Poimintoja syksyn uutuuksista

Tykkään venyttää syysuutuuksien esittelyä tänne alkusyksyyn, vaikka kustantajien katalogit ovat olleet saatavilla jo useita kuukausia. Kesäkirjat on nyt luettu, kevätuutuudet sulateltu ja arki aluillaan – nyt tuntuu olevan otollinen aika orientoitua alkavaan kirjasesonkiin. Ja sehän on oikeastaan jo alkanut: muutamat tässä jutussa mainitut kirjat ovat ilmestyneet tällä viikolla. 

Voisin helposti koostaa viidenkymmenen kiinnostavan uutuuden listan, mutta pidin käsijarrua päällä ja karsin, karsin, karsin... Jäljelle jäi tällä kertaa 16 kirjaa: 6 kotimaista romaania, 7 käännösromaania, 3 tietokirjaa.

Poimi alta kiinnostavimmat teokset syksyn lukulistallesi! Esittelyni pohjautuvat kustantajien katalogitietoihin.

Kotimainen kauno

JP Koskinen: Haukansilmä (elokuu/Like)

Jo ilmestynyt jatko-osa huikean hienolle Tulisiipi-romaanille, joka ylsi Finlandia-ehdokkaaksi. Haukansilmä kertoo ajasta ennen Tulisiiven tapahtumia, kun Kuuran perhe muuttaa Suomesta Amerikkaan ja yrittää löytää paikkansa sisällissodan jakamassa maassa.

Taina Latvala: Torinon enkeli (elokuu/Otava)

Viehätyin Latvalan edellisen Venetsialaiset-romaanin pahaenteisestä tunnelmasta, joten huomioni oli taattu, kun esittelyteksti lupailee uutuudelle vangitsevaa, intensiivistä tunnelmaa. Kirjailija lähtee Torinoon kirjailijaresidenssiin, takana on ero ja kipeitä äitiyteen liittyviä kysymyksiä. Kirjailija löytää kadulta eksyneen lapsen, mistä alkava tapahtumaketju pakottaa hänet kohtaamaan oman menneisyytensä.

Maisku Myllymäki: Holly (elokuu/WSOY)

Olen seurannut Maiskun matkaa esikoiskirjailijaksi Instagramissa, ja aiemmin hän piti myös mainiota kirjablogia, joten Holly lukeutuu minulla syksyn odotetuimpiin kirjoihin. Hollyssa luontotoimittaja Eva saapuu saarelle harvinaisen lintuhavainnon tehneen Hollyn vieraaksi. Saaressa vietetyn viikon aikana Eva tekee havaintoja linnuista ja luonnosta, mutta myös itsestään.

Matti Rönkä: Surutalo (syyskuu/Gummerus)

Rönkä piti mieleenpainuvan esityksen Masalan kirjaston Dekkariviikoilla pari vuotta sitten, ja siitä lähtien olen halunnut lukea häneltä jotakin. Dekkareita saan harvoin luetuksi, joten iloitsin, kun Rönkä kertoi syysuutuudestaan Gummeruksen etäpressitilaisuudessa. Jukka perii rintamamiestalon ja palaa kotiseudulleen. Talon mukana tulevat remonttivaateet ja muistot. Mies joutuu kohtaamaan oman menneisyytensä ja ylisukupolvisen häpeän.

Rosa Liksom: Väylä (syyskuu/Like)

Tarina sijoittuu vuoteen 1944 ja Pohjois-Suomeen. Pienen kylän tyttö pakenee Lapin sodan kauhuja mukanaan kotitilansa karja. Perhe on hajonnut, äiti hukassa, elämän ja kuoleman rajalinjana on joki. Vuoden mittaiselta kasvukertomukselta odotan liksomilaista suoruutta, verevää kieltä ja elävää pohjoisen kuvausta. 

Johanna Venho: Syyskirja (syyskuu/WSOY)

Jos minun pitäisi valita syysuutuuksista vain yksi, se olisi Syyskirja. Rakastin Venhon Finlandia-ehdokkaaksikin noussutta romaania Ensimmäinen nainen, joka nosti Sylvi Kekkosen miehensä varjosta eläväksi romaanihenkilöksi. Nyt päähenkilö on Tove Jansson, joten uskallan odottaa suuria! Myös Venhon kirjan syntyä on voinut seurata Instassa.

Käännetty kauno

Lydia Davis: Kafka valmistaa päivällistä (elokuu/Siltala)

Romaanien vyöryn keskellä kaipaa välillä jotakin napakkaa. Amerikkalaisen Davisin novellit ovat vähäeleisiä ja niukkojakin, jotkin vain muutaman virkkeen mittaisia. Tarinoita värittävät musta huumori ja surrealismi, ja ne usein paljastavat jotakin ihmisyydestä.

Iris Hanika: Menneisyydenhallintalaitos (elokuu/Siltala)

Saksalainen Hans Frambach työskentelee holokaustin historiaa tallentavassa Menneisyydenhallintalaitoksessa. Mies kantaa harteillaan holokaustin kollektiivista syyllisyyttä, vaikka hän itse ei ole millään tavoin osallinen hirmutekoihin. Voiko menneisyyden kahleista koskaan päästä vapaaksi? Kiinnostuin Hanikan kirjasta, koska sen lupaillaan käsittelevän tuttua ja raskasta aihetta lempeällä ironialla ja huumorilla.

Maria Broberg: Veden varjot (syyskuu/Atena)

Kaikki luulevat, että Nilas-poika on hukkunut Vindeljokeen. Kuluu vuosikymmeniä ennen kuin totuus huuhtoutuu esiin kevättulvaan myötä. 1960-luvulla tapahtunut Nilaksen katoaminen on nykyaikaan kurottavia tarinalinjoja yhdistävä tekijä. Pohjois-Ruotsi, menneisyyden salaisuudet ja jopa kirjan kansi tuovat mieleen alkuvuodesta lukemani Karin Smirnoffin Lähdin veljen luo, joka on toistaiseksi ollut kirjavuoteni kohokohtia (ja josta en silti vielä ihme kyllä ole blogannut).

Miriam Toews: Naiset puhuvat (syyskuu/S&S)

Tositapahtumista inspiraationsa saanut tarina kertoo kahdeksasta naisesta, jotka kokoontuvat öisin keskustelemaan. He kuuluvat uskonnolliseen yhteisöön, ja nyt on tapahtunut jotakin kauheaa, josta ei voi päästä yli, jota on pakko käsitellä. Miten käy yhteisöelämän? Keskeisiksi teemoiksi nousevat rohkeus ja naisten välinen lojaalius.

Haruki Murakami: Vieterilintukronikka (lokakuu/Tammi)

Mystinen ja koukuttava Murakami ei sivuja säästele! Vieterilintukronikassa on hurjat tuhat sivua, ja se on kustantajan mukaan kirjailijan puhutuin teos. Päähenkilö Toru ajautuu kissan katoamisen vuoksi yliluonnollisia sävyjä saavalle matkalle.

David Foster Wallace: Tennisesseet (lokakuu/Siltala)
Hauskaa, mutta ei koskaan enää hurmasi minut kahdeksan vuotta sitten enkä voi käsittää, miksi en ole lukenut Wallacen sittemmin ilmestyneitä suomennoksia. Korjausliike on paikallaan! Kustantaja lupaa uuden kirjoituskokoelman olevan lukijalle herkkua, vaikka ei tennistä lajina läpikotaisin tuntisikaan.

José Luis Peixoto: Saramago & José (lokakuu/Aviador)

Portugalilaisen Peixoton romaanin idea on kutkuttava: nuori kirjailija José saa tehtäväkseen kirjoittaa elämäkerran kirjailija José Saramagosta, joka on kirjoittanut romaanin José-nimisestä toimistoapulaisesta. Suuren kirjailijan kohtaaminen arveluttaa nuorta Joséta. Mitä jos hän saakaan tehtävänantoa täytettyä, entä jos lopputulos onkin romaani?

Tietokirjat

Annie Ernaux: Vuodet (elokuu/Gummerus)

Ranskalaisen Ernaux'n muistelmateos punoo yhteen hänen omat muistonsa ja ajatuksensa populäärikulttuurin ja historiallisten tapahtumien kanssa. Sotienjälkeistä eurooppalaista elämäntapaa tarkastelevaa ja kritisoivaa teosta on kutsuttu moderniksi klassikoksi, vaikka se ilmestyi vain 13 vuotta sitten.

David Sedaris: Calypso (syyskuu/Art House)

Sedaris on yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja, jolta saamme vihdoin ensimmäisen tekstikokoelman suomeksi. Omaelämäkerrallisten tekstien aihevalikoima on laaja, mutta niitä yhdistää hauska ja koskettava käsittelytapa.

Helen Macdonald: Iltalentoja (lokakuu/Gummerus)

Viisi vuotta sitten Macdonald raivasi tiensä kiinnostavien kirjailijoiden listalleni Helsinki Lit -esiintymisellään ja kirjallaan H niin kuin haukka. Iltalentoja käsittelee ihmisen luontosuhdetta, ilmastonmuutosta ja lajikatoa – luotan, että hän tekee sen tutulla, lämpimän viisaalla äänellään.

* * *

Hyvää kirjasyksyä! Toivotan antoisia lukuhetkiä lempikirjailijoidesi ja uusien tuttavuuksien parissa!

Klassikkohaaste #13 – Jean Rhys: Huomenta, keskiyö

Otava 2002. 254 s.
Alkuteos: Good Morning, Midnight (1939)
Suom. Hanna Tarkka.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.

Heinäkuun viimeisen päivän ratoksi kirjasome täyttyy klassikkojutuista. Haastetta koordinoi tällä kertaa Kirjakaapin kummitus, jonka blogista löytyy linkit muiden osallistujien klassikkopostauksiin.

Ajattelin valita tämänkertaisen klassikkohaasteen kirjan kirjastoreissulla, mutta kiehtova klassikko osuikin käteeni lempiantikvariaatissani Kojanissa. Rhysin kirja on ollut lukulistallani vuosia, joten odotukset olivat korkealla, vaikka en etukäteen tiennyt, mistä kirja edes kertoo.

Kotoisa Kojan Taalintehtaalla.

Päähenkilö Sasha vaeltelee 1930-luvun öisessä Pariisissa. Englantilaiselle Sashalle kaupunki on tuttu nuoruudesta, silloin elämässä oli onnellisiakin vaiheita, rakkautta, vaikka myös paljon surua. Alakuloinen ja epävakaa nainen tuntuu etsivän kaupungista jotakin – ehkä itseään, kadotettua nuoruuttaan.

Sasha on vaihtanut nimeä, koska arveli uuden nimen kääntävän onnen. Mutta ei, hänellä on vain muistonsa, ajatuksensa, pelit miesten kanssa. Nykyhetki ja muistot lomittuvat ja sekoittuvat, sillä Pernod'ta kuluu. Yksi lasillinen harvoin riittää, ja maistuvat hänelle myös viini, viski ja konjakki. Ne ja Luminal auttavat unohtamaan pimeät kadut, tummat virrat, kärsimyksen, kamppailun ja hukkumisen... Eritoten kekkulissa ranskan kielikin soljuu sujuvasti. 

Sashan ajatukset pyörivät paljon rahan ympärillä. Varat matkaansa hän on saanut lainaksi ystävältään, ja Pariisissa rahaa säästyy, kun grogin saa helposti tarjottuna. Usein häntä luullaan varakkaaksi ulkomuotonsa vuoksi, ja seuraan hakeutuu milloin minkäkinlaisia gigoloita. Sashalla on tapana esittää olevansa vähissä varoissa, mutta silti hän asuu hotellissa, syö ja juo ravintoloissa, käy kampaajalla. Tietyt ihmiset tuntuvat näkevän hänen lävitseen, kuten viereisen huoneen kauppamatkustaja valkoisessa kylpytakissaan. 

On turha odottaa Sashan ryhdistäytyvän. Hän vain kieppuu rappiossaan eikä tunnu haluavan ulospääsyä – ei, vain uuden lasillisen. Sashassa yhdistyvät turhamaisuus ja traagisuus, joita Rhys kuvaa raa'asti ja kaunistelematta. Sasha on kuorrutettu katkeruudella: miten elämä on kehdannutkin kohdella häntä kuten on.

Huomenta, keskiyö on ilmestynyt alkujaan vuonna 1939 eli yli 80 vuotta sitten. Rhysin kerronnassa on jotakin niin ajatonta, että tätä on vaikea uskoa. Tässä siis klassikko, joka ei ole murentunut vuosien painon alla.

Hanna Tarkan taitava suomennos on ilmestynyt Otavan Seitsentähdet-julkaisusarjassa, ja kirjaan saatesanat on kirjoittanut Raija Siekkinen. Siekkinen kuvailee Sashaa hyvin samankaltaiseksi romaanihahmoksi kuin päähenkilöt Rhysin teoksissa Kvartetti ja Herra Mackenzien jälkeen. Rhys, joka Sashan tavoin vaihtoi nimeään, on kuulemma kirjoittanut itsensä kirjoihinsa. Se selittää tarkkanäköisyyttä ja suoruutta, mutta tekee Sashan hahmosta entistä surullisemman. 

Opiskeluaikana luin Rhysin teoksen Siintää Sargassomeri, mutta muistikuvat ovat siitä harmillisen hatarat. Nyt kun löysin tämän yhden Rhysin omaan hyllyyni, heräsi halu palata Sargassomeren kajastukseen ja tutustua muihinkin kirjailijan suomennoksiin ja niiden vastentahtoisiin naishahmoihin.

Helmet 2021: 38. Kirja on käännetty hyvin.

Rakkautta historiallisessa Turussa – Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa

Gummerus 2021. 335 s.
Oma arvioni: 3½/5.
Mistä minulle: BookBeat.

Jenny Malmström on nuori papinleski 1800-luvun Turussa. Jenny on suurten menetysten jälkeen muuttanut takaisin rovasti-isänsä luo Kaarinan pappilaan ja huolehtii nyt isänsä taloudesta taloudenhoitaja apunaan.

Jenny on aktiivisesti mukana seurapiireissä ja yhdistystoiminnassa. Sivistyskerhon luennolla kuullaan egyptologiasta, rouvainyhdistyksessä järjestetään tempauksia erilaisten hyväntekeväisyyskohteiden tukemiseksi. On rusettiluistelua ja naamiaisia, jotka luonnollisesti ovat oivia kohtaamispaikkoja.

Jenny on ajassaan poikkeuksellinen nainen, sillä hän on sellaisessa asemassa, että voi vaatia ja toimia. Hän on pelkäämätön ja omatoiminen nainen, jota kaihertaa, etteivät naiset voi opiskella yliopistossa ja ovat miehensä holhouksen alaisia. 

Vastinpariksi asettuu Barkerin puuvillatehtaan tehtaanjohtajan poika Fredrik Barker, jonka intressit ovat toisensuuntaiset. Fredrik kuitenkin iskee silmänsä määrätietoiseen Jennyyn, mistä ei ainakaan ole haittaa yhdistyksen asioiden ajamisessa. Kolmanneksi pyöräksi kuvioon tulee Kosti Vanhanen, jonka ajatuksia naisen asemasta Jennyn on vaikea sulattaa.

Vaikutuin Antellin historiallisen miljöön ja entisaikojen tapojen kuvauksesta, ne tuntuivat uskottavilta. Tekstistä paistoi läpi tarkkaan tehty taustatyö, ja tarkoitan hyvällä, luontevalla tavalla. Lukija saa nähdä, minkälaiset olivat olot tuon ajan puuvillatehtaassa, miten joulua vietettiin, miten tärkeää leskenkin oli mennä uudelleen avioon kuten rasittava Loviisa-täti jaksaa muistuttaa. Ja miten tuon ajan kirjaharrastaja luki tietenkin Ibseniä ja Canthia.

Tykästyin kipakkaan Jennyyn, josta toivottavasti löytyy myös uusia puolia kirjasarjan edetessä. Puuvillatehtaan varjossa nimittäin avaa Puuvillatehdas-sarjan – kustantajan tietojen mukaan saamme lukea lisää Jennyn vaiheista 1900-luvun alussa keväällä 2022!

Turkulainen Ann-Christin Antell on ammatiltaan kirjastonhoitaja, mikä sai tarttumaan minulle vähän vieraamman genren edustajaan. Sain huomata, että välillä tekee hyvää hypätä pois omalta mukavuusalueeltaan lukijana. Tosin toistuvat punastelut ja lukuisat kosinnat hieman huvittivat rakkausromaaneihin tottumatonta lukijaa. Viihdyin kuitenkin Antellin tarinan parissa, se sopi kepeäksi kesäpäivän kirjaksi.

Kirjan päähenkilön nimen puolesta tämä postaus olisi voinut ilmestyä eilen, sillä ruotsinkielisessä kalenterissa 21.7. on Jennyn nimipäivä. Päivä oli kuitenkin jo varattu Johanna Venholle, mutta onneksi Antellin kirja sopii muutenkin mainiosti Naistenviikko-haasteeseen.

Helmet 2021: 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija.

Johtajan elämänpolku – Johanna Venho & Anne Brunila: Kuka olisi uskonut

Kansi: Markko Taina.

Tammi 2020. Äänikirjan kesto 8 t 44 min.
Lukija: Hannamaija Nikander.
Oma arvioni: 3/5.
Mistä minulle: BookBeat.

Tutustuin äänikirjaa kuunnellen minulle aiemmin vieraaseen johtajanaiseen, Anne Brunilaan. Nimen olin toki kuullut, mutta tarkempaa käsitystä hänen urastaan tai elämänvaiheistaan minulla ei ollut. Kirjan valintaan vaikutti paljon se, että Brunilan kirjoituskumppanina on ollut Johanna Venho, yksi lempikirjailijoistani. 

Venhon vuoksi kirja ilmestyy tänään Johannan nimipäivänä. Suurempi syy, miksi ajoitin tämän tekstin nimenomaan naistenviikolle, on Brunilan edelläkävijyys suomalaisena naisjohtajana, hän on ollut ensimmäinen nainen monessa paikassa.  

Anne Brunila on ekonomisti ja yritysjohtaja, joka on istunut monien pörssiyhtiöiden hallituksissa. Johtajana hän on työskennellyt esimerkiksi Fortumilla ja Metsäteollisuus ry:sä, hallitustyötä hän on tehnyt muun muassa Sammossa ja Koneella. 

Kirjassa käydään läpi, minkälainen on ollut Brunilan tie kankaanpääläisestä työläisperheestä Suomen vaikutusvaltaisimmaksi päättäjänaiseksi. Kirjassa on useita mielenkiintoisia anekdootteja uran varrelta muun muassa siitä, miten naisia kohdeltiin bisnesneuvotteluissa Venäjällä.

Brunilasta piirtyy työteliäs ja peräänantamaton kuva. Hän suhtautuu kaikkeen ja kaikkiin ymmärtäen ja lempeydellä, jota voi vain ihmetellä. Voimansa hän ammentaa buddhalaisuudesta, jonka tekstit ja meditaatio muodostavat hänen maailmankatsomuksensa perustan. Välillä mietiskelylle on ollut enemmän aikaa, toisinaan vähemmän. 

Tyyneys on auttanut Brunilaa luovimaan väkivaltaisessa parisuhteessa, selviämään erityislapsen yksinhuoltajana ja menestymään miehisissä työyhteisöissä.

Välillä ihmettelin, miksi väkivaltaiselle ex-miehelle annettiin niin paljon tilaa, etenkin omaäänisissä kirjeissä. Toisaalta mies on keskeinen osa Annen elämää, heillä on yhteinen lapsi ja monia yhteisiä vuosia. Anteeksianto kuvastaa Brunilan ajatusmaailmaa.

Helmet 2021: 25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa.

Kadonneiden muistojen jäljillä – Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Like 2021. 190 s.

Alkuteos: Oktoberbarn. Suom. Petri Stenman.

Oma arvioni: 4½/5.

Mistä minulle: arvostelukappale.


Linda Boström Knausgårdin Lokakuun lapsi oli minulle yksi viime kevään odotetuimmista kirjoista. Sain kirjan kustantajalta ja luin sen heti. Kirjan sulatteleminen sitten onkin vienyt useamman kuukauden. Kirja on ahdistava ja rankka, siitä tuli synkkä olo, jossa en halunnut velloa niin kauaa, että olisin saanut bloggauksen valmiiksi.

Naistenviikko sai vihdoin viimeistelemään tämän luonnoksissa maanneen tekstin, sillä kirja on kaikessa kauheudessaan niin taidokas, että se ansaitsee juttunsa. Boström Knausgård kuvaa perheenäidin, aviopuolison ja kirjailijan elämää sairastumisen keskellä niin riipaisevasti, että edelleen kirjan selailu kuristaa kurkkua.

Linda Boström Knausgård on tullut tunnetuksi paitsi kirjailijana, myös norjalaisen kohukirjailija Karl Ove Knausgårdin vaimona. Karl Ove teki vaimostaan romaanihahmon autofiktiivisessä Taisteluni-sarjassaan, ja tämä oman ja läheisten elämän perkaaminen kirjan sivuille on luonnollisesti vaikuttanut koko Knausgårdien perheeseen. Jo aiemmin mielenterveysongelmista kärsinyt Linda joutui psykiatriseen hoitoon useamman kerran 2010-luvulla, ja sittemmin neljän lapsen vanhemmat ovat eronneet.

Lokakuun lapsi on tavallaan Linda Boström Knausgårdin vastine miehensä kirjoituksille. Ote on omaelämäkerrallinen. On lapset ja kirjailijamies, joka jättää kertojan, kertojalla masennusta ja ahdistusta, jotka vaativat sairaalahoitoa.

Masennuksen jähmeä pimeys, sen tyhjyys ja valveilla oleva kuolema, se minua odottaa kun vajoan yhä syvemmälle. Sinne missä ei ole sanoja, ei omaatuntoa, vain jähmeää unta aamulla, keskellä päivää, illalla, ja ahdistus joka sulkee sisäänsä joka solun.

      Joka aamu kun heräät, kauhu kun viimein löydät kaikki osat itsestäsi ja kaikki ajatukset. Olet hereillä. 

Boström Knausgård on kirjoittanut mielen järkkymisestä myös aiemmissa teoksissaan Helioskatastrofi ja Tervetuloa Amerikkaan, mutta niissä on ollut selkeästi fiktiiviset henkilöhahmot Anna ja Ellen. Vaikka kirjailija kai aina kirjoittaa itsensä jollakin tapaa hahmoihinsa, niin nyt hahmoilla on selvemmin yhteys todelliseen maailmaan.

Tulee sairaalajaksoja, joilla kertoja saa sähköhoitoa. On musertavaa lukea kokemuksia siitä, millaista on olla tahdosta riippumattomassa hoidossa. Miten potilaita viedään tehtaaseen saamaan sähköhoitoja, miten lääkärit luottavat hoitoon, joka antaa euforiaa ja välitöntä lievitystä ilman lääkkeitä. Sähköhoidot vaikuttavat muistiin, sitä ei kukaan kiistä, vaikka koko hoitoa voidaan muuten pitää kyseenalaisena.

Muistojen palasista alkaa kuitenkin rakentua elämänhistoria. Minäkertoja käy läpi lapsuudenmuistojaan, suhdettaan näyttelijä-äitiin, varhaisia poikaystäviään, eroon päättynyttä avioliittoaan. Miten kirjoittaminen on aina ollut se, missä hän on tiennyt olevansa hyvä, vaikka hän on aina kantanut mukanaan huonommuudentunnetta. Välillä kertoja osoittaa sanansa suoraan ex-miehelleen.

Boström Knausgård kirjoittaa vimmaisesti, itseään ja lukijaa säästelemättä. Kaiken synkkyyden ja mustan keskellä pilkahtelevat kuitenkin kauneus, elämän hyvät hetket, rakkaus. 

Helmet: 35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut.