Ulla Prami (toim.): Joogaruoka: opettajien parhaat reseptit (2017)

Kansi: Eevaliina Rusanen.

Kustantaja: Bazar.

Sivumäärä: 136.

Oma arvioni: 2/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Värikäs kansi houkuttelee tarttumaan Ulla Pramin toimittamaan kirjaseen, johon on koottu lähinnä suomalaisten joogaopettajien parhaita reseptejä. Kasvispainotteinen ruokavalio kuuluu joogaperinteeseen, joten on luontevaa yhdistää nämä kaksi asiaa kirjaksi. Kaikki kirjan reseptit on jaoteltu vegaanisiin, vegetaarisiin, munattomiin, gluteiinittomiin, maidottomiin ja raakaruokiin.

Värikylläisen kannen avattuani koin suuren pettymyksen: kirjassa ei ole yhden yhtä kuvaa valmiista annoksista, raaka-aineista tai valmistusprosesseista. Kaikki ruokaohjeet on esitelty vain tekstimuodossa. Ruokakuvitus puuttuu, mutta kirjan sivuilla on esitelty mustavalkoisin piirroksin asanoita astangajoogan ensimmäisestä sarjasta. Ihan kiva idea, mutta ruokakirjan kohdalla pitäisin tärkeämpänä houkuttelevaa annoskuvitusta. Harva kuitenkaan harjoittaa joogaa keittokirjan avulla, mutta ruoanlaitossa siihen liittyvistä kuvista on usein apua, jos ei muuten niin inspiraation lähteenä. 

Kuskussalaatti ja Virabhadrasana B.

Mukana on myös suomalaisille vieraampia ruokia, kuten Shak panir ja Kedgeree, joiden ulkonäöstä ainakaan minulla ei ole ilman googlailua tietoa. Olisi hyvä tietää, millaista ruokaa sitä onkaan tekemässä, mihin kannattaisi pyrkiä. Kuvien puute on myös sikäli erikoista, että kirjan monet ohjeet, kuten hedelmämandala tai uunijuuresmandala, kuulostavat valokuvauksellisilta. Piirrokset kannessa eivät riitä.

Odotin tältä kirjalta paljon, sillä idea on mitä mahtavin. Onkin harmillista, että toteutus ei mielestäni toimi, eikä kirjaa lukiessa herahda vesi kielelle. Tässä opuksessa jää täysin sivuseikaksi se, että ruoka on myös esteettinen elämys. Voisin sanoa, että ulkonäkö on ruokakirjan kohdalla puolet sisällöstä: parhaimmissa tapauksissa tekisi mieli syödä kirjan sivuilla olevat annokset ja kirjaa lukiessa alkaa miettiä, minkä ruoista ottaa kokeiluun ensimmäisenä. Nyt aloin etsiä muita joogaruokakirjoja. 

Pirkko Saisio: Sisarukset (1976)

Kansi: Kosti Antikainen. 

Kustantaja: Kirjayhtymä.

Sivumäärä: 211.

Oma arvioni: 3/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Vuonna 1976 ilmestynyt Sisarukset on Pirkko Saision toinen romaani. Kirja kertoo kolmesta sisaruksesta, Kertusta, Hiljasta ja Vilhosta. Tarina sijoittuu Helsinkiin 1930- ja 1940-luvuille eli aikaan juuri ennen sotia ja sota-aikaan. Sisarukset ovat kotoisin Tampereelta, ja he kaikki vuorottelevat kertojan roolissa. Kerrontaa värittää sisarusten Tampereen murre.

Vilho on perustanut perheen Helsinkiin: hänellä on vaimo ja kaksi lasta. Kerttu asuu Vilhon perheen luona alivuokralaisena, ja sisaruksista nuorin Hilja seuraa perässä. Siskokset työskentelevät pesulassa. Kotona on ahdasta ja arki työntäyteistä. Vilho kutsutaan rintamalle, ruoka menee kortille ja puute alkaa rasittaa elämää. Lapset sairastelevat. Kerttu on mukana kommunistisessa liikkeessä ja hänellä on suhde naimisissa olevaan Olaviin.

Realismia edustava Sisarukset on Saision tuotannossa vähemmän tunnettu teos. Se edustaa työläiskirjallisuutta, toisin kuin Saision myöhemmät teokset. Tyyli poikkeaa nyky-Saisiosta melkoisesti, mutta on tällaiselle realistisesta kerronnasta nauttivalle lukijalle mieluisaa luettavaa. Pienten ihmisten elämänvaiheet nivoutuvat osaksi suuria historiallisia myllerryksiä. Ajankuvana sisarusten tarina on loistava; kirja vie aikamatkalle historialliseen Helsinkiin.

Pirkko Saisio: Signaali (2014)

Kansi: Elina Warsta.

Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 296.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin uutena.

Signaali on omaperäinen tekstikokoelma, jonka tarinoiden kautta lukija pääsee tutustumaan henkilöön nimeltä Pirkko Saisio. Teksteissä ollaan esimerkiksi Madeiralla, junamatkalla Lahteen, tohtoripromootiossa ja lääkärin vastaanotolla. Miljööt vaihtuvat, mutta Saision tarkkoja havaintoja tekevä katse pysyy kirkkaana paikasta toiseen.

Saisio uskaltaa avata ajatuksiaan ja tuntojaan rehellisen tuntuisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nyt on kyse Saisiosta, joka on kirjoittanut salanimillä ja joka on tottunut kirjoittamaan fiktiota itsestään. Liian pilkuntarkasti ei kaikkea kannata ottaa. Pieni epärehellisyys ja värikynän käyttö ovat tekstien suola.

Erityisesti Mansikkapaikka-nimisessä tekstissä Saision veijarimaisuus tulee hyvin esille. Tekstissä Saisio kertoo monipäiväisistä promootiojuhlallisuuksista Tampereella. Hänet promovoidaan kunniatohtoriksi, mikä tuo mukanaan muun muassa esitelmänpitoa, miekanhiojaisia ja muita juhlavia tilaisuuksia. 

Signaalin autofiktiivisyys tuo mieleen Knausgårdin, kun taas kokoelman pisin Mansikkapaikka-essee muistutti havainnoillaan David Foster Wallacen esseistä. Saisiolla on takanaan mittava ja palkittu ura ja hän on lunastanut paikkansa yhtenä merkittävimmistä nykykirjailijoista. Tällaiseen asemaan kun on päässyt, ei enää tarvitse sensuroida ja yrittää miellyttää. Kun on tarpeeksi kauan kirjoittanut, voi jo kirjoittaa mistä vain. Esimerkiksi suoliston tähystyksestä.

Blogistanian parhaat kirjat 2016 -ehdokkaani

Jälleen on käsillä perinteisten Blogistania-palkintojen aika! Kirjabloggaajat äänestävät edellisen vuoden parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa. Nyt äänestetään vuoden 2016 parasta kaunokirjaa, käännösromaania, tietokirjaa ja lasten- ja nuortenkirjaa. Jokaista kategoriaa emännöi yksi kirjablogi, joka laskee muiden antamat äänet ja julistaa voittajan.

Äänestykseen osallistuvat kirjabloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan tänään perjantaina 27.1.2017 klo 10. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1.2017 klo 10.

Äänestän edellisten vuosien tapaan parhaita kirjoja kolmessa eri kategoriassa eli olen päättänyt, mitkä viime vuonna ilmestyneistä kotimaisista ja ulkomaisista kaunokirjoista sekä tietokirjoista olivat mielestäni parhaat. Kuopuksesta en äänestä, sillä luen niin vähän lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Tässä alla ensin lyhyet esittelyt kustakin kategoriasta ja sitten omat ääneni. En tähän postaukseen enää kirjaa perusteluja pisteilleni, vaan ajatuksiani kirjoista voi käydä katsomassa kirjasta kirjoitetusta blogitekstistä. Kirjailijan ja kirjan nimi ovat linkki alkuperäiseen arviooni.

Blogistanian Finlandia

Tässä sarjassa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Laura Lindstedtin Oneiron (Teos 2016) Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011). Kategoriaa emännöi tänä vuonna Lukutoukan kulttuuriblogi. 

1. sija eli 3 pistettä: Laura Gustafsson: Korpisoturi

2. sija eli 2 pistettä: Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

3. sija eli 1 piste: Katri Lipson: Detroit

* * *

Blogistanian Globalia

Blogistanian Globalia 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu John Williamsin Stoner (2015 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro) Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow). Globaliaa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.

1. sija eli 3 pistettä: Elena Ferrante: Loistava ystäväni

2. sija eli 2 pistettä: Sadie Jones: Kotiinpaluu

3. sija eli 1 piste: Miranda July: Avokämmen

* * *

Blogistanian Tieto

Blogistanian Tieto 2016 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2016 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2016 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Äänestys järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like 2015, suom. Petri Stenman) Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2011). Blogistanian Tietoa emännöi Kirjakaapin kummitus -blogi.

1. sija eli 3 pistettä: Helen Macdonald: H niin kuin haukka

2. sija eli 2 pistettä: Peppe Öhman: Livet & patriarkatet

3. sija eli 1 piste: Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?

* * *

Huh, nyt olen seulonut viime vuonna lukemistani ja bloggaamistani kirjoista mielestäni parhaat! Nyt voi vain odotella ja jännittää tuloksia. Voittajat ovat siis selvillä huomenna lauantaina klo 10, ja ne voi käydä katsastamassa emäntäblogeista.

Mia Takula: Elämäni vegaanina: 14 ihmistä huipulla (2017)

Kansi: Elina Salonen.

Kustantaja: Into.
Sivumäärä: 252.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Suomessa eletään jonkinlaista kasvisruokabuumia, ja nyt tammikuussa tuhannet ihmiset osallistuvat vegaanihaasteeseen. Haasteen innoittamana luin tämän Mia Takulan vastikään ilmestyneen tietokirjan Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla.

Vegaani on kasvisyöjä, joka välttää kaikkea eläinperäistä. Ruokavaliosta jäävät tutumpaan lakto-ovo-vegetaristiseen kasvisruokavalioon verrattuna pois myös kananmunat ja maitotuotteet, eikä vegaani myöskään käytä esimerkiksi nahkatuotteita tai villasta valmistettuja vaatteita.

Tarinansa jakaa myös kirjailija Antti Nylén.

Takulan kirjoittamassa kirjassa neljätoista vegaania kertoo tarinansa. Haastatellut avaavat omia syitään elämäntavalleen ja kertovat muun muassa, miten veganismi näkyy arjessa.

Kirja rohkaisee ja rikkoo myyttejä. Mukana on monia urheilijoita, ja heidän tarinoidensa myötä lukija vakuuttuu, että myös urheilun huipulla tulee loistavasti toimeen vegaanisella ruokavaliolla. Vegaanisuus kun ei tarkoita vain papuja ja porkkanaa tai pelkkää kieltäytymistä, sillä nykyisellään monipuolisia vegaanisia vaihtoehtoja on hyvin tarjolla.

Kirjan tarinoiden kautta hahmottuu hurja muutos, mikä asenteissa ja kasvisruoan saatavuudessa Suomessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Nykyään marketeista saa ostettua esimerkiksi monenlaisia papuja, kasvimaitoja ja jopa vegaanisia eineksiä, eikä vegaanina elävän tarvitse enää reissata vaikkapa tofun perässä erikoisliikkeisiin. Koskaan aiemmin ei ole ollut niin helppoa olla vegaani kuin nyt, vaikka haasteita ruokavalio ajoittain tuo, ainakin aloittelijoille. Totuttelu ja rutiinien löytäminen vie aikaa, mutta niinhän on kaikkien elämänmuutosten kanssa.

Mielenkiintoisten elämäntarinoiden ohessa on valokuvia ja ruokaohjeita. Haastateltujen persoonat tuntuvat välittyvän hyvin kuvista ja tekstistä, mutta yhtä innostunut en ole kirjan resepteistä, jotka on esitelty vain sanallisesti. Missä ovat herkullisen värikkäät annoskuvat? Tämä on kirjassa harmillinen puute, sillä mikään muu ei edistä veganismia paremmin kuin houkutteleva ruoka

Osallistun nyt tammikuussa vegaanihaasteeseen toista kertaa. Vuosi sitten haastekuukausi sujui ongelmitta ja siitä jäi useita pysyviä tapoja ja ruokalajeja arkeeni. Syön muutenkin pääasiallisesti kasvisruokaa, mutta haasteen jälkeen myös maitotuotteiden kulutukseni jäi pienelle. Esimerkiksi cappuccino on nykyään mielestäni parempaa soijamaidolla kuin lehmänmaidolla. Tartuin tässä tammikuussa haasteeseen toistamiseen ja pohdin paraikaa, josko jatkaisin tällä linjalla pysyvästi. Mieleni ja kehoni voivat paljon paremmin vegaaniruokavaliolla, ja ainoat haasteeni liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin. Onneksi nykyään vertaistukea on saatavilla esimerkiksi Facebookin vegaani-ryhmissä ja tämänkaltaisista kirjoista!