 |
| Kannessa on Tove Janssonin maalaus. |
Jotain hyvää oli toissaöisessä Ulla-myrskyssä: tyynnyttelin mieltäni lukemalla pikkutunneilla Kesäkirjaa ja sain vihdoin luettua tämän klassikon.
Vuosia ajattelin, että olen lukenut Kesäkirjan, tietenkin olen. Mutta eipä sitä löytynyt luettujen listoiltani. Omassa hyllyssäni kolmen vuoden takainen juhlapainos kuitenkin loikoili. Ryhdyin lukemaan, ja ensimmäiset luvut tuntuivat etäisesti tutuilta. Olen kai vain lukenut niin monta juttua kirjasta, ehkä pätkänkin joskus, että mielikuva lukemisesta on päässyt syntymään.
Kesäkirja vie Suomenlahden ulkosaaristoon, missä pikkutyttö Sophia ja isoäiti viettävät kesäpäiviä. Sophian isäkin on paikalla, mutta hän on etäinen hahmo ja tekee useimmiten vain töitä.
Sophian ja isoäidin ystävyys on yhteisiä leikkejä ja seikkailuja saaressa. On hyviä ja huonoja päiviä, yhteisiä salaisuuksia ja omia. Sophia kyselee ja vasta muodostaa käsitystään maailmasta, isoäidin muistot valottavat vahvan ja suorasukaisen naisen historiaa. Sophia kiipeilee, huimaus pakottaa isoäidin liikkumaan välillä nelinkontin.
Toisinaan mietin, että suomennos voisi kaivata päivitystä, mutta muuten Kesäkirja on juuri niin täydellinen kuin odotin! Se on ylistys saaristolle, ystävyydelle, mielikuvitukselle ja kesälle.
Tove Jansson: Kesäkirja. Alkuteos: Sommarboken (1972). Suom. Kristiina Kivivuori. WSOY 2022. 176 s. Ostin uutena.
