tiistai 11. kesäkuuta 2013

Marja Björk: Poika (2013)

Kustantaja: Like.
Sivumäärä: 215.
Oma arvio: 2½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Kansi: Tommi Tukiainen.
Kannen kuva: Ville Juurikkala.
Makke on pienestä asti kokenut olevansa poika. Barbit eivät kiinnosta, tyttöjen vaatteet eivät tunnut omilta, poikien leikit kiehtovat enemmän. Makke on kuitenkin syntynyt tytöksi ja on oikealta nimeltään Marion, jolla on isoveli ja työstressistä kärsivä yksinhuoltajaäiti.

Makke ei sovi perinteiseen tytön rooliin, mistä seuraa kahnauksia kotona ja koulussa. Balettitunneilla käymisenkin ainoa motivaattori on Heidi, Maken ensirakkaus.

En vastustanut balettikouluun menoa, koska ajattelin, että näkisin siellä Heidiä. Kaikkea sitä lähtee tekemään tytön takia, kuten vääntelemään itseään vaaleanpunaisessa tutussa, tyttöjen voimistelupuvussa, jossa on pistelevä tylliröyhelö.

Teini-ikä on Makelle erityisen vaikeaa. Koulu on sivuseikka, ja päivät kuluvat tyypillisesti kavereiden kanssa kaupungilla. Vaikka veljen ja äidin kanssa on välillä vaikeaa, he ovat kuitenkin ne, jotka Makkea puolustavat ja lopulta ymmärtävät.

Suoraviivaisesti kerrottu tarina etenee ilman koukeroita lapsuudesta aikuisuuteen. Björk kirjoittaa konstailematta, välillä jopa tykittäen. Suorasanaisuutta on kutsuttu monissa arvioissa dokumentoivaksi tyyliksi, pohjautuuhan kirja Björkin lapsen kokemuksiin.

Olen iloinen, että luin tämän uutukaisen, sillä minusta aihe on ehdottoman tärkeä. Björkin näkökulma tuo kirjaan vielä lisämaustetta. Mutta silti: minusta minäkertoja ei ollut uskottava. Kertoja häiritsi minua läpi kirjan, joten lukukokemus jäi läpilukemisen tasolle. Huomasin jatkuvasti epäileväni, että ei nuori käyttäisi tällaista kieltä tai ajattelisi näin. Enhän tietenkään voi tietää toisten puolesta, mutta en vakuuttunut. 

Ihmettelin myös, miten tietämätön internetsukupolveen kuuluva Makke on transsukupuolisuuteen liittyvistä asioista. Googlekin sen voisi kertoa, mutta lopulta se on äiti, joka sanoo ensimmäisen kerran sanan transsukupuolinen. Ehkä tässä on kyse jonkinlaisesta defenssistä, siitä ettei näe niin lähelle. En tiedä.

(Hämmästelin myös kovasti, miksi tilapäisesti Otaniemessä asuva Makke lähtee Kilon poliisiasemalta junalla kotiin.)

Blogisavuja kirjasta löytyy esimerkiksi seuraavilta suunnilta: Linnea, Susa, Mimu, Tämän kylän homopoika, Sanna, Jori ja Hanna.

2 kommenttia:

  1. selailin tätä kirjaa, mutten löytänyt siitä mieleistäni kohtaa joka yllyttäisi lukemaan. Arvostelussa kirjaa moititaan kevyeksi, kannen tuskaisuus ei siis välity tekstiin. Tärkeä ja rohkea veto kuitenkin.

    Kilon poliisiasemalta kotiudutaan seuraavasti Otaniemeen: junalla tai bussilla 110 Leppävaaraan ja sieltä 500-alkuisella bussilla Otaniemeen (lähde: reittiopas).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos selvennyksestä, Mikko! Palautin jo kirjan kirjastoon, joten en voi varmuudella sanoa, joten selittelen nyt ulkomuistista.

      En avannut kontekstia tuossa yllä kovinkaan paljoa, mutta: pointti Maken junareissussa oli se, että hänellä ei ollut rahaa ja joutui siksi matkustamaan pummilla. Hän sai yhdet sakotkin ja lensi ulos junasta, muistaakseni juuri Leppävaarassa. Siitä hän sitten vielä jatkoi junalla matkaa kotiin päin... Ja ihmettelyni pointti taas oli se, että tekstistä sai sellaisen kuvan, että Otaniemeen pääsisi suoraan junalla. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...