ja kuolee itse. Pian myös Korppu menehtyy sairauteensa, ja veljekset kohtaavat kuoleman jälkeisessä maailmassa, Nangijalassa.

Nangijala on satujen ja nuotiotulten maa, jossa sairas muuttuu terveeksi ja ruma kauniiksi. Korpun kivut ovat poissa, ja veljekset asuvat huumaavan kauniissa Kirsikkalaaksossa. Hyvin pian käy ilmi, että Nangijala ei ole mikään paratiisi, sillä hyvä ja paha käyvät uuvuttavaa taisteluaan. Paha Tengil pitää läheistä Ruusulaaksoa vallassaan, ja pahuus uhkaa levitä myös Kirsikkalaaksoon. Joku on katala kavaltaja, joka täytyy pysäyttää. Joonatan ja Korppu ajautuvat seikkailuun, jonka tuoksinassa he kohtaavat kuolemaa, pahuutta, petollisuutta ja ilkeyttä.

Seikkailun aikana sattuvat onnenpotkut muistuttavat, että kyseessä on lasten satu. Kirjan jännittävyys ja rajuus kuitenkin yllättivät minut. Fantasiamaailmassa voi kuolla useaan kertaan, ja aina pääsee uuteen parempaan paikkaan. Tällaiset seikkailut olivat liikaa minulle lapsena.

Tarinassa käsitellään rohkeasti kuolemaa: veljekset kuolevat alussa, seikkailun aikana moni poikien tuntema henkilö kuolee, ja lopussa veljekset päättävät kuolla yhdessä, jotta pääsisivät seuraavaan maailmaan, Nangilimaan. Kirjan keskeinen sanoma taitaakin olla, ettei kuolemaa tarvitse pelätä. 

Tarina näyttää, että hyvän tekeminen kannattaa, samoin pelkojen voittaminen. Veljekset ovat toisiaan kohtaan lojaaleja, mutta minua kävi ärsyttämään heidän eriarvoisuutensa. Joonatan on aina jotakin enemmän kuin Korppu, myös Nangijalassa. Joonatan tietää enemmän, on nopeampi, rohkeampi ja neuvokkaampi.

Toinen ärsyttävä seikka liittyy suomentajan käyttämään sanastoon: ikänä toistuu aivan liian usein. Ei kukaan ole ikänä ollut yhtä kaunis kuin JoonatanEnkä tule ikänä enää iloiseksi. Erikoinen sana alkaa kiinnittää huomiota, kun se toistuu kymmeniä kertoja. Lukija Jarmo Heikkisen lukee tarinan tutulla äänellään selkeästi ja miellyttävästi. 

Seuraavaksi kuunteluun pääsee Ronja, ryövärintytär. Kirjaa en ole koskaan lukenut ja muistan, että elokuva oli liian jännittävä minulle lapsena. Yritin muutaman kerran katsoa sitä, mutta kesken jäi. En ole toistaiseksi palannut tarinan pariin aikuisenakaan — saa nähdä, käykö se nyt liian jännäksi!

Pieni kierros Blogistaniassa osoitti, että tämä kirja jos mikä jakaa mielipiteitä ja saa erilaisia tulkintoja. Esimerkiksi Morre, Katja, Laura ja Jokke ovat lukeneet kirjan, ja Morre ja Katja analysoivat kiinnostavasti lapsen kanssa jaettua lukukokemusta.

4 kommenttia:

  1. Minä en muista lukeneeni/kuulleeni tätä lapsena, mutta kun muutama vuosi sitten luin tämän niin ihastuin ikihyviksi <3 Minulle Veljeni, Leijonamieli on ennen kaikkea tarina kaiken voittavasta, elämää suuremmasta sisarusrakkaudesta. Upea, surullisenkaunis satu, jota en kuitenkaan ihan ensimmäisenä suosittelisi kovin nuorille ja herkille lapsille. Omat 7- ja 9-vuotiaani eivät ole tätä lukeneet tai nähneet elokuvana, mutta toivottavasti tarttuvat tähän hieman myöhemmin (pitävät kovasti Astrid Lindgrenin muista tarinoista, Ronja Ryövärintytär ja Marikki taitavat olla ne tämänhetkiset suurimmat suosikit). He ovat kuitenkin tottuneita lukijoita ja tutustuneet tarinan ideaan Junibackenin satujunassa, joten en kiellä mikäli päätyvät tämän lukemaan. Luulen, että kovin moni lapsi ei niinkään näe tätä tarinaa itsemurhakuvauksena vaan satuna, jossa on monia maailmoja, mutta poikkeuksia toki löytyy niin kuin kaikessa ja joillekin lapsille tämä saattaa olla hyvinkin ahdistava teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuiset ja lapset näkevät tämän varmasti useimmiten hyvin eri tavalla. Mainitsemasi Marikki on minulle vielä aivan vieras tarina - siihen voisinkin tutustua!

      Poista
  2. Minä en antanut lasteni katsoa tätä joskus aikoinaan, kun tuli telkusta. Nyt heitä ei enää kiinnosta. Olisi pitänyt varmaan antaa katsoa vähän sen Kattokassi kauden jälkeen, jona meillä nähtiin Kassinen 2-4 kertaa päivässä.
    Minä en ole koskaan mieltänyt tätä itsemurhakuvaukseksi. Kamalan surullinen mutta silti niin ihana tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut todella antoisaa paikata aukkoja lastenkirjasivistyksessäni ja lukea, miten erilaisia tulkintoja nämä tarinat saavat.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...