tiistai 20. toukokuuta 2014

César Aira: Aaveet (1990) & Kirjailijakokous (1999)

Alkuteokset: Los fantasmas & El congreso de literatura.
Suomentaja: Anu Partanen (2013).
Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 245.
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: M-L Muukka.

Osuipa taas hämärä kirja kohdalleni! Tässä yhteisniteessä on argentiinalaisen César Airan kaksi pienoisromaania: Aaveet ja Kirjailijakokous. Molemmissa tarinoissa on outoja elementtejä, jotakin kummallista. Pienoisromaanit voisikin luokitella maagiseksi realismiksi. Murakamin myötä olen oppinut pitämään tästä tyylisuunnasta, joka todella haastaa ja leikittelee lukijalla.

Aaveet kertoo hiostavan kuumasta uudenvuodenaatosta Buenos Airesissa. Chileläisistä siirtolaisista koostuva joukko rakennusmiehiä rakentaa kerrostaloa, ja heidän perheensä asuvat samaisessa keskeneräisessä talossa. Asuntoihin niiden valmistuessa muuttavat hyvätuloiset käyvät työmaalla tarkastuskäynnillä juuri uudenvuodenaattona. Samalla chileläiset valmistelevat tarjoomuksia illan juhlaa varten.

Seiniä puuttuu, kaiteita ei ole, ja muutenkin ympäristö on karun betoninen. Erikoisen asuinympäristön kruunaavat kerrostalossa pörräävät aaveet. Ne näyttävät kalkkipölyn kuorruttamilta alastomilta miehiltä. Epäluonnollisuus yhdistyy kuin huomaamatta arkirealismiin:
– – avoimesta ovesta saattoi sen sijaan nähdä, että kattoterassilla heidän asuntonsa ja portaikon välissä oli tusinan verran aaveita jotka tuijottivat häntä. Mitä nuo jauhopellet tuossa tekevät? hän ajatteli ärtyneenä. – –Nyt ei sitä paitsi enää ollut niiden aikakaan. Meinasivatko ne tästedes pyöriä ympärillä vuorokaudet läpeensä?
Siinä missä lukija ihmettelee aaveiden olemassaoloa, talon asukit kummastelevat niiden toimia. Aaveet nyt vain kuuluvat taloon, mutta miten ne nyt noin toimivat? Tunnelma on odottavan painostava, ilmassa on jopa vaaran tuntua. Aaveet sotkeutuvat epäilemättä tapahtumien kulkuun, mutta miten... Vuodenvaihde on vain tuntien päässä, ja se on epäilemättä tuova jotakin mullistavaa mukanaan.

Kirjailijakokoukseen Aira on ladannut vielä enemmän kuin Aaveisiin. Kirjailijakokous kertoo intohimoisesti työhönsä suhtautuvasta kääntäjästä, joka on viime vuosien talouskurimuksen vuoksi elänyt lähinnä säästöillään. Hänen onnistuu ratkaista vuosisatoja vanhan aarteen mysteeri, ja hän rikastuu yhtäkkiä. Se ei kuitenkaan saa häntä luopumaan hurjasta suunnitelmastaan valloittaa maailma. 

Maailmanvalloitukseen miehellä on  selkeä suunnitelma: hän päättää kloonata kuuluisan kirjailijan, Carlos Fuentesin. Geenimanipuloidun ampiaisen tarvitsee vain käydä pistämässä kirjailijaa, jotta kääntäjä saisi palan tämän dna:ta. Tietenkään kaikki ei suju suunnitelmien mukaan...

Takakannen kuvitusta.
Kuva: M-L Muukka.
Ajatus Fuentesin kloonaamisesta sai hörähtelemään, sillä kirjailija on minulle ajankohtainen. Olen viime aikoina yrittänyt saada otetta tästä arvostetusta meksikolaiskirjailijasta toistaiseksi heikoin tuloksin. Aloin lukea romaania Lohikäärmeen pää, mutta kesken jäi. Ajattelin, ettei se vain ole minun kirjani ja tartuin Ineziin. Se ei päästä minua yhtään helpommalla: olen taistellut sen kanssa pari viikkoa. Sinnillä luen sen loppuun, vie se sitten kuinka kauan tahansa.

Kirjailijakokous leikittelee kirjailijuudella. Päähenkilö luo halutunkaltaista todellisuutta kloonaamalla, aivan kuten kirjailija luo todellisuuksia kirjoittaessaan. Lopputulosta ei aina voi edeltä ennustaa, se voi olla mitä vain, niin myös Kirjailijakokouksessa

Kirjan lieveteksti kertoo, että Aira on toiminut aktiivisena kirjailijana 1970-luvulta lähtien ja on julkaissut jopa yli seitsemänkymentä teosta. Huh! Näitä kahta pienoisromaania aiemmin on Airalta suomennettu Varamo ja Maisema. Käännösten takaa löytyy sama suomentaja, ja nekin ovat ilmestyneet Siltalan kustantamana yhteisniteenä.

Airan pienoisromaanit muistuttavat siitä, että sivumäärä ei kerro mitään kirjan lukemiseen kuluvasta ajasta tai helppoudesta. Lyhyen pienoisromaanin sulattelu voi viedä kauan. Nämä molemmat pienoisromaanit ovat luettavia ja kiinnostavia, mutta samalla outoudessaan haasteellisia. 

Airaan ovat  tutustuneet ainakin Marikaoksa ja Mikko Kaminassa.

Aira on kotoisin Argentiinasta.

8 kommenttia:

  1. Aaveet ja kirjailijakokous on olleet mulla kirjastosta lainassa jo pari kuukautta. Vakaa pyrkimys on lukea ne, mutta toistaiseksi on vielä käynyt aina niin, että joku muu teos on kiilannut tämän eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttu kuvio minullekin: jotkin kirjaston kirjat saavat odottaa vuoroaan kuukausitolkulla. Ja moni päätyy takaisin kirjastoon lukematta...

      Poista
  2. Tämä oli aika erikoinen kirja, hyvä kaikessa outoudessaaan. :) Luin keväällä yhden ohuen Fuentesin, Auran, ja vaikka siinä taisi olla alle 100 niin kylläpä oli lukeminen tahmeaa... tuntui, että mentiin ylitaiteellisuuden puolelle tai jotain. Tsemppia vaan Inezin kanssa. :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin päädyin pitämään tätä hyvänä, vaikka aluksi olin ihmeissäni tämän kanssa. Melkein alkaa jo uskoa loppua Fuentesin äärellä; saa nähdä tuleeko Inezistä ikinä valmista. Yritän vielä, mutta kirjailijan vaihtaminen johonkuhun toiseen Meksikon edustajaan on jo käynyt mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä tulla tsempittämään Inezin suhteen. Tarkistin juuri tilastoistani, että olen lukenut sen vuonna 2005, joten kyllä sinäkin siihen pystyt. En kyllä muista siitä enää mitään yksityiskohtaisempaa, mutta luettu on. :)

      Poista
    2. Haa, tänään se sitten tapahtui: luovutin. Inez palasi kirjastoon odottamaan ymmärtäväisempiä lukijoita. Luin viime viikonloppuna kirjan toiselta meksikolaiskirjailijalta - yritän ehtiä kirjoittaa kirjasta lähipäivinä!

      Poista
  4. Minä taas tartuin vihdoin Airaan. Aaveet olen jo lukenut ja sen innosti siinä määrin, että kirjoitin sen osalta jo bloggausdraftinkin. Nyt vielä Kirjailijakokouksen kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, että innostuit Airasta! Mielenkiinnolla odotan tekstiäsi näistä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...