tiistai 1. joulukuuta 2015

Marraskuun luetut



Lumeton marraskuu ei ole valoa rakastavalle kesäihmiselle se helpoin kuukausi. Pimeä vuodenaika on kyllä hyvää lukuaikaa — kaamoksen keskellä on jotenkin sallitumpaa käpertyä sohvalle kirjan kanssa. Marraskuussa lukeminen on maistunut jopa siihen tahtiin, että tietokoneen vieressä bloggaamista odottelee taas melkoinen pino. Puran kasaa sitten viimeistään joululomalla!

Marraskuussa julkistettiin vuoden Finlandia-palkinnon saajat. Olen iloinen Laura Lindstedtin voitosta. Olen lukenut Oneironia nyt noin puoliväliin ja voin jo sanoa, että kirja on omaa luokkaansa. Finalisteista ehdin lukea Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat ja Markku Pääskysen Sielut, jotka olivat toki hyviä nekin. Jälkimmäisestä on postaus vasta tulossa. Hotakaisen Henkireikä ja Lassilan Armain aika eivät olleet minun kirjojani, vaan jäivät kesken. Rajalan Intoilijan jätän suosiolla muiden luettavaksi — plagiointikohu ärsyttää siinä määrin, etten halua teokseen tarttua.

Seuraavista teoksista kirjoitin Kirjakimaraan marraskuussa:

Blogatut









Marraskuun kirjoissa oli yhteensä 2065 sivua. Näistä kuudesta kirjasta neljä oli tänä vuonna ilmestyneitä uutuuksia, ja kaksi muuta eli Ali ja Heivoll olivat lukupiirikirjoja. Uutuuskirjoista tulee kirjoitettua melko nopeasti lukemisen jälkeen, sillä kirjaston varausjonojen vuoksi haluan palauttaa ne ripeästi seuraavan asiakkaan luettavaksi. Epämääräiseen "bloggaan nämä sitten joskus" -pinoon kerääntyykin lähinnä oman kirjahyllyn kirjoja.

Vuosi lähenee loppuaan, ja pian on aika ottaa vuodenvaihteessa päättyvien haasteiden loppukiri. Luetaan sateenkaari -haasteen kirjoista olen lukenut nyt neljä seitsemästä, joten vielä on toivoa saada sateenkaari kokoon. Tosin olen blogannut vasta yhdestä haastekirjasta, mutta uskoisin saavani tekstit kokoon tämän kuun aikana.

Asetin vuoden alussa tavoitteeksi lukea 100 kirjaa vuoden aikana. Nyt marras-joulukuun taitteessa olen lukenut 89 kirjaa, joista Kirjakimarassa olen esitellyt 80. Katsotaan lopullista tilannetta sitten vuodenvaihteessa! Mukavaa joulunodotusta kaikille lukijoilleni!

2 kommenttia:

  1. Luetaan sateenkaari on hieno haaste. Kaksi ylintä uupuu vielä. Olen iloinen, että sain Annamin haasteeseen Islannin kuntoon vaikeuksien kautta.Etten palaisi tuhkaksi on roikkunut pidempään lukupinossani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma, että nämä haastesuoritukset jäävät (ainakin minulla) helposti näin viime tippaan! Olen yrittänyt pitää haasteisiin osallistumisen minimissä, mutta aina välillä eteen tulee liian houkutteleva tapaus :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...