Sivut

maanantai 11. lokakuuta 2021

Kirjoittajan matka minuuteen – Hanna Brotherus: Ainoa kotini

Kansi: Martti Ruokonen.

WSOY 2021. 329 s.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: ostin uutena.


Jälleen elin todeksi kirjamessut porttina kirjallisuuteen -teorian. Kuuntelin reilu viikko sitten Turun kirjamessuilla Hanna Brotheruksen haastattelua, vaikutuin kuulemastani ja poikkesin haastattelun jälkeen ostoksille Brotheruksen kustantajan osastolle. Nyt ei ollut aikaa odotella kirjastovarausta, halusin kirjan omakseni. Pian kirja jo keikkui paperikassissa käsivarrellani, ja illalla hotellissa pääsin nauttimaan ostoksestani. Ainoa kotini veti puoleensa viimeiseen sivuun saakka.

Brotherus kuvaa esikoisteoksessaan avoimesti äitien ja tyttärien suhteita ja naiseuden kipupisteitä minäkertojan elämäntarinan kautta. Kirja on erilaisten tekstilajien yhdistelmä: proosajaksojen lomasta löytyy otteita päiväkirjasta, aforisminkaltaisia ajatuksia, listauksia ja perheenjäsenten kirjeitä toisilleen.

Kertojanainen on keski-ikäinen neljän lapsen äiti, joka kertaa siihenastista elämäänsä lapsuudesta tähän hetkeen. Tanssijana ja koreografina työskentelevä kertoja on hyvin esikoiskirjailija Brotheruksen kaltainen. Messuhaastattelun perusteella tiedän, että kirja on omakohtainen, mutta tietenkin vain tiettyyn rajaan saakka.

Tiedän, että muisti on epäluotettava kertoja. Jokainen on oman elämänsä päähenkilö, ja jonkun toisen näkökulma tarinaani on toinen. Näistä huolimatta haluan lisätä, että jos joku toivoo, että kirjoittaisin hänestä lämpimämmin, hänen olisi pitänyt miettiä sitä jo kauan sitten.

Lapsuuden rakkaasta tanssiharrastuksesta tulee naiselle ammatti, vaikka vanhemmat eivät annakaan hänen aloittaa balettikoulua. Perfektionismi ja itsensä kanssa kilvoittelu ovat kaikessa läsnä, myös äitiydessä. Lasten kipuilu on rankkaa, kun nainen eroaa lastensa isästä. Lapset aikuistuvat ja muuttavat omilleen, mutta tukeutuvat edelleen vahvasti äitiinsä. Onni on uusi rakas ja oma aika toukokuisessa Pariisissa.

Ruumiillisuus ja kehoyhteyden pohtiminen läpäisevät kirjaa. Kirjan nimi viittaa kertojan kehoon, se on hänen ainoa kotinsa. Jokainen elää vain kerran ja jokaisella on vain yksi keho, jonka kanssa pitäisi tulla toimeen koko matka. 

Oma ja muiden kehot sekä niiden painot ovat aina olleet naisen elämässä huomion kohteena. Lapsuudenperheessä isä tapasi kommentoida ihmisten painoa, ja naisen sisko sairastui vakavaan syömishäiriöön. Keho on tanssijalle työväline, joten nainen havainnoi kaikki muutokset tarkasti ja syömisen rajoittamisella hän pyrkii pitämään kehon hallussaan. 

Myöhemmin kun myös naisen oma tytär sairastuu anoreksiaan, alkaa herätä epämiellyttäviä kysymyksiä. Onko naisen kehosuhde sittenkään terve? Missä menee sairauden ja terveyden raja, mikä on normaalia?

Kertoja kuvaa sisällään kasvavaa juurakkoa, joka on eräänlainen kaikkien ikävien asioiden möykky. Se sai alkunsa lapsuudenkodissa istutetusta tavasta tuntea häpeää tekemisistään, olemisestaan. Kirjoittaminen ja asioiden halki puhuminen on kertojan yritys riuhtaista itsensä vapaaksi tuosta juurakosta. Kertoja reflektoi kirjoittamistaan ja liittää myös siihen fyysisyyden:

Minulle ajatus on kirjoittamisessa tärkeämpää kuin muoto. En elä enkä koe asioita määrämittaisina vaan enemmän jatkuvana virtana. Siksi ajattelen kirjoittamisen usein liikkeen kautta.

Ja toisaalla: 

Minulle kirjoittaminen on ollut aina myös osa kehollista olemassaoloa. 
       Olen kirjoittanut peukalollani etusormen kylkeen, kielellä kitalakeen, tussilla kämmeneen ja jalkaterällä hiekkaan. Nyt kirjoitan ensimmäistä kertaa tietoisena siitä, että sanat jäävät muiden luettavaksi.
Brotherus on löytänyt kirjoittajana oman äänensä, joka on konstailematon. Teksti etenee suoraviivaisesti, siinä on vaivattomuuden tuntua. Toistoa tehokeinona on hyödynnetty juuri sopivasti. Lukija voi löytää kirjasta samastuttavaa ja tunnistettavaa, vaikka omalla elämänpolulla olisi ollut hyvin erinäköisiä mutkia ja risteyksiä kuin kertojalla.

Julkisuudenhenkilöiden kirjoittamat esikoisromaanit ovat päässeet yllättämään minut positiivisesti tänä syksynä. Laura Malmivaaran Vaiti oli hieno lukukokemus, samoin tämä Brotheruksen romaani oli ajatuksia herättävä lukunautinto.

Helmet 2021: 1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti